Palmenia 2/09
Palmenia täyttää 30 vuotta 28.9.2009, ensimmäisen työjärjestyksen allekirjoittamisen vuosipäivänä.
Pääkirjoitus

30 vuotta tutkimuspohjaista koulutusta
Me suomalaiset olemme aikuisina maailman innokkaimpia opiskelijoita. Yli puolet aikuisista osallistuu vuosittain johonkin aikuiskoulutukseen.
Palmenia 30 vuotta

Alusta asti edelläkävijä
Kolmenkymmenen vuoden aikana Palmenia on kasvanut Euroopan suurimmaksi yliopistolliseksi täydennyskoulutuskeskukseksi.
Opetus

Koulutuksessa saadut opit heti käyttöön
Espoon Kilon koulussa erityisluokanopettajana työskentelevä Raija Lautanen-Eloranta täydensi osaamistaan esi- ja alkuopetuksen opintokokonaisuudella.
Opetus

Aapinen vaihtuu näppäimistöön
Lapsi oppii helpommin kirjoittamaan kuin lukemaan, ja tekstin tuottaminen tietokoneella tehostaa selvästi oppimista.
Kansainvälisyys

Kansainvälisyyttä työssä ja kotona
Hilda Urb (os. Pakkanen) on syntynyt Lönnrotin mailla ja elänyt elämäänsä kolmessa eri maassa.
Kansainvälisyys

Tempus project strengthens intercultural dialogue among Russian and European forestry professionals
Institutional EU Tempus project "Training, Networking and Capacity Building for Sustainable forestry in Povolgie" was started at the outset of 2007.
Viestintä

Viestintä muuttunut 30 vuodessa vai onko?
Lahden tiedottajakoulutus on säilynyt kurssitarjonnassa lähes koko Palmenian toiminnan ajan. Tämän vuoden tiedottajakurssin järjestysnumero on jo 24. Haastateltavina Osmo A. Wiio ja Helena Lemminkäinen.
Viestintä

Palmenian kirjoittajakoulutus ajan virrassa
Elokuussa 2000 Palmenian varajohtaja Eija Bergman palkkasi minut suunnittelemaan kirjoittajakoulutuksen kokonaisuutta, joka järjestettäisiin maksullisena täydennyskoulutuksena.
Ympäristö

Varautuminen on valttia -
ChemRisk kartoittaa kemikaalikuljetusten
riskit Kymenlaaksossa
Vaarallisten kemikaalien kasvavat kuljetusmäärät maanteillä ja rautateitse nostavat myös onnettomuuksien todennäköisyyttä.
Ympäristö

Biologian tietojen päivitystä maanlaajuisesti
Biologian ja muidenkin luonnontieteiden opetuksen tueksi Palmeniassa on alkamassa kaksi laajaa Opetushallituksen rahoittamaa täydennyskoulutusohjelmaa.
Hyvinvointi

Ohjausta lamassa
Organisaatioille ja työntekijöille lama voi olla oivallinen mahdollisuus kehittyä. Tukena on ohjaus, jota Palmeniassa on kehitetty pitkäjänteisesti.
Hyvinvointi

Ikihyvä - Hyvinvointia uusin keinoin
Kuntien terveys- ja sosiaalihuollolle luovat paineita muun muassa väestön ikääntyminen ja kasvava pahoinvointi. Hyvinvointia tukevia palveluita kehitetään alueellisesti Ikihyvä-hankkeella.
Hyvinvointi

Kerro ja kuuntele
- Yliopistollisuus, räätälöinti, joustavuus, monitieteisyys, moniammattillisuus ja työntekijöiden arvostama osaaminen. Näin luettelee kehittämispäällikkö Eija Bergman syitä vuodesta 2002 jatkuneelle yhteistyölle Palmenian kanssa.
Artikkeli

Tietopääomasta kilpailuetua
Pari vuotta sitten luin yleisönosastokirjoituksen, jossa henkilö kertoi omakohtaisen tarinan. Hän oli unohtanut tietokoneensa taksiin eikä saanut sitä koskaan takaisin. Koneessa oli käsikirjoitus, joka oli kahden vuoden työn tulos.
Palmenia Sidosryhmälehti

Palmenia on Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenian sidosryhmälehti.
Palmenia-lehti verkossa
