Rhamnus frangula - Korpipaatsama

Yleisesittely - Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset - Elinkierto -
Metsätaloudellinen kasvattaminen - Puuraaka-aine - Kulttuuriarvot - Kirjallisuutta

Teksti: Piia Lättilä

Yleisesittely

Korpipaatsaman (Rhamus frangula) parhaita tuntomerkkejä ovat sulkasuoniset ja ehytlaitaiset, päältä kaljut ja kiiltävät lehdet. Lehtilavan levein kohta on usein lehden kärkipuolella. Rakenteeltaan paatsama on tavallisesti parin metrin korkuinen pensas, joka saattaa tulla korkeammaksikin. Lajille on ominaista miltei suorakulmainen haaroittumistapa, jolloin oksat ovat harottavia tai pystyjä.

Luontainen levinneisyysalue Suomessa kattaa lähes koko maan. Yhtenäisalueen pohjoisraja kulkee Pellon ja Ylitornion rajamailta Rovaniemen kaupungin pohjoispuolitse Kuusamon eteläosaan. Korpipaatsaman levinneisyysalue maapallolla sijaitsee Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa sekä Vähässä-Aasiassa ja Kaukasiassa.

Paatsaman kasvupaikkoja ovat kosteat paikat, rannat, korvet, lehtonotkelmat sekä tuoreet metsät. Paatsama lisääntyy suvullisesti siementen avulla. Kukinta alkaa kesäkuussa ja jatkuu pitkälle syksyyn. Pitkän kukinta-ajan vuoksi voi syksyllä tavata samassa oksassa sekä kukkanippuja että auenneita kukkia ja eri kehitysasteella olevia hedelmiä. Vuotuinen pituuskasvu ajoittuu paatsamalla suhteellisen pitkälle aikavälille, pituuskasvu jatkuu pitkälle loppukesään. Paatsamapensaat voivat tulla 60-vuotiaiksi. Kasvattamisesta ei juurikaan ole tietoa.

Korpipaatsaman metsänhoidollisena erityispiirteenä voidaan mainita sen metsikön monimuotoisuutta lisäävä vaikutus. Tuholaisista tärkein on Puccinia coronata -ruostesienen aiheuttama rengasruoste. Puuaines on teknisiltä ominaisuuksiltaan pehmeätä ja haurasta. Metsätaloudellista käyttöä paatsamalla ei oikeastaan ole, sen sijaan muita käyttömuotoja kyllä löytyy. Paatsamaa on käytetty hienoimman ruudin valmistukseen, kansanlääkkeenä, värikasvina sekä jossain määrin koristepensaana. Kulttuuriarvona voitaisiin pitää paatsaman merkitystä vanhan kansan lääkekasvina.

Tuntomerkit

Paatsaman runkoa peittää ohut, harmaanruskea tai melkein mustanharmaa kuori, jossa on poikittaisia, vaaleita korkkihuokosia. Kuorenalainen jälsikerros on kellertävä ja epämiellyttävän hajuinen. Vuosiversot ovat harmahtavia ja tiheäkarvaisia, vanhemmat versot ovat hilseileviä, punertavan ruskeita sekä niukemmin karvaisia.

Lehdet ovat kierteisesti, sulkasuonisia, ohuita ja läpikuultavia, sekä aivan ehytlaitaisia, lehtien reuna on kuitenkin lievästi poimuinen. Lehdet ovat päältä tumman-, alta vaaleanvihreitä. Lehtilavan levein kohta on usein lehden kärkipuolella. Lehtien yläpinta on lähes kalju ja kiiltävä, alapinta on lähinnä lehtisuonia myöten niukasti karvainen. Lehtiruoti on karvainen, auringon puolelta punertuva. Silmut ovat noin 3 mm pitkiä ja suippokärkisiä. Silmuista puuttuvat silmusuomut ja paljaita lehtiaiheita suojaa tiheä karvapeite.

Kuva 1. Paatsaman lehti.

Rakenne

Paatsama on tavallisesti parin metrin korkuinen pensas, mutta saattaa tulla myös korkeammaksi. Hyvällä paikalla paatsama saattaa kasvaa 4-5 metriseksi, joskus jopa 8 metriä pitkäksi. Korpipaatsamalle on ominainen miltei suorakulmainen haaroittumistapa eli oksat lähtevät lähes suorassa kulmassa rungosta. Oksat ja niiden haarat ovat harottavia tai pystyjä, kaikissa oksissa on kärkisilmut ja lyhytversoja ei ole.

Takaisin alkuun

Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset

Levinneisyys Suomessa

<levinneisyyskartta>Paatsama kasvaa koko Suomessa Pohjois-Lappia lukuunottamatta. Pohjoisimmat esiintymät Suomessa ovat Etelä-Kolarissa ja Etelä-Kittilässä. Yhtenäisalueen pohjoisraja kulkee Pellon ja Ylitornion rajamailta Rovaniemen kaupungin pohjoispuolitse Kuusamon eteläosaan. Kainuun alueella paatsamaa on runsaanlaisesti, sen sijaan Pohjanmaalla harvemmassa, vain Keski-Pohjanmaan rehevänlaisissa sisäosissa jonkin verran taajemmassa. Pohjois-Karjalassakin paatsamaa on huomattavan runsaasti.

Hyvin taajassa esiintymiä on kuitenkin vasta etelässä, suunnilleen Porin - Ikaalisten - Jyväskylän - Joensuun - Lieksan linjalle saakka. Paatsama ei etelärannikolla kaihda merta, myös Ahvenanmaalla paatsamaa esiintyy runsaasti, sen sijaan Pohjanlahden ja Perämeren rantamaita paatsama näyttäisi karttavan. Lajista tunnetaan kaksi rotua, Frangula alnus var. alnus, joka on yleisempi sekä Frangula alnus var. elliptica.

Kuva 2. Viivan 1 eteläpuolella paatsaman esiintymiä on tiheässä, viiva 2 kuvaa
levinneisyyden yhtenäisalueen pohjoisrajaa.

Levinneisyys maapallolla

Paatsama on yleinen Euroopassa ja sitä tavataan myös Pohjois-Afrikassa. Sen pohjoisraja kulkee Irlannista Norjaan, Ruotsiin, Suomen ja Venäjän Lappiin sekä sieltä Permin kautta Uraliin. Edelleen lajia Vähässä Aasiassa ja Kaukasiassa. Ruotsissa laji on yleinen maan eteläosissa (etenkin tervaleppä-metsissä sitä on runsaasti), sekä Etelä-Norlannin itäosassa. Pohjoisempana sisämaassa se on harvinainen, mutta on rannikolla siellä täällä kasvavana levinnyt Pohjanlahden perukkaan saakka. Norjassa lajia on Velfjordiin saakka Nordlandissa. Tanskassa paatsama on yleinen.<levinneisyyskartta>

Kuva 3. Rhamnus frangulan levinneisyys maapallolla.

Kasvupaikkavaatimukset

Paatsama kasvaa mieluimmin kosteilla paikoilla, rannoilla, korvissa, lehtonotkelmissa ja tuoreissa metsissä sekä ravinnerikkailla mailla, kuten rehevien soiden reunamilla. Paatsama on alkuaan varjokasvi. Se kestää voimakastakin varjoa, mutta kykenee kasvamaan myös pellonraivauksen myötä syntyneillä aukeilla metsänlaiteilla. Paatsama kestää hyvin talvea, ja se tyytyy laihaankin kasvualustaan, mutta se suosii kosteita ja kohtalaisen ravintorikkaita kasvupaikkoja.

Paatsama on levinnyt yleisesti teiden varsille ja peltojen pientareille. Se ei pelkää vähäistä soistumista, mutta kaihtaa karuja ja vahvimmin soistuneita seutuja. Korpimaisten soiden raivaus on vähentänyt paatsaman kasvupaikkoja, mutta se on hyötynyt kaskeamisesta samoin kuin myös peltojen raivauksesta, siksipä sen usein tapaa juuri peltojen reunamilta.

Takaisin alkuun

Elinkierto

Lisääntyminen

Paatsama alkaa kukkia kesäkuussa ja kukinta jatkuu pitkälle syksyyn, syyskuuhun. Kukat ovat kaksineuvoisia, ja pienikokoisia. Kukat sijaitsevat lehtihangoissa, 2-6 hangassaan. Verholehtiä on tavallisesti 5, kapeahkon kolmiomaisia, vihertäviä tai lähes valkoisia. Terälehtiä on 5, leveitä, pyöreäkärkisiä ja valkoisia. Heteitä on 5, lyhytpalhoisia, pienten terälehtien ympäröimiä, emiö on maljamaisen kukkapohjuksen pohjalla, emin vartalo on noin 1 mm paksu. Viisilukuisuutensa vuoksi kukat ovat hieman tähtimäiset.

Hedelmä on marjamainen, herneen kokoinen luumarja, joka sisältää 2-3 siementä. Luumarjat ovat lievästi myrkyllisiä (kuten myös tuore kuori) sisältämänsä glykosidin vuoksi, joka vaikuttaa ärsyttävästi vatsan limakalvoihin. Kypsyessään hedelmä on aluksi punainen, mutta muuttuu mustansinipunaiseksi ja edelleen mustaksi. Pölytyksestä huolehtivat hyönteiset, mutta itsepölytystäkin tapahtuu. Pitkän kukinta-ajan vuoksi voi syksyllä tavata samassa oksassa sekä kukkanippuja että auenneita kukkia ja eri kehitysasteella olevia hedelmiä.

Kasvun vuotuinen ja elinikäinen rytmi

Paatsamalla pituuskasvu ajoittuu suhteellisen pitkälle aikavälille, pituuskasvu jatkuu pitkälle loppukesään. Pituuskasvun vuotuinen kesto on 690 d.d.. Paatsamapensaat voivat tulla 60-vuotiaiksi.

Takaisin alkuun

Metsätaloudellinen kasvattaminen

Kasvattaminen

Paatsaman kasvattamisesta ei liiemmälti ole tietoa. Paatsamaa ei varsinaisesti viljellä Suomessa, mutta pellonreunassa kasvava paatsama saatetaan kuitenkin säästää. Paatsama lisääntyy luontaisesti siemenistä, mutta kasvullistakin lisääntymistä tapahtuu juuri- ja tyvivesoista. Paatsama on luonnostaan kosteiden paikkojen pensas, mutta näyttää viljeltynä menestyvän hyvin monenlaisilla, myös kuivemmillakin paikoilla.

Metsänhoidolliset erityispiirteet

Paatsaman metsänhoidollisena erityispiirteenä voidaan mainita sen metsikön monimuotoisuutta lisäävä vaikutus.

Tuhoalttius

Melko usein paatsamassa on huomiota herättävän runsaasti Puccinia coronata -ruostesienen oranssinkeltaisia kesäitiöryhmiä sekä lehdissä, nuorissa versoissa, että myös marjoissa. Puccinia coronata -ruostesieni aiheuttaa rengasruostetta. Muita paatsamalla tavattavia tuholaisia ovat lehtikirvat (Aphis frangulae ym.), perhoslajien toukat (esim. sitruunaperhonen, Gonepteryx rhamni) sekä paatsamanhärmä (Microsphaera divaricata).

Takaisin alkuun

Puuraaka-aine

Puuaineen tekniset ominaisuudet

Paatsaman puuaines on isosoluista, pehmeätä ja haurasta. Mantopuu on kapea ja kellertävä, sydänpuu kirkkaan punaisenkeltainen. Putkilot ovat ohuita, jokseenkin harvassa tai toisinaan ryhmissä. Pitkittäisseinissä on tiheässä rengashuokosia sekä kierrepaksunnoksia. Ydinsäteitä erottaa tuskin paljaalla silmällä.

Puuaine on haurasta, mihin viittaa suvun tieteeellisen sukunimen johtaminen verbistä `frangere`, murtaa.

Metsätaloudellinen käyttö

Paatsamalla ei juurikaan ole metsätaloudellista käyttöä. Sitä voidaan käyttää sorvaustöihin.

Muu käyttö

Paatsama on käyttökelpoinen, kaunis viherpensas koristepensaaksi. Patsamaa on jossain määrin viljelty puutarhoissa koristekasvina, puistoissa ja puutarhoissa se sopii varsinkin aitapensaaksi helppohoitoisuutensa ja kauneutensa ansioista. Marjojen myrkyllisyyden vuoksi sitä ei suositella lastentarhojen eikä lasten leikkipaikkojen välittömään läheisyyteen.

Paatsamasta on aikaisemmin tehty mm. piipun varsia. Paatsamasta saatavaa hiiltä on käytetty hienoimman ruudin valmistukseen. Paatsamalla on ollut myös rohtokäyttöä. Kuori on tunnetuin paatsaman osa lääkekäytössä. Paatsamankuori on hyvin tunnettu ulostuslääke. Keski-Euroopassa paatsamankuorta on käytetty kansanlääkkeenä sappivaivoihin, peräpukamiin ja kuumeeseen sekä syöpään, maksan ja pernan kovettumiin, vesipöhöön, kihtiin, reumatismiin, matoihin, ulkoisesti ihovaivoihin, haavoihin ja syyliin.

Paatsamaa on käytetty myös värikasvina. Paatsaman kuoresta saadaan keltaista, marjoista vihertävää väriä.

Takaisin alkuun

Kulttuuriarvot

Paatsama on parhaiten tunnettu kenties rohtokäytöstään sekä parhaan ruudin valmistusaineena. Euroopassa paatsamaa on viljelty muinoin ruudin valmistuksen sekä lääkekäytön takia. Koristepensaana paatsamaa on ainakin toistaiseksi viljelty vähän.

Takaisin alkuun

Kirjallisuutta

Alanko, P. 1988. Puut ja pensaat. Tammi. Porvoo
Cajander, A.K. 1917. Metsänhoidon perusteet II. Porvoo
Hinneri, S. ym. Maarianheinä, mesimarja ja timotei
Holmåsen, I. 1989. Pohjolan puut ja pensaat. WSOY. Helsinki
Hämet-Ahti, L. ym. 1984. Retkeilykasvio. Suomen Luonnonsuojelun Tuki Oy. Helsinki
Hämet-Ahti, L. ym. 1992. Suomen puu- ja pensaskasvio. Dendrologian seura. Helsinki
Jalas, J. 1965. Suuri kasvikirja III. Otava. Helsinki
Kalela, A. & Väänänen, H. 1960. Pohjolan luonnokasvit III. WSOY. Porvoo
Kallio, P. ym. (toim.) 1981. Kasvien maailma. Otavan iso kasvitietosanakirja, osa 4. Otava. Helsinki
Kujala, V. 1964. Metsä- ja suokasvilajien levinneisyys- ja yleisyyssuhteista Suomessa. Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja 59.1. Helsinki
Kukkonen, I. (toim.) 1987. Flora. Suomen suurkasvio. WSOY. Porvoo
Piippo, S. 1993. Puuvartisia rohdoskasveja 5. Herukat, karviainen, hevoskastanja, paatsamat, tyrni ja saarni. Sorbifolia 24 (2)
Raulo, J. & Leikola, M. 1974. Tutkimuksia puiden vuotuisen pituuskasvun ajoittumisesta. Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja 81.2. Helsinki
Savonius, K. 1980. Phytochemical and chemotaxonomic studies on Frangula alnus (Rhamnaceae). Helsingin yliopiston farmasian laitos. Helsinki
Väänänen, H. (toim.) 1991. Uusi värikuvakasvio. WSOY. Porvoo

Takaisin alkuun