Tiedekunnan jatkokoulutusstrategia 2003-2007

5.12.2002

I Strategian lähtökohdat 

Tämän jatkokoulutusstrategian laadinnassa on tukeuduttu soveltuvin osin yliopiston lakisääteisiin tehtäviin, Helsingin yliopiston strategia-asiakirjoihin ja tiedekunnan muihin suunnitteluasiakirjoihin, erityisesti tiedekunnan yleiseen strategiaan, opetuksen kehittämisstrategiaan, henkilöstöstrategiaan sekä kansainvälistymisstrategiaan. 

Tiedekunnan perustehtäviin kuuluu kouluttaa monipuolisia, kansainvälisesti kilpailukykyisiä lakimiehiä vaativiin kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin, tuottaa korkeatasoista uutta oikeustieteellistä tutkimustietoa ja välittää tutkimustietoa tehokkaasti käytännön tarpeisiin.  

Jatkotutkintoihin johtavalla koulutuksella on erityinen merkitys näiden tavoitteiden toteutumisen kannalta. Jatkokoulutusulottuvuus on läheisessä yhteydessä tavoitteeseen profiloitua korkeatasoiseen tutkimukseen keskittyvänä tiedekuntana. Tiedekunnan tavoitteena on myös tutkimuksen ja tutkijoiden kansainvälisyys.     

II Profiloituminen tieteelliseen jatko- ja tutkijankoulutukseen ja siitä seuraavat toimenpiteet 

Jatkokoulutuksessa tiedekunnan strategisena päätavoitteena on kehittää edelleen nykyistä vahvuuttaan, tutkintoon johtavaa tieteellistä jatko- ja tutkijankoulutusta. Tiedekunta pyrkii vahvistamaan asemaansa Suomen merkittävimpänä oikeustieteen alan tutkimus- ja jatkokoulutusyksikkönä. Tällä painotuksellaan se pyrkii erottumaan muista oikeustieteellisistä tiedekunnista. Tiedekunnan vahvuuksiin kuuluu harjoitetun tutkimuksen laaja-alaisuus sekä teoreettinen monipuolisuus. 

Asetettuun tavoitteeseen pääseminen edellyttää jatkuvasti kehittyvää, systemaattista ja korkeatasoista tutkijakoulutusta. Samalla varmistetaan, että tutkimus- ja opetusvirkoihin on tarjolla riittävä määrä uusia päteviä tutkijoita myös tulevaisuudessa. Käytännön tasolla tavoitteen saavuttaminen edellyttää ainakin kolmenlaisia toimenpiteitä:

1)       Nykyisten jatkotutkintojen sisällön ja niiden keskinäisen suhteen tarkoituksenmukaisuutta on arvioitava uudelleen. Tohtorintutkinnolle on annettava selvä prioriteettiasema tiedekunnan jatkokoulutusohjelmassa.

2)       Tiedekunnan on laadittava nykyistä kokonaisvaltaisempi jatkokoulutus-ohjelma, jota vuosittain arvioidaan ja tarkistetaan. Tohtorikoulutus suunnitellaan siten, että se mahdollistaa tiedekunnan oman tohtorikoulun kehittämisen rinnan valtakunnallisten tohtorikoulujen kanssa. Hyvin suunniteltu ja toteutettu jatkokoulutusohjelma edesauttaa ylläpitämään jatkokoulutuksen korkeaa laatua ja takaamaan jatkotutkinnon suorittaneiden henkilöiden riittävän määrän.

3)       Tiedekunnan resursseja suunnataan entistä enemmän jatkokoulutukseen. Tiedekunta ylläpitää riittävän määrän jatko-opintojen harjoittamiseen soveltuvia assistentin virkoja. Tiedekunta pyrkii Helsingin yliopiston rahoitettavien tutkijankoulutuspaikkojen lisäämiseen sekä kannustaa laitoksia ja professoreja hakemaan ulkopuolisista rahoituslähteistä tutkijan-koulutuspaikkoja mahdollistavaa rahoitustukea. Edelleen tiedekunta asettaa tavoitteekseen, että jatkokoulutettaville annettavaan oikeustieteen metodologian opetukseen osoitetaan riittävästi resursseja, jotta jatko-opintoihin kuuluvaa metodologis-teoreettista opetusta tieteellisen jatko- ja tutkijankoulutuksen osana voitaisiin kehittää sekä edistää väitöskirjojen ja muiden jatko-opintojen ohjauskäytäntöjen kehittämistä osana tiedekunnan opettajien pedagogista koulutusta. Lisäksi jatkokoulutuksen toteuttaminen ja kehittäminen edellyttää riittäviä hallinnollisia resursseja, joten jatkokoulutussihteerin/-koordinaattorin päätoiminen tehtävä vakinaistetaan.  

Tiedekunnan erikoistuminen tieteelliseen jatko- ja tutkijankoulutukseen mainittujen toimenpiteiden kautta edellyttää tuekseen toimivan rahoitusmallin. Tiedekunta voi pidemmällä tähtäimellä tuottaa vain sellaisia jatkotutkintoja, joiden perusteella sille myönnetään rahoitusta. Tohtorin ja lisensiaatin tutkinnot tuottavat tiedekunnalle tuloa yliopiston sisäisessä rahanjakomallissa. Näistä ainoastaan tohtorin tutkinnot tuottavat nykyisin yliopistolle tuloa valtion budjettirahoituksesta. Tiedekunta panostaa erityisesti sellaisen tohtorikoulutuksen lisäämiseen, jossa edetään ilman lisensiaatin tutkinnon välivaihetta, ja tohtorin tutkinnon koulutusohjelman kehittämiseen. Tohtorikouluille suunnattu tuki samoin kuin muu ulkopuolinen tutkimusrahoitus hyödyttävät välillisesti tiedekuntia, koska jatkotutkinnot joka tapauksessa suoritetaan tiedekunnissa. 

