Helsingin yliopisto

Oppiaineen historia Helsingin yliopistossa

Alkutaival ja oppiaineen vakiintuminen

Yleisen valtio-opin oppituoli perustettiin Helsingin yliopiston historiallis-filologiseen osastoon vuonna1921. Opetus alkoi kuitenkin vasta syksyllä 1924, kun aineen ensimmäiseksi professoriksi oli valittu filosofian tohtori Karl Robert Brotherus. Oppiaineen esikuvat tulivat Saksasta sekä osittain ruotsalaisesta valtiotiedosta. Helsingin yliopiston valtio-oppi oli ainoa politiikan tutkimuksen suomenkielinen yliopistollinen oppiaine aina 1960-luvulle saakka.

Vuonna 1945 oppiaine siirrettiin samana vuonna toimintansa aloittaneeseen valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Oppiaineen esikuvaksi alkoi samalla enenevässä määrin muodostua yhdysvaltalainen empiirinen politiikan tutkimus. Yleisen valtio-opin asema vakiintui 1950- ja 1960-luvuilla, jolloin erityisesti opiskelijamäärät kasvoivat. Huippulukuvuonna 1968-69 valmistui 103 tutkielmaa. Tämä ennätys lyötiin vasta lukuvuonna 2007-08, jolloin oppiaineessa valmistui 156 tutkielmaa.

Oppiaineen eriytyminen ja kansainvälistyminen

1960- ja 1970-lukujen taitteessa sijaa saivat uudet lähestymistavat, kuten erilaiset marxilaiset teoriat ja poliittisten päätösten yhteiskunnallisiin vaikutuksiin keskittynyt tutkimus. Samaan aikaan myös oppiaineen erikoisalat vakiintuivat: vuonna 1967 laitokselle perustettiin kansainvälisen politiikan professuuri ja vuonna 1969 hallinto-opin apulaisprofessuuri. Eriytyminen näkyi tutkintovaatimuksissa ensimmäistä kertaa lukuvuonna 1971-72, kun tuli mahdolliseksi valita vaihtoehtoisesti opintoja kolmelta tutkimusalueelta (politiikan tutkimus, hallinto-oppi, kansainvälinen politiikka).

1970-luvun puolivälistä 1990-luvun alkuun laitos kehittyi suhteellisen vakaalla pohjalla. Erittäin merkittävää oli tutkimustoiminnan aktivoituminen ja kansainvälistyminen, johon vaikutti osaltaan kansainvälisten tutkimusjärjestöjen kehittyminen. Varsinkin vuonna 1970 perustettu European Consortium for Political Research -järjestö (ECPR) merkitsi valtio-opin eurooppalaistumista. Aikaisempaa pienemmät opiskelijamäärät tekivät mahdolliseksi myös systemaattisen opetustyön kehittämisen 1980-luvulla. Yleinen valtio-oppi oli muun muassa ensimmäinen opettajatuutoritoiminnan tiedekunnassa aloittanut laitos.

Hallinnon uudistusten vuosikymmenet

1990-luvun alusta lähtien laitoksen tutkimustoiminnan ja opetuksen edellytykset muuttuivat jälleen. Oleellinen merkitys oli yliopiston siirtymisellä tulosohjaukseen vuonna 1994, jonka seurauksena nykyinen pääaineopiskelijoiden määrä on kolminkertaistunut 1980-luvun tilanteeseen nähden. 2000-luvulle tultaessa oppiaineen eri linjojen välinen yhteistyö sai tunnustusta kansallisella tasolla. Opetusministeriö valitsi yleisen valtio-opin laitoksen koulutuksen valtakunnalliseksi laatuyksiköksi vuosiksi 2004-2006 ja 2007-2009.

Suuri haaste oli myös uusi eurooppalainen korkeakoulutusalue ja sen seurauksena vuonna 2005 voimaan tullut tutkintorakenne, jossa kandidaatintutkinto tuli pakolliseksi. Samassa yhteydessä kansainvälisen politiikan linja muuttui maailmanpolitiikan linjaksi. Vuonna 2010 voimaan tuleva yliopistolaki tuo muutoksia yliopistojen hallinnollisiin rakenteisiin. Uudistuksessa valtiotieteellisen tiedekunnan yksittäiset laitokset lakkautetaan ja tilalle muodostetaan kaksi suurlaitosta, joissa aikaisemmat laitokset jatkavat elämäänsä oppiaineiden muodossa. Ennen yhdistymistään yhteiskuntahistorian, käytännöllisen filosofian, kehitysmaatutkimuksen ja kansantaloustieteen laitosten kanssa yleisen valtio-opin laitos ehti toimia 65 vuotta.

Yleisen valtio-opin 80-vuotinen historia Helsingin yliopistossa osoittaa, että oppiaineen kehitys on riippuvainen monesta erilaisesta tekijästä. On ollut tärkeää, että laitos on aina pyrkinyt vastaamaan uusiin haasteisiin ja aktiivisesti kehittämään omaa toimintaansa. Tämä työ jatkuu uudessa suurlaitoksessa yhdessä muiden oppiaineiden kanssa.