Ilman Kymijokea ei olisi Kymenlaaksoa. Virta on maakunnan symboli ja synnyttäjä. Joen historia on seudun historiaa.

Kymijoki sai alkunsa 6000 vuotta sitten. Jääkauden jälkeen maanpinta kohosi pohjoisessa nopeammin kuin etelässä. Tämän seurauksena Päijänteen virtaussuunta kääntyi pohjoisesta etelään. Uusi ja vallaton lasku-uoma leveni ja haki kulkutietään. Vähitellen virta kuitenkin asettui nykyiseen uomaansa: se jakaantui kahteen päähaaraan, ja nämä edelleen viiteen haaraan.

Virran kanssa seudulta paikkaansa haki myös ihminen. Ensimmäiset asukkaat lienevät saapuneet alueelle jo ennen jokea.

Kulkuväyläksi Kymijoki oli huono. Se oli matala, kivinen ja koskinen. Mutta käyttöä mahtavalle virralle toki löytyi. Vuosituhansien kuluessa jokea on hyödynnetty monin eri tavoin: pyyntipaikkana, rajajokena, uittoväylänä, energian lähteenä - ja viemärinä.

KANSAN JA KUNINKAALLISTEN KALA-APAJA



Kymijoessa on kalastettu aina. Jokeen nouseva lohi houkutteli pyytäjiä jo kivikautisina aikoina. Kalaa saatiin kaikkialla Kymijoen varrella, mutta tuottoisimmat apajat löytyivät koskipaikoilta.

Lohta joessa oli niin runsaasti, että jo keskiajalla kalastus sai teollisia piirteitä. Esivalta ja kartanot rakensivat koskipakkoihin systemaattisesti toimivia, vierasta työvoimaa käyttäviä kalastamoja.

Talonpoikainen kalastus ei ehkä ollut yhtä teollista kuin kartanoiden ja hovien pyyntitoiminta, mutta vaati onnistuakseen yhtälailla yhteistyötä ja suunnitelmallisuutta. Kalastusmenetelmiäkin oli kahdenlaisia: kiinteää patokalastusta ja veneestä tapahtuvaa saartokalastusta.

Koska lähes kaikki kymiläiset kalastivat, kävivät myös lähes kaikki kymiläiset kauppaa. Kerran tai kahdesti vuodessa purjehdittiin Suomenlahden toiselle puolen vaihtamaan lohi viljaan ja suolaan. Kauppareissuilta tarttui mukaan muutakin kuin tavaraa: vaikutteita, tapoja ja kulttuuria.

Myöhäisimpinä aikoina kalojen narraamisesta tuli myös hupia. Joen kuuluisin urheilukalastaja lienee Venäjän keisari Aleksanteri III, joka Kymenlaakson vierailullaan ihastui syvästi Langinkosken maisemiin. Vuonna 1889 paikalle rakennettiin keisarin yksityinen kalastusmaja. Nykyään Langinkosken keisarillinen kalamaja koskineen ja lähimetsineen on Suomen valtion omistuksessa ja luonnonsuojelualuetta.

Lohipadot kuuluivat ennen Kymijoen maisemaan.
VIRTAAN PIIRRETTY RAJA


Joen ja meren yhtymäkohta lännen ja idän välissä – siinä on Kymenlaakson paikka. Rajalla ja rajana olemisen kohtalosta on kasvanut maakunnan luonne.

Konkreettisesti Kymijoen rajaluonne sinetöitiin vuoden 1743 Turun rauhassa. Ruotsi-Suomen suurvallan murentuessa Venäjän ja Ruotsin välinen raja siirtyi Kymijokeen, sen läntiseen päähaaraan. Raja halkaisi Pyhtään pitäjän. Ruotsin puolelle jäänyt osa sai nimen Ruotsinpyhtää.

Venäjän alaisuuteen siirtyneitä entisiä Ruotsi-Suomen alueita ryhdyttiin myöhemmin kutsumaan Vanhaksi Suomeksi. Aikakausi kesti vuodet 1743-1812, ja se oli poikkeuksellinen periodi Kymenlaakson historiassa.

Venäjä halusi rajastaan vahvan. Ruotsinsalmen tappiollisten meritaistelujen jälkeen se ryhtyi kehittämään alueella kahta linnoitusta: Ruotsinsalmen merilinnoitusta sekä Kyminlinnan maalinnoitusta.

Linnoitustyöt edistyivät hitaasti. Kaikkiaan ne kestivät lähes parikymmentä vuotta. Sinä aikana maailma muuttui. Suomen sodan jälkeen koko Suomi liitettiin Venäjään ja Kyminlinna menetti strategisen merkityksensä.

