Historia

Puhetieteiden laitos

Nimikkeellä Puhetieteiden laitos vuoteen 2009 toimineen laitoksen suuntautumisalat olivat ja ovat edelleen fonetiikka, logopedia ja puheviestintä (entinen puheoppi).

Suomen kokeellisen fonetiikan perustaja Knut Hugo Pipping (1864–1944) opiskeli ensin fysiologian professorin Konrad Hällsténin johtamassa fysiologian laitoksessa. Väitöskirjaansa varten hän opiskeli Kielin yliopistossa kokeellista vokaalitutkimusta prof. Viktor Hensenin johdolla ja väitteli vuonna 1890 Helsingin yliopistossa. Tultuaan nimitetyksi fonetiikan opettajaksi (dosentiksi) 1891 hän perusti fonetiikan laboratorion fysiologian laitoksen yhteyteen ilmeisesti Fabianinkatu 35:een farmasian taloon. Laboratorion laitehankintojen uusimista vuonna 1903 on pidetty fonetiikan laitoksen alkusoluna. Pipping siirtyi samana vuonna muihin tehtäviin. Vuonna 1907 Pipping nimitettiin Helsingin yliopiston ruotsin kielen ja kirjallisuuden ylimääräiseksi professoriksi ja 1908 pohjoismaisen filologian professoriksi. Laboratorio siirtyi prof. Robert Tigerstedtin johtaman fysiologian laitoksen mukana rakennukseen, joka valmistui 1904–1905 ja jonka osoite nykyisin on Siltavuorenpenger 5. Historian oikusta Puhetieteiden laitos muutti tähän samaan rakennukseen vuodeksi 2010 korjaustöiden vuoksi vanhasta Anatomia-rakennuksesta toimittuaan varhemmin Fonetiikan laitoksen nimellä seitsemässä osoitteessa Helsingin keskustassa.

Knut Hugo Pipping. Helsingin yliopiston fonetiikan perustaja.

Nykyinen Siltavuorenpenger 5, entinen fysiologian laitos (valmistui 1904–1905), johon K.H. Pippingin perustama Suomen ensimmäinen fonetiikan laboratorio siirtyi Fabianinkadulta.

Ranskalainen Jean Marie Poirot (1873–1924) tuli Pippingin tilalle fonetiikan opettajaksi 1908–1920, ja hän jatkoi yhteistyötä Tigerstedtin kanssa. Poirot oli opiskellut Leipzigissa maineikkaan Eduard Sieversin johdolla. Pariisissa (Colège de France) hän oli saanut vaikutteita myös kokeellisen fonetiikan isäksi kutsutulta P.J. Rousselot’lta. Poirot julkaisi saksaksi fonetiikan oppikirjan 1911. Teos ilmestyi Leipzigissa Tigerstedtin toimittamassa sarjassa. Vuonna 1912 hän väitteli aiheenaan ranskan vokaalit. Hän siirtyi vuonna 1920 Pariisiin ulkomailla työskentelevien ranskan opettajien erityiskouluun.

Frans Gustaf Äimä (1875–1936) sai virikkeitä kokeellisesta fonetiikasta ja suomalais-ugrilaisesta kielitieteestä, mikä ilmenee hänen inarinsaamen äänneoppia koskevasta väitöskirjastaan 1914. Äimä toimi suomalaisen ja lappalaisen äänneopin opettajana 1915–1924, fonetiikan laboratorion ja laitoksen johtajana 1920–36 ja ylimääräisenä, aluksi 1921–24 virkaatekevänä professorina vuoteen 1936 historiallis-kielitieteellisessä osastossa. Samaan osastoon siirtynyt fonetiikan laboratorio/laitos muutti vuosiksi 1921–1950 nykyisen Porthanian tontilla sijainneeseen puutaloon. Vuonna 1938 fonetiikan dosentti Arvo Sotavalta julkaisi postuumisti Äimän Yleisen fonetiikan oppikirjan. Äimän jälkeen professuuria hoitivat vuoteen 1940 yhdessä altailaisen kielentutkimuksen professori G. John Ramstedt (1873–1950) ja viron ja sen lähisukukielten professori Lauri Kettunen (1885–1963).

