Maatalousmuseo
Viikin koetila (PL 28, 00014 Helsingin yliopisto)
Avoinna su 12-16, ryhmille sopimuksen mukaan
Puh. 050-3246987


Maatalousmuseon kokoelmien perustan muodostaa esineistö, jonka tohtori Gösta Grotenfelt keräsi Valtion maanviljelystaloudellisen koelaitoksen yhteydessä sijainneeseen museoon Tikkurilan Jokiniemeen 1900-luvun alkuvuosina. Siirryttyään Helsingin yliopiston maanviljelystieteen professoriksi jatkoi Grotenfelt edelleen esinekokoelmien kartuttamista.

Kiinteästi yliopiston yhteyteen kokoelma liitettiin vuonna 1938 professori Jussi Paatelan piirtämän kaksikerroksisen ja 900 m²:n laajuisen museorakennuksen valmistuttua Viikin opetus- ja koetilalle.

1940- ja 1950-luvut olivat voimakasta näyttelyn rakentamisen ja täydentämisen aikaa. Tammelassa sijaitsevan Mustialan maatalousoppilaitoksen museo deponoi Maatalousmuseoon esineistöä, jota Grotenfelt oli kerännyt ollessaan laitoksen opettajana ja johtajana. Tuloksena on museo, joka esittelee monipuolisesti perinteistä maataloutta ja sen sivuelinkeinoja. Erityiskokoelmia ovat mm. kasvinsiemennäytteet, maasepän pajan esineistö ja kuvanveistäjä A. Ravander-Rauaksen muovaama yli sadan palkitun kotieläimen ainutlaatuinen kipsiveistossarja.

Koska kyseessä on ennen muuta opetuksen tarpeisiin luotu näyttely, on erityistä painoa pantu esinemuodoissa ja niiden nimityksissä maan eri osissa esiintyvään vaihteluun. Museonäyttelyn pääosa kuvaa maaseudun oloja ennen sotia ja maatalouden voimakasta koneellistumista, mutta museossa voi tutustua myös konekulttuurin varhaisvaiheisiin.

Yhteyshenkilö: Teppo Korhonen puh. 050-3246987
Helsingin yliopistoYhteystiedot