Yhteystiedot

Opettajankoulutuslaitos
Siltavuorenpenger 5 (PL 9)
00014 Helsingin yliopisto

Erityispedagogiikan koulutus
Siltavuorenpenger 3 A (PL 9)
00014 Helsingin yliopisto

Kotitalous- ja käsityötieteiden
koulutukset

Siltavuorenpenger 10 (PL 8)
00014 Helsingin yliopisto

Koulutuksen arviointikeskus
Siltavuorenpenger 3 A (PL 9)
00014 Helsingin yliopisto

puh. (09) 1911 (vaihde)
fax (09) 191 29611

Alma-intranet

Opettajankoulutuslaitoksen uutisia vuodelta 2012

tehostekuva

Peruskoulussakin voi olla luova

Viime vuonna Siltamäen koulun koko ala-asteen voimin tuotettiin Taikametsä-musikaali, jonka oppilaat käsikirjoittivat ja sävelsivät yhdessä.

tehostekuva

Marjaana Kankaan väitöskirja palkittiin Perhetutkimuksen päivillä

Lea Pulkkisen -palkinnon, suuruudeltaan 1000 euroa, lapsen näkökulmaa hyvin valottavalle väitöskirjalle sai Marjaana Kangas, joka työskentelee tutkijana käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opettajankoulutuslaitoksen Koulu Kaikkialla -hankkeessa.

tehostekuva

Uusi kirja Suomen koulutusjärjestelmästä

Juuri julkaistun Miracle of Education. The Principles and Practices of Teaching and Learning in Finnish Schools -kirjan esittelemässä kyselytutkimuksessa opettajat ilmaisevat arvostavansa tutkimuslähtöistä lähestymistapaa.

tehostekuva

Kotitalous vie kohti kestävämpää elämäntapaa

Eduskunnan Kansalaisinfossa järjestettiin 14.3. Maailman kotitalouspäivän seminaari, jonka teemana oli Kotitalous globaalin hyvinvoinnin pelastajana – kohti kestävämpää elämäntapaa.

tehostekuva

Ideasipuli Päivi Palojoelle

Ruokatoimittajat ry:n tunnustuspalkinto, Ideasipuli, annettiin Gastro-messuilla professori Päivi Palojoelle, joka on tehnyt monipuolista ja merkittävää akateemista työtä kotitalousalan arvostuksen nostamiseksi ja ruokakulttuurin edistämiseksi.

tehostekuva

Älypuhelimet auttavat ekaluokkalaisia lukemaan

Oppilas motivoituu älypuhelimen käytöstä ja opettelee lukemaan ikäiselleen ominaisella tavalla eli toiminnallisesti. Luku- ja mediataidot vahvistuvat ja parhaassa tapauksessa myös into lukemiseen syttyy.

tehostekuva

Kouluruokailu - miten siitä tehdään miellyttävää?

Kotitalouspedagogiikan professori Päivi Palojoki ja alalta väitellyt Seija Lintukangas ovat juuri julkaisseet kirjan Kouluruokailu kutsuu nauttimaan ja oppimaan. Kirjan keskiöön on asetettu lapset ja nuoret ja siinä tutkitaan kouluruokailun viihtyvyyteen vaikuttavia tekijöitä.

tehostekuva

Asumisen tilat ja kalustaminen uuden kirjan aiheena

Sisustukseen sisältyy ajatus, että koti se kuinka sen sisustamme, kertoo meistä persoonina, kuluttajina ja valintojen tekijöinä.

Opettajankoulutuslaitoksen uutisia vuodelta 2011

tehostekuva

Osaava Verme -verkosto tukee aloittelevia opettajia

Verme tulee sanasta vertaisryhmämentorointi. Osaava Verme-verkostossa koulutetaan vertaisryhmämentoreita tukemaan noviisiopettajia sekä muita uudessa työssä aloittavia opetusalan työntekijöitä mentoroinnin ja vertaistuen avulla. Koulutus täydentää ammatillista osaamista sekä edistää verkostoitumista opetus- ja kasvatusalalla.

tehostekuva

Väitöskirjapalkinto Arniika Kuusistolle

Suomen kasvatustieteellinen seura on myöntänyt vuoden 2011väitöskirjapalkinnon opettajankoulutuslaitoksen tutkijatohtori Arniika Kuusistolle.

