Mikä on promootio Yhteystiedot

Oikeustieteellinen tiedekunta
Promootio 2010
PL 4 (Yliopistonkatu 3)
00014 HELSINGIN YLIOPISTO

Kaikissa promootioon liittyvissä
kysymyksissä voi lähettää
sähköpostia osoitteella
oik-promootio[at]helsinki.fi


Promootiosihteerit
Ilona Nieminen, puh (09) 191 23540
Iisa Vepsä, puh. (09) 191 22086

Kuva

MIKÄ ON PROMOOTIO?

Promootioperinne sai alkunsa keskiajalla, kun yliopistoissa haluttiin juhlistaa akateemisten arvojen myöntämistä. Alun perin promootio oli opintojen päätösjuhla, jossa maisterin ja tohtorin opinnot suorittaneille kandidaateille ja lisensiaateille myönnettiin maisterin ja tohtorin arvot. Käytännöt ovat myös muuttuneet ylempien tutkintojen osalta: nykyään lisensiaatin tutkinnon suorittaa enää vain harva, ja opinnot suoritettuaan väitöskirjaansa puolustanut saa tiedekunnalta suoraan tohtorin tutkinnon ja arvon. Siten promootio ei ole enää tutkinnon myöntämistilaisuus, vaan sen merkitys suurena akateemisena juhlana on korostunut. Väitelleiden tohtorien lisäksi promovoidaan kunnia- ja riemutohtorit.

Suomessa ensimmäinen promootio järjestettiin Turun Akatemiassa vuonna 1643. Siihen saatiin mallia Ruotsista Uppsalan yliopistosta. 1800-luvulla Venäjänvallan aikana promootio sai enemmän omaleimaisia suomalaisia piirteitä. Yliopiston muutettua Helsinkiin promootiomenot muuttuivat entistäkin juhlallisemmiksi: juhlinta saattoi olla jopa kolme- tai jopa nelipäiväistä.

Riemutohtoriksi voidaan promovoida tohtori, jonka väittelemisestä on kulunut aikaa 50 vuotta. Riemukunniatohtoriksi voidaan promovoida tohtori, jonka kunniatohtoriksi nimeämisestä on kulunut 50 vuotta. Riemumaisteriksi voidaan promovoida maisteri, jonka valmistumisesta ja sitä seuranneesta maisteripromootiosta on kulunut 50 vuotta. Oikeustieteellisessä tiedekunnassa ei ole maisteripromootioperinnettä. Tämä johtuu siitä, että oikeustieteen maisterin tutkinto tuli tutkintonimikkeeksi vasta vuonna 2005. Ensimmäiset oikeustieteen riemumaisterit voidaan siten vihkiä aikaisintaan vuonna 2055.


Kuva vuoden 2000 promootiosta