Laitos. Äimän nimitysvuoteen 1924 liittyy sekin merkittävä seikka, että fonetiikan laitos (aluksi: foneettinen laitos) perustettiin virallisesti. Laitos toimi vanhassa puurakennuksessa nykyisen Porthanian tontin lounaiskulmassa (kuva). Väliaikaisia sijainteja olivat Metsätalo ja Uusi ylioppilastalo. Porthanian valmistuttua 1950–1957 laitos sai tilat rakennuksen kolmannesta kerroksesta. Vuonna 1967 laitos sai käyttöönsä tiloja neljästä kerroksesta Vironkatu 1:n rakennuksesta (nykyinen yliopiston vierashuoneet). Kahden vuoden korjaus pakotti laitoksen Liisankatu 16:n piharakennukseen 1982. Takaisin palattiin remontin jälkeen 1984 Vironkatu 1:en nelikerroksiseen rakennukseen, jossa laitos toimi vuoteen 2004 asti. Kun käyttäytymistieteellinen tiedekunta perustettiin 2004, Fonetiikan laitos siirtyi uuteen tiedekuntaan ns. Anatomian taloon ja sai nimen Puhetieteiden laitos.

Fonetiikan laitos nykyisen Porthanian rakennuksen tontin lounaiskulmauksessa ennen vuotta 1950.

Antti Sovijärvi (1912–1995) aloitti myös suomalais-ugrilaisten kielten tutkijana, mm. prof. Kettusen tutkimusavustajana, mutta keskittyi sittemmin fonetiikkaan. Hän opiskeli ensin Äimän, sittemmin Berliinissä W. Trendelenburgin ja E. Zwirnerin sekä Hampurissa G. Panconcelli-Calzian johdolla. Väitöskirjassaan 1938 Sovijärvi käsitteli suomen vokaalien ja nasaalien ääntöväylän ontelorakenteen ja akustiikan suhdetta. Vuodesta 1940 hän toimi fonetiikan pysyvänä ylimääräisenä professorina ja vakinaisena professorina vuosina 1948–1977. Vuonna 1947 fonetiikka jaettiin kielitieteellis-akustiseen ja puhe- ja äänifysiologiseen (myöhemmin puhe- ja ääniterapeuttiseen) linjaan. Tämä johti myöhemmin fonetiikan ja logopedian muodostumiseen itsenäisinä aineina 1980-luvulla. 

Vironkatu 1A–B. Vasemmalla A: Fonetiikan laitostilat 1965–1982 (katutason tilat ja kerrokset 1–3).
Oikealla B: Fonetiikan laitos 1984–2004: Kerrokset 1–3; kerros 1: kirjasto kerroksen 1 oikea puoli.

Vironkatu 1:n uusittujen laitostilojen avajaiset 30.11.1984
Logopedian opiskelija Teija Jortikka
Ranskan lehtori Vilho Kallioinen, entinen fonetiikan assistentti
Prof. Antti Sovijärvi, fonetiikan emeritusprofessori

Vironkatu 1:n uusittujen laitostilojen avajaiset 30.11.1984.
Oikealla yliopiston rehtori Olli Lehto, vasemmalla prof. Antti Iivonen.

Antti Iivonen (1940–) siirtyi Oulun yliopistosta Helsingin yliopiston kielitieteellisen fonetiikan apulaisprofessoriksi 1975. Opiskeltuaan Helsingin yliopistossa aluksi germaanista ja pohjoismaista filologiaa ja fonetiikkaa sekä Saksassa Münsterin (1964) ja Kölnin (1965) yliopistoissa fonetiikan lisäksi ja yleistä kielitiedettä hän väitteli Helsingin yliopistossa 1970. Aihe käsitteli kysymystä, miten kuulojärjestelmä muuttaa äänteiden tuotettuja akustisia spektrejä. Prof. Sovijärven siirryttyä eläkkeelle Iivonen toimi fonetiikan vt. professorina 1977–1980 ja professorina 1980–2005. Iivosen tutkimusalueet ovat koskeneet suomen ja saksan fonetiikkaa, kielten foneettista vertailua, puheen intonaatiota ja muita prosodisia tekijöitä, lapsen varhaista puheen kehitystä, vokaalien havaintovasteita aivoissa (yhdessä psykologian tutkijoiden kanssa), puhujantunnistusta ja foneettisten tietokoneohjelmien kehittämistä. Internetin käyttöä edustaa suomen fonetiikan esittely verkkoversiona vuonna 2000. Iivonen toimi fonetiikan laitoksen johtajana 1977–1999 ja 2000–2001.

Hollannin tutkimuslaitoksiin tutustumassa 1989: Matti Leiwo, Reijo Aulanko ja Matti Lehtihalmes.

