|
|
| Suomen fonetiikkaa / Sana ja sen äännerakenne / Sanapaino |
Sanapaino |
Kun analysoimme sanapainon käsitettä, on syytä tarkastella toisaalta käsitteen "sana" merkitystä ja toisaalta erottaa sanapaino abstraktina, fonologisena käsitteenä sen foneettisista ilmaisukeinoista. Sana käsittää useissa kielissä vartalo-osan ja päätteen. Sana voi taipua ja kielessä voi olla yhdyssanoja. Taipuneesta sananmuodosta on käytetty termiä sane. Esim. venäjässä sanapainolla on sanojen taivutuksessa merkittävä rooli. Sen sijaan täysin kvantiteettiin ja toneemiin verrattavaa asemaa distiktiivisenä piirteenä ei sanapaino ole kielissä saanut, jos kohta sanapainon minimipareja useista kielistä (kuten venäjästä, englannista, saksasta ja espanjasta) löytyy. Kielissä on sanapaino ilman, että sillä olisi primaarisesti distinktiivinen tehtävä. Onkin puhuttu Trubetzkoyn mukaan sanapainon kulminatiivisesta funktiosta. Sanapaino ikäänkuin luo yhteyden sanan osien yhteenkuuluvuudelle. Voimme olettaa, että tälle yhteenkuuluvuudelle on olemassa foneettisia korrelaatteja niin, että segmentaaliset ja prosodiset tekijät joutuvat ainakin osittain mukautumaan tuohon kokonaisuuteen ja luomaan sitä. Suomessa vokaalisointu kuuluu myös sanan kokonaisuutta ylläpitäviin tekijöihin.
Painon paikka vaihtelee kielissä. Suomi kuuluu kieliin, joissa paino on poikkeuksetta ensi tavulla. Tapaukset, joissa havaitsemme painon siirron myöhemmälle tavulle (esim. arkikeskustelussa esiintyvät "hetkiNEN!", uskoMAtonta! ja "aHAA!") edustavat lausumapainoa, eivät sanapainoa. Ilmauksessa "Okei!" [o'kei] on toisen tavun paino lainattu englannista, ja tällaista painotusta tukevat edellisten esimerkkien kaltaiset tapaukset. (Ks. myös painotus.)
Suomen pitkissä sanoissa, joita syntyy taivutuksesta, sanojen johtamisesta, yhdyssanojen muodostuksesta ja suffiksaatiosta, voi esiintyä sivupainoja. Setälän (1930) määrittely sivupainojen sijainnista on seuraava: "Sivupaino esiintyy pääpainon ohella useampi- kuin kolmitavuisissa sanoissa kolmannella tai neljännellä tavulla ja sen jälkeen edelleen joka toisella tavulla (paitsi viimeisellä). Neljännellä (6:nnella, 8:lla j.n.e.) tavulla on sivupaino yleensä vain viisi- ja useampitavuisissa sanoissa, jos sanan kolmas tavu on lyhyt." Yhdyssanoissa ilmenee syntaktisten sanaliittojen kaltaisia riippuvuussuhteita (linja-autoasema; Uusikaupunki/uusi kaupunki), joissa riippuvuussuhteet ilmenevät suhteellisten painotusten hierarkioina (ks. Sadeniemi 1949: 69; Wiik 1975). Pitkien sanojen sivupainojen sijainnissa ilmenee horjuvuutta (Sadeniemi 1949: 72).
Ilmauksia ääneen lausuttaessa sanat joutuvat lauseyhteyteen ja syntyy tilanne, jossa tapahtuu sanapainojen ja lausuman painotusten yhteensovittaminen. Erityisten painotustavoitteiden puuttuessa funktiosanat ja verbit jäävät painottomaan tai heikkopainoiseen asemaan (= default-tilanne). Onko sitten sanapainolla ja sivupainoilla omia foneettisia korrelaatteja, jotka eivät ole samalla lausepainon foneettisia korrelaatteja? Todisteena ei suoranaisesti voi käyttää irrallaan lausuttuja sanoja, koska irrallaan lausuttu sana sisältää samalla lausuman piirteitä. Näitä ovat alkuun ja loppuun liittyvät piirteet (alku- ja loppuraja), ja jos sana on pitkä, siinä esiintyy lausumalle ominainen perustaajuuden deklinaatio. Jos lauseessa on yksi pääpaino, sen foneettiset korrelaatit ovat luonnollisesti lauseen pääpainon, eivät sanapainon korrelaatteja. Sanapaino määrää useimmiten kuitenkin paikan, missä lausepaino toteutuu. Lauseen sivupainojenkaan foneettiset ominaisuudet ole sanapainon korrelaatteja, koska sivupainot voivat määräytyä erilaisista funktioista ja rytmistä.
