Usein kysyttyä HELDAsta
Mikä on HELDA?
- HELDA on yliopiston avoin digitaalinen arkisto, joka lähivuosina tuo Internet-tiedonhakijoille tarjolle kasvavan osan HY:n tutkimusjulkaisuista (kokoteksteinä!).
- HELDA on ennen muuta arkistopalvelu, ei hakupalvelu: on varsin todennäköistä, että sen sisältämiin julkaisuihin päädytään enimmäkseen muulla tavoin kuin HELDA-hakujen tai -selailujen kautta, esimerkiksi googlaamalla tai tutkijoiden henkilökohtaisten kotisivujen linkitysten kautta.
Mitä HELDAan on tallennettu?
- Helsingin yliopiston tutkijoiden tutkimusartikkelien rinnakkaistallenteet tulevat vuoden 2009 alusta lähtien olemaan HELDAn nopeimmin kasvava aineistotyyppi, kiitos HY:n tutkimusartikkeleiden avointa saatavuutta koskevan päätöksen.
- HELDAan on tallennettu myös muita Helsingin yliopiston tutkijoiden julkaisuja, esimerkiksi näiden kirjoittamia ja toimittamia kirjoja.
- HELDAssa on myös tiedekuntien ja laitosten julkaisusarjoja sekä Helsingin yliopistolla järjestettyjen konferenssien esityksiä ja esitelmiä.
- HELDAan on tallennettu jonkin verran myös pro gradu- ja lisensiaatintöitä ja niiden tiivistelmiä. Julkaistuja pro gradu -töitä löytyy myös pääasiassa väitöskirjoja ja väitöskirjatiivistelmiä sisältävästä E-thesis-palvelusta.
- Myös muutamien yliopiston yhteistyökumppaneiden julkaisuja on tallennettu HELDAan (esim. Elintarviketurvallisuusvirasto, Ilmatieteen laitos, Kansaneläkelaitos).
Miten HELDAan tallennettuun artikkeliin/teokseen viitataan?
- Aiemmin julkaistujen artikkelien/teosten osalta viitataan alkuperäiseen julkaisuyhteyteen/-foorumiin. Lähdeluetteloon tarvittavat tiedot esiin saadakseen voi joutua näpäyttämään linkkiä Näytä kaikki kuvailutiedot.
- Mikäli halutaan linkittää myös HELDAan tallennettuun versioon, käytetään pysyvää handle-osoitetta.
Miten HELDAan tallennettuja aineistoja saa käyttää?
Käyttäjä saa kopioida, esittää tai välittää edelleen HELDAan tallennetun teoksen seuraavilla ehdoilla:
- kirjoituksen alkuperäinen kirjoittaja mainitaan nimeltä kaikissa teoksen käyttöyhteyksissä.
- kirjoituksen käyttöehdot ovat liitettynä kirjoitukseen.
- kirjoituksen käyttö on luonteeltaan ei-kaupallista.
Tiedonhakijan HELDA
- Miten haen HELDAsta?
- Aineiston käyttöehdot
- Usein kysyttyä HELDAsta
- Rinnakkaistallentami-
sen käsikirja-wiki
Tallentajan HELDA
- Mitä voin tallentaa?
- Kuinka tallennan?
- Tallennusformaatit
- Miten selvitän tekijänoikeus-
kysymykset? - Usein kysyttyä HELDA-tallennuksesta
Lisätiedot ja yhteydenotot
Artikkelien tallennus ja Open Access:openaccess-info(at)helsinki.fi
HELDA-ylläpito:
helda-admin(at)helsinki.fi
