Biotieteilijä särkee sydämiä

– Laitoimme ensin kokonaisen naudan sydämen tehosekoittimeen, jossa se jauhettiin tasaiseksi massaksi. Myöhemmässä vaiheessa istuttiin pipo päässä jääkaappilämpöisessä laboratoriossa valuttamassa massasta tihkuvia nesteitä pieniin koeputkiin. Lopputuloksena oli sitten tiettyä melko puhdasta proteiinia.

Biologian opiskelija Tea Kaartokallio muistelee erikoisinta laboratoriotyötään selvästi huvittuneena sen herättämästä reaktiosta.

– Sydämen jauhaminen voi kuulostaa hurjalta, mutta ei biologiaa voi opiskella jos pelkää verta. Heti ensimmäisenä vuonna leikkauspöydällä avataan kaikkien eläinkunnan pääryhmien edustajia puluista torakoihin.

Suurin osa perinnöllisyystiedettä pääaineenaan lukevan Kaartokallion laboratoriotyöstä on silti vähemmän dramaattista.

– Perinnöllisyystieteen laboratoriokokeissa olemme lähinnä siirtäneet geneettistä materiaalia erilaisiin bakteerikantoihin, hän kertoo.

Juuri laboratoriotyö ja käytännönläheisyys ovat Kaatokalliosta biologian opiskelun suola.

– Biologia kiinnosti minua jo lukiossa ja välivuoden jälkeen päätin hakea tänne opiskelemaan.

Enemmistöllä biologeista ensimmäinen vuosi menee perusopintojen kanssa melko koulumaisesti, mutta toisena vuonna kursseja valitaan jo enemmän oman kiinnostuksen mukaan koulutusohjelman puolesta tusinasta pääaineesta ja niiden sisäisistä erikoistumisvaihtoehdoista. Lisäksi ovat vielä sivuaineet, joiksi Kaartokallio on valinnut biokemian ja mikrobiologian samasta biotieteiden tiedekunnasta.

Solujen parissa olisi hauskaa jatkaa opintojen jälkeenkin.

– Jonkinlainen tutkijan työ joko yritysmaailmassa tai yliopistolla voisi olla mielenkiintoista, Kaartokallio kertoo.

– Toisaalta kaikki alkuvuosien opiskelijat aina vakuuttavat, kuinka heistä ei missään tapauksessa tule opettajia, mutta osasta tulee kuitenkin, hän pohtii.

 

Teksti ja kuva: Juha Merimaa