Tiedekunnan uutiset Yhteystiedot
PL 62 (Viikinkaari 11)
00014 Helsingin yliopisto

mmtdk-hallinto(at)helsinki.fi
mmtdk-opintoasiat(at)helsinki.fi

Flamma

Facebook

Instagram University of Helsinki

Kansantautina luuloallergia

Suomalaisten allergiatutka on liian herkässä.

– Esimerkiksi päiväkoteihin ilmoitetaan lasten allergioita tuplasti sen verran kuin niitä oikeasti esiintyy, yliopistonlehtori Maijaliisa Erkkola elintarvike- ja ympäristötieteiden laitokselta sanoo.

Tämän vuoksi Suomen kansallisessa allergiaohjelmassa pyritään puolittamaan ruoka-aineallergioiden määrä.

– Usein lapsi ilmoitetaan sitrushedelmille tai juureksille allergiseksi. Silti iho- ja allergiasairaalassa, jossa hoidetaan Suomen hankalimmat tapaukset, ei ole ikinä kuultu, että joku olisi saanut anafylaktisen sokin näistä aineista, Erkkola sanoi.

Erkkola puhui Tieteiden yön Paljon puhetta ruoasta -paneelissa Tiedekulmassa, jossa myös televisiokokki Henri Alén hämmästeli suomalaisten varovaisuutta.

– Jos ihminen tulee ravintolaani ja kertoo olevansa maidoton, voin 90-prosenttisesti sanoa, ettei ole. Asiakas vain ei tiedä maitoproteiinin ja maitolaktoosin eroa. Asiakkaalle tehdään maidoton ruoka, ja sitten jälkiruokakahviinsa hän laittaa itse tilkan maitoa, Alén päivitteli.

Alén on huomannut, että erityisruokavaliota vaativat liki ainoastaan suomalaiset asiakkaat, eivät juuri koskaan turistit.

Ruoka herättää suomalaisissa niin suuria intohimoja, että vain kourallinen Viikin elintarviketieteilijöitä on uskaltautunut julkiseen keskusteluun.

– Olen saanut lukemattomia kertoja internetin keskusteluryhmissä lättyyni. Milloin olen tsaarinvallan aikainen virkamies, joka pitää kansan tyhmänä, milloin Eviran (Elintarviketurvallisuusvirasto) kätyri tai teollisuuden puolestapuhuja, yliopistonlehtori Velimatti Ollilainen kertoi.

– Nettikeskustelua leimaa se, että mitä vähemmän tiedepohjaista faktaa on käytössä, sen kiihkoisammin keskustelu käy, maitohygienian professori Miia Lindström sanoi.

Teksti: Antti Kivimäki
Kuva: Sanna Schildt

Katso Paljon puhetta ruoasta -paneelikeskustelu verkosta >>

Tieteen päivät jatkuvat 13.1.2013 saakka. Tutustu ohjelmaan >>
TIedekunnan asiantuntijoita mukana ainakin näissä sessioissa >>