Tietoa oppiaineesta

Akateemisen musiikintutkimuksen juuret ulottuvat 1600-luvun lopun Turun akatemiaan. Ensimmäinen musiikkia koskeva väitöskirja 1697 käsitteli urkujen käyttöä kirkoissa. Turun akatemian aikana (1640-1827) musiikkiaiheisia väitöskirjoja tehtiin yhteensä kuusi. Ylioppilaat saivat käytännön musiikinopetusta ja esiintyivät akateemisissa juhlatilaisuuksissa. Helsingin yliopiston musiikinopettajina toimivat saksalaissyntyiset Fredrik Pacius ja Richard Faltin, molemmat ammattimuusikoita sekä taitavia musiikkiorganisaattoreita. Heidän työtään jatkoi suomalainen kapellimestari ja säveltäjä Robert Kajanus kilpailtuaan musiikinopettajan virasta itsensä Jean Sibeliuksen kanssa.

Oppialana musiikkitiede saatiin Helsingin yliopistoon 1900-luvun alussa. Uranuurtaja oli Ilmari Krohn, joka toimi 1900-1918 musiikinhistorian ja teorian dosenttina sekä 1918-1935 musiikkitieteen ylimääräisenä professorina. Krohn perusti Suomeen Internationale Musikgesellschaftin alaosaston 1910, Suomen musiikkitieteellisen yhdistyksen 1911ja Suomen musiikkitieteellisen seuran 1916. Krohnin jälkeen professoreina toimivat Toivo Haapanen ja Armas Otto Väisänen. Kansainvälisesti laajalti tunnetuksi suomalaisen musiikintutkimuksen nosti Erik Tawaststjerna Sibelius-tutkimuksillaan.

Tawaststjernan työtä jatkava Eero Tarasti on tuonut musiikkitieteeseen uudet teoreettiset ja metodiset lähestymistavat - erityisesti semiotiikan. Oppiaineen toisena professorina 1975-1999 toiminut säveltäjä ja teoreetikko Erkki Salmenhaara tutki Ligetin musiikkia, musiikin teoriaa ja erityisesti Suomen musiikin historiaa. Hänen jälkeensä toisen professuurin alaksi tuli etnomusikologia ja sitä hoiti 2000-2007 dosentti Erkki Pekkilä. Musiikkitieteen, erityisesti etnomusikologian, vakinaiseen professuuriin nimitettiin 2008 Pirkko Moisala. Hänen työssään yhdistyvät klassinen etnomusikologia ja viime vuosikymmeninä musiikintutkimuksen kansainväliseen valtavirtaan kasvanut kulttuurinen musiikintutkimus.