Tiedotteet Yhteystiedot
PL 62 (Viikinkaari 11)
00014 Helsingin yliopisto

mmtdk-hallinto(at)helsinki.fi
mmtdk-opintoasiat(at)helsinki.fi

Flamma

Facebook

Instagram University of Helsinki

Mitä tapahtuu ojitettujen soiden turvevarastoille?

Pohjoiset suot ovat merkittäviä hiilivarastoja. Näiden varastojen säilyminen voi kuitenkin olla vaarassa, kun ilmastonmuutos tai maankäyttö muokkaa suon olosuhteita. MMM Päivi Mäkiranta tutkii Helsingin yliopistossa 30.3.2012 tarkastettavassa väitöskirjassaan miten esimerkiksi hakkuujätteen keruu, ojitusalueiden hakkuut ja suopeltojen uudelleen metsittäminen vaikuttavat turpeen hajoamiseen ja siten suon toimintaan hiilinieluna.

Päivi Mäkiranta keräsi tietoa turpeen hajoamisesta metsäisillä ojitetuilla turvemailla ja määritteli vanhan turpeen hajoamisnopeutta mittaamalla maasta turpeen hajotuksen seurauksena vapautuvaa hiilidioksidia. Mittauksilla selvitettiin, millä tavalla turpeen hajotus on riippuvainen vallitsevista ympäristöolosuhteista, kuten lämpötilasta ja pohjaveden syvyydestä.

- Turpeen hajotusnopeuden vaihtelu ojitetuilla metsäisillä turvemailla riippuu lähinnä vain turpeen lämpötilaolosuhteista. Lämpötilan merkitys johtuu siitä, että maan hiilidioksidia tuottavat prosessit ovat keskittyneet pintaturpeeseen, jolloin pohjaveden pinnan vaihtelut syvemmissä turvekerroksissa eivät olennaisesti vaikuta vapautuvan hiilidioksidin määrään, Mäkiranta kertoo.

Tehokkaasti kuivatuilla alueilla pintaturpeen kuivuminen voi hillitä turpeen hajotusta. Tällaisissa olosuhteissa myös lämpötilan nousun aiheuttama turpeen hajotuksen lisääntyminen on vähäisempää.

- Näyttää siltä, että tuleva ilmastonmuutos ja sitä seuraava lämpötilan nousu kasvattaa ojitettujen turvemaiden maan hiilidioksidipäästöjä. Jos lämpenemisen yhteydessä kuitenkin esiintyy pitkiä pintaturvetta kuivattavia jaksoja, päästöjen lisäys voi jäädä vähäisemmäksi, väittelijä arvioi.

Päivi Mäkirannan tutkimusten mukaan hakkuiden jälkeen metsäojitetuilla soilta vapautuu huomattava määrä hiilidioksidia ilmakehään.

- Elpyvän pintakasvillisuuden kyky sitoa hiilidioksidia on rajallinen ja vasta uuden puusukupolven kasvu voi muuttaa alueen uudelleen hiilinieluksi, Mäkiranta painottaa.

Vastoin tutkijan odotuksia hakkuiden aiheuttamat muutokset maan lämpö- ja kosteusolosuhteissa eivät kuitenkaan näyttäneet kiihdyttävän vanhan turpeen hajotusta. Turpeen hajotusta hakkuun jälkeen rajoittaa puiden poiston aiheuttama pohjaveden pinnan nousu sekä toisaalta pintaturpeen kuivuminen suorassa auringon paisteessa.

Turpeen hajotus voi hakkuiden jälkeen kuitenkin kiihtyä voimakkaasti, jos hakkuutähdekasat jäävät avohakkuualalle.

- Hakkuutähdekasat tarjoavat suojaa, joka estää pintaturpeen kuivumisen ja siten mahdollistaa korkeamman hajotusaktiivisuuden. Keräämällä hakkuutähteet turpeesta tulevat hiilidioksidin lisäpäästöt voidaan välttää ja samalla saadaan fossiilisia polttoaineita korvaavaa energiaa.

MMM Päivi Mäkiranta väittelee 30.3.2012 kello 12 Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa aiheesta Heterotrophic soil respiration in drained peatlands - Abiotic drivers, and changes after clearfelling and afforestation (Mitä tapahtuu ojitettujen soiden turvevarastoille — muuttuvien ympäristötekijöiden sekä metsityksen ja avohakkuiden vaikutukset). Vastaväittäjänä on professori Leif Klemedtsson Göteborgin yliopistosta ja kustoksena on professori Heljä-Sisko Helmisaari. Väitöstilaisuus järjestetään Viikin tiedekampuksella Metsätieteiden talon luentosalissa B6 (Latokartononkaari 7).

Väitöskirja julkaistaan Dissertationes Forestales -sarjassa ja se on luettavissa verkossa E-thesis -palvelussa.

Lisätiedot: Päivi Mäkiranta paivi.makiranta (at) metla.fi, 050-3001776

Kuva Kari Minkkinen. Tutkimusavustaja Sirpa Rantanen mittaa maan hiilidioksidivuota kammiomenetelmällä.