III Jatkokoulutusväylät 

Tutkintoasetuksen mukaan oikeustieteellisiä jatkotutkintoja ovat oikeustieteen tohtorin ja oikeustieteen lisensiaatin tutkinnot. Näiden molempien jatkotutkintojen tavoitteena on kouluttaa tieteelliseen ajattelutapaan ja itsenäiseen tutkimustyöhön kykeneviä henkilöitä. Suomessa oikeustieteen alan jatkotutkintoja suoritetaan kansainvälisesti katsoen vähän. Oikeudellisen tiedon syvällisistä osaajista ja tuottajista on kuitenkin lisääntyvässä määrin kysyntää myös yliopistomaailman ulkopuolella. Oikeustieteen lisensiaattien ja tohtoreiden tämän hetkinen erinomainen työllisyystilanne antaa olettaa, että työmarkkinoilla on tilaa tutkijantaitoja omaaville juridisille asiantuntijoille myös jatkossa. Työelämän entistä vaativammissa asiantuntijatehtävissä on kiinnostusta oikeustieteellisessä tiedekunnassa tohtorin tutkinnon suorittaneista, tutkijantaitoisista henkilöistä. Vastaavasti tieteellisen jatkokoulutuksen järjestäminen ja antaminen edustavat tiedekunnan parasta osaamista. Kouluttamalla tutkijoita ja eturivin juridisia asiantuntijoita tiedekunta toteuttaa opetuksen ja tutkimuksen ohella kolmatta yliopistolain mukaista perustehtäväänsä, yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Tohtorin tutkinto ja sen kehittäminen 

Oikeustieteen tohtorin tutkintoon johtavan jatkokoulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet edetä tohtorin tutkintoa seuraavan pätevöitymisen myötä ammattitutkijan uralle yliopistolaitoksessa tai sen ulkopuolella. Vastaavasti tavoitteena on myös kouluttaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiin ja tieteenalaansa syvällisesti perehtyneitä henkilöitä vaativiin oikeustieteellistä asiantuntemusta edellyttäviin ammattitehtäviin. Tohtorintutkinnosta muodostetaan jatkokoulutuksen normaali väylä ja siten entistä keskeisempi osa jatko- ja tutkijankoulutusta. Tähän liittyen pyritään lisäämään nimenomaan sellaista tohtorikoulutusta, jossa edetään ilman lisensiaatin tutkinnon välivaihetta. Tiedekunta haluaa panostaa oikeustieteelliseen jatkokoulutukseen myös siten, että muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneelle annetaan mahdollisuus suorittaa oikeustieteellisiä jatko-opintoja. Heille voidaan perustellusta hakemuksesta myöntää filosofian tohtorin tutkinnon suoritusoikeus.  Tohtorintutkintoon johtavan koulutuksen kehittäminen on tiedekunnan jatkokoulutusstrategian ensisijainen tavoite. 

Moni tohtoriopiskelijoiksi rekisteröityneistä ei nykyisin etene tyydyttävästi opinnoissaan. Pitämällä tiettyä hyväksymiskynnystä suoritusoikeuksien myöntämiseen tohtoriopinnoissa voidaan aktiivisimmat ohjaus- ja tukitoimet parhaiten kohdentaa siihen joukkoon, jolla on parhaimmat mahdollisuudet tutkinnon suorittamiseen. Tiedekunnan tulee käyttää henkisiä ja aineellisia lisäresursseja tohtorintutkinnon opintojen tehostamiseen. Metodista ja teoreettista koulutusta vahvistetaan, väitöskirjatöiden ohjausta tehostetaan ja koulutus järjestetään mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä alan valtakunnallisten tohtorikoulujen kanssa. 

Osa tohtorintutkinnon suorittajista tulee jatkossakin työskentelemään päätoimisella rahoituksella esimerkiksi assistentteina, projektitutkijoina tai alan tutkijakouluissa. Tohtorin tutkintoon johtavia opintoja ei voida kuitenkaan rakentaa tiukan ja koulumaisen ohjelman varaan, koska ohjelmassa on mukana myös sellaisia tohtoriopiskelijoita, jotka harjoittavat opintojaan muun työn ohella. Tutkinnonsuoritusaikojen lyhentäminen ei olekaan itsetarkoitus, vaan myös hitaampi tutkinnon suoritustahti tulee säilyttää yhtenä mahdollisuutena. Pyrkimyksenä kuitenkin on keskimääräisen väittelyiän alentaminen ja, että yhä useampi valmistuisi neljän vuoden tavoiteajassa tai pian sen jälkeen.

Lisensiaatin tutkinto ja sen kehittäminen 

Oikeustieteen lisensiaatin tutkinto on nykyisellään yhtäältä itsenäinen tutkinto, jolla on käytännön työelämässä tunnustettu asema. Lisensiaatin tutkinto on toisaalta myös valinnainen välitutkinto oikeustieteen tohtorin tutkinnon suorittamiseen tähtäävälle jatko-opiskelijalle. Kokopäiväisen jatko-opiskelijan edellytetään pystyvän suorittamaan lisensiaatin tutkinnon kahden vuoden kuluessa perustutkinnon suorittamisen jälkeen. Tällä hetkellä lisensiaatintutkintoa suorittamaan kirjautuneiden määrä on moninkertainen tohtorin tutkintoa suorittamaan hyväksyttyihin verrattuna ja niinpä lisensiaatintutkintoja suoritetaan vuosittain edelleen selvästi runsaammin kuin tohtorintutkintoja. Lisensiaatintutkinnon kehittäminen on tiedekunnan jatkokoulutusstrategiassa vasta toissijaisena tavoitteena tohtorintutkinnon kehittämisen jälkeen. 

Pidemmällä tähtäimellä tiedekunta pyrkii Helsingin yliopiston strategian mukaisesti muuttamaan lisensiaatin tutkinnon lakimiehen tieteelliseksi erikoistumistutkinnoksi, josta on käytetty työnimeä ”ammatillisesti painottuva lisensiaatin tutkinto”. Tavoitteena on antaa ammatissa toimiville lakimiehille tieteellistä asiantuntemusta ja lisätä niitä teoreettisia ja tieteellisiä valmiuksia, joita tarvitaan käytännön lakimiestehtävissä. Tutkinnon tiedeperusteisuus tulee säilymään. Lakimiehen tieteellinen erikoistumistutkinto on mahdollista ja suotavaa sovittaa yhteen eri lakimiesalojen ammatteihin pätevöittämisen ja täydennyskoulutuksen ohjelmiin yhteistyössä niitä toteuttavien organisaatioiden kanssa. Tämä tarkoittaa myös, että lisensiaatin tutkinnon kehittyessä lakimiehen erikoistumistutkinnon suuntaan sen merkitys puhtaasti tieteellisenä välitutkintona vähenisi.  

Lisensiaatin tutkinnon muuttaminen lakimiehen tieteelliseksi erikoistumistutkinnoksi ei kuitenkaan jatkossakaan tulisi tarkoittamaan sitä, etteikö tämän tutkinnon suorittanut henkilö voisi siirtyä suorittamaan tohtorin tutkintoa. Tällaisissa tapauksissa lakimiehen tieteellisen erikoistumistutkinnon suorittaneelta henkilöltä voidaan kuitenkin vaatia lisäsuorituksia, sillä tavoitteena on, että lisensiaatin tutkinto ja tohtorin tutkinto eriytetään tuossa vaiheessa toisistaan myös tutkintovaatimusten tasolla. Käytännössä tämä tulisi merkitsemään teoreettis-metodologisten opintojen osuuden vähentämistä ammatillisesti painottuneessa lisensiaatin tutkinnossa.  

Lisensiaatin tutkinnon muuttaminen lakimiehen tieteelliseksi erikoistumistutkinnoksi edellyttää kuitenkin tuekseen erillisen rahoituksen järjestämistä. Nykyiset rahanjakomallit eivät mahdollista lisensiaatintutkinnon pitkälle menevää kehitystä. Kunnes pysyvä rahoitus on turvattu, on tarpeen säilyttää lisensiaatintutkinto nykyisen tutkintoasetuksen mukaisena ja pitää sen rakenne-elementit suurin piirtein sellaisinaan myös tohtorintutkintoon sopivina. Vuoden 1996 tutkinnonuudistuksessa omaksuttu linja, jonka mukaan lisensiaatin ja tohtorin tutkintojen opinnot koostuvat pitkälle samoista opintojaksoista, on osoittautunut tältä osin riittävän toimivaksi. Saattaa myös esiintyä tilanteita, joissa jatko-opiskelija on arvioinut voimavaransa väärin: silloin on hyvä, että tohtorinväitöskirjana ehkä kelpaamaton työ voidaan kuitenkin hyväksyä lisensiaatintyöksi.  

Tohtorintutkinnon opetuksen kehittämistoimien tulee kuitenkin heijastua myös lisensiaatintutkintoa suorittaviin. Tämä koskee esimerkiksi sitä, että lisensiaatin tutkinnonkin opinnot on syytä järjestää jatkokoulutusohjelman muotoon, mistä tarkemmin jäljempänä. Lisäksi vuosiksi 2001-2003 myönnetyllä erillisrahoituksella järjestettävät ammatillisesti painottuneet  lisensiaatintutkinnon opintojaksot sovitetaan nykyisen tutkinnon vaatimuksiin sen erityisenä suoritustapana ja näiden opintojaksojen jatko-opintoja tehostava vaikutus arvioidaan.  

Lisensiaatintutkinto säilyy siten toistaiseksi itsenäisen jatkotutkinnon ohella myös välitutkintona ja siten erillisväylänä tohtoriopintoihin. Tällä on merkitystä erityisesti, mikäli henkilö ei suoraan täytä pysyväismääräisten mukaisia edellytyksiä tulla hyväksytyksi suorittamaan suoraan tohtorin tutkintoa. Joillekin jatko-opiskelijoille lisensiaatintutkinto saattaa olla ratkaisevakin väliaskel tiellä tohtorintutkintoon.

Jatko-opiskelijoiden valinta  

Se, missä laajuudessa oikeus oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon suorittamiseen myönnetään, on riippuvainen tämän tutkinnon tulevasta asemasta (ks. edellä).  Kun strategisena linjauksena on ensisijaisesti tohtorintutkintoon johtavan koulutuksen kehittäminen ja lisäresurssien suuntaaminen siihen, on lisensiaatin tutkinnon suoritusoikeuden laajuutta arvioitava tältä pohjalta samoin kuin ottaen huomioon sen, muuttuuko lisensiaatin tutkinto lisävoimavarojen turvin ammatillisesti painottuvaan suuntaan. Lähitulevaisuudessa voitaneen kuitenkin noudattaa nykyistä alhaisen kynnyksen käytäntöä, jolloin oikeus oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon suorittamiseen myönnetään oikeustieteen kandidaatin tutkinnon tässä tai muussa kotimaisessa tiedekunnassa suorittaneelle, joka tiedekunnan jatko-opiskelijaksi ilmoittautuessaan esittää hyväksyttävän opinto- ja tutkimussuunnitelman, jolloin hyväksymisarvioinnin pohjana on työnohjaajaksi ehdotetun tai pääaineen muun opettajan puoltava lausunto. 

Toukokuussa 2002 hyväksyttyjen uusien määräysten mukaan oikeus tohtorintutkinnon suorittamiseen ilman lisensiaatintutkinnon välivaihetta myönnetään hakemuksen perusteella oikeustieteen kandidaatille, jolla on osoittaa riittävät valmiudet tohtoriopintojen suorittamiseen. Näitä valmiuksia arvioitaessa otetaan huomioon muun muassa hakijan tutkintosuorituksissa osoitettu opintomenestys, erityisesti tutkintoon kuuluvan kirjallisen lopputyön ansiot ja arvosana, hakijan mahdolliset julkaisut ja muu tieteellinen toiminta. Lisäksi hakijan on esitettävä hyväksyttävä opinto- ja väitöskirjasuunnitelma. Alan tutkijakouluun valitulle oikeustieteen kandidaatille myönnetään oikeustieteen tohtorin tutkinnon suoritusoikeus. Lisensiaatin tutkinnon suorittaneen hakijan valmiuksien riittävyyden arviointi voidaan perustaa hänen lisensiaatintyönsä ansioihin ja arvosanaan. Väitöskirjasuunnitelmalle asetettavista vaatimuksista annetaan ohjeellinen suositus.  

Muun ylemmän korkeakoulututkinnon kuin oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneelle voidaan perustellusta hakemuksesta myöntää filosofian tohtorin tutkinnon suoritusoikeus, mikäli tiedekunta katsoo hänellä olevan riittävät valmiudet oikeustieteelliseen jatkokoulutukseen hänen ilmoittamallaan oikeuden alalla. Tutkinnon suoritusoikeuden myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että tiedekunta voi osoittaa hakijalle työnohjaajan, joka hyväksyy hakemuksen ja suostuu työnohjaajaksi. 

Oikeustieteen kandidaatin tutkintoon verrattavan ulkomaisen oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneelle voidaan myöntää oikeustieteen tohtorin tutkinnon suoritusoikeus edellyttäen, että hakijalla todetaan olevan riittävät valmiudet jatkokoulutukseen ja jonka kielitaito on riittävä tiedekunnassa annettavan jatkotutkinto-opetuksen seuraamiseen. Tutkinnon suoritusoikeuden myöntämisen edellytyksenä on lisäksi, että tiedekunta voi osoittaa hakijalle työnohjaajan, joka hyväksyy hakemuksen ja suostuu työnohjaajaksi. Tiedekunnassa hyvin arvosanoin suoritettu LL.M.-diplomi voidaan käytännön päätöksenteossa harkinnan mukaan katsoa osoitukseksi kyvystä suorittaa tohtorin tutkinto. 

Tiedekunta panostaa erityisesti tohtoriopiskelijoihin ja siksi näitä opintoja suorittavia tulee voida myös oikeudenmukaisella tavalla karsia asettamalla kynnys sellaiseen ohjelmaan hyväksytyksi tulemiselle. Tavoitteena on myös, että tohtoriopiskelijastatus erottaisi heidät muista jatko- ja erikoistumiskoulutuksessa olevista. 

Koska tiedekunta toukokuussa 2002 tekemänsä päätöksen mukaisesti kehittää lisensiaatintutkintoa edelleen profiloiden sen nimenomaisesti lakimiehen tieteelliseksi erikoistumistutkinnoksi, tiedekunta katsoo, ettei lisensiaatin tutkinnon suoritusoikeutta voida myöntää muulle kuin suomalaisen oikeustieteellisen perustutkinnon suorittaneelle. Poikkeuksena ovat kuitenkin ne ulkomaisen oikeustieteellisen tutkinnon suorittaneet, jotka ovat suorittaneet pakollisen ETA-kelpoisuuskokeen. ETA-kelpoisuuskokeen suorittanut voidaan hyväksyä oikeustieteen lisensiaatin tai oikeustieteen tohtorin tutkintoa suorittavaksi opiskelijaksi, jos hänellä katsotaan olevan riittävät valmiudet jatkotutkinnon suorittamiseen. 

Voidaan kuitenkin pohtia, olisiko tulevaisuudessa mahdollista myöntää ulkomaisen oikeustieteen kandidaatin tutkintoa vastaavan tutkinnon suorittaneelle oikeus oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon suorittamiseen. Tällöinkin hakijan tulisi lisäksi esittää selvitys, että ulkomainen tutkinto antaa riittävät valmiudet oikeustieteelliseen jatkokoulutukseen ja että hänen kielitaitonsa on riittävä tiedekunnassa annettavaan jatkokoulutukseen osallistumiseen.

Sektorikohtainen erikoistumiskoulutus ja täydennyskoulutus 

Tiedekunta suhtautuu periaatteessa myönteisesti lakimiesten sektorikohtaisiin, ammatillista pätevöittämistä tarkoittaviin erikoistumiskoulutuksiin, kuten tuomari- ja syyttäjäkoulutukseen sekä asianajajien koulutukseen. Sellaiseen koulutukseen osallistuville tiedekunnan laitoksille sekä tutkijoille ja opettajille on taattava riittävä rahoitus, eikä tämä osallistuminen saa haitata tiedekunnan perustehtävien (perustutkinto- ja jatkokoulutuksen sekä tutkimuksen) hoitamista.  

Tiedekunta pyrkii vaikuttamaan sektorikohtaisten erikoistumiskoulutusten koordinointiin siten, ettei niissä mukana olo vie kohtuuttomasti tutkijoiden ja opettajien aikaa. Myös siihen pyritään vaikuttamaan, että tutkijat voisivat opettaa näissä ohjelmissa ennen muuta tutkimukseen perustuvia tietoja ja taitoja sekä omaehtoista oikeudellisen tiedon tuottamista.  

Jos lisensiaatin tutkinnon muuttamiseksi lakimiehen tieteelliseksi erikoistumistutkinnoksi  aikaansaadaan toimiva rahoitusmalli, tuon tutkinnon kehittäminen asetetaan etusijalle ammatillisen pätevöittämiskoulutukseen ja täydennyskoulutukseen osallistumiseen verrattuna.  Tällöin pyritään myös lakimiesten sektorikohtaisia koulutusohjelmia sopivalla tavalla niveltämään sellaiseen tutkintoon. 

Laitokset ja niiden tutkijat voivat olla mukana Helsingin yliopiston Aikuiskoulutuskeskuksen tai muiden organisaatioiden järjestämässä erikoistumis- ja täydennyskoulutuksessa tai järjestää sellaista itse.  Niiden prioriteetti on kuitenkin vasta muun tutkintoon johtavan koulutuksen jälkeen. Jos tällaisia tehtäviä sisällytetään viranhaltijan vuosittaiseen kokonaistyöaikaan, tehtävistä koituvat palkkiot tuloutetaan laitokselle.    

IV Jatkokoulutusohjelma  

Korkeatasoinen tutkimus muodostaa perustan annettavalle tutkijankoulutukselle. Tieteellisen tutkijankoulutuksen perustana on vastaavasti alan jatkotutkinnon suorittaminen. Näitä jatkotutkintoja ovat oikeustieteen tohtorin tai oikeustieteen lisensiaatin tutkinto. Lisäksi on mainittava LL.M.-diplomiin johtava ohjelma. Erityisesti tohtorin ja lisensiaatin tutkintoihin sisältyvät opinnäytteet ovat oikeustieteen alalla usein jo sinänsä ansiokasta tutkimusta. Tiedekunnan erityisenä vahvuutena on opetus- ja tutkimushenkilöstön kattava ja laaja asiaosaaminen samoin kuin oikeustieteellisen tutkimuksen menetelmien  monipuolinen hallinta.

Tutkijantaidot ja tutkiva oppiminen 

Tutkijantaitojen merkitystä työelämässä korostaa se, että oikeutta koskeva tieto on yhä tulkinnanvaraisempaa ja avoimempaa. Oikeutta ja muuttuvaa normistoa ei voi hallita pintatietoa koskevina faktaväittäminä, joita painetaan mieleen, vaan oikeuden perusteiden, kuten juridisen tulkinnan ja systematisoinnin eri ulottuvuudet on hallittava. Juridinen tieto on luonteeltaan käsitteellistä, periaatteellista ja soveltavaa. Oikeustieteellisen tutkijankoulutuksen tulee ottaa huomioon oikeutta koskevan tiedon muutokset. Oikeustieteellinen tutkijakoulutus tulee järjestää myös pedagogisesti korkeatasoisella tavalla, mikä tässä asiakirjassa tarkoittaa tutkivan oppimisen ajatuksen mukaista koulutusta.  

