Oppiaineet

Tehostekuva

Oikeustieteellisten tutkintojen oppiaineista useimmat ovat perinteisiä. Moni oppiaine, kuten vaikka prosessioikeus ja hallinto-oikeus, on nimeltään käytännössä sama kuin vastaava lakikirjasta löytyvä oikeudenala. Oppiaine viittaa kuitenkin laajemmin oikeustieteelliseen kyseisen alan opetukseen ja tutkimukseen.

Aineellis-oikeudellisten oppiaineiden ohella tiedekunnassa opetetaan ja tutkitaan niin sanottuja oikeuden yleistieteitä, kuten oikeushistoriaa, oikeussosiologiaa, oikeustaloustiedettä ja yleistä oikeustiedettä. Tässä tapauksessa nimitys oppiaine viittaa pikemmin tutkimustapaan kuin yksittäiseen oikeudenalaan: esimerkiksi oikeushistorian tutkimuksessa hyödynnetään oikeushistorian menetelmiä, ja vastaavasti tutkimus voi kohdistua periaatteessa mihin tahansa oikeudellisiin ilmiöihin.

Oikeusnotaarin alemmassa tutkinnossa ja oikeustieteen maisterin ylemmässä tutkinnossa suoritetaan opintojaksoja niin sanotuissa pakollisissa oppiaineissa. Oikeusnotaarin pakollisia oppiaineita ovat esineoikeus, eurooppaoikeus, finanssioikeus, hallinto-oikeus, kansainvälinen oikeus, kansainvälinen yksityisoikeus ja oikeusvertailu, kauppaoikeus, maa-, vesi- ja ympäristöoikeus, oikeushistoria, oikeussosiologia, oikeustaloustiede, oikeusteoria, perhe- ja jäämistöoikeus, prosessi- ja insolvenssioikeus, rikosoikeus, työoikeus, valtiosääntöoikeus ja velvoiteoikeus. Oikeustieteen maisterin tutkinnon pakollisia oppiaineita ovat oikeussosiologia ja oikeustaloustiede. Vapaaehtoisia perustutkintojen oppiaineita ovat lääkintä- ja bio-oikeus, oikeuden ja sukupuolen tutkimus, urheiluoikeus sekä viestintä- ja informaatio-oikeus. Kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinnossa on omat määräyksensä pakollisista opintojaksoista.

Tiedekunnan oppiaineet on listattu vasemmassa sivuvalikossa.

Oppiaineelle on määrätty vastuuhenkilö, joka on joko professori tai tiedekunnassa työskentelevä dosentti. Oppiaineeseen kuuluu myös muuta opetushenkilökuntaa.