Tiedekunnan uutiset Yhteystiedot
PL 62 (Viikinkaari 11)
00014 Helsingin yliopisto

mmtdk-hallinto(at)helsinki.fi
mmtdk-opintoasiat(at)helsinki.fi

Flamma

Facebook

Instagram University of Helsinki

Päivi Kanervasta Vuoden 2011 keliakiatutkija

Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitoksen viljateknologian ryhmän jäsen Päivi Kanerva on valittu vuoden 2011 keliakiatutkijaksi. Valinta julkistettiin Keliakialiiton syyskokouksessa Tampereella 19.11.2011.

Keliakialiiton vuosittain jakama palkinto on mennyt perinteisesti lääketieteen edustajille. Keliakian syy kuitenkin on elintarvikkeissa ja myös sen ainoana hoitona on tiettyjen elintarvikkeiden (vehnän, rukiin ja ohran) välttäminen ruokavaliossa. On siten luontevaa että myös gluteenittomiin tuotteisiin kohdistuva elintarviketutkimus kiinnostaa keliaakikoita. Keliakia on autoimmuunitauti, jossa geneettisesti alttiiden henkilöiden ohutsuolen nukka vaurioituu vehnän, rukiin ja ohran sisältämien proteiinien vaikutuksesta.

- Keliakiaa on 1-2 prosentilla väestöstä. Keliakia tuntuu yleistyvän, mutta sen yleistymisen syytä ei tunneta, Päivi Kanerva kertoo.

Tuore tohtori

Kanerva väitteli tiedekunnasta marraskuun alussa. Hänen väitöstyönsä käsitteli gluteenittomien tuotteiden analytiikkaan liittyviä ongelmia.

- Gluteenittomat tuotteet eivät saa sisältää keliakiaoireita aiheuttavaa gluteenia eli vehnän, ohran tai rukiin prolamiiniproteiineja. Nykyinen virallinen niin sanottu ELISA-tekniikkaan perustuva gluteenipitoisuuden määritysmenetelmä on useimmiten tarkka ja nopea. Aina pitoisuuden määrittäminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Analytiikka ja sen toimivuus on tärkeää, sillä varmuus ruoan gluteenittomuudesta on tärkeää paitsi keliaakikoille itselleen myös gluteenittomia tuotteita valmistaville yrityksille, joiden on varmistettava tuotteiden laatu, tutkija selittää.

Kanerva jatkaa työtä analyysimenetelmien kehittämiseksi väitöstyönsä jälkeen. Tulevaisuudessa tutkimuskohteina ovat muuan muassa keliakiaruokavalioon soveltuvat kaura- ja tattarituotteet, joiden gluteenittomuuden osoittaminen on joissain tapauksissa osoittautunut haasteelliseksi.

Katse kaurassa

Viljateknologian ryhmässä on gluteenittomien tuotteiden, varsinkin kauran kanssa, työskennelty jo pitkään. Kaura on maultaan mieto, runsaasti kuitua sisältävä vilja, joka useimmiten parantaa keliakiaruokavalion ravitsemuksellista laatua. Viljateknologian ryhmässä on kehitetty kauraleivontaa, jossa ongelmana on vehnän sitkon puuttuminen. Tuloksena on saatu sekä maultaan että ulkonäöltään hyviä kauraleipiä.

Vaikka kaura nyt uuden EU-lainsäädännönkin myötä on sinänsä todettu sopivaksi keliakiaruokavalioon ja valtaosa suomalaisista keliaakikoista onkin käyttänyt kauraa jo pitkään, on kauratuotteiden gluteenittomuuden analyyttinen osoittaminen käytännössä ilmennyt haasteelliseksi. Helsingin yliopiston viljateknologian ryhmässä menetelmiä pyritään kehittämään eteenpäin, jotta gluteeni saataisiin entistä luotettavammin määriteltyä ja vältyttäisiin vääriltä positiivisilta tuloksilta.

- Analyysimenetelmän luotettavuus on tärkeää tuotteiden turvallisuuden kannalta, mutta se on myös olennainen osa keliakiaruokavalioon sopivien tuotteiden valikoiman ylläpitoa. Valikoima uhkaa tarpeettomasti supistua, jos valmistajat eivät voi luottaa tuotteiden puhtautta mittaavaan analyysimenetelmään.

Viljateknologian ryhmässä tutkitaan myös keliaakikoille haitallisten prolamiinirakenteiden pilkkoutumista. Ryhmä on aktiivisesti mukana kansainvälisen, gluteenin määritysmenetelmiä kehittävän prolamiinityöryhmän toiminnassa.

Lue palkintouutinen Keliakialiiton sivuilta

Teksti: Hannu Salovaara ja Päivi Kanerva
Kuva: Keliakialiitto