Suomen fonetiikkaa: Konsonantit
Suomen fonetiikkaa / Sana ja sen äännerakenne / Konsonantit

 

Konsonantit

Konsonanttien järjestelmä

Klusiilit
Frikatiivit
Nasaalit
Likvidat
Puolivokaalit
Konsonantti /h/

Konsonanttien ominaisuudet pähkinänkuoressa

Ääniesimerkkejä

 

Konsonanttien järjestelmä

Suomen konsonantit on esitetty taulukossa. Ne on kuvattu artikulaatiopaikan (sarakkeet) ja artikulaatiotavan (rivit) mukaan. Artikulaatiopaikat ovat bilabiaalinen, dentilabiaalinen, alveolaarinen, postalveolaarinen, palataalinen, velaarinen ja glottaalinen. Postalveolaarinen artikulaatiopaikka tarvitaan vain lainafoneemi //:n (aahi) kuvaamiseksi. Artikulaatiotavan mukaiset konsonanttiluokat ovat klusiilit, lateraalit, tremulantit , frikatiivit ja puolivokaalit. Lateraalit ja tremulantit muodostavat yhdessä likvidoitten luokan.

Konsonantit käsittävät 11 selvästi omaperäistä foneemia, jotka voivat esiintyä sananalkuisina: / p, m, v, t, n, s, l, r, j, k, h /. Kahdella konsonantilla, /d/:llä ja //:llä on esiintymisrajoituksia (ks. fonologista kuvausta Karlsson 1983: 64). Kumpikin esiintyy vain sanansisäisenä. /d/:n pääasiallinen esiintyminen liittyy sanan taivutukseen ja konsonanttien astevaihteluun (käsi : käden; pato : padon). Astevaihtelusta riippumattomia tapauksiakin esiintyy (sydän). Kirjoituksessa // esiintyy kirjainjonoissa <nk> (kenkä) ja <ng> (kengän). Muista nasaaleista erottuvana itsenäisenä foneemina sitä on pidetty mm. sanakolmikon "ramman", "rannan" ja "rangan" perusteella, vaikka esimerkkisanat eivät ole täysin samanarvoisia minimipareja kuten "peipon", "peiton" ja "peikon". Lyhyt //:voi esiintyä vain /k/:ta edeltävänä nasaalikonsonanttina, missä asemassa muut nasaalit /m/ ja /n/ eivät voi esiintyä. Vokaalienvälistä //:n esiintymää pidetään pitkänä konsonanttina (tai kahden identtisen foneemin jonona), esim. /keän/. Myös //:n esiintyminen kytkeytyy useimmiten sanan taivutukseen ja astevaihteluun (kenkä : kengän). Sananloppuisina voivat esiintyä /t, n, s, l, r/.

Edeltä näkyy, että äännejärjestelmän kuvaus jää puutteelliseksi, jos vain foneemiparadigma (foneemivalikko) kuvataan toteamatta mitään fonotaktisista rajoituksista. Ks. myös vokaalien ja konsonanttien kvantiteetti ja kesto.

/h/:n taksonominen sijoittaminen konsonanttien taulukkoon aiheuttaa hankaluuksia: sillä ei ole selvästi yhtä prototyyppistä varianttia, vaan se ilmenee suurena määränä erilaisia kontekstuaalisia variantteja. Näistä osa voidaan luokitella frikatiiveiksi (lahti), osa lähinnä puolivokaaleiksi (piha). Konsonanttitaulukossa tämä kaksinaisuus on ilmaistu sijoittamalla /h/ kumpaankin luokkaan. Perinteisesti /h/ on sijoitettu artikulaatiopaikan suhteen glottaalisten konsonanttien joukkoon, vaikka sen frikaatio (hankaushäly) ei tyypillisesti muodostukaan ääniraossa (glottiksessa) vaan ylempänä ääntöväylässä. Perinteinen glottaalinen luokitus on säilytetty konsonanttitaulukossa. Fonetiikan historia osoittaa, että /h/:n tulkinta on vuosisatojen ajan ollut erikoislaatuinen (ks. lisää /h/:sta).

Vierasperäisiä konsonantteja ovat / b, f, g, /. Näistä /f/ on kotiutunut suomeen parhaiten, mitä osoittaa se, että kielenkehityksessä lapset omaksuvat sen suhteellisen varhain äänteistöönsä.

Taulukkoon ei ole otettu glottaaliklusiilia (josta on käytetty myös nimityksiä laryngaaliklusiili ja puristussupistuma), koska sen asema on erilainen kuin mukaan otetuilla konsonanteilla (vrt. Karlsson 1983: 64). Ensinnäkään kielitajun mukaan sitä ei rinnasteta konsonanttifoneemeihin eikä sitä merkitä kirjoitukseen. Se esiintyy vain vokaalialkuisten sanojen lujana alukkeena ja sellaisena sillä on kahdenlainen funktio. Se selventää, että sana ei ole h-alkuinen ja toisaalta sillä on esiintyessään vain sananalkuisena rajasignaalitehtävä. Jälkimmäisessä tapauksessa kyseessä on syntaktinen (demarkatiivinen) funktio. Lujan alukkeen merkitys on nykysuomessa vähentynyt, koska sananrajaisenakaan sitä ei usein äännetä. Esimerkiksi ilmauksessa tie alkaa ja yhdyssanassa maa-aateli raja voidaan tuottaa ilman rajalle sijoittuvaa glottaaliklusiilia. Ks. glottalisaatio ja jäännöslopuke.

Suomen useat konsonantit ovat hyvin koartikulaatioalttiita. Koartikulaatio voi palataalistaa, velaaristaa, nasaalistaa, pyöristää, soinnillistaa tai muulla tavalla samankaltaistaa konsonanttia.

 

Ääniesimerkkejä

 

Sivun alkuun

Haku:

Yhdistely: Muoto:

Lajittelu: