Palmenia 1/2012

Tulevaisuuden oppimisympäristöt?

Suomalainen koulutus on maailman huippuluokkaa. Sen vuoksi usein ihmetellään, miksi sitä pitäisi kehittää tai parantaa. Vastaus on hyvin yksinkertainen: Olemme aina parhaita vain tietyssä tilanteessa, tietyssä ympäristössä ja tiettynä historiallisena ajankohtana. Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti ja ne käytännöt, jotka tänään tuntuvat hyviltä ja toimivilta, voivat jo ensi vuonna tuntua vanhentuneilta. Esimerkiksi sosiaalinen media on noussut arkipäiväiseksi tietokäytännöksi vasta parin viime vuoden aikana. Koulussa ja työelämässä sosiaalista mediaa pidetään edelleen lähinnä häiriötekijänä, vaikka nyt olisi viimeistään aika miettiä sen sovelluksia oppimis- ja työskentely-ympäristöjen suunnittelussa.

Suomalaiset näyttävät OECD:n raporttien todellakin olevan jäljessä tietotekniikan käytössä opetuksessa ja oppimisessa. Noin 95 % koululaisista käyttää tietotekniikkaa vapaa-ajallaan, enimmäkseen viihdekäytössä. Koulussa ja oppimistarkoituksessa vain noin 35% oppilaista käyttää päivittäin apunaan teknologiaa. Silloinkin käytetään lähinnä perusohjelmistoja, kuten tekstinkäsittelyä tai taulukkolaskentaa. Kännykät ja tietokoneet pitää jättää luokan ulkopuolelle, ettei tulisi "kiusausta" tehdä niillä jotain kivaa! Fyysiset tilat eivät juuri ole muuttuneet, vaan edelleen rakennetaan luokkatiloja, joiden akustiikka ja kalustus tukevat opettajakeskeisiä käytäntöjä.

Miten koulun käytäntöjen ja ympäristön tulisi muuttua, jotta teknologiasta tulisi koulussa ja korkeakouluissa osa päivittäistä työskentelyä? Ensinnäkin opettajankoulutuksessa teknologian pitäisi olla luonteva osa toimintaa. Myös tieteellinen tutkimus ihmisen oppimisesta pitäisi hyödyntää, kun mietitään parhaita mahdollisia pedagogisia käytäntöjä. Uudet teknologiat pitäisi nivoa yhteen uudenlaisten oppimisen tapojen kanssa.

Monissa kouluissa on nykyään käytettävissä kehittyneempiä teknologisia apuvälineitä kuin opettajankoulutuksessa. Ei riitä, että esimerkiksi interaktiivisia valkotauluja on kouluissa, jos ne eivät ole tuttuja vasta valmistuneille opettajille. Vielä tärkeämpää on se, että uusia teknologioita käytetään aktioivien, tutkivien ja osallistavien työtapojen palveluksessa. Tuskin kannattaa investoida usean tuhannen euron laitteisiin, jos ne eivät juuri tuo lisäarvoa työskentelyn laatuun, vaan niitä käytetään kuin liitutauluja aikoinaan.

Uusi TEKESin rahoittama RYM Sisäympäristöt -hanke kokoaa yhteen arkkitehtejä, insinöörejä, pedagogeja, psykologeja ja muita toimijoita eri puolilta Suomea. Tavoitteena on kehittää tulevaisuuden tapoja suunnitella kouluja ja oppilaitoksia. Samalla kehitetään fyysistä, virtuaalista, sosiaalista ja psykologista ympäristöä tukemaan oppimista ja hyvinvointia. Myös Helsingin World Design Capital 2012 –juhlavuonna avataan Helsingin yliopistolla aivan uudenlaisia oppimisen tiloja opettajankoulutukseen.

Tarkoituksena ei ole hylätä kokemuksellista, elämyksellistä ja taiteellista kasvatusta. Suomalaisessa koulutuksessa on tiettyjä sydänarvoja, joista tulee pitää kiinni. Teknologian ei ole tarkoitus korvata kokemuksellisia tai taiteellisia työskentelytapoja. Teknologian käyttö ei ole itsetarkoitus. Toimivat järjestelmät, jotka on suunniteltu oppimisen näkökulmasta, vähentävät kuormitusta ja stressiä. Ihmislähtöisesti suunniteltu teknologia ei ole isäntä, vaan renki, joka palvelee mielekästä oppimista.

Kirsti Lonka

Kirjoittaja työskentelee kasvatuspsykologian
professorina Helsingin yliopiston
opettajankoulutuslaitoksella.

Palmenia 1/2012 »»