tehostekuva

Ulla Karvosen pro gradulle kunniamaininta

Karvosen pro gradu -tutkielma Mihin ryhmään itse haluat kuulua? Kahdessa yläkoulun terveystiedon oppikirjassa rakentuvien terveysdiskurssien ja subjektipositioiden diskurssianalyyttista tarkastelua sai kunniamaininnan Nuorisotutkimusseuran 10. Nuorisotutkimuspäivillä.

tehostekuva

Matti Merelle Homo Hellenicus arvonimi

Ateenan yliopisto myönsi opettajankoulutuslaitoksen emeritusprofessori Matti Merelle Homo Hellenicus -arvonimen kesällä 2011. Merelle Ateenan konserttitalossa pidetyissä juhlallisuuksissa luovutetun arvonimen ja mitalin on aiemmin vastaanottanut mm. Tšekin presidentti Václav Havel.

tehostekuva

Palmenia valitsi dosentti Mirja Talibin vuoden kouluttajaksi

Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia on valinnut vuoden kouluttajaksi kasvatustieteiden tohtori, dosentti Mirja Talibin, joka toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella.

tehostekuva

Pienin askelin pitkälle - varhaiskasvatusta kehittämässä

VKK-Metro -projektin ensiaskeleet otettiin vuonna 2007 ja nyt, neljä vuotta myöhemmin, on alkamassa jo toiminnan kolmas kaksivuotiskausi. Hankeen siemen lähti itämään pääkaupunkiseudun varhaiskasvatusalan toimijoiden tarpeesta luoda toimiva rakenne päivähoidon kehittämis- ja tutkimustyölle.

tehostekuva

Tutkintoja talkoilla

Opettajankoulutuslaitoksella polkaistiin syksyllä 2010 yliopiston tutkintotalkoorahoituksella käyntiin lukuvuoden kestävä projekti, jonka tarkoituksena oli tukea kesken jääneiden opintojen loppuun saattamista.

tehostekuva

Valkolakki vai haalarit

Raija Meriläisen väitös käsittelee koulutuspolitiikkaa ja sen muutoksia 1970–1990-luvuilla.

tehostekuva

Laadukkaan oppimisen avaimet lääketieteessä ja farmasiassa: ymmärtäminen ja yhteistyö

Juha Nieminen on tutkinut lääketieteen ja farmasian opiskelijoiden tapoja suhtautua tietoon, oppimiseen ja opiskeluun.

tehostekuva

OKL:n tutkimuksen painoalueet on vahvistettu

Opettajankoulutuslaitoksella on kaikkien vastuullisten tutkijoiden yhteistyössä tunnistettu sekä laitoksen johtajan päätöksellä vahvistettu käyttäytymistieteellisen tiedekunnan viidestä painoalueesta kaksi, joille laitoksen tutkimus kohdistuu. Kyseiset painoalueet ovat Kasvatus, yhteiskunta ja kulttuuri ja Oppiminen ja vuorovaikutus.

tehostekuva

Erityispedagogiikan koulutus on muuttanut

Erityispedagogiikan koulutus on muuttanut Kruununhakaan osoitteeseen Siltavuorenpenger 3A.

tehostekuva

Akateeminen luokanopettajakoulutus: 30 vuotta teoriaa, käytäntöä ja maistereita -teos julkaistu

Opettajankouluttajat ja koulutuspolitiikan asiantuntijat käsittelevät teoksessa opettajankoulutusta eri näkökulmista sekä tarkastelevat sen ajankohtaisia aiheita.

tehostekuva

Kotitalouden opetustilat ovat tärkeä osa kehittyvää oppimisympäristöä

Anne Malin rakentaa väitöksessään uudenlaisen kuvan kotitalouden fyysisestä oppimisympäristöstä, johon vaikuttavat sekä kotien asumistoiminnot että koulun opetussuunnitelmat.

tehostekuva

Mediataitoa on hankittujen tietojen lisäksi asenne maailman kokemiseen mediasuhteessa

Olli Vesterisen väitöksestä ilmenee, että mediakasvatus on muutakin kuin median oppimista.

tehostekuva

Nykyvanhemmat toivovat olevansa lempeämpiä kuin omat vanhempansa

Airi ja Jarkko Hautamäen juhlakirjan Piaget is dead, Vygotsky is still alive, or? artikkelit käsittelevät laajasti psykologisen kehityksen kulttuuriin sidottuja näkökulmia sekä oppimispsykologiaa ja psykologista neuvontaa, vanhempien ja lapsen välisen vuorovaikutuksen lisäksi.

tehostekuva

Passiivisesta pänttäämisestä syvälliseen ymmärtämiseen

Oppimisen käytäntöjen tulee perustua uusimpaan tutkimukseen siitä, millainen oppiminen on mielekästä ja tehokasta.

tehostekuva

Yliopisto-opinnoissa pärjää ja voi hyvin kun pyrkii ymmärtämään, ottaa  vastuuta oppimisestaan ja on optimistinen

Annamari Heikkilä on tutkinut yliopisto-opiskelijoiden oppimista, motivaatiota ja hyvinvointia.

tehostekuva

Uskonnollisen yhteisön perintö säilyy identiteetin osana koko elämän ajan

Arniika Kuusisto on tutkinut adventistinuorten identiteetin rakentumista ja sitä, miten he sosiaalistuvat vanhempien ja yhteisön arvoihin ja miten heidän oma arvomaailmansa muovautuu.

tehostekuva

Ihmisoikeuskasvatus lukiossa – outoa ja itsestään selvää

Lukion ihmisoikeuskasvatuksen toteutumisessa on Mia Matilaisen väitöstutkimuksen mukaan puutteita.

tehostekuva

Koulu Kaikkialla -hankkeessa rakennetaan verkostoja

Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksella on käynnistetty 5-vuotinen Koulu Kaikkialla -hanke, jonka tavoitteena on edistää oppimisen kaikkiallisuuteen pohjaavaa toimintakulttuuria.

tehostekuva

Yliopistonlehtori Riitta Jyrhämälle Eino Kaila -palkinto

Dosentti, yliopistonlehtori Riitta Jyrhämä vastaanotti Helsingin yliopiston vuosijuhlassa 25.3. Eino Kaila -palkinnon, joka on suuruudeltaan 5 000 euroa. Eino Kaila -palkinto myönnetään ansiokkaasta toiminnasta yliopisto-opettajana.

tehostekuva

Hannele Cantellille vuoden 2011 oppikirjailijapalkinto

Suomen tietokirjailijat ry. palkitsi kymmenen oppikirjailijaa Educa‐messuilla Helsingissä 29.1.2011. Yksi palkituista on Opettajankoulutuslaitoksen dosentti ja aineenopettajan koulutuksen johtaja Hannele Cantell.

tehostekuva

Toiminnallisuus ohjaa liikuntatuntien sisältöä

Arto Virkkusen mukaan pelaamiseen keskittyvä liikunnanopetus ei ota riittävästi huomioon oppilaiden kasvamista yhteistoiminnallisuuteen.

tehostekuva

Japanilainen moraalikasvatus on hyve-kasvatuksesta nousevaa sydämen kasvatusta

Päivi Poukan mukaan moraalikasvatuksen tehostaminen kouluissa on hitsannut japanilaisia toimimaan yhdessä pienestä pitäen. Nyt tuo moraali on joutunut todelliseen tulikokeeseen maanjäristyksen myötä.

tehostekuva

Tasa-arvo- ja sukupuolitietoisuutta opettajankoulutukseen

Laki edellyttää sukupuoleen liittyvän tasa-arvon edistämistä, mutta sukupuolinäkökulman sisällyttäminen opetukseen on haasteellista opettajankoulutuksessa.

tehostekuva

Opettajaksi opiskeleville ammatti-identiteetin rakentaminen on tärkeää

Katariina Stenbergin väitöksestä käy ilmi, että opettajaksi opiskeleville on tärkeää rakentaa ammatillista identiteettiään. Identiteetti rakentuu hyvän opetuksen avulla.

Opettajankoulutuslaitoksen uutisia vuodelta 2010

tehostekuva

Erityislukion opiskelijat ovat tyytyväisiä opetukseen ja voivat hyvin

Matti Koistinen tutki väitöksessään opiskelijoiden hyvinvointia ja opiskelutyytyväisyyttä.

tehostekuva

Monikulttuurisen luokan arkea tutkimassa

Salla Venäläinen tutkii väitöskirjassaan monikulttuurisen kotitalousluokan vuorovaikutustilanteita sekä selvittää monikulttuurisen kotitalousluokan käytäntöjä.

tehostekuva

Globaali talous sallii ekosysteemeiden tuhoutumisen ja ihmisten eriarvoisuuden

Kestävä kehitys asettaa haasteen nykyiselle globaalille yhteiskunnalle, kertoo Arto Salosen väitös.

tehostekuva

Matkalla suomalaiseksi ja hoiva-alan ammattilaiseksi - venäläis- ja virolaistaustaisten naisten matka on pitkä

Maahanmuuttajanainen kohdataan maahanmuuttajana ja ei-riittävänä ”suomalaisena" vielä vuosienkin Suomessa asumisen jälkeen, toteaa Maire Antikaisen väitös.

tehostekuva

Opettajien oma kasvatus ja asenteet istuvat tiukassa

Väitteet siitä, ettei oppilaan tai opettajan sukupuoli vaikuta mitenkään opetukseen saavat huutia tuoreessa artikkelikokoelmassa.

tehostekuva

Varhaiskasvatusta Birminghamissa

Anna-Maija Kuokkanen löysi Birminghamista rugbyn ja ystäviä ympäri maailmaa.

tehostekuva

Lukivaikeuksia voidaan hoitaa harjoittamalla auditiivisen ja visuaalisen aistitiedon yhdistämistä

Audilex-tietokoneohjelma tarjoaa tehokkaan avun luki- ja tarkkaavaisuushäiriöisille sekä dysfaattisille oppilaille, osoittaa KM Minna Törmäsen väitös.

tehostekuva

Musiikkikasvatukselle kehittynyt vankka rooli virolaisessa esiopetuksessa

Kristi Kiilu tutkii väitöskirjassaan virolaisten päiväkotien musiikkikasvatuksen muotoutumista.

tehostekuva

OKL:lla vierailee satoja ulkomaisia vieraita vuosittain

Kansainvälisiä vierailijoita kiinnostaa muun muassa maisteritasoinen luokanopettajakoulutus, joka on harvinaisuus maailmalla.

tehostekuva

Onko suomalainen varhaiskasvatus rakennettu vahvan lapsen heikolle perheelle?

Eeva-Leena Onnismaa on tutkinut valmistelevien ja ohjaavien asiakirjojen esittämää kuvaa lapsesta ja perheestä.

tehostekuva

Matematiikkapelon poisto on demokratiakysymys

Niin kutsuttu matematiikka-ahdistus häiritsee tehokkaasti matematiikkaan liittyviä kognitiivisia prosesseja, sanoo professori Markku Hannula.(Liekki 4/2010)

tehostekuva

Oppitunnilla

Kanadan Manitoban varaopetusministeri Gerald Farthing tutustui Viikin normaalikouluun ja opettajankoulutuslaitokseen

tehostekuva

Ruotsinkielinen lastentarhanopettajankoulutus käynnistyy Helsingissä

OKL:ssä toteutettava koulutus vastaa pulaan pätevistä lastentarhanopettajista pääkaupunkiseudulla.

tehostekuva

Satu Hassi ja Mauri Pekkarinen vierailivat OKL:ssä

Kuudensilla valtakunnallisilla LUMA-päivillä teemoina olivat energia ja ympäristö, biodiversiteetti, ja moderni teknologia opetuksessa.

tehostekuva

OKL mukana yliopiston varainhankintakampanjassa kahdella hankkeella

Kampanjan kautta rahoitusta pääsivät keräämään monikulttuurisuuskasvatuksen ja ruokakulttuurin lahjoitusprofessuurin hankkeet.

tehostekuva

Maahanmuuttajanaisten arjessa on vanhaa, uutta ja lainattua

Janhonen-Abruquah tarkastelee väitöstutkimuksessaan Suomessa asuvien maahanmuuttajanaisten arkea valokuvapäiväkirjojen ja lähihaastattelujen avulla.

tehostekuva

Oppitunnilla

Pääsimme koulun penkille Viikin normaalikoulun 4a-luokkaan. Miten 10-vuotiaita opetetaan? Mitä opettajaharjoittelija itse oppii?
(Yliopisto-lehti 1/2010 )

tehostekuva

OKL avasi ovensa 1.1.2010

OKL yhdistää entiset soveltavan kasvatustieteen- sekä kotitalous- ja käsityötieteiden laitokset yhdeksi suurlaitokseksi.