Psykologia Yhteystiedot

Toimisto
talous- ja henkilöstöasiat
PL 9 (Siltavuorenpenger 1 A)
00014 Helsingin yliopisto
puh. (09) 191 29511
fax (09) 191 29542

Vahtimestari
puh. (09) 191 29685
GSM 050 465 4351
Kello 15.30 jälkeen:
GSM 050 465 4331

Sijainti ja aukioloajat

Neuvontaa:
psyko-opintoasiat@helsinki.fi

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Helsingin yliopiston psykologian ja kognitiotieteen tutkijat ja opettajat muodostavat monipuolisen asiantuntijaorganisaation (ks. henkilökuntaluettelo). Yli 20 korkeatasoista tutkimusryhmää tuottavat jatkuvasti uutta tietoa vastaten osaltaan yhteiskunnan esittämiin haasteisiin. Menestys sekä tutkimuksessa että opetuksessa (ks. aikaisemmat arvioinnit ja palkinnot) on luonut vahvan pohjan aktiiviselle ja vastavuoroiseen kumppanuuteen perustuvalle yhteistyölle yhteiskunnan ja elinkeinoelämän kanssa.


Kasvavaan tiedon kysyntään vastataan koulutuksen, konsultoinnin ja tiedon popularisoinnin keinoin. Opetus- ja tutkimushenkilökunta esiintyy aktiivisesti tilaisuuksissa, joissa tutkimuksista ja tutkimustuloksista kerrotaan yliopiston ulkopuolelle. Tiedon popularisointia toteutetaan esitelmätoiminnassa, kirjoissa, lehtikirjoituksissa ja haastatteluissa.


Opettajat ja tutkijat toimivat myös ammatillisten yhdistysten kautta erilaisissa työryhmissä ja asiantuntijatehtävissä vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa.

Tutkimus tukee elinkeinoelämää

Psykologian tutkimusryhmien ja elinkeinoelämän välillä on runsaasti vuorovaikutuksellista kumppanuutta, joka hyödyttää kumpaakin osapuolta. Esimerkiksi Liikennepsykologian ja Työn, teknologian ja organisaatioiden psykologian alalla yritysyhteistyöllä on luontevasti pitkät perinteet.


Kognitiotiede on yksi tietoyhteiskunnan avaintieteistä. Kognitiotieteellisen perustutkimuksen tuottamaa tietoa sovelletaan nykyään jo monilla aloilla, esimerkiksi organisaatioiden kehittämistoiminnassa, informaation ymmärrettävässä muodossa esittämiseen ja informaatiovirtojen hallintaan liittyvissä kysymyksissä, työprosessien suunnittelussa sekä ihmisen ja koneen välisessä vuorovaikutuksessa (käyttöliittymäsuunnittelu, tekoäly ja tietokoneavusteiset oppimisympäristöt). Ihmisen kognition hyvä ymmärtäminen antaa pohjan ihmisen kanssa vuorovaikuttavien keinotekoisten järjestelmien suunnittelulle.

Työelämän osaamistarpeista pidetään huolta

Psykologian koulutusohjelmasta valmistuu lain (559/1994) tarkoittamia terveydenhuollon ammattihenkilöitä, psykologeja, jotka Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) laillistaa. Ammatin asettamat vaatimukset koulutuksen sisällölle otetaan vakavasti sillä psykologin ammattiin astuttuaan jokainen valmistunut vaikuttaa suoraan yhteiskuntaan oman työnsä kautta.


Helsingin yliopistosta valmistuu myös erikoispsykologeja, erityisasiantuntijoita työelämän tarpeisiin. Koulutus on psykologian maisterin tutkinnon pohjalta suoritettava ammatillisesti painotettu tieteellinen jatkokoulutus, joka johtaa psykologian lisensiaatin tutkintoon jollakin viidestä psykologian erikoisalasta (Asetus 568/2005).


Psykologina jo toimivien ammattitaidon jatkuvaa kehittämistä pidetään tärkeänä osana elinikäisen oppimisen strategiaa. Psykologian opettajat ja tutkijat osallistuvat kiinteästi psykologian kentällä tapahtuvaan ammatilliseen täydennyskoulutukseen toimimalla työnohjaajina, kouluttajina ja konsultteina.


Laitos osallistuu myös psykologian aineenopettajien koulutukseen tarjoamalla oppiaineen korkeatasoiseen tutkimukseen perustuvaa opetusta. Laitoksen henkilökunta on osallistunut lukuisten psykologian ja kognitiotieteen oppikirjojen tekemiseen (ks. oppikirjat JULKI-tietokannassa).

Kansallinen ja alueellinen vastuunkanto

Psykologitoiminnan kansallinen kehittämistyö toteutuu mm. psykologian yliopistoverkosto Psykonetin kautta Verkoston yhteinen videovälitteinen opetustarjonta edesauttaa viimeisimmän tiedon siirtymistä kaikkien Suomen psykologian laitosten ja oppiaineiden saataville ja tukee osaltaan ammatillisen toiminnan tasalaatuisuutta Suomessa.


Alueyhteistyö painottuu yhteisiin tutkimus- ja opetushankkeisiin pääkaupunkiseudun korkeakoulujen (Aalto-yliopisto, Poliisiammattikorkeakoulu ja Svenska social- och kommunalhögskolan) kanssa. Yhteydet HY:n lääketieteelliseen tiedekuntaan ja Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiiriin ovat tiiviit.


Psykologian tutkijat ja opettajat osallistuvat Helsingin Avoimen yliopiston psykologian ja kognitiotieteen opetukseen tarjoten silläkin kanavalla laajalle yleisölle mahdollisuuden seurata tieteen kehitystä.

Kansainvälinen yhteistyö

Kansainvälinen tutkimusyhteistyö on jatkunut useita vuosikymmeniä mm erilaisten EU-hankkeiden ja psykologien pohjoismaisen ja balttian verkostoyhteistyön kautta. Yhteistyön laaja-alaisuuden vuoksi siihen kannattaa tutustua tutkimusryhmien esittelyjen kautta. Yhteistyön tuloksellisuutta osoittaa vertaisarviointi-käytäntöä noudattavien tieteellisten julkaisujen laatu ja määrä (ks. julkaisut JULKI-tietokannassa).


Osana kansainvälistä opettajavaihtoa moni psykologian opetushenkilökuntaan kuuluva on ollut vierailulla Tarton yliopiston psykologian laitoksella. Psykologian ammatti Virossa on kehittyvä alue ja menetelmällinen ja opetuksellinen yhteistyö on mukana muokkaamassa sikäläistä yhteiskuntaa eteenpäin.


Psykologian opiskelijat voivat osallistua pohjoismaisten yliopistojen Nordplus- ja Nordlys-ohjelmiin.

Käyttäytymistieteiden laitos

Käyttäytymistieteellinen tiedekunta

Helsingin yliopisto

Yliopistoyhteistyö

Psykologian omat