Prunus padus - Metsätuomi

Yleisesittely - Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset - Elinkierto -
Metsätaloudellinen kasvattaminen - Puuraaka-aine - Kulttuuriarvot - Kirjallisuutta

Teksti: Piia Urpelainen

Yleisesittely

Tuomen (Prunus padus) parhaita tuntomerkkejä ovat voimakkaasti tuoksuvat, valkoiset kukinnot alkukesällä, mustat marjat syksyllä sekä kuoren ja puuaineen voimakas haju sekä maku. Rakenteeltaan tuomi on usein pensasmainen puu, mutta hyvällä kasvupaikalla tuomelle voi kehittyä selvä päärunko. Levinneisyysalue Suomessa kattaa lähes koko maan. Tuomi on viljavan maan tunnus, karuilta mailta sitä ei tapaa. Maapallolla levinneisyysalue ulottuu Atlantilta Tyynelle merelle ja Alpeilta pohjoiselle metsänrajalle.

Kuva 1. Tuomi kasvaa tyypillisesti pensasmaisena. (Kuva: Salla Mehtälä)

Kasvupaikan suhteen vaativaisen tuomen tapaa usein reheviltä paikoilta rantapensaikoista, purojen varsilta, pellon pientareilta sekä kosteilta rinteiltä. Tuomi lisääntyy helposti suvuttomasti vesoista mutta myös suvullisesti siemenistä. Tuomen vuotuiselle kasvurytmille on ominaista voimakas pituuskasvu alkukesällä, joka kestää lyhyen aikaa. Nuorena tuomi on verrattain nopeakasvuinen, mutta kasvu hidastuu huomattavasti jo 20-30 vuotiaana. Tuomea voisi suositella kasvatettavaksi puolivarjoisilla rehevillä kasvupaikoilla.

Metsänhoidollisena erityispiirteenä voidaan mainita tuomen sekä siinä elävän runsaan hyönteislajiston luonnon monimuotoisuutta lisäävä vaikutus. Tuomi on tuhoaltis monille hyönteis- ja sienituhoille, mutta nisäkkäille se ei kuitenkaan maistu. Puuaines on teknisiltä ominaisuuksiltaan sitkeää, lujaa, taipuisaa, pehmeähköä, keskiraskasta ja melko helposti halkeavaa.

Metsätaloudellinen käyttö on tuomella vähäistä. Metsätaloudellista käyttöä tärkeämpiä ovat muut käyttömuodot esimerkiksi tuomen käyttö piha- ja puistopuuna. Alkuperäisiin kasveihimme kuuluvana tuomi on ollut kauan tunnettu puu. Kulttuuriarvoina voidaan mainita tuomen maisemallinen merkitys pihapiireissä, hakamailla, teiden varsilla kukkaloiston aikaan. Kansanuskomuksissa, lauluissa, runoissa ja Kalevalassakin tuomesta monesti kerrotaan.

Tuntomerkit

Nuoren tuomen kuori on sileä, ohut sekä kiiltävän puna- tai tummanruskea. Kuorta läikittävät vaaleat korkkihuokoset. Puun vanhetessa kuori tulee uurteiseksi ja halkeilee pituussuunnassa. Väri muuttuu himmeän tummanharmaaksi ja ohutta kaarnaakin saattaa muodostua. Kosteana tuomen runko on miltei musta. Tuomen tunnistaa helposti kuoren voimakkaasta hajusta ja väkevästä mausta.

Vesojen silmut ovat suippoja, silmusuomut mustanruskeita, tyvestä vaaleampia ja ripsilaitaisia. Silmusuomut varisevat aikaisin keväällä. Alkukesällä tuomen tunnistaa voimakkaan tuoksuisista valkoisista kukista. Kukintona on nuokkuva, vähintään 12-kukkainen pitkä terttu. Syksyn tullen kypsyvät tuomen pitkäperäiset, mustat luumarjat. Lehdet ovat soikeita, tylppä- tai herttatyvisiä ja sahalaitaisia.

Lehtien pää on suippokärkinen sekä lehtiruodissa lähellä lehtilapaa on kaksi nystyä. Lehtien yläpinta on tummanvihreä ja kalju, alapinta on vaaleampi ja lehtisuonien kulmissa on pieniä karvatupsuja.

Kuva 2. Tuomen kukkaterttu. (Kuva: Salla Mehtälä)

Lapissa kasvaa metsätuomen alalaji, pohjantuomi (P. borealis). Pohjantuomi eroaa metsätuomesta lehtien ja oksien karvaisuuden, pystympien ja heikkotuoksuisten kukintojen sekä matalan kasvunsa perusteella.

