Opiskeltavat aineet - Italialainen filologia

Tehostekuva

Italialaisen filologian opinnot antavat erinomaisen italian kielen taidon, harjaannuttavat italiankielisen tieteellisen tekstin kirjoittamiseen ja tarkastelevat italialaisen filologian tieteenalahistoriaa, nykytilaa ja tärkeimpiä käsitteitä. Opinnot aloittavalla täytyy olla aiempaa italian kielen taitoa, jota syvennetään opiskelun kaikissa vaiheissa. Kielen ja kielitieteen lisäksi opiskellaan monipuolisesti Italian kirjallisuuden historiaa ja nykypäivää sekä tutustutaan italialaisen kirjallisuuden klassikoihin. Osa opinnoista suositellaan suoritettavaksi Italiassa.

Italialaisen filologian opinnot antavat valmiuksia moniin työtehtäviin, joissa tarvitaan laajaa tietämystä eurooppalaisesta kulttuurista ja sen juurista. Opiskelija voi työskennellä esimerkiksi tutkijana, kääntäjänä, viestinnän parissa ja erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä. Myös italian kielen opettajan ura on varteenotettava vaihtoehto: kansalaisopistojen lisäksi monet yläasteet ja lukiot ovat ottaneet italian kielen viime vuosina kurssivalikoimaansa. Italian kielen ja kulttuurin ammattilaisille aukeaa työpaikkoja myös siksi, että Suomen ja Italian väliset kauppa- ja kulttuurisuhteet ovat vankat ja Italiaan matkustetaan paljon.

Italialaisen filologian verkkosivut