Tästä takaisin tutkimustilan etusivulle.

Suitian historia

 

 Historian päivityksiä:

Mielenkiintoinen artikkeli Flemingien jokapäiväisestä elämästä 1500-luvun Suitiasta.

Piirroskopio Albert Edelfeltin maalauksesta Kaarle Herttuasta Claes Flemingin arkun äärellä löytyy nykyisin Suitian Linnan Pakarituvasta.

Uutta:
Öljyvärimaalaus Suitian linnan ritarisalista v. 1935, taiteilija T.Malmberg.

Suitian kartanolinnan pohjakuvat.

 

 

 

 

Suitian alueelta tehdyt ensimmäiset asutuslöydöt ovat n. 6000 vuoden takaa. Näitä ovat mm. Ekhagen-kivikauden aikainen asuma-alue. Myös rautakauden ajalta on säilynyt lukuisia hautamuistomerkkejä, joista komeimmat ovat Kreijansin vuorella. Osa haudoista ajoittuu myös viikinkiaikaan. Samalta ajalta ovat peräisin nykyisen Siuntion kirkon alueella olleet tuomarinkivet ja asumajäänteet. Vanhinta pysyvää asutusta onkin ollut juuri kirkon lähistöllä ja Tjusterbyn (Tyyskylä) alueella.

 

History in english.

 

 

1400-luku:

Aikakirjat mainitsevat Suitian eli silloin Syrjän ensi kerran 1420 tapahtuneissa rajankäyntiasiakirjoissa. Yhtenäisen tilan tai kartanon on tälle alueelle todennäköisesti muodostanut Ragvald Ragvalson yhdistämällä alueen pientilat ja tilukset osin ostamalla ja osin saamillaan valtuuksilla Syrjä-nimiseksi tilaksi, jonka maille hän sai rälssioikeuden eli verovapauden.

Ensimmäisenä varsinaisena omistajana maakirjoissa mainitaan edellisen poika Björn Ragvaldson 1420-luvun lopulla. Hän toimi Hämeen linnan voutina ja myöhemmin Raaseporin tuomiokunnan tuomarina. Björn Ragvaldson omisti myös Gammelbyn kartanon Lammilla ja suuria metsätiloja Evolla, jotka hän myöhemmin lahjoitti yhdelle neljästä tyttärestään.

Björn Ragvaldson kuoli 1482, jolloin nuorin tytär Elin peri Syrjän. Elin avioitui melko pian valtaneuvos Joakim Flemingin kanssa. Flemingien suku asui ja omisti Paraisilla vieläkin olevaa Qvidjan eli Kuitian kartanoa. Oletettavasti tällöin Syrjän nimi muuttui Svidjan kartanoksi, mikä nykyäänkin on talon virallinen maarekisterinimi. Suitia on myöhemmin tehty suomennos Svidja-nimelle.

Joakim Fleming hoiti Suitiaa Paraisilta käyden itse tilalla vain muutaman kerran. Paikallisesti talon hoidosta vastasi vouti ja palkatut rengit ja piiat. Joakim Fleming kuoli 1494, jolloin tilan omistus siirtyi hänen kahdeksan vuotiaalle pojalleen Erikille, josta myöhemmin tuli eräs maamme huomattavimpia mahtimiehiä.

 

1500-luku:

Erik Flemingistä tuli jo nuorena etevä sotapäällikkö. Hän vapautti Suomen tanskalaisten vallasta johtaen 2400 ratsumiehen kuninkaan taisteluosastoa eri puolilla Suomea mm. vapauttaen Turun-, Viipurin- ja Olavinlinnat. Hän löi lopullisesti tanskalaisten laivaston Tukholman edustalla. Hän oli kuninkaan oikea käsi Suomessa ja aateloitiin ansioistaan 1528 kuningas Kustaa Vaasan kruunajaisissa. Erik Fleming toimi myöhemmin kuninkaan lähettiläänä rauhanneuvotteluissa Moskovassa ja Tanskassa. Erik Fleming perusti 1546 Tammisaaren kaupungin ja suunnitteli kauppakaupungin perustamista myös Pikkalaan. Ajatus raukesi, koska Kustaa Vaasa perusti 1550 Helsingin Vantaanjoen suuhun.

Erik Fleming laajensi merkittävästi Suitian maita jatkuvilla maitten "ostoilla" ja vaihdoilla, jotka eivät kaikki olleet niinkään laillisia, joista aiheutuneita naapuririitoja jopa kuningas itse joutui ajoittain selvittelemään. Tilan maat rajoittuivat etelässä mereen, jossa Pikkalanjoen suussa oli myös oma satama ja laiva. Pohjoisessa maat rajoittuivat Lakspohjan kartanon maihin Lohjan harjulla. Suitiaan perustettiin mm. rautaruukki, jonka toiminnasta ei paljon tiedetä. Tiettävästi siellä tehtiin harkkorautaa aseteollisuutta varten.

Suomessa ollessaan Erik Fleming asui useimmiten Suitiassa. Perheeseen kuuluivat vaimo Hebla Siggesdotter Sparre, kolme lasta; pojat Joakim ja Claes ja tytär Filippa. Lisäksi Suitiassa asui Erikin kaksi sisarta Valborg ja Margareta, joka oli aikaisemmin ollut Naantalin luostarin abbedissa. Erik Fleming rakennutti Suitiaan sen koon ja arvon mukaisen päärakennuksen. Suunnittelutyön ja rakentamisen suoritti rakennusmestari Tuomas kivenhakkaaja Ruotsista saadun esikuvan mukaan 1540-1545. Rakennuksen pohjakaava oli ns. paritupa - kaksi holvattua suurta salia eteishallin molemmin puolin. Rakennuksen alakerta ja maanalainen kerros tehtiin harmaakivestä seinävahvuuden ollessa reilusti yli metrin puolustuksellisen tarkoitusperänsä mukaan. Ajan tavan mukaan kellari ja ensimmäinen kerros olivat taloustiloja. Yläkerta eli varsinainen asumakerros tehtiin hirrestä ja laudasta. Suurena uutuutena rakennukseen tehtiin neljä lasi-ikkunaa, joiden kehykset valmistettiin kalkkikivestä Tallinnassa.

Kartanolinnan ympärille rakennettiin laaja puutarha- ja puistoalue, johon malli haettiin mm. englantilaisesta puistosta ja renessanssiajan Pariisin puutarhoista. Kauan ei Erik Fleming tästä komeudesta ehtinyt nauttia, koska kuoli 14. joulukuuta 1548. Tilan hoitoa jatkoi leski Hebla Sparre.

Vuonna 1555 syttyi sota Venäjän kanssa, jolloin kuningas Kustaa Vaasa saapui elokuussa Suomeen ja oleskeli Suomessa melkein vuoden. Eräällä matkallaan Viipurista Turkuun hän poikkesi ratsutieltä Pikkalassa Suitiaan ja oli täällä Hebla Sparren vieraana 2. ja 3. päivänä joulukuuta 1555. Suitiassa ollessaan hän tutustui tulevaan luottamusmieheensä Claes Flemingiin, joka tällöin oli 20-vuotias reipasotteinen nuorukainen.

Seuraavana vuonna 1556 Kustaa Vaasa perusti Suomen herttuakunnan pojalleen Juhanalle, joka siirtyi asumaan Turun linnaan. Helmikuussa Claes Fleming nimitettiin kuninkaan Suomessa olevan taisteluosaston - Savon suksimiehet - päälliköksi. Jo näihin aikoihin Pohjanmaan talonpojat olivat paikoin nousseet vastarintaan tai kapinaan ns. linnaleirijärjestelmää ja ankaraa verotusta vastaan, osin kyllästyneinä vallanpitäjien mielivaltaan.

Vuonna 1560 Claes Fleming peri Suitian äidiltään ja ryhtyi hoitamaan tilaa. Hän myös asui melkein koko elämänsä Suitiassa. Claes Flemingistä tuli aikansa Suomen mahtimies ja kuninkaan korkein käskyvaltias maassamme. Hän oli merkillinen persoonallisuus, josta tiedemiehet ovat väitelleet vuosisatoja pääsemättä yksimielisyyteen. Hän oli luonteeltaan ajan hengen mukaan raaka, voimakastahtoinen ja hyvin energinen ihminen. Vain harvat ystävät uskalsivat häntä lähestyä. Ulkoinen koreus ja siisteys eivät tainneet kuulua hänen hyveisiinsä, koska hän sai liikanimen "Suitian nokinenä".

Claes Fleming lyötiin ritariksi 1561 kuningas Erik XIV:n kruunajaisissa. Kustaa Vaasa oli kuollut edellisenä vuonna. Edelleen Claes Fleming korotettiin vapaaherraksi 1569 kuningas Juhana III:n (Kustaa Vaasan vanhin poika) kruunajaisissa. Claes Fleming avioitui 1573 (38 vuotiaana) kuningas Kustaa Vaasan kälyn Ebba Stenbockin kanssa. Sotilasuralla Claes Fleming yleni amiraaliksi 1587, ylipäälliköksi 1591 sodassa Venäjää vastaan ja valtakunnan marsalkaksi 1594. Juhana III:n suurena suosikkina Claes Fleming riitaantui vähitellen Ruotsin aateliston kanssa. Juhana III kuoli 1592 ja tällöin alkoi pitkäaikainen kriisi katolisen kuninkaan Sigismundin (Juhana III:n poika) ja Kaarle-herttuan (Kustaa Vaasan nuorin poika) välillä. Claes Fleming oli Sigismundin puolella. Tämän taistelun yksi seuraus oli Pohjanmaan talonpoikien lopullinen nousu avoimeen kapinaan vallanpitäjiä vastaan ja syttyi ns. Nuijasota. Claes Fleming johti Nuijasodan päätöstaistelun Santavuoressa 1597, jolloin talonpojat kärsivät verisen tappion.

Claes Flemingin värikäs ja sotaisa elämä päättyi 12.-13. päivän välisenä yönä huhtikuussa 1597 pian Santavuoren taistelun jälkeen. Ebba Stenbock johti Turun linnan puolustustaisteluja Kaarle Herttua joukkoja vastaan, mutta joutui luovuttamaan linnan 23.9.1597. Kerrotaan, että Kaarle Herttua avasi kuolleen Claes Flemingin arkun, tarttui vanhaa vastustajaansa parrasta ja huudahti:"Jos olisit nyt ollut hengissä, ei pääsi olisi ollut kovin tukevasti paikoillaan". Ebba Stenbock olisi tähän vastannut: "Jos miesvainajani olisi elänyt, ei teidän ruhtinaallinen korkeutenne koskaan olisi päässyt tänne sisälle. Kaarle Herttua kuljetti Ebban ym. aatelisrouvat Tukholmaan.

Suitian kartanon omistus siirtyi yhdeksäntoista vuotiaalle pojalle Johanille, joka oli Claes Flemingin ainoa laillinen poika. Johan toimi Puolassa kuningas Sigismundin kamarijunkkarina. Sigismund menetti Ruotsin kruunun 1599 Kaarle Herttualle, josta tuli seuraava Ruotsin kuningas Kaarle IX. Taistelu Puolan ja Ruotsin kuninkuudesta Sigismundin ja Kaarlen välillä kesti aina vuoteen 1629. Aikaa kutsutaan 30-vuotiseksi sodaksi. Kaarle Herttua rankaisi Claes Flemingin perhettä mestauttamalla hänen ainoan laillisen poikansa Johanin Turun torilla 10. päivänä marraskuuta 1599. Flemingin perheen omaisuus Suomessa julistettiin Ruotsin valtion omaisuudeksi ja mm. Kaarle Herttuan sotajoukot ryöstivät Suitian kartanon irtaimiston ja hävittivät kiinteistöjä.

 

1600-luku:

Vuonna 1602 Kaarle Herttua palautti Claes Flemingin leskelle Ebba Stenbockille kaikki entiset Suitian tilukset. Tilan hoidosta vastasi vouti apunaan seitsemän renkiä, yksi paimen, kolme piikaa, seppä ja muurari. Pääasiallisesti työ tehtiin torpparien taksvärkkityönä. Torppia oli kaksikymmentä. Ebba Stenbock kuoli 1614. Tytär Karin meni naimisiin Erik Bielken kanssa. Bielken kuoltua jo 1637 tilan omistus siirtyi Peder Baner'lle, joka oli naimisissa toisen tyttären Heblan kanssa.

Peder Baner oli Tanskan sodassa pelastanut kuningas Kustaa II Adolfin hukkumiskuolemalta ja oli urhoollisuudestaan lyöty ritariksi kuninkaan kruunajaisissa 1617. Baner osallistui myös 30-vuotiseen sotaan. Baner kuoli 1644 ja näin ollen ehti omistaa Suitiaa seitsemän vuotta käymättä tilalla kertaakaan. Suitian päätila siirtyi perintönä tytär Margaretalle. Poika ja toinen tytär perivät Suitiasta tätä varten erotetut sivutilat.

Margareta Baner avioitui 1661 valtaneuvos, vapaaherra Claes Stiernköldin kanssa. He myivät Suitian ja Pickalan tilat 13. joulukuuta ruotsalaiselle vapaaherralle Erik Flemingille, joka kuului jo kauan Suitiaa omistaneeseen Flemingien sukuun. Erik Fleming omisti tiloja Virossa ja Suotsissa Suitian lisäksi. Hän asui Tukholmassa, jossa olevasta toimistostaan hoiteli kartanoitaan lähinnä kirjeitse.

Suitiaa hoiti paikalla asuva vouti. Tilalla viljeltiin ruista, ohraa, kauraa, lanttua, humalaa, hernettä, pellavaa ja hamppua. Suitiassa oli 24 ja Pickalassa 17 lehmää. Keskituotos oli 43 kiloa maitoa lehmää kohti vuodessa. Karja oli hollantilaista alkuperää. Tilan tuotteet kuljetettiin Suitian omalla laivalla Pickalan satamasta Tallinnan ja Tukholman markkinoille. Erik Fleming vieraili tilalla kaksi kertaa, kesällä 1665 ja 1667. Vuonna 1665 Suitiaan rakennettiin vesivoimaa käyttävä mylly, jonka toiminta pian jouduttiin lopettamaan vedenpuutteen takia. Kuitenkin tilalla elettiin melkoista edistyksen aikaa eikä leivästä ollut puutetta.

Erik Flemingin kuoleman jälkeen 1679 alkoi Suitian hoidossa jonkinlainen hälläväliä tahti, mikä rappioitti tilaa hyvin nopeasti. Pari vuosikymmentä myöhemmin myi leski Christina Cruus ja hänen lapsensa Suitian ja Pickalan eversti Carl Magnus Rehbinderille.

 

1700-luku:

Suomessa alkoi ns. Ison Vihan aika. Eversti kaatui luultavasti Pultavan taistelussa 1709. Venäläiset miehittivät 1713 myös Länsi-Uudenmaan. Vuonna 1718 Suitian kartanoa asui ja vuokrasi Siuntion kappalainen Georg Agricola. Venäläiset repivät Suitian päärakennuksesta ja piharakennuksista mm. kaikki käyttökelpoiset tiilet ja veivät ne mennessään omiin rakennuskohteisiinsa. Ainoastaan kappalaisen huoneen seinät ja uunin he jättivät paikoilleen. Rauhan vuonna 1730 Suitian kaikki rakennukset olivat tuhoutuneet ja kylmillään. Suitian pellot olivat täysin rappiolla.

Flemingien suvun 250 vuotinen omistussuhde Suitiaan päättyi 18. päivänä heinäkuuta 1730, jolloin perilliset myivät tilan eversti Carl Henrik Wrangelille. Hän oli syntyisin eestiläinen ja iältään viisikymmentä vuotta. Hän oli osallistunut mm. Narvan ja Pultavan taisteluihin. Hän toimi mm. 1728 Uudenmaan-Hämeenläänin ratsuväen komentajana. Kenraaliksi ylennettynä vuodesta 1739 hän toimi Skaraborgin rykmentin komentajana Ruotsissa. Hän ehti asua Suitiassa ennen tätä tehtävää vuosina 1730-39. Näin pitkää aikaa ei kukaan omistaja ollut asunut Suitiassa sitten Claes Flemingin päivien. Wrangel ylennettiin sotamarsalkaksi 1755 ja hän kuoli myöhemmin samana vuonna.

Wrangel ehti rakennuttaa Suitiaan uuden italialaistyylisen taitekattoisen päärakennuksen puusta, koska kartanolinnarakennus oli ollut asumattomana ja rappiotilassa kymmeniä vuosia. Wrangel ehti vuosi ennen kuolemaansa myydä Suitian 22.kesäkuuta 1754 hovimarsalkka, vapaaherra Esbjörn Reuterholmille, joka oli kotoisin Skånesta. Reuterholm oli myssypuolueen valtiopäivämies 1765-1769, jolloin myssyhallitus kaatui. Tämän jälkeen hän asui pysyvästi Suitiassa aina kuolemaansa asti 1773.

Reuterholm oli aikanaan varsin edistyksellinen, kyvykäs ja arvostettu maanviljelijä. Tilalla työskenteli kahdeksan renkiä ja viisi piikaa. Torppia oli vielä neljätoista savua. Reuterholm sisusti Wrangelin rakennuttaman päärakennuksen kallisarvoisella irtaimistolla, johon kuului myös laaja kirjasto. Rakennus tuhoutui kuitenkin tulipalossa 28.5.1758, jonka jälkeen Reuterholm päätti kunnostaa Erik Flemingin rakennuttaman kivisen päärakennuksen. Rappeutunut toinen kerros purettiin ja rakennettiin kokonaan uudelleen. Puretuista kivirakenteista rakennettiin sivurakennus pihan länsipuolelle. Korjaustyöt valmistuivat 1761.

Vuonna 1756 syntyi Reuterholmin nuorin poika Gustaf Adolf Reuterholm. Kastajaisissa olivat kummeina mm. Sjundbyn kartanon omistaja kapteeni Krebs, Kirkniemen kartanon omistaja majuri Herman Fleming sekä Lakspohjan kartanon omistaja vapaaherratar, neiti Hedvig Armfelt. Seurustelukielenä käytettiin etupäässä ranskaa.

Esbjörn Reuterholmin kuoltua tilaa hoiti leski Maria Gyllenstierna, joka oli vanhaa aatelia. Maria kuoli 1783 oltuaan pitkäaikaisesti sairaana. Arkku oli ollut valmiina jo kahdeksan vuotta. Suitian sai perintönä nuorin poika Gustaf Adolf, jonka omistukseen tulivat mm. Jokioisten suurtilat. G.A. Reuterholm oli Uudenmaan ja Hämeen laamanni ja myöhemmin Ruotsin valtakunnanoikeuden tuomari. Hän asui ajoittain Suitiassa. Tilaa hoiti paikallinen vouti Abraham Göös. Gustaf Reuterholm riitaantui kuningas Kustaa III:n kanssa ja kuoli maanpaossa Slesvigissä 1813. Testamentti määräsi kaikki Suomessa olevat tilat myytäviksi, koska maa ei enää ollut ruotsalainen Suomen sodan seurauksena ja rahoilla piti ostaa uusi tila Ruotsista.

 

1800-luku:

Vuonna 1815 tapahtui ensimmäinen myynti, jolloin päätilasta erotettiin seitsemän tilaa mm. Pickalan kartano omiksi tiloikseen. Kesällä 1815 siirrettiin Esbjörn ja Maria Reuterholmin arkut ja hautalaatat sekä Flemingien vaakunakivi kartanolinnan seinästä Ruotsiin Strängnäsin tuomiokirkkoon. Vuonna 1817 Suitian päätilan osti kirjanpitäjä Emanuel Vikberg. Uusi Suitian omistaja ei ollut aatelinen, eikä näin voinut omistaa rälssitilaa, joten hänet pakotettiin myymään tila edelleen parin vuoden päästä. Ennen myyntiä Vikberg ehti rakentaa 1818-1819 tilalle uuden navetan kivestä, mikä palvelee nykyään rehunvalmistuskeskuksena ja varastona.

Vuonna 1819 Suitian osti vapaaherra Pehr Stjerncrantz, jolta tila pian siirtyi panttioikeuksin kornetti Klas Favorinille. Favorin omisti tilan kuusitoista vuotta ja myi sen edelleen 1838 luutnantti Carl Ludvig von Zansenille. Hän oli menestyksellinen maanviljelijä ja liikemies. Suitiassa toimi tällöin mm. kaakeli- ja fajanssitehdas. Zansen kuoli 1874. Suitian peri tytär Henriette von Zansen, joka oli aviossa kenraalimajuri Vilhelm von Kraemerin kanssa. Von Kraemer kiintyi tilaan ja Suitia eli kukoistuksensa aikaa. Päärakennustakin kunnostettiin ja somistettiin tarpeen ja ajan tyylin mukaan. Suitiassa otettiin käyttöön modernit viljelymenetelmät ja karjanhoito. Tilalle perustettiin omaa maitoa jalostava meijeri, mikä oli laatuaan ensimmäisiä Suomessa. Peltoa raivattiin lisää viisikymmentä hehtaaria. Hevosten yleistyessä vetovoimana rakennutti myös Kraemer Suitiaan uudenaikaisen tallin. Rakennusaineena käytettiin savea ja kanervaa. Tallirakennus on nyttemmin sisustettu uuteen käyttöön, mutta on yhä päällisin puolin entisellään. Kraemerin aikoihin Suitian metsät alkoivat saada ensimmäistä kertaa huomiota osakseen, koska metsien arvo teollisuuden raaka-aineena alkoi kohota. Kenraali Kraemer myi Suitian edelleen 1898 vapaaherra, paroni August Wrede af Elimälle.

 

1900-luku:

Suitian päärakennus oli 1700-luvun korjaustöiden jäljiltä kaksikerroksinen, kustavilaistyylinen rakennus, joka oli maalattu punertavaksi. Vapaaherra August Wrede af Elimä aloitti heti tilan ostettuaan mittavat uudistustyöt. Rakennuksen klassistinen ilme vaihtui myöhäiskeskiaikaiseksi porraspäätyineen, torneineen ja suippoinen ikkuna- ja oviaukkoineen. Rakennustöitä suunniteltaessa antoi Wreden toiveille ja hahmotelmille lopullisen muodon taiteilija Axel Haartman, nuori sukulainen ja perhetuttu. Haartmanin käsialaa ovat mm. ritarisalissa oleva Kirkholman taistelua kuvaava taulu, salin puupaneelit, joita kemiöläinen K.E.Östman kaiversi kuusi vuotta, uuni, valaisimet sekä oven koristeleikkaukset.

Muuttaessaan ensimmäisen kerroksen, entisen talouskerroksen, juhlakerrokseksi Wrede halusi palauttaa sinne keskiajan ja Ruotsin suurvalta-ajan loiston. Wrede laski itsensä Flemingien jälkeläiseksi ja halusi korostaa vanhinta historian vaihetta. Suunnittelun tukena ei kuitenkaan ollut linnan varhaisimmasta asusta kertovaa aineistoa, vaan rakennus muutettiin vastaamaan August Wreden ja Axel Haartmanin mielikuvaa keskiaikaisesta kivilinnasta. Ulkoasu ja edustustilat toteutettiin goottilaiseen henkeen, asuintilat ajanmukaiseen. Koska entisistä talous- ja puolustustiloista tehtiin edustavat ritari- ja asesalit, rakennettiin linnaan uusi keittiösiipi vuonna 1906. Wrede kunnostutti myös puutarhan ja uudelle puutarhan puoleiselle pääovelle johdettiin puuistutuksin reunustettu sisääntulotie. Wrede rakennutti lisäksi vuonna 1909 uuden kivinavetan 120 lehmälle. Vuonna 1919 tilalle saatiin sähkö.

Vaikka Suitian kartanolinnaa rakennettaessa 1500-luvulla otettiin puolustusnäkökohdat huomioon, käytiin varsinainen taistelu alueella vasta vuonna 1918, jolloin suojeluskuntaosasto puolustautui kartanoa piirittäviä punaisia vastaan. Samana talvena 1918 kaatui Wreden poika Rabbe, tuleva Suitian isäntä, Ruoveden taistelussa. Sodan jälkeinen vaikea aika pulavuosineen ajoi Wreden taloudelliseen ahdinkoon ja lopulta konkurssiin vuonna 1934.

Suomen valtio lunasti Suitian, ja se luovutettiin sosiaaliministeriölle ja sitä kautta edelleen Vapaussodan Invalidien Liiton työhuoltolan käyttöön. Vuonna 1944 Suitian siirtyi Sotainvalidien Veljesliitolle invalidien hoitolaitokseksi.

Opetusministeriö sai hallintavastuun tilasta vuonna 1975, ja samana vuonna alkoi Helsingin yliopiston Suitian tutkimus- ja koetilan (nykyisen opetus- ja tutkimustilan) toiminta.

Sekä invalidikodin aikana että opetus- ja tutkimustilan alkuvuosina kartanolinna oli näiden käytössä. Helsingin yliopisto sai vuonna 1987 Suitiasta käyttöönsä myös sotainvalidiliitolle 1940-60-luvuilla rakennetun Harjulinnan, johon opetustilan toimisto muutti. Länsi-Uudenmaan täydennyskoulutuslaitos aloitti toimintansa 2.5.1988 niin ikään Harjulinnassa. Kartanolinna pihapiireineen oli museoviraston hallinnassa vuodesta 1986 vuoteen 1995, jolloin se siirtyi Valtion kiinteistölaitokselle ja jälleen Helsingin yliopiston käyttöön. Linna oli tyhjillään vuodesta 1988 korjaustöiden alkamiseen vuonna 1996. Linnaan valmistui vuonna 1999 työtiloja Länsi-Uudenmaan täydennyskoulutuslaitokselle. Suitian opetus- ja tutkimustilan uudet toimistotilat linnan sivurakennukseen valmistuivat vuoden 1997 lopussa.

 



Paluu aloitussivulle