Tutkiva oppiminen on otettu tavoiteltavaksi opetusmuodoksi myös perustutkinto-opetuksen puolella. Kyse on sellaisista opetusmuodoista, kuten ongelmakeskeisestä opettamisesta, jotka voidaan toteuttaa omaehtoisen oppimisprosessin muotoisesti. Opettaja ohjaa oppimista, mutta vastausten löytäminen jää pääosin oppilaan itsensä tehtäväksi. Opettaja ei kuitenkaan jätä vastuuta oppimisesta yksin oppilaalle, vaan ohjaa taustalta oppimisprosessia ja varmistaa, että siinä edetään. Tutkivan oppimisen keinoin voidaan saavuttaa syvällisempi ymmärrys asiasta verrattuna siihen, että tiedot tarjottaisiin valmiissa muodossa. Tutkiva oppiminen on konkreettisten kysymysten selvittämisen avulla tapahtuvaa omaehtoista oppimista. Tutkijankoulutuksessa tutkiva oppiminen ei itse asiassa merkitse mitään suurta mullistusta, sillä tutkijankoulutusta on hyvin vaikea edes rakentaa muulla tavoin. Tieteellisen tiedon tuottaminen edellyttää kykyä omaehtoiseen tiedonhankintaan. Silti tällä pedagogisella valinnalla on merkitystä, kun ajatellaan esimerkiksi tutkijankoulutuksessa suositeltavia opetustapoja, tutkintovaatimuksia ja tutkintovaatimusten osalta sovellettavia suorituskäytäntöjä.  

Oikeusteorialla ja muilla oikeuden yleistieteillä on merkittävää lisäarvoa oikeudellisten ilmiöiden ymmärtämisessä. Tutkijantaidot ja -tiedot ovat tutkimustyössä karttuvaa osaamispääomaa, joita voidaan soveltaa yhä uusiin kohteisiin. Korkean tason juridisilta asiantuntijoilta edellytetään kykyä itse laatia vakuuttavia ja paikkansa pitäviä esityksiä oikeudellisista ilmiöistä, arvioida oikeudesta esitettyjä tulkintoja ja osallistua oikeudesta käytävään keskusteluun.   

Oikeutta koskevaa tietoa etsitään usein ongelmakeskeisesti. Tutkiva oppiminen on luonteva keino soveltaa ongelmakeskeistä lähestymistapaa juridisen tiedon hankinnassa ja koettelussa. Oikeudellisen argumentaation taitoja tarvitaan sellaisen tiedon kriittisessä arvioinnissa ja testaamisessa. Tutkijan tulee oppia hahmottamaan oikeudellisia ilmiöitä ja niiden muutosta arvioivasta näkökulmasta. Tutkijantaitoihin kuuluu myös kyky hallita oikeudellista informaatiota, informaatiolähteitä ja informaatiotulvaa, ja löytää sieltä olennaisuuksia.  

Jatkokoulutus on olennaisesti tutkijantaitojen oppimista ja opettamista. Itsenäistä työskentelyä on kuitenkin monin tavoin tuettava. Tiedekunnan kirjasto- ja tietopalveluiden sekä atk-tuen ja muiden tukipalveluiden mahdollisuudet on otettava täysimääräisesti jatkotutkintoa suorittavien käyttöön. Valtakunnallisissa tohtorikouluissa annettava opetus on laadittu suunnitelmallisen, systemaattisen ja pitkäkestoinen ohjelman muotoon.  

Tiedekunnan tasolla ei voi olettaa, että kaikilla jatko-opiskelijoilla on vastaavat edellytykset ja mahdollisuus päätoimiseen opiskeluun. Silti myös tiedekunnassa annettava jatkokoulutus on syytä järjestää systemaattisen, jatkuvan ja syvenevän koulutuksen ja kouluttautumisen muotoon, joskin perinteistä tohtorikoulumallia väljemmäksi. Myös muulla tavoin on syytä kehittää tiedekunnassa annettavaa jatkokoulutusta tohtorikouluista ja tutkimusprojekteista saatavien kokemusten pohjalta.  

Jatkotutkintoja koskevien pysyväismääräysten ja tutkintovaatimusten on kaikilta osiltaan tarkoituksenmukaisesti tuettava tutkimuksenteon vaiheittaista etenemistä. Jatko-opintoja harjoittavien vaihteleva lähtötaso ja teoreettinen osaaminen samoin kuin tutkimustehtävien edellyttämät erilaiset valmiudet perustelevat sitä, että jatkotutkinnoissa voidaan joustavasti sopia yksilöllisistä suoritustavoista. Niin ikään opetusmenetelmien laatuun tulee kiinnittää huomiota. Vuorovaikutteisuus on erityisesti otettava opetuksessa huomioon. Tieteellistä kirjoittamista ja muita tutkijantaitoja on käsiteltävä eri yhteyksissä, samoin tieteen ja tutkijan etiikkaa. Myös opetustehtäviä voidaan käyttää, rajallisessa määrin, osana tutkijankoulutusta.  

Jatko-opiskelijan oma suunnittelu, työnohjaajan aktiivinen panos, oppiaineseminaari, tiedekunnan yleinen jatkokoulutusseminaari, erilaiset muut koulutustapahtumat ja tieteelliset tapahtumat, mukaan lukien alan valtakunnalliset ja toisten tiedekuntien sekä tohtorikoulujen järjestämät tilaisuudet, muodostavat yhdessä sellaisen jatkokoulutuksen toiminnallisen rakenteen, josta ohjelman ainesosat koostuvat.  

Jatkokoulutusohjelmaa kehitetään siihen suuntaan, että jatko-opiskelijan työskentelyä tuetaan ja ohjataan yhä enemmän mm. antamalla suosituksia siitä, missä vaiheessa koulutusohjelmaa mikin tutkinnon osa on tarkoitettu suoritettavaksi. Tutkintovaatimukset vastaavasti suunnitellaan tällaiseksi eteneväksi ja syveneväksi ohjelmaksi, joka tukee optimaalisesti osaamisen kehittymistä ja vaadittavan opinnäytteen laatimista. Koko tutkinnon kestoaika toimitaan ohjelman piirissä. Työnohjaajan tulee avustaa ohjattavaa henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa laatimisessa jatkokoulutusohjelman sisältämistä elementeistä.   

Jatkokoulutusohjelman muodossa tapahtuva jatkokoulutuksen tehostaminen on se täydentävä toimi, jonka avulla tutkintoon käytettävissä oleva aikaa pyritään lyhentämään ilman, että tutkintoon sisältyvän opinnäytetyön laatutaso laskee. Tavoitteena on edelleen opinnäytetöiden korkea laatutaso. Lisensiaatintutkinnon tulee olla suoritettavissa kahdessa ja tohtorin tutkinnon neljässä vuodessa. Tavoitteena on lisätä suoritettujen jatkotutkintojen määrää vaatimustason laskematta.

