Sivun alkuun
Suomen /v/ ja /j/ ovat foneettisesti puolivokaaleja. /h/:lla
ei ole yhtä selvää foneettista prototyyppiä, vaan sen
vaihtelevat variantit voivat olla puolivokaaleihin rinnastettavia lähinnä
tavunalkuisessa asemassa (hän, paha, vinha) ja frikatiiveihin
rinnastettavia tavunloppuisessa asemassa (lahna, paahtaa, kuihtua).
Englannin /v/ on frikatiivi ja aiheuttaa suomenkielisille oppimisvaikeuden
(Morris-Wilson 1992: 59). Suomenkin
emfaattisesti äännetyt /v/ ja /j/ voivat olla
frikatiiveja, esim. usein sanoissa "vain" ja "jos".
Todisteena /v/:n ja /j/:n itsenäisestä asemasta foneemeina vokaalifoneemeihin
/u/ ja /i/ nähden on Wiik (1969)
esittänyt sanaparit vinhan - uinhan ja jäinen - iäinen.
Ensiluokkaisia minimipareja ne eivät kuitenkaan ole, koska edellisessä
parissa vertaillaan genetiivimuotoista adjektiivia liitepartikkelilla täydennettyyn
verbin taivutusmuotoon. Jälkimmäisessä parissa taas vertaillaan
kaksitavuista sanaa kolmitavuiseen. /j/ ja /i/ voivat esiintyä samassa
sanassa peräkkäin, vertaa esim. sanaparia lajin - lain. Tällaista
fonotaktista todistetta on myös käytetty foneemin itsenäisyyden
perusteena. Yhteistä /v/:lle ja /j/:lle on, että ne eivät voi
suomen yleiskielessä esiintyä fonologisesti pitkinä.
Sivun alkuun
 |
Sanojen /lajin/ ja /lain/ spektrogrammit ja aaltomuodot
Miespuhuja AI. Todisteena siitä, että /j/ ja /i/ ovat eri
foneemeja suomessa on perusteltu mm. kahdella argumentilla: (1) ne voivat
esiintyä (lähes) minimipareissa kuten jäinen ja
iäinen ja (2) ne voivat esiintyä peräkkäin
kuten esimerkin sanassa lajin.
Spektrogrammi (kuvassa ylempänä) osoittaa [i]:n ja [j]:n formanttirakenteen
huomattavan samankaltaisuuden mutta myös sen, että [j]:n aikana
intensiteetti vähenee huomattavasti (vastaten ääntöväylän
supistumista). Suomen puolivokaalisen [j]:n perusversio ei ole yhtä
hankaushälyinen kuin esim. englannin frikatiivinen [j].
|
Sivun alkuun
 |
Äänteiden [j]:n ja [i]:n spektrivertailu sanassa /lajin/.
[j]:n intensiteetti on suhteellisesti heikompi kuin kuvan vertailu
osoittaa. Suurimmat spektraaliset erot on merkitty numeroin. Kaksi alinta
formanttia (merkit 1 ja 2) ovat [j]:ssä alempia kuin [i]:ssä.
Kolmas formantti on tarkalleen samalla Hz-korkeudella. Formantit 4 ja
5 (merkit 3 ja 4) ovat [j]:ssä puolestaan korkeampia kuin [i]:ssä.
Formantti F5 (merkki 4) on [j]:ssä suhteellisesti vahvistunut ja
koko spektrin kaltevuuskulma on [j]:ssä jyrkemmin nouseva.
|
Sivun alkuun
