Tiedekunnan uutiset Yhteystiedot
PL 62 (Viikinkaari 11)
00014 Helsingin yliopisto

mmtdk-hallinto(at)helsinki.fi
mmtdk-opintoasiat(at)helsinki.fi

Flamma

Facebook

Instagram University of Helsinki

Miika Kahelin Viikin opetus- ja tutkimustilan johtajaksi

Vastavalmistuneen piti MMM Sanna-Helena Rantala.Viikin opetus- ja tutkimustilan uutena johtajana aloittaa 1.syyskuuta MMM Miika Kahelin (s. 1966). Pielavedeltä kotoisin oleva Kahelin siirtyy tilan johtajaksi yliopiston tietotekniikkapäällikön tehtävistä. Hän seuraa tehtävässä eläkkeelle jäävää Reijo Heikkilää.

Maatalossa kasvaneella Kahelinilla on pitkä käytännön kokemus maatalouden parissa työskentelystä ja esimiestehtävistä, minkä lisäksi hänellä on maatalousteknikon, agrologin ja agronomin tutkinnot. Agronomiopintojensa pääaineena hän opiskeli maatalousteknologiaa.

-Tilaa on hoidettu hyvin. Sillä on hyvät mahdollisuudet menestyä hyvin sekä tutkimustilana että tuottavana maatilana, Kahelin kiittelee tulevaa työpaikkaansa. Tilaan kuuluu muun muassa 157 hehtaaria peltoa, 72 hehtaaria metsää ja moderni navetta. Viikin tilan lisäksi Kahelin on vastuussa myös tilaan hallinnollisesti kuuluvasta Inarissa sijaitsevasta Muddusjärven tutkimusasemasta.

Tutkimuksen ja tilalla annettavan maatalousalan opetuksen lisäksi Kahelin pitää tärkeänä myös tilan yhteiskunnallista ulottuvuutta.

-Tila on kurkistusikkuna tiedekunnassa tehtävään tutkimukseen. Tilalla tehdään paljon esimerkiksi kotieläinten hyvinvointiin liittyvää tutkimusta, mikä kiinnostaa ihmisiä nykyään paljon, Kahelin sanoo.

Uuden tilanjohtajan suunnitelmissa on muun muassa kehittää yhteistyötä tilan ja tiedekunnan tutkijoiden välillä. Hän pitää tärkeänä, että tutkijat kertovat tarpeistaan jo tutkimusta suunnitellessaan ja tila vuorostaan tiedottaa esimerkiksi omista viljelysuunnitelmistaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Näin tutkimusten toteuttamista voidaan suunnitella ajoissa ja tila pystyy palvelemaan tutkijoita parhaalla mahdollisella tavalla.

Viikin tila on Kahelinille ennestään hyvinkin tuttu. Hän on tehnyt tilalla aikanaan muun muassa karjatalousharjoittelun ja toiminut tilan traktorinkuljettajana. 1990-luvulla hän asui perheineen kymmenisen vuotta yhdessä maatilan vieressä sijaitsevista asunnoista. Kahelin palaa tilalle töihin erittäin mielellään.

-Olen jo pitkään ajatellut, että jos Viikin tilan johtajan paikka tulee auki, niin haen sitä. Olen tosi innoissani lähdössä tätä työtä tekemään, Kahelin kertoo. Johtamisen lisäksi hän haluaa osallistua aktiivisesti myös tilan maataloustöihin.

Viikin opetus- ja tutkimustila

 

Teksti ja kuva: Sonja Lindroos