Kyminlinnan kasviekskursiot kiinnostavat yleisöä. Valleilla kasvaa eksoottisia tulokaslajeja, muistona venäläisten sotilaiden aikakaudesta. Venäläinen varuskunta toimi Kyminlinnassa vuoteen 1917 saakka. Nykyisin linnoitus on Suomen armeijan käytössä. Linnoitusta hoidetaan arvokkaana sotamuistomerkkinä.
TEOLLISUUDEN VALTASUONI


Kymijoen koskia osattiin hyödyntää jo varhain. Aluksi kosket pyörittivät viljamyllyjä, myöhemmin myös sahoja.

Vuonna 1563 Kymijoen Korkeakoskelle perustettiin ensimmäinen vesivoimalla toimiva sahamylly. Laitoksen omisti kruunu, joka sahasi lautaa lähinnä omiin tarpeisiinsa. Kuninkaan sahalla jyrsittiin talonpoikien verohirsistä lankkua kuninkaan laivaveistämöille.

Huiman kukoistuskauden seudun sahaustoiminta koki 1700 –luvulla. Uusi hollantilainen sahanterä ja lautatavaran kasvanut kysyntä Euroopassa tekivät Kymistä Lauta-Kymin. Joen varrelle nousi useita sahamyllyjä, nyt liikemiesten ja porvareiden toimesta. Sahojen ympärille kehittyi sahakyliä ja Kymi sai ensimmäisen teollisuusväestönsä. Talonpojillekin riitti töitä. He hakkasivat tukit ja uittivat ne jokea pitkin sahoille. Valmiin puutavaran vientisatama oli Hamina.

Seuraava, entistä voimallisempi, saha-aalto ryöpsähti Kymissä 1870 –luvulla. Tämänkin ryntäyksen takana oli uusi tekniikka: höyrysahat. Muutaman vuoden aikana Kymijoen suulle perustettiin kaikkiaan yhdeksän sahaa. Koskipaikkoja perattiin uittokelpoisiksi. Satamia rakennettiin. Rytäkässä syntyi myös Kotkan kaupunki.

Sahat tarvitsivat raaka-ainetta, työvoimaa ja satamia. Kaikkea tätä seudulta löytyi. Ja se näkyi myös nuoren kaupungin katukuvassa. Kujilla liikkui juuretonta väkeä: muualta muuttaneita työläisiä, tukkilaisia ja merimiehiä. Kotka oli hetken aikaa "savolaisten Ameriikka".

Höyrysahat eivät käyneet koskivoimalla, mutta virtapaikat päätyivät kuitenkin pian uuteen hyötykäyttöön. Sahojen kylkiäisinä Kotkaan perustettiin selluloosatehtaita. Tehtaat tarvitsivat halpaa energiaa: sähköä - virtaa. Kymijoen komeimmat putoukset valjastettiin voimalaitoksien käyttöön.


Vesivoimalat ovat hallinneet jo pitkään Korkeakosken maisemaa. Tänään kosken kohdalla surisevat sähkögeneraattorit, mutta joskus siellä on pauhannut nimensä mukainen kymmenmetrinen putous.

TEHTAIDEN SYVÄSSÄ VARJOSSA


Ilmaiseksi virran tarjoamia mahdollisuuksia ihminen ei saanut, vaikka niin ehkä erehtyikin luulemaan. Kymijoen hyötykäytöllä on ollut hintansa.

Koskien perkaus uittokäyttöön ja patoaminen sähköntuotantoon on estänyt lohen nousun ikivanhoille kutupaikoilleen. Tällä hetkellä Kymijoessa on 13 vesivoimalaitosta. Vapaita koskia on kuitenkin jäljellä vielä muutama, erityisesti joen eteläosissa.

Rakentamisen ohella joki on saanut niskaansa sahojen ja selluloosatehtaiden jätteet. Jo sahamyllyjen aikaan paikalliset talonpojat valittivat kuorijätteiden, purun ja hylkylaudan haittaavan kalastusta. Höyrysahojen aikaan hukkatuotteesta yritettiin päästä eroon polttamalla. Sahalaitosten maisemassa kärysivät ikuiset rimahelvetit.

Kemiallinen puunjalostus pystyi hyödyntämään sahateollisuuden hukkatuotteet. Joen kannalta ratkaisu oli kuitenkin ongelmaa haitallisempi - selluloosateollisuuden jätteet kun nekin päätyivät virran kannettaviksi.

Kemikaalien käyttö lisääntyi metsäteollisuuden tuotannon ja jalostusasteen nostamisen myötä. Seuraukset tajuttiin vasta jälkikäteen. Kymijoen pohjamutaan on kirjoitettu osa teollistumisen historiaa elohopean ja dioksiinin sävyttämin kirjaimin.



Klikkaa kuvia - näet ne suurempina!