Kielitieteellisen fonetiikan apulaisprofessorin virka muutettiin 1981 logopedian apulaisprofessorin viraksi. Tähän liittyi silloisen puhe- ja ääniterapeuttisen linjan muuttaminen logopedian linjaksi. Tutkinnonuudistuksessa 1980 perustettiin myös logopedian koulutusohjelma, josta ensimmäinen puheterapeutti valmistui vuonna 1985. Edellä mainittua logopedian virkaa hoitivat dos. LKT Tapani Jauhiainen, FL Pirkko-Leena Otonkoski osin yhdessä FM Marjatta Parren kanssa kunnes virkaan nimitettiin FT Matti Leiwo 1987. Hänen siirryttyä Jyväskylän yliopiston suomen kielen professoriksi virkaa hoitivat FL Matti Lehtihalmes (1992–94), joka siirtyi Oulun yliopiston logopedian professoriksi ja FT Anu Klippi. (1994–99). Virka muutettiin humanistisen tiedekunnan päätöksellä vuonna 1998 logopedian varsinaiseksi professuuriksi.

Anu Klippi (1951–) nimitettiin logopedian professuurin ensimmäiseksi haltijaksi vuonna 1999. Samalla logopedia itsenäistyi aineena. Anu Klippi toimi vuodesta 1985 logopedian assistenttina, tutkijana ja logopedian apulaisprofessorina vuosina 1994–99. Anu Klippi väitteli 1996 ja väitöskirja käsitteli afaattisten ihmisten keskustelua ja vuorovaikutusta sanallisten ja ei-sanallisten ainesten varassa. Anu Klipin tutkimus onkin sittemmin käsitellyt erityisesti vuorovaikutukseen liittyviä kysymyksiä logopedisissa aineistoissa. Anu Klippi toimi fonetiikan laitoksen ja vuodesta 2004 puhetieteiden laitoksen laitosjohtajana 1999–2000 ja 2001–2010. Hän osallistui uuden käyttäytymistieteellisen tiedekunnan suunnitteluun vuonna 2003 ja toimi uuden tiedekunnan varadekaanina vuosina 2004–06. Logopedian jatkokoulutus ja erikoistumiskoulutus sekä logopedian kansainvälistyminen ovat olleet erityisen kehittämisen kohteena logopedian professuurin perustamisen jälkeen.

FT Anu Klipin virkaanastujaiset 9.12.1999 yliopiston päärakennuksessa. Kuvassa Anu Klippi (toinen oikealta) ja opiskelutovereita vuosilta 1971-1975: puheterapeutit Johanna Överlund (vasemmalta), Sari Sovijärvi, Kaiju Wirén ja Ulla Ström.

Olli Aaltonen (1948–) siirtyi Turun yliopistosta Helsingin yliopiston fonetiikan professoriksi syksyllä 2007. Opiskeltuaan englantilaista filologiaa, yleistä kirjallisuustiedettä, fonetiikkaa ja yleistä kirjallisuustiedettä hän valmistui Turun yliopistosta filosofian kandidaatiksi pääaineenaan fonetiikka 1974. Toimittuaan lyhyen aikaa Jyväskylän yliopistossa fonetiikan lehtorina ja Turun kaupungin kouluvirastossa oppimateriaalikeskuksen johtajana hän palasi yliopistoon amanuenssin virkaan ja aloitti tutkijan uransa kohteenaan mm. puheen havaitsemisen. Hän väitteli Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa kliinisen neurofysiologian oppiaineessa v. 1997 ja hänet nimitettiin puheen akustiikan ja psykofysiologian dosentiksi Helsingin yliopiston psykologian laitokseen sekä fonetiikan dosentiksi Turun yliopistoon. Toimittuaan sittemmin Turun yliopistossa tutkijana, yliassistenttina ja fonetiikan professorina hänet nimitettiin professori (emeritus) Antti Iivosen seuraajaksi Helsingin yliopiston fonetiikan varsinaisen professorin virkaan 1.10.2007 alkaen.

Speech & Brain 2009 –tilaisuuden osallistujia.

Puhetieteiden nykyinen studio ja artikulografi.

Puheoppi ja puheviestintä.
Antiikista periytyneet puhetaito ja kaunopuheisuus (eloquentia; käytännössä latinan opetusta) johtivat Helsingin yliopistossa Ilmari Räsäsen (1888–1931) kaunoluvun lehtoraatin perustamiseen 1928. Räsänen opetti puhetekniikkaa ja lausuntaa. Puheoppi liitettiin fonetiikan laitokselle 1960-luvulla. Ritva Ahonen (1928–2004 ) toimi puheilmaisun lehtorina 1957–1993. Aineen nimi muutettiin puheviestinnäksi 1997, jolloin se myös korotettiin aineopintojen tasolle ja sijoitettiin fonetiikan toiseksi linjaksi yleisen linjan lisäksi. Ensimmäiseksi puheviestinnän yliopistonlehtoriksi tuli FT Pekka Isotalus (1966–) 2002, joka siirtyi Tampereen yliopiston puheviestinnän professoriksi 2005.