Vastuu jatkokoulutusohjelman toiminnasta 

Vastuu tehtävässä onnistumisesta jakautuu eri osapuolille ja edellyttää toimenpiteitä ja sitoutumista eri tasoilla, etenkin tiedekunta-, laitos- ja oppiainetasolla: 

* Jatkotutkintoja suorittavien on oltava motivoituneita, perustiedoiltaan ja osaamiseltaan riittävällä tasolla, sekä sitouduttava hankkeeseen 

Toimenpiteet:

Riittävän selkeän ja tehokkaan jatkokoulutusohjelman rakentaminen. Jokaisen jatko-opiskelijan tulee laatia realistinen opinto- ja tutkimussuunnitelma, joka toimii työnohjauksen ja työn etenemisen seurannan apuvälineenä. Tulee pyrkiä varmistamaan, että jatkokoulutusohjelmaan pyrkiminen säilyy houkuttelevana ja kilpailukykyisenä vaihtoehtona. Tulee varmistaa, että perustutkinto luo riittävät edellytykset tulla jatkokoulutusohjelmaan ja että perustutkinnossa tarvittaessa tuetaan erikseen jatkokoulutukseen valmentautumista. Jatkokoulutusohjelmasta tulee myös tiedottaa riittävän tehokkaasti.  

Jatkotutkintojen suorittaminen toteutetaan tutkivan oppimisen mallin mukaisesti ja riittävän yksilöllisesti edeten. Kirjatenttiin luvun ja massaluentojen seuraamisen sijasta voidaan käyttää vaihtoehtoisia suoritustapoja.    

*Laitosten, niiden oppiaineiden, erityisesti oppiainevastuisten professoreiden, samoin kuin yksittäisten työnohjaajien ja tutkijoiden tulee aktiivisuudellaan luoda jatkokoulutukseen otolliset edellytykset.  

Toimenpiteet:

Laitosten ja oppiaineiden metodologisten ja ainekeskeisten seminaarien tulee toimia foorumina tieteellisten opinnäytteiden ympärillä käytävälle keskustelulla. Laitosten ja oppiaineiden tulee huolehtia seminaarien järjestämisestä ja niistä tiedottamisesta.  Oppiaineilla on ensisijainen vastuu jatkokoulutuksesta huolehtimisesta. Jatkokoulutusulottuvuus tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon kaikessa oppiaineissa ja laitoksilla tapahtuvassa tutkimustoiminnassa, erityisesti projektimuotoisessa. Aineiden professoreiden tulee mahdollisuuksien mukaan hankkia projektirahoitusta tai luoda muuten edellytyksiä jatkokoulutukseen. 

Tiedekunta resursoi toimintaa ja suhtautuu myönteisesti siihen, että asianomaiset henkilöt käyttävät työnohjaukseen ja muuhun jatkokoulutusta palvelevaan toimintaan kokonaistyöaikaansa. Ansiot jatkokoulutuksessa otetaan normaalilla tavalla huomioon virantäytöissä.      

*Tiedekunnan piirissä olevan tutkimusosaamisen on riittävästi välityttävä jatko-opiskelijoille. 

Toimenpiteet:

Eturivin tutkijat ja tutkijankoulutuksessa ansioituneet henkilöt tulee kytkeä aktiivisesti mukaan jatkokoulutusohjelman toteutukseen. Oikeusteorian ja muiden oikeuden ns. yleistieteiden osaaminen integroidaan jatkokoulutusohjelmaan. Mahdollisuuksien mukaan voidaan tutkijakollegiumin kanssa järjestää yhteisiä tilaisuuksia. Tieteidenvälisyydestä huolehditaan tarvittavin erityistoimenpitein. Tutkijoita kannustetaan liittämään projektimuotoiseen tutkimukseen systemaattisesti jatkokoulutusulottuvuus. 

*Tiedekunta luo jatkokoulutukseen otolliset edellytykset 

Toimenpiteet:

Tiedekunnan jatkokoulutussihteerin/-koordinaattorin päätoiminen tehtävä vakinaistetaan. Tiedekunta ylläpitää virkarakenteessaan riittävän määrän jatko-opintojen harjoittamiseen soveltuvia assistentin virkoja.  Tiedekunta pyrkii Helsingin yliopiston rahoitettavien tutkijankoulutuspaikkojen lisäämiseen. Edelleen tiedekunta asettaa tavoitteekseen, että jatkokoulutettaville annettavaan oikeustieteen metodologian opetukseen osoitetaan riittävästi resursseja, jotta jatko-opintoihin kuuluvaa metodologis-teoreettista opetusta tieteellisen jatko- ja tutkijankoulutuksen osana voitaisiin kehittää sekä edistää väitöskirjojen ja muiden jatko-opintojen ohjauskäytäntöjen kehittämistä osana tiedekunnan opettajien pedagogista koulutusta. 

Tiedekunta kannustaa kaikkia osapuolia aktiivisuuteen jatkokoulutuksen edistämisessä. Tiedekunta huolehtii, että sen kirjasto- ja tietopalvelut, atk-tuki ja muut tukiverkoston osat integroidaan jatkokoulutuksen elimelliseksi osaksi. Tiedekunta järjestää itse tarpeen mukaan jatkokoulutusohjelmaan sopivia tilaisuuksia. Vastuu jatkokoulutusohjelman toiminnasta on kuitenkin myös laitoksilla sekä kaikilla professoreilla ja muilla opettajilla.  

Tiedekunnan alaisuudessa jatkokoulutustoimikunta osallistuu jatkokoulutusohjelman laatimiseen ja kehittää jatkokoulutusta koskevia  pysyväismääräyksiä ja vaikuttaa tutkintovaatimusten uudistamiseen. Tiedekunta osallistuu yhteistyössä toisten oikeustieteellisten yksiköiden ja tohtorikoulujen kanssa valtakunnallisten jatkokoulutustapahtumien järjestämiseen.  

Työnohjaajille voidaan järjestää tarpeen mukaan koulutusta ohjauskäytäntöjen kehittämiseksi. 

V Opetuksen kehittäminen 

Osana oikeustieteellisen tiedekunnan yleistä opetuksen kehittämisstrategiaa jatkokoulutusta kehitetään erityisesti seuraavin tavoin:  

- Jatkokoulutusohjelmien suunnitelmallisuutta ja systemaattisuutta lisätään ottaen huomioon muun muassa valtakunnallisista alan tutkijankouluista saadut kokemukset. 

 - Opetustarjontaa lisätään sekä teoreettis-metodologisissa opinnoissa että aineopinnoissa ja niihin lisätään tutkimusetiikan opetus. Laitoksilla on erityinen vastuu tällaisen opetustarjonnan lisäämisestä ja kehittämisestä.  

- Tutkijalähtöistä ja tutkimuksenteon valmiuksia kehittävää opetusta lisätään jatkokoulutus-ohjelmiin.  

- Opetustarjontaa lisättäessä ja opetusmuotoja kehitettäessä otetaan huomioon jatko-opiskelijoiden erilainen suuntautuminen. Suuntautumisessa erottuvat selvimmin teoreettisesti painottuva tohtorilinja ja voimavarojen sallimissa rajoissa tieteellinen erikoistumiskoulutus eli ammatillisesti painottuva lisensiaattilinja. Myös teoreettis-metodologisten opintojen sisäisessä painotuksessa jatko-opiskelijoiden tiedontarpeet voivat vaihdella.  

- Opetusmuotoja kehitetään entistä ongelmakeskeisemmiksi ja vuorovaikutteisemmiksi. 

- Vaihtoehtoisia tenttimistapoja otetaan käyttöön esimerkiksi mahdollistamalla tavanmukaisen tentin sijasta oppimispäiväkirjan tai muun vastaavan kirjoituksen laatiminen. 

- Eri opetus- ja tenttimismuotojen vertailtavuuden lisäämiseksi laaditaan suositus opintoviikon vaihtoehtoisista suoritustavoista.  

Tutkimustyön ohjauksen, tieteellisen kirjoittamisen ja niitä tukevan seminaaritoiminnan tehostaminen 

Jatkotutkintojen tärkeimmän osan muodostaa ohjattu väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen laatiminen. Kun jatkotutkintoja kehitetään, on erityisen tärkeää tehostaa tutkimustyön ohjausta, tieteellistä kirjoittamista ja niitä tukevaa seminaaritoimintaa, erityisesti seuraavasti: 

- Sekä opettajien että jatko-opiskelijoiden sitoutumista tutkimustyön ohjausprosessiin vahvistetaan. Työnohjaajille järjestetään tarpeen mukaan koulutusta. 

- Jatkotutkintojen yleiseen ja erityiseen osaan sisältyvä metodiopetus sovitetaan entistä paremmin yhteen.  

- Jatko-opiskelijoiden valmiuksia tieteelliseen kirjoittamiseen edistetään muun muassa ohjaamalla heitä kirjoittamaan tieteellisiä artikkeleita tai artikkelin tasoisia kirjoituksia osana jatko-opintoja.  

- Tutkimus- ja kirjoittamistyötä tukevaa seminaariopetusta kehitetään muun muassa edellyttämällä jatko-opiskelijoilta useantyyppisiä tuohon työhön pohjautuvia esiintymisiä seminaaritilaisuuksissa. 

- Jatko-opiskelijoita ohjataan heidän harkinnassaan, asettaako tavoitteeksi perinteisen yhtenäisen väitöskirjan tai lisensiaatintutkimuksen laatimisen vai sellaisen tutkimuksen toteuttamisen artikkelimuotoisena. 

- Kannustetaan jatko-opiskelijoiden tutkimustyön kytkemistä tiedekunnan laitoksilla johdettuihin tutkimushankkeisiin. Ammatillisesti painottuvia lisensiaatintutkinnon opintojaksoja suorittavia jatko-opiskelijoita kannustetaan myös valmistamaan heidän ammattitehtäviinsä liittyviä ja niiden osaamista teoreettisesti syventäviä tutkimuksia.   

Tutkintorakenteen uudistaminen 

Tutkintorakennetta uudistetaan pitäen pohjana nykyisen tutkintorakenteen jakautumista jatkotutkinnon yleiseen osaan (teoreettis-metodologisiin opintoihin) ja erityiseen osaan (aineopintoihin), niitä tukevaan seminaariopetukseen sekä lisensiaatintutkimuksen (lisensiaatin tutkinnossa) ja/tai väitöskirjan (tohtorin tutkinnossa) ohjattuun laatimiseen. Tutkintorakenteen joustavuutta ja jatko-opiskelijan valinnanvapautta lisätään. 

VI Kansainvälisyys jatkokoulutuksessa ja yhteistyö toisten tiedekuntien kanssa  

Tiedekunta panostaa kansainvälisyyteen myös tutkijankoulutuksessa. Tässä suhteessa vuonna 1992 aloitettu LL.M.-diplomiohjelma on ollut tärkeä avaus. Tuon ohjelman kehittämistä ja asemaa tutkintorakenteiden kentässä on aihetta jatkossa erikseen harkita. 

Jatko- ja tutkijankoulutettavia kannustetaan opintojen ja tutkimuksen harjoittamiseen ulkomailla ja tutustumiseen vieraisiin oikeuskulttuureihin. Tutkijoiden kansainvälisyys tukee myös tutkimuksen kansainvälisyyttä. Se taas on yhä selvemmin tulossa yhdeksi tutkimuksen laatukriteeriksi. Oikeuden kansainvälistyminen edellyttää tutkijoiltakin uudentyyppistä osaamista ja lisää esimerkiksi eurooppaoikeuden ja kansainvälisen oikeuden merkitystä. Jatkokoulutuksen kansainvälistyminen kuuluu osana tiedekunnan hyväksymään kansainvälistymisstrategiaan (internationalization strategy).  

Tutkijoiden liikkuvuus merkitsee sitä, että yhä useampi tiedekunnan opiskelija tulee siirtymään harjoittamaan jatko-opintojaan ulkomailla toisessa yliopistossa. Vastaavasti myös muualla perustutkintonsa suorittaneita tulee pyrkimään yhä enemmän tiedekuntaan jatko-opiskelijoiksi. Tiedekunnan kansainvälistymisprofiilin kannalta sekä jatko-opiskelijoiden että tutkijoiden liikkuvuus on myönteinen asia. Liikkuvuus lisää kuitenkin kilpailua parhaista jatko-opiskelijoista.  Tiedekunnan tarjoamien opinto-ohjelmien tulee olla kilpailukykyisiä ja korkeatasoisia. Lisäksi on syytä huolehtia siitä, että myös suomen kieltä taitamattomille jatko-opiskelijoille voidaan taata riittävät jatko-opiskelumahdollisuudet tiedekunnassa. 

Oikeustieteellistä jatkokoulutusta kehitetään valtakunnallisesti yhdessä muiden oikeustieteellisten tiedekuntien sekä muiden alan opetus- ja tutkimusyksiköiden kanssa. Opiskelijoiden liikkuvuutta tiedekuntien välillä edistetään, mikä edellyttää tutkintorakenteilta samankaltaisuutta vaikkakaan ei täydellistä yhdenmukaisuutta.  Jatko-opiskelijat voivat yleismääräysten sallimissa rajoissa yhdistellä tutkintoonsa opintosuorituksia eri tiedekuntien tarjoamasta jatkokoulutusohjelmasta. Korvaavuuskäytäntöjen on oltava joustavia ja lähtökohtana on oltava, että toisessa kotimaisessa tiedekunnassa suoritetut jatkokoulutuksen opintojaksot tunnustetaan vastavuoroisesti.   

Jos kaksi tai useampi tiedekuntaa on merkittävästi panostanut tohtoriopiskelijan jatko-opintoihin, voidaan KOTA-pisteiden jaosta sopia näiden yksiköiden kesken.  

Yhteenveto:
Strategia lyhyellä aikavälillä (2003) 

Jatkokoulutusohjelmaa tehostetaan ja suoritettavien tohtorin tutkintojen määrää lisätään. Kun nykyinen tohtorintutkintojen tavoitetaso on saavutettu, voidaan tuota tavoitetta nostaa.  

Tiukentamalla karsintaa tiedekunnan tohtoriohjelmaan ottamisessa pyritään siihen, että tohtoriohjelman resurssit kohdentuisivat nykyistä paremmin ja että yhä useampi tohtoriopiskelija valmistuisi neljässä vuodessa opintojen aloittamisesta tai pian sen jälkeen. Tohtorinväitöskirjan laajuus ja vaatimustaso säilytetään nykyisellään. 

Lyhyellä aikavälillä lisensiaatintutkinto säilytetään nykyisen kaltaisena ja ammatillisesti painottuvat erilliset kurssit, joita oikeustieteellisten tiedekuntien asettama valtakunnallinen ryhmä järjestää tarkoitukseen myönnetyillä varoilla, sovitetaan uutena suoritustapana lisensiaatintutkinnon vaatimuksiin.  

Lyhyellä aikavälillä olennaisinta on systemaattisen jatkokoulutusohjelman luominen jatko-opintoihin samoin kuin työnohjauksen, oppiaineseminaarien sekä muun jatkokoulutustoiminnan aktivoiminen.    

Tiedekunta seuraa aktiivisesti lakimiesten ammatillisen pätevöittämiskoulutuksen ja pitkäkestoisen täydennyskoulutuksen alalla vireillä olevia hankkeita ja pyrkii vaikuttamaan siihen, että lisensiaatintutkinnon mahdollinen kehittäminen tieteelliseksi erikoistumistutkinnoksi otetaan huomioon tällaisissa suunnitelmissa. Tiedekunta pyrkii  edistämään sektorikohtaisten erikoistumiskoulutusten osittaista niveltämistä yliopistollisiin jatkotutkintoihin, lähinnä lisensiaatintutkintoon, sekä sektorikohtaisten hankkeiden keskinäistä koordinointia. Erityisesti siltä osin kuin sellaiset ohjelmat säilyvät tutkintoon johtavan koulutuksen ulkopuolella, mutta edellyttävät kuitenkin tiedekunnan tutkijoiden työpanosta, on varmistettava, että tällaiseen toimintaan on riittävä lisärahoitus ja ettei sellaisten tehtävien hoitaminen heikennä tiedekunnan perustehtävien suorittamista.   

Tiedekunta suhtautuu myönteisesti siihen, että laitokset sekä niiden opettajat ja tutkijat osallistuvat lakimiesten ammatilliseen pätevöittämiskoulutuksen ja täydennyskoulutukseen ja järjestävät sellaisia tapahtumia. Tiedekunta asettaa sellaisen toiminnan perustehtäviin nähden vasta toissijaiseksi. 

Tämän strategian pohjalta valmistetaan sen kanssa linjassa oleva ehdotus uusiksi jatkotutkintoja koskeviksi yleismääräyksiksi ja tutkintovaatimuksiksi. Jatkotutkintojen osien laajuudet ilmaistaan ohjeellisina tutkintoviikkomäärinä. Samassa yhteydessä käydään läpi aikaisempien tutkintoasetusten mukaisia opintoja koskevat siirtymäsäännökset ja annetaan tarvittaessa tämän uudistuksen edellyttämät uudet siirtymäsäännökset.  

Strategia pitkällä aikavälillä (2004 – 2007)  

Tiedekunnan eri strategioissa otetaan huomioon tiedekunnan panostus perustutkintojen tuottamisen ohella erityisesti tutkimukseen ja tieteelliseen, tohtorin tutkintoon johtavaan jatkokoulutukseen. Suoritettavien tohtorin tutkintojen määrää pyritään lisäämään ja tutkinnon valmistumisaikoja lyhentämään. Tiedekunnassa annettava jatkokoulutus integroidaan yhä selvemmin tiedekunnassa harjoitettavaan tutkimukseen. Perustutkinnon sisällön kehittämisessä otetaan huomioon tiedekunnan strateginen panostaminen  tieteelliseen jatkokoulutukseen.  

Pitkällä aikavälillä, ellei nykyistä lisensiaatintutkintoa kehitetä ammatilliseksi erikoistumistutkinnoksi ja sen tueksi luoda toimivaa rahoitusmallia, tuo tutkinto menettää olennaisesti merkitystään. Sellaisen tutkinnon suorittaminen ei enää toisi suoraan oikeutta siirtyä jatkamaan tohtoriopintoihin. Tuossa vaiheessa on myös syytä edellyttää, että ulkomailla oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, joka haluaa suorittaa tällaisen ammatillisen tutkinnon, täydentää ensin ulkomaisen tutkintonsa ETA-kokeella.   

Tohtorin tutkinnon mitoitus saattaa tulla eri syistä uudelleen harkittavaksi. Bolognan tutkintomallista johtuvat muutokset perustutkinnossa otetaan huomioon jatkotutkintojen rakenteessa. Ne saattavat merkitä tohtorintutkinnon supistumista, jos toteutettavat maisteriohjelmat jo sisältävät nykyistä laajemmassa mitassa tutkijanvalmiuksia kehittäviä osioita. Jatkotutkintoja koskevat yleismääräykset sovitetaan sellaisesta tutkinnonuudistuksesta johtuviin muutoksiin.