Tiedekunnan uutiset Yhteystiedot
PL 62 (Viikinkaari 11)
00014 Helsingin yliopisto

mmtdk-hallinto(at)helsinki.fi
mmtdk-opintoasiat(at)helsinki.fi

Flamma

Facebook

Instagram University of Helsinki

Hyytiälästä maailmalle ja Kasetsart-yliopiston kunniatohtoriksi

Kehitysmaiden metsänhoidon emeritusprofessori Olavi Luukkanen promovoitiin Thaimaan Kasetsart-yliopiston trooppisen metsätieteen kunniatohtoriksi lauantaina 14.7.2012. Nimitys on kunnianosoitus vuosikymmenten yhteistyöstä opetuksen ja tutkimuksen parissa.

Kasetsart-yliopiston juhlallista promootiota johti tänä vuonna Thaimaan prinsessa Chulaborn.

– Tilaisuus oli kaiken kaikkiaan vaikuttava. Mittasuhteiltaan valtavassa promootiossa korostuivat sekä kuninkaallisen perheen että buddhalaisen uskonnon asema Thaimaan yhteiskunnassa ja kulttuurissa, Luukkanen kertoo.

– Kunniatohtoriksi nimeäminen on kunnianosoitus paitsi omalle työlleni myös Helsingin yliopistolle sen yhteiskunnallisesta toiminnasta. Thaimaan yhteistyö on ollut yliopistossamme ensimmäinen kehitysmaan yliopiston kanssa solmittuun sopimukseen perustuva ohjelma ja siten uraauurtava.

Kaikki alkoi nuotiokahveista

Sattumalla on osuus yhteistyön alkuun. Luukkanen oli neljännen vuosikurssin opiskelijana suorittamassa pakollista talviharjoitteluaan Hyytiälän metsäasemalla, kun kohtasi siellä puunkaadon ja traktorilla ajon lomassa thaimaalaisia kanssaopiskelijoita.

– Hyytiälässä oli poikkeuksellisen kylmä sinä talvena, ainakin parikymmentä astetta pakkasta. Puunkorjuuharjoitteluun osallistui myös kaksi thaimaalaista, jotka olivat Hyytiälän metsissä todella ihmeissään. Vanhana partiolaisena opastin Viratia ja Sathitia selviytymään kylmässä ja heidän hämmästyksekseen keitin meille kahvit lumesta, Luukkanen muistelee 46 vuoden takaisia tapahtumia.

Tästä kohtaamisesta alkoi Luukkasen ja thaimaalaisten yhteistyö, joka on kehittynyt ja vahvistunut vuosikymmenten saatossa.

– On vaikea kuvitella Thaimaata sopivampaa opetus- ja tutkimuskohdetta tropiikissa. Nyt takana on lukuisia yhteisiä tutkimushankkeita, opintomatkoja, kenttäkursseja ja opiskelijavaihtoja, ja yhteistyö jatkuu edelleen. Thaimaan antama kokemus tukee myös muita Viikin tropiikki-instituutin VITRI:n hankkeita.

Sekuntipeliä promootiossa

Neljän kunniatohtorin lisäksi seitsemäntuntisessa juhlatilaisuudessa promovoitiin noin 3 000 uutta kandidaattia, maisteria ja tohtoria.

– Tämä oli promootiojuhlan ensimmäinen osa. Tilaisuus jatkui vielä kolmena päivänä, ja promovoitavien kokonaismäärä ylitti kymmenentuhatta. Kunniatohtorit osallistuivat onneksi vain oman tiedekuntansa promootiopäivään, Luukkanen toteaa helpottuneena.

Promootiotilaisuus oli Luukkasen mukaan tarkasti suunniteltu, sillä prinsessa Chulaborn ojensi henkilökohtaisen diplomin erikseen jokaiselle promovoitavalle.

– Kullekin oli varattu kaksi ja puoli sekuntia aikaa prinsessan edessä. Tohtorit saivat kahden sekunnin pituisiksi rajatut aplodit, kunniatohtoreiden osalta tätä rajoitusta ei kuitenkaan ollut.

Tuoreelle kunniatohtorille järjestettiin sunnuntaina Bangkokissa juhlavastaanotto, jossa oli paikalla myös useita Suomessa opiskelleita thaimaalaisia sekä viisi metsätiedekunnan dekaania. Luukkasen "Bangkokista Siniselle Niilille ja takaisin" -juhlapuhetta oli vieraiden joukossa kuulemassa kunniatohtorille jo Hyytiälästä tuttu Dr Virat – eläkkeellä oleva professori hänkin.

Olavi Luukkanen TUHAT-tutkimustietokannassa

Videokoosteen Kasetsart-yliopiston valtavasta promootiojuhlasta näet VITRI:n Facebook-sivuilta.

Teksti: Saara Pietilä
Kuva: Gunilla Holmberg