Helsingin yliopisto

Tietoa oppiaineesta

Valtio-oppi itsenäisenä yliopistollisena oppiaineena alkoi kehittyä 1800-luvun loppupuolella osana yleistä yhteiskuntatieteiden eriytymistä. Nationalismin herääminen, uusien itsenäisten valtioiden synty sekä vähitellen tapahtunut valtiollisen päätöksenteon demokratisoituminen johtivat myös tarpeeseen antaa opetusta valtiollisista kysymyksistä.
Valtiollisen elämän tutkimuksen - tai yleisemmin politiikan tutkimuksen - juuret ovat kuitenkin paljon etäämmällä historiassa, aina antiikin Kreikassa (Aristoteles, Platon), Roomassa (Cicero, Titus Livius) ja renessanssin ja uuden ajan alun rikkaassa poliittisessa ajattelussa (Machiavelli, Hobbes). Suomalaisen poliittisen filosofian ja valtiollisen ajattelun perustajana voidaan pitää J.V. Snellmania, jonka näkemykset maamme asemasta ja kansallisvaltion rakentamisesta loivat maassamme myös perustaa ulkopoliittiselle ajattelulle sekä hallinnon tutkimukselle ja kehittämistoiminnalle. Helsingin yliopistoon oppiaine perustettiin vuonna 1921 ja se sai nimekseen yleinen valtio-oppi saksalaisen mallin (”Allgemeine Staatslehre”) mukaan.

Suomessa niin kuin muissakin länsimaissa tieteenala alkoi vähitellen suuntautua ahtaasta valtioperspektiivistä käsittelemään yleisiä politiikkaa ja yhteiskunnan kehittämistä koskevia kysymyksiä. Varsinkin toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut käyttäytymistieteellinen murros suuntasi valtio-oppia tutkimaan koko laajuudessaan sitä rikasta ilmiökenttää, joka koostuu poliittisesta päätöksenteosta, vallankäytöstä, puolueiden ja järjestöjen toiminnasta ja kansalaisten poliittisesta käyttäytymisestä. Samaan aikaan sijoittuu valtiollisen toiminnan voimakas kasvu ja hallintokoneiston voimistuminen, mikä monissa valtioissa johtui hyvinvointivaltion rakentamisesta. Tämä suuntasi tutkimusta myös virastojen toimintaan ja niiden suhteisiin yhteiskuntaan. Kansainvälisen yhteistyön lisääntyminen ja konfliktien ehkäisyn ja turvallisuuden kehittämisen tarpeet sekä kehitysmaiden ongelmat nostivat kansainväliset suhteet yhä merkittävämmäksi osaksi valtio-opillista tutkimusta.

Laaja tutkimusalue

Perinteisestä nimestään huolimatta valtio-oppia voidaan pitää politiikan tutkimuksen ja opetuksen kaikki keskeiset alueet kattavana oppiaineena, joksi sen nimi esimerkiksi englanniksi ja ranskaksi käännetäänkin (political science, science politique). Historiallisen taustansa vuoksi valtio-oppi voidaan tosin edelleen ymmärtää suppeassa merkityksessä pelkästään valtiollisten instituutioiden, puolue- ja järjestötoiminnan ja poliittisten prosessien tarkasteluna. Politiikan tutkimuksena valtio-oppi hahmottuu kuitenkin laajassa merkityksessä kaikkinaisten yhteiskunnallisten - ja myös kansainvälisten - valta- ja vuorovaikutussuhteiden tutkimuksena.

Hallinnon tutkimuksen eriytyminen politiikan tutkimuksesta on monissa yliopistoissa johtanut hallintotieteen laitoksiin, joissa tutkitaan julkista hallintoa tai yleisemmin organisaatioita ja johtamista. Toisissa taas kansainvälinen politiikka tai kansainväliset suhteet ovat erkaantuneet politiikan tutkimuksesta. Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksessa nämä kolme aluetta yhdistyvät ainutkertaisella tavalla. Se tarjoaa mahdollisuuden ottaa uudella tavalla huomioon poliittisten, hallinnollisten sekä toisaalta kansallisten ja kansainvälisten ilmiöiden keskinäisriippuvuus, joka on ns. globalisaation myötä vain vahvistunut.

Globalisaation haasteet

Globalisoitumisen ja ylikansallisen yhdentymisen mukana kansallisvaltioiden asema on heikentynyt - tai ainakin radikaalisti muuttunut - ja kansainvälisten suhteiden ja kansainvälisten organisaatioiden tutkimus ja siihen liittyvä opetus ovat saaneet aivan uutta merkitystä. Kansainvälistyminen, valtion aseman heikkeneminen ja julkisen hallinnon muutokset ovat nostaneet esiin kysymyksen kansalaisyhteiskunnasta: perinteistä kansalaisjärjestöjen kenttää joudutaan uudistamaan, kun politiikkaan vaikutetaan nyt myös ei-valtiollisten toimijoiden kansainvälisiä väyliä myöten.

Kansalaisjärjestöt ovat alkaneet kehittää ns. kolmannen sektorin voittoatavoittelematonta toimintaa täydentämään taloudellisen kasvun heikentymisen myötä vähentyneitä julkisia palveluja ja luomaan uusia yhteisöllisen toiminnan muotoja.Valtio-opissa kansalaisyhteiskuntaan kohdistuva tutkimus ja opetus ovatkin nyt entistä keskeisemmässä asemassa. Tämä tarkoittaa, että politiikkaa ja hallintoa tutkitaan yhä enemmän organisaatioiden ja niiden kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen tasolla eikä vain politiikan ja hallinnon perinteisten instituutioiden näkökulmasta.

Pyrkimys taloudelliseen tehokkuuteen on johtanut markkinoiden voimistuvaan rooliin myös muiden kuin yritysorganisaatioiden toiminnassa. Lisäpiirteenä on informaation ja viestinnän poliittisen ja hallinnollisen merkityksen kasvu, joka muuttaa valtiollisen toiminnan tehostamisen ja oikeuttamisen tapoja. Kun globaalien ja paikallisten ongelmien ratkaisumallit kilpailevat äärellisistä voimavaroista, myös politiikan ja hallinnon moraaliset ongelmat kärjistyvät. Nämä muutokset ovat sekoittaneet perinteisiä jakolinjoja kansallisen ja ei-kansallisen sekä julkisen ja yksityisen välillä. Valtio-opin opetusta on uudistettu kattamaan näiden kehityspiirteiden vaikutus niihin työelämän haasteisiin, joita oppiaineesta valmistuneet joutuvat kohtaamaan.