Rakenne

Tuomi on kasvutavaltaan vaihteleva puu. Useimmiten se kasvaa 3-12 metriä korkeaksi pensasmaiseksi puuksi, josta selvää päärunkoa ei erota. Hyvällä kasvu- paikalla tuomelle voi kehittyä selvä päärunko ja pyöreähkö latvus (kuva 3).

Kuva 3. Aukealla paikalla tuomi voi kasvaa yksirunkoiseksi puuksi.

Rehevällä maaperällä tuomi voi saavuttaa 15 metrin pituuden ja 50-60 senttimetrin läpimitan. Yleensä rungon paksuus jää kuitenkin noin 20 senttimetriin. Pietarsaaressa kasvaa suomen paksuimmaksi nimetty tuomi. Se on samasta juuresta lähtevä 31-runkoinen tuomiryhmä, jonka ympärysmitta on 5 ja korkeus 14,5 metriä.

Tuomen latvus rakentuu kaartuva- tai riippulatvaisista pystyistä oksista. Varsinkin vanhoissa puissa oksisto on laaja, taipuisa ja nuokkuva. Lyhytversoja tuomella ei ole. Hedelmänä on luumarja. Tämä tarkoittaa sitä, että marjan sisällä on iso ryppy- pintainen luu ja sen sisällä yksi siemen. Juuristo on laajalle levittäytyvä sekä pinnanmyötäinen.

Takaisin alkuun

Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset

Levinneisyys Suomessa

Tuomi kasvaa luonnonvaraisena Suomen eteläisimmiltä saarilta aina metsänrajalle saakka. Yleisyys ei ole kuitenkaan kauttaaltaan samanlainen. Tuomi on viljavan metsämaan tunnus, karuilta mailta sitä ei tapaa. Etelä-Suomen viljavilla seuduilla tuomia on runsaasti. Tuomen yhtenäisalueen raja kulkee Paraisten tienoilta, Toijalaan, Mouhijärvelle, Jämsään, Jyväskylään, Varkauteen, Joensuuhun ja Värtsilään. Paikoin tämän rajan eteläpuolellakin tuomiesiintymiä on harvassa esimerkiksi Etelä-Savossa. Pohjois-Suomessa, Lapissa, Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Keski-Suomen pohjois- osissa tuomia on verraten harvassa, ainoastaan rehevimmillä kasvupaikoilla. Pohjoisimpia tuomen päämuodon esiintymispaikkoja on Pallastunturin ja Sodankylän tienoilla sekä Ounasjoen varrella. Pohjoisempana kasvaa vain pohjantuomea. Etelä- Lapissa ja Pohjois-Suomessa pohjantuomi kasvaa metsätuomen ohella ja risteytyy tämän kanssa helposti.

Levinneisyys maapallolla

Yleislevinnäisyydeltään metsätuomi on boreaalinen ja temperaattinen puu. Tuomen esiintymisalue ulottuu Norjassa Jäämeren rannikolle ja idässä Venäjän tundravyöhykkeen rajalle saakka (kuva 4).

Lännessä siihen kuuluu Britteinsaaret ja koko Keski-Eurooppa lukuunottamatta Ranskan lounaisosia. Tuomea tavataan myös Espanjan ja Portugalin vuoristoissa, Madeiralla, Afrikassa Atlas-vuorilla sekä Italian ja Balkanin pohjois- osissa. Venäjällä ja Siperiassa tuomen levinnäisyysraja kulkee arovyöhykkeen poh- joislaitaa. Erillisiä alueita on Kaukasiassa, Afganistanissa ja Himalajalla. Venäläisten tutkijoiden mukaan itäraja kulkee Jenisei-joen paikkeilla.

Kuva 4. Metsätuomen levinneisyys maapallolla.

Jenisei-joelta itään Tyynelle merelle saakka esiintyy metsätuomen alalaji P.pubescens. Pohjantuomea (P.borealis) tavataan Skandinavian pohjoisosissa sekä Kuolan niemimaalla. Samantapaista tuomea (P.petraea) esiintyy Keski-Euroopan vuorilla. Mainittakoon, että tuomimuodot risteytyvät helposti keskenään ja niiden välimuodot ovat yleisiä.

Kasvupaikkavaatimukset

Tuomi ei ole ilmaston suhteen kovinkaan tarkka, mutta kasvupaikasta sitäkin tarkempi. Tuomi kasvaa parhaiten runsasravinteisilla kosteilla kasvupaikoilla. Puolivarjopuu- lajina sen valontarve on melko pieni. Puumaiseksi, jopa tukevarunkoiseksi puuksi, tuomi muodostuu valoisilla aukeilla humuspitoisilla kasvupaikoilla. Tällaisilla mailla tuomi myös kukkii ja marjoo runsaasti. Varjoisammilla paikoilla tuomi esiintyy kapearunkoisena usein pensasmaisina kasvustoina ja kukintakin on vähäistä.

Tuomi sietää vähäistä soistumista, mutta ei laihaa kasvualustaa eikä vahvemmin soistuneita seutuja. Tuomen pakkaskestävyys on hyvä. Kasvupaikkavaatimuksiensa vuoksi tuomi kasvaa mieluiten lehdoissa sekä lehtokorvissa. Purojen varret, rantapen- saikot, pellon pientareet, kosteat rinteet ovat tuomen suosimia paikkoja. Tuomi viihtyy asutuksen lähettyvillä hyvin ja hietamoreeniperunamaan sanotaankin olevan tuomelle mieluinen kasvualusta. Metsähakkuut ja peltojen raivaus tuskin ovat paljoakaan esiintymistaajuuteen vaikuttaneet, eivät ainakaan sitä vähentävään suuntaan. Pohjois- Suomessa tuomi kasvaa pääasiassa vain rehevimmillä seuduilla tunturikuruissa sekä jokitörmillä.

Takaisin alkuun

Elinkierto

Lisääntyminen

Tuomi lisääntyy suvuttomasti vesoista sekä suvullisesti siemenistä. Kukkimisen aika on heti lehtien puhkeamisen jälkeen. Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa tuomi kukkii touko-kesäkuun vaihteessa. Pohjoisimmissa osissa se puhkeaa kukkaan vasta kesäkuussa, Peräpohjolassa ja Kainuussa juhannuksen tienoilla, Lapissa heinäkuussa, joskus vasta kuun loppupuolella. Kukintaajoissa on vuosittain vaihtelua. Kukintakausi kestää pari viikkoa.

Kukkatertut kehittyvät edellisvuoden versojen sivusilmuista sekä ohuiden oksien kärkisilmuista. Puolipallon muotoinen kukkapohjus on ulkopinnalta karvaton ja sisäpinnalta hienokarvainen. Terälehtiä on 5, hienohampaisia, 6-9 mm pitkiä ja väriltään valkoisia. Kukinnan loppupuolella väri saattaa muuttua punertavaksi. Heteitä on 20-30 kappaletta ja niiden pituus on puolet terälehtien pituudesta. Tuomen tuoksuvat kukat houkuttelevat paikalle paljon hyönteisiä, varsinkin mehiläisiä, kärpäsiä ja pistiäisiä, huolehtimaan pölytyksestä. Pääasiassa tuomi on ristipölytteinen vaikka itsepölytystäkin tapahtuu. Tuomi on aikaiseminen. Tämä tarkoittaa sitä, että emiö kypsyy ennen heteitä. Tällä koetetaan estää itsepölytystä.

Hedelmät kypsyvät loppukesällä vihreistä kiiltävän mustiksi. Marjat ovat meheviä, mutta kitkerän makuisia. Marjojen malto sisältää omena- ja sitruuna- sekä parkkihap poa. Tuomen marjat ovat lintujen, varsinkin kerttujen suosiossa. Syödessään marjoja linnut edistävät siementen leviämistä uusille kasvupaikoille. Siemenet itävät keväällä, mutta siementaimet ovat luonnossa melko harvinaisia. Siementaimia tuomi tarvitseekin vain tavoitellessaan uusia kasvupaikkoja. Kasvullinen lisääntyminen on tuomelle tärkeää kasvupaikan säilyttämisessä. Tuomi lisääntyy helposti tyvi-, oksa- sekä juurivesoista. Tuomipensaikkoja syntyy varsinkin juurivesoista sekä maahan taipuneiden oksien juurtuessa maaahan.

Tuomi kuuluu ruusukasveihin (Rosaceae). Prunus-lajeja on noin 200 pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeissa osissa. Tuomen ulkonäkö vaihtelee jonkin verran ja eri tuomimuodot ovat yleisiä. Luonnosta on löydetty kasvutavaltaan ja kukkiensa puolesta poikkeavia yksilöitä esimerkiksi tavallista suurikukkaisempia tuomia. Ajoittain ilmenevä punakukkaisuus on myös silloin tällöin tavattu ilmiö. Ei ole varmaa tietoa, johtuuko punakukkaisuus ulkoisista vai tuomen sisäisistä tekijöistä vaiko molemmista. Pohjoismainen geenipankki on erityisen kiinnostunut tuomesta ja Pohjoismaista kerätään tietoja tuomista tulevaisuudessa tapahtuvaa jalostustyötä silmällä pitäen.

Kasvun vuotuinen ja elinikäinen rytmi

Tuomella pituuskasvu ajoittuu lyhyelle aikavälille ja se on voimakkainta alkukesällä. Pituuskasvun kesto on vain 230 d.d.. Tuomi on nuorena verrattain nopeakasvuinen, mutta 20-30 vuotiaana kasvu hidastuu. 60 vuotta vanhemmaksi tuomi harvoin elää.

Takaisin alkuun

Metsätaloudellinen kasvattaminen

Kasvattaminen

Tuomen metsätaloudellinen merkitys on vähäinen ja sitä onkin pidetty ns. roskapuuna. Metsänuudistusaloilta tuomet on usein hakattu pois muiden puiden tieltä. Kuusentuomiruosteen tuhoja on myös pyritty välttämään hävittämällä tuomet kuusikoiden läheisyydestä.

Tuomea voi suositella kasvatettavaksi tuoreilla, puolivarjoisilla kasvupaikolla koko maassa. Suurimmassa osassa maata tulee valita metsätuomi, Lapissa kuitenkin pohjantuomi. Tuomi kehittyy suora- ja kaunisrunkoiseksi sekä oksattomaksi noin kuuden metrin korkeudelle ainoastaan viljavalla maalla kasvaessaan. Tuomea voisi kasvattaa yhdessä muiden lehtipuiden esimerkiksi pihlajan kanssa.

Erinomaisen juurtumiskykynsä ansiosta tuomia on siirretty luonnosta puutarhoihin. Tuomia viljellään puisto- ja puutarha käyttöön. Sitä voidaan lisätä siemenistä ja taivukaslisäystäkin käytetään.

Metsänhoidolliset erityispiirteet

Tuomen runsas ja omaleimainen hyönteislajisto lisää luonnon monimuotoisuutta. Lajit, jotka etelämpänä käyttävät muita pensaita ja jaloja lehtipuita elävät meillä tuomella kuten esimerkiksi perhosista täplätuomimittari (Lomographa bimaculata), tuominopsasiipi (Fixenia pruni) sekä mm. monet kovakuoriaiset, pistiäiset, luteet ja hämähäkit. Jäkäliä tuomen rungolla sen sijaan on tavattu vähemmän kuin miltään muulta puulajiltamme. Jäkälien vähyys johtuu tuomen (kuoren, puuaineen, siemenen ja lehtien) amygdaliinipitoisuudesta. Erityisesti peltojen ja metsien tuomivaltaisten vaihettumavyöhykkeiden säilyttäminen rikastuttaisi luontoa merkittävästi.

Tuhoalttius

Tuomen kuoren, puuaineen ja lehtien voimakas haju ja maku ovat hyvä suojakeino kuorta ja puiden vesoja syöviä nisäkkäitä, kuten myyriä, hirviä ja jäniksiä vastaan.

Hyönteiset viihtyvät tuomessa hyvin ja se onkin altis monille hyönteis- ja sieni- tuhoille. Tuomelle pahin tuholainen on tuomenkehrääjäkoi (Hyponomeuta evonomellus). Koin toukat syövät puut lehdettömiksi ja verhoavat ne harmaaseen seittiin. Seitti suojaa toukkia linnuilta ja muilta vihollisilta. Puut selviytyvät yleensä hengissä, ja keväällä kehittyvät uudet lehdet sekä kukat paljaaksi syötyihin puihin.

Tuomikirva (Rhopalosiphon padi) on toinen taloudellisesti haitallinen tuhohyöntenen. Alkukesällä kirva imee lehdistä nesteitä käpristyttäen ja kellastuttaen lehdet. Heinäkuussa kirvat siirtyvät vilja- ja heinäpelloille tuhojaan jatkamaan ja syksyn tullen kirvat palaavat tuomen oksille munimaan.

Loissienistä kuusentuomiruoste aiheuttaa sinipunaisia laikkuja tuomen lehtiin, joihin kehittyvät talvella itiöpesäkkeet. Keväällä maahan karisseista lehdistä itiöt kulkeutuvat ilmavirtojen mukana kuusiin. Sieni käyristää ja tappaa vuosikasvaimet ja heikentää kuusen siemensatoa. Kuusen tuomiruostetta voidaan torjua hävittämällä tuomet kuusen siemenviljelyksien ja nuorten kuusikoiden läheisyydestä. Ruosteen aiheuttama haitta on ollut melko vähäinen. Tuomen marjasatoa vähentää toinen loissieni (Taphrina pruni). Tämä sieni muuttaa marjat sitkeiksi, ruskeiksi, luuttomiksi ja siemenittömiksi pusseiksi.

Tuomen puuaines ei ole erityisen lahonkestävää. Lahottajista tunnetuimpia ovat karvavyö-, nukkavyö-, puna- sekä okrakäävät. Harvinaisista lajeista mainittakoon pähkinäorvakka ja vuotikankääpä.

Takaisin alkuun

Puuraaka-aine

Puuaineen tekniset ominaisuudet

Tuomen mantopuu on paksu ja väri vaihtelee kellertävästä punertavanvalkeaan. Sydänpuun väri vaihtelee sitä vastoin vaalean ruskeasta keltaiseen tai epämääräiseen tummanruskeaan. Puuaineessa on tummuusasteeltaan vaihtelevia värijuovia ja vyöhykkeitä, jotka antavat sille kirjavan ulkonäön. Jotkut kuvaavat tuomen puuaineen väriä likaiseksi.

Putkiloita on vuosiluston sisäreunassa tiheämmässä kuin muualla ja puuaine muistuttaakin hajaputkiloisia, vaikka tuomi onkin kehäputkiloinen. Putkiloiden poikkiseinissä on laajat pyöreät aukot ja pitkittäisseinissä on tiheässä rengashuokosia sekä harvakseltaan ohuita kierrepaksunnoksia. Vuosilustot ovat havaittavissa ohuina viivoina, putkiloita ja ydinsäteitä tuskin paljaalla silmällä erottaa. Kuidun pituus on noin 0,8-1,4 mm. Tuomen kuivatuoretiheys on 15 prosentin kosteuspitoisuudessa noin 610 kg/m3.

Tuomen puuaineen epämiellyttävä haju häviää kuivauksessa. Puuaines on jokseenkin ohutsyistä, pehmeähköä, keskiraskasta, helposti halkeavaa, taipuisaa sekä melko kimmoisaa, sitkeää ja lujaa. Pituussuuntaisissa leikkauksissa puuaines on kiiltävää. Kuivaus sujuu nopeasti mutta tällöin kieroutumisvaara on olemassa. Tuomen puuaine kutistuu ja paisuu vain vähän, eikä ole säänkestävää.Tuomen lämpöarvo on puun tilavuuspainoon nähden huono. Puun työstö on melko helppoa, varsinkin puuaineen kiillottaminen sopii tuomelle hyvin.

Metsätaloudellinen käyttö

Tuomen metsätaloudellinen käyttö on vähäistä. Sitä voidaan käyttää puusepän- ja sorvausteollisuudessa sekä mainion kiillotettavuutensa ansiosta huonekaluteollisuudessa. Useimmat tuomet ovat kuitenkin niin pieniä kooltaan ettei niistä saada paljoakaan arvopuuta.

Puusta on tehty soittovälineitä, hevosenvaljaiden puuosia sekä kalastusvälineitä (onkivavat, rysänkaaret). Nuoret vesat ovat sitkeitä ja taipuisia, minkä vuoksi ne soveltuvat hyvin sidontavälineiksi mm. tynnyrien vanteiksi ja viikatteen niteiksi. Tuomea voidaan käyttää myös polttohakkeen joukossa.

Muu käyttö

Tuomi sopii upeiden kukkiensa, kestävyytensä ja nopeakasvuisuutensa ansiosta piha- ja puistopuuksi sekä maisemanhoidollisiin istutuksiin. Sitä käytetään jonkin verran myös kujanne- ja aidannepuuna. Tuomesta on erilaisia koristepuulajikkeita esimerkiksi purppuratuomi. Voimakastuoksuista metsätuomea ei suositella pihapuuksi astmasta ja allergiasta kärsiville. Käytön suosiota vähentävät myös tuomen alttius kasvitaudeille sekä tuholaisille.

Hedelmäluiden löydöt todistavat ihmisten käyttäneen tuomea jo kivikaudella. Kitkeränmakuisia marjoja on käytetty kotitalouskäytössä. Marjoja voidaan käyttää liköörien ja mehun valmistukseen ja murskattuina ne sopivat mausteiksi. Tuomen kuorta ja marjoja voidaan käyttää myös erilaisiin värjäystarkoituksiin.

Todellista lääkemerkitystä tuomen tuotteilla ei ole, vaikka sitä lääkeaineena on käytettykin. Marjoista ja lehdistä valmistetulla teellä on helpotettu vatsavaivoja ja kuortakin on lääkkeenä käytetty. Tuomen hiilestä on valmistettu metsästysruutia.

Takaisin alkuun

Kulttuuriarvot

Suomalaisessa kulttuurimaisemassa kukkivat ja tuoksuvat tuomet on usein jätetty koristamaan talojen pihapiirejä. Aikaisin keväällä kukkiessaan metsänlaitamilla, hakamailla, puistoissa sekä järvien rannoilla tuomi kiinnittää helposti kulkijan huomion.

Alkuperäisiin kasveihimme kuuluvana tuomi on ollut kauan tunnettu puu. Ilmeisesti jo suomalais-permiläisessä kantakielessä n. 3000-200 eKr oli tuomella nimi, ja varhaiskantasuomesta erilaistuneissa mm. liivin, viron ja karjalan kielessä tuomen nimi on hyvin samanlainen. Kalevalassakin tuomi mainitaan monia kertoja.

Vanha kansanviisaus kertoo lahnan kutevan tuomen kukkiessa. Kansanuskomuksissa tuomella on erilaisia hyveitä. Tuomen lehvien uskottiin suojelevan varkailta ja torjuvan ukkosta. Kesäkuumalla vainajien arkut ympäröitiin tuoksuvin tuomen kukin. Elias Lönnrot kertoi tuomen oksien karkoittavan myyrät aitoista ja tuomen lehdet viljan joukossa pitivät hiiret loitolla. Kotieläinten on sanottu jättävän heinät syömättä, jos joukkoon oli eksynyt yksikin tuomen oksa. Tuomi mainitaan myös monissa lauluissa ja runoissa.

Takaisin alkuun

Kirjallisuutta

Alanko, P. 1988. Monien mahdollisuuksien Prunus-suku. Puutarha (1988): 6
Alanko, P. 1988. Puut ja pensaat. Tammi. Porvoo
Cajander, A.K. 1917. Metsänhoidon perusteet II. Porvoo
Hannelius, S. ym. 1989. Metsäkäsikirja. WSOY. Porvoo
Holm, E. 1979. Kukkabiologia. Tammi. Helsinki
Hämet-Ahti, L. ym. 1992. Suomen puu- ja pensaskasvio. Dendrologian seura. Helsinki
Jalas, J. (toim.) 1965. Suuri kasvikirja II. Otava. Helsinki
Kalela, A. & Väänänen, H. 1959. Pohjolan luonnonkasvit II. WSOY. Porvoo
Kallio, A. ym. (toim.) 1981. Kasvien maailma. Otavan iso kasvitietosanakirja, osa 4. Otava. Helsinki
Karhu, N. 1991. Suomen paksuimmat tuomet. Sorbifolia 22 (2)
Kujala, V. 1964. Metsä- ja suokasvien levinnäisyys- ja yleisyyssuhteista Suomessa. Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja 59.1. Helsinki
Lahdenperä, S. 1981. Metsänmarjat. Otava. Keuruu
Niemelä, T. 1991. Tuomen lahottajasienet. Sorbifolia 22 (3)
Raatikainen, M. 1991. Tuomi pihapuuna. Sorbifolia 22 (3)
Raulo, J. & Leikola, M. 1974. Tutkimuksia puiden vuotuiseeen pituuskasvun ajoittumisesta. Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja 81.2. Helsinki
Salmi, J. 1991. Tuomen ominaisuudet ja käyttö. Sorbifolia 22 (3)
Tuimala, A. 1984. Alkukesän valkolatvat. Pellervo (1991): 9
Vuokko, S. 1991. Prkka-Hämeen maakuntakukka: vuoden puu valkolatva tuomi. Suomen luonto 50 (1991): 4
Väisänen, R. 1991. Tuomen hyönteiset. Sorbifolia 22 (4)
Väänänen, H. (toim) 1989. Uusi värikuvakasvio. WSOY. Helsinki
Äijö, A. 1991. Tuomen lyhyt kesä. Pellervo (1991): 9

Takaisin alkuun