Oppimassa oppimista

Kun Ville Virtasen opettajaäiti kuuli poikansa lähtevän opiskelemaan opettajaksi, kehotti hän poikaansa miettimään vielä kertaalleen, mitä on tekemässä.

– Tulihan sitä mietittyä, mutta kyllä minä olen varma, että tämä on minulle paras paikka, Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa opiskeleva Virtanen kertoo.

Parhaalla paikalla Virtanen tarkoittaa kasvatuspsykologian opinto-ohjelmaa.

– Hain alun perin lukemaan psykologiaa samaan tiedekuntaan, mutta päädyin sitten tänne, Virtanen kertoo.

Kasvatuspsykologiassa opiskelijat käyvät läpi saman opinto-ohjelman kuin muutkin opettajaksi opiskelevat, mutta hieman toisesta näkökulmasta.

– Meidän painotuksemme on oppimisen prosesseissa, siinä, miten oppilas omaksuu tietoa. Se on kiehtova kysymys, Virtanen kertoo.

Kasvatuspsykologian opintoihin otetaan vain kymmenen opiskelijaa vuodessa. Virtasesta tämä on etu.

– Kurssin pieni koko tarkoittaa tiivistä henkeä ja erinomaista opetusta. Yksi lähimmistä opettajistani, professori Kirsti Lonka, on alan johtavia tutkijoita. Täällä tuntee olevansa hyvässä seurassa, Virtanen kertoo.

Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa opetusta järjestetään paljon pienryhmissä, joissa on pakollinen läsnäolo. Kasvatuspsykologiassa akateeminen vapaus kaventuu vielä entisestään, sillä kurssit suoritetaan yhdessä koko ryhmän voimin. Tässäkin on silti kaksi puolta, Virtanen muistuttaa.

– Vaikka aikataulut eivät jousta, niin opintojen sisältöön voi vaikuttaa. Opettajat pyytävät kertomaan, mikä kiinnostaa ja sitten opetusta suunnitellaan sen pohjalta, Virtanen kertoo.

Vaikka kasvatuspsykologian opinnot pätevöittävät luokanopettajan töihin, ei Virtanen silti ole varma, haluaako hän opettajaksi.

– Olen kyllä pohtinut myös mahdollisuutta jäädä tekemään tutkimusta yliopistolle.

 

Teksti ja kuva: Juha Merimaa