Populus tremula - Haapa

Yleisesittely - Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset - Elinkierto -
Metsätaloudellinen kasvattaminen - Puuraaka-aine - Kulttuuriarvot - Kirjallisuutta

Teksti: Anne Matilainen

Yleisesittely

Metsähaapa (Populus tremula) on yksi maapallon viidestä haapalajista. Sen parhaita tuntomerkkejä ovat harmaanvihertävän kuoren ohella pyöreät ja mutkalaitaiset lehdet. Lehtiruoti on suhteellisen pitkä ja sivuilta litistynyt. Se aiheuttaa haavanlehtien tunnusomaisen havinan jo pienessäkin tuulenvireessä. Rakenteeltaan haapa on yleensä suorarunkoinen noin 15-30 m pitkä puu. Haavan latvus on luonteenomaisesti kapea ja harvahko.

Levinneisyysalue Suomessa kattaa koko maan. Haavan osuus kuitenkin vähenee pohjoiseen päin mentäessä. Yleisesti ottaen haapa on yksi laajimmalle levinneistä puulejeista. Sen levinneisyys maapallolla kattaa lähes koko Euroopan, lukuun ottamatta Pyreneitten niemimaan eteläosaa, Etelä-Ranskaa sekä muutamia Välimeren saaria. Aasiassa levinneisyysalue ulottuu aina Japaninmerelle ja Kiinan vuoristoihin saakka.

Haapa kasvaa varsin monentyyppisillä kasvupaikoilla, mutta kunnon tukkipuun mittan saavuttaakseen se vaatii valoisan ja runsasravinteisen kasvupaikan. Haapa on kaksikotinen puulaji. Se lisääntyy sekä suvullisesti siemenistä, että suvuttomasti vesoista. Haapa kukkii varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista. Siemenet kypsyvät ja varisevat jo kesä-heinäkuussa. Siemen itää hyvin nopeasti, mutta pieni taimi on altis monenlaisille tuhoille. Siementaimia luonnosta löytääkin harvoin. Suvuton, vesojen avulla tapahtuva, lisääntyminen on haavalle tärkeämpää ja erittäin tehokasta. Haavantaimien alkukehitys on hyvin nopeaa. Hyvällä kasvupaikalla vuotuinen kasvu on nopeaa kulminoituen 25-30 vuoden iässä. Tämän jälkeen kasvu hidastuu. Haapa elää harvemmin yli 100 vuotiaaksi.

Haavan kasvatus on ollut sen vähäisen metsätaloudellisen käytön ja tuhoalttiuden vuoksi vähäistä. Yleensä haapa kasvatetaan sekapuuna varsinkin kuusen kanssa.Viljelyssä on käytetty ainoastaan hybridihaapaa. Haapa tunnetaankin metsänhoidossa paremmin lähinnä metsänhoidollisten erityispiirteidensä vuoksi. Tehokkaan suvuttoman lisääntymisensä ansiosta, se saattaa muodostaa huomattavan haitan havupuiden uudistusalalla tukahduttamalla havupuun taimet alleen. Lisäksi haapa toimii männynversoruosteen väli- isäntänä. ja sitä on pyritty poistamaan männyn uudistusaloilta. Haavan vesakkoa voidaan torjua lähinnä mekaanisesti tai kemiallisesti. Vesojen syntymistä voidaan pyrkiä ehkäisemään myös etukäteen kaulaamalla tai taskuttamalla hakkuualueen haavat.

Haapa on erittäin altis monille bioottisille tuhoille. Hyönteisistä esimerkiksi runkohaapsanen (Sarperda carcharias), äkämähaapsanen (Sarperda populnea) sekä iso haavanlehtikuoriainen (Chrysomela populi) aiheuttavat tuhoja haavalla. Haapa kuuluu myös mm. hirven, jäniksen ja myyrien ruokavalioon. Lisäksi haapa on erittäin altis erilaisille kääville ja sienitaudeille.

Haavan puuaine on kevyttä, vaaleaa ja pehmeää. Monilta lujuusarvoiltaan se vastaa kuusta. Tiheydeltään se on varsin homogeenista ja omaa hyvän permeabiliteetin. Lisäksi haavan puuaine pitää värinsä hyvin ja kellertyy huomattavasti hitaammin kuin esimerkiksi koivu. Haavan metsätaloudellinen käyttö on ollut tulitikkuteollisuuden merkityksen pienennyttyä suhteellisen vähäistä. Viime aikoina on kuitenkin paperi- ja lastulevyteollisuudessa herännyt kiinnostusta haapaa kohtaan. Haapa soveltuu hyvin ominaisuuksiensa puolesta mm. hienopapereiden, viilun ja vanerin raaka-aineeksi. Sahatavarana haapaa käytetään jonkin verran huonekalujen näkyvissä osissa sekä seinäpaneleissa. Muusta käytöstä tärkeintä on lähinnä haavan merkitys monimuotoisuutta luovana lajina. Haavalla elää useita hyönteis-, lintu-, sieni-ja nisäkäslajia, joista monet ovat uhanalaisia. Suomessa haavalta on löydetty noin 50 uhanalaislajia. Se on tärkeä ravintokasvi myös monille riistaeläimistämme. Haavan maisemalliset arvot pääsevät oikeuksiinsa varsinkin syksyllä ruska-aikaan. Lyhytkiertopuuna haapaa ei sen nopeasta kasvusta huolimatta ole käytetty mm. sen tuhoalttiuden vuoksi. Kulttuurissamme haavalla on sijansa erilaisten käyttöesineiden ohella monissa loruissa ja tarinoissa

Tuntomerkit

Haapa kasvaa Etelä-Suomessa n. 15-30 m pituiseksi puuksi. Pohjois-Suomessa pituus on korkeintaan noin 23 m. Haavan runko on yleensä suora, latvus on yleisilmeeltään kapeahko. Yleisolemukseltaan haapa on varsinkin lehdettömänä jäykähkön näköinen.

<lehti>Yleisilmeen ohella paras tuntomerkki ovat haavan lehdet. Lehtiruoti on suhteellisen pitkä, noin lehtilavan pituinen. Se on sivuilta litteä ja hieman kiertynyt. Yhdessä kiinteän lehtilavan kanssa se aiheuttaa haavan lehtien havisemisen jo vähäisessäkin tuulessa.

Lyhyt- eli kääpiöversoissa lehdet ovat pyöreitä. Lehtilapa on pyöreissä lehdissä tylppä- tai pyöreätyvinen sekä pyöreä tai lