Selma Rainio

Selma Rainio
Selma Rainio nuorena.

Kirjoitettuani ylioppilaaksi 1896, anoin vapautusta sukupuolestani tavoitellakseni mielessäni kangastellutta lääkärinuraa. Naisen antautuminen tuolle uralle ei ollut yksinkertaista! Kesän levon jälkeen alkoivat luvut Helsingin yliopistossa. Juoksu kemialliselta laitokselta kasvi- ja eläintieteen ja fysiikan luennoille tapahtui melkein koneellisesti päivittäisen lukujärjestyksen mukaan. Vaikeuksiakin oli, mutta toverien iloinen seura, toistuvien kertauskuulustelujen ja tenttien jännitys ja työinto antoivat sekä toiminnalle että ajalle siivet. Nuoren elämän innostus ja tuntui fyysillisenä voimana ruumiissa ja antoi tarmoa tavallista suurempiin ponnistuksiin. Suomenmielisenä vaihdoin sukunimenikin Liliuksesta Rainioksi. Myös monet ylioppilastovereistani suomensivat nimiään, ja käytimme kaunista suomenkieltä kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Asumistilanne Helsingissä ei ollut suotuisa ylioppilaille. Moni joutui asumaan sukulaisten ja leskirouvien luona, sillä kristillisiä piirejä lukuun ottamatta asuntolapalveluja ei ollut tarjolla.

Sairaala
Piirros vanhasta sairaalasta.

Kun medikofiili oli suoritettu keväällä 1899, alkoi tosi työ kohti lääketieteen kandidaattitutkintoa. Tiede avasi toisen kirjansa toisensa jälkeen. Niiden lehdiltä henki uskomaton ajatusten ja tietojen rikkaus, joka kiihotti uusiin ponnistuksiin ja häikäisi rikkaudellaan ja monipuolisuudellaan. Mutta helppoa se ei ollut. Työtä, työtä ja loppumatonta uurastusta aste asteelta, päivä päivältä kohti päämäärää, kunnes joulukuussa 1902 kandidaattitutkinto vihdoinkin oli valmis. Teoriasta käytäntöön on aina pitkä taival, samoin vasta valmistuneesta lääketieteen kandidaatista tottuneeseen lääkäriin. Sen tuntee jokainen, joka tutkintonsa suoritettuaan avaa klinikkain oven ja alkaa seurata professorien parannustapoja ja diagnooseja niissä. Kierros Uuden Klinikan saleista Vanhan Klinikan sukupuolitautien keskuuteen avaa jo aloittelijalle aavistamattomia maailmoita. Se tuo mieleen elämän varjopuolet ja masentaa lohduttomuudellaan. Sen rinnalla Kirurgin valoisat salit ja parantavan veitsen ilmeinen teho herättävät mielessä toiveikkuutta ja voimakasta auttamistahtoa. Poliklinikka ja synnytyslaitos mahtuivat vielä vuoden 1903 työohjelmaan.

Alppimaja
Vanha sairaala.

Seuraavaan vuoteen 1904 sisältyi harjoitusaika Lastenklinikassa ja Silmäklinikassa. – Vuoden 1904 joulu tempaisi minut pois Helsingistä Takaharjun keuhkotautiparantolan amanuenssiksi ja pidätteli minua eristetyssä, omalaatuisessa maailmassaan aina kevääseen saakka.

Syksyllä 1905 klinikkakierros alkoi uudelleen, mutta tällä kertaa amanuenssina, varmemmin ottein ja tottuneemmin, mutta samalla vastuunalaisempana. Ensin Uuden Klinikan sisätautiset syksyllä 1905, Vanha Klinikka ja Silmäklinikka keväällä ja syksyllä 1906 ja lopuksi keväällä 1907 Lapinlahden hermosairaala. Siinä ohella hoitelin Diakonissalaitoksen keuhkotautikotia ja olin apulaislääkärinä Diakonissalaitoksessa. Samalla valmistelin lukujani ja suoritin lääketieteen lisenssiaattitutkinnon huhtikuussa 1908.

Daniel Juslenius
Selma Rainio sairaalansa pihalla.
Daniel Juslenius
Sairaala nykypäivänä.

On helppo luetella toisiansa seuraavat tutkinnot, mutta vaikeata kertoa siitä henkisestä kehityksestä, mikä tuona aikana muokkaa ihmistä. Työn ankaruus terästää, pienet pettymykset syventävät ja painavat itsetutkiskeluun, tiedonmaailman äärettömyys kasvattaa pienuudentajua ja vertailu ylinormaalisiin lahjakkuuksiin poistaa liian itsevarmuuden. Tuloksena on tutkinnon suorittanut ihminen, joka voi tiedoistaan huolimatta olla henkisesti köyhä ja vailla omaa sisäistä elämää. Tätä välttääkseni harrastin koko opiskeluaikani innokkaasti perheeni perinteitä suomalaisuuden, raittiuden, naisasian ja kristillisyyden esitaistelijana. Työsarkaa tuntui riittävän; eräille opiskelu tuntui merkitsevän vain loputonta juhlimista! Ihmettelen joskus itsekin, että lukujeni ohella jaksoin niin paljon uhrata aikaani pyhäkoulunpitoon, hengellisiin kokouksiin ja politiikkaan. Kristillisissä kokouksissa minulle selvisivät elämän suuntaviivat.

Valmistuttuani lääkäriksi 1908 etsittiin parhaillaan lääkärilähettiä sekä Afrikkaan että Kiinaan. Saatuani kuulla asiasta kiiruhdin lähetysjohtaja Mustakallion puheille. Lopullisen päätöksenteon jätin riippumaan äitini mielipiteestä, sillä hän kustansi opintoni ja uhrautuvalla antaumuksella odotti valmistumistani. Mutta lähetystyö oli aina ollut lähellä äitini sydäntä ja siksi hän iloisin mielin antoi siunauksensa lähtösuunnitelmilleni, vaikka tiesikin eron tulevan raskaaksi.

Ennen Afrikkaan lähtöäni matkustin kesällä 1908 Hampuriin troopillisten tautien laitokseen ja opiskelin siellä kolme kuukautta. Seuraavien vuosien aikana sain usein iloita saamastani opetuksesta. Eipä tuo niin kummallista ollut; monet ylioppilastoveristani kävivät hakemassa lisäoppia ulkomaita myöten, varsinkin taidepiireissä oli kovin muodikasta käydä Pariisissa saamassa uusinta oppia.

Selma Rainio oli ensimmäinen lääkärilähetti Afrikassa. Hän toimi tarmokkaasti ambomaalaisten terveyden hyväksi kuolemaansa saakka. Selmaa kunnioitetaan ja arvostetaan Namibiassa edelleenkin. Selman perustama Ondonkwan sairaala kantaa edelleen perustajansa sille antamaa nimeä, ja edustaa nykyaikaisen sairaanhoidon huipputasoa Namibiassa tänäkin päivänä.