Tiedekunnan alumnitoiminnan
sähköpostiosoite on
oik-alumni[at]helsinki.fi
Alumnin vieraskynä
Toni Kalliokoski, kirjoittaja työskentelee asianajotoimisto Dittmar & Indreniuksella
Verrattuna moniin ulkomaisiin yliopistoihin tai jopa liikeyrityksiin Helsingin yliopiston ja sen oikeustieteellisen tiedekunnan alumnitoiminta on vasta alkamassa. Toimintaa on toki aiemminkin ollut esimerkiksi opettajapankin ja eri organisaatioiden kanssa järjestettyjen käytännön kurssien muodossa, mutta yliopisto ja tiedekunta ovat vasta viime vuosina alkaneet suunnitella ja toteuttaa alumnisuhteiden systemaattista vaalimista. Mentorointi, yhteistapahtumat, uraohjaus, alumnien hyödyntäminen opetuksessa ja lahjoittaminen ovat tyypillisiä alumnitoiminnan muotoja, jotka tiedekunta toivon mukaan saa lähivuosina laajemmin vakiinnutettua.
Alumnitoiminnan uutuudella ja muotoutumattomuudella on kuitenkin myös hyvät puolensa. Kun toiminta ei ole vakiintunutta, voi olla helpompi kokeilla uusia asioita ennakkoluulottomasti. Keskeistä onkin määritellä, mitä kumpikin osapuoli haluaa ja voi toisilleen tarjota. Tiedekunnan suunnalta on esitetty mielenkiintoisia ideoita, vastaavasti olisi tärkeää saada alumnien toiveet nyt kuuluville, jotta dekaanin peräänkuuluttama vuorovaikutukseen perustuva yhteistyö toteutuu. Muutoin käy helposti niin, että alumnitoiminta pelkistyy satunnaisiksi juhlatapahtumiksi ja - nyt kun yliopistot Suomessakin ovat asiaan toden teolla heränneet - lahjoitusten pyytämiseksi.
Kiinteän alumniyhteisön luominen epäilemättä edellyttää edellä mainitun kaltaisia pysyviä rakenteita. Aina alumnitoiminta ei kuitenkaan tarvitse mittavia puitteita tai muodollisia järjestelyjä, kuten äskettäinen Pykälään liittyvä esimerkki hyvin osoittaa. Pykälän ensi vuonna julkaistavaan 75-vuotishistoriikkiin on pyritty keräämään mahdollisimman paljon muistitietoa vuosikymmenten varrella yhdistyksessä vaikuttaneilta toimijoilta. Tätä varten koottiin yhteen opintoasioissa vaikuttaneita pykälistejä kolmelta vuosikymmeneltä muistelemaan ja vertailemaan kokemuksiaan opintoasioiden hoitamisesta. Oli hyvin palkitsevaa verestää muistoja ystävien seurassa, kuulla muina aikoina vastaavissa tehtävissä toimineiden kokemuksia ja samalla edistää kulttuurisesti merkittävän teoksen syntyä. Edes varsin myöhäiseksi venynyt lauantai-ilta ei lainkaan tuntunut uhraukselta, päinvastoin. Esimerkki ei ehkä sellaisenaan sovellu tiedekuntaan, mutta osoittaa hyvin, kuinka paljon voidaan saada aikaiseksi jo melko vähällä vaivalla.
Vaikka alumnitoiminnan tulee olla paljon muutakin kuin yliopistojen varainhankintaa, haluan vielä käyttää tilaisuuden muistuttaa, että vuoden 2010 loppuun asti myös yksityisten lahjoituksille on myönnetty verovähennysoikeus, minkä lisäksi valtio maksaa yliopistoille tehdyt lahjoitukset niille 2,5-kertaisina. Jos tunnet saaneesi jotain yliopistoltasi, nyt ei ole huono hetki antaa jotain takaisin.
Ajankohtaista:
Alumnisähköpostiosoite nyt saatavilla
Kampanja: tuo ystäväsi mukaan alumnitoimintaan
Yliopiston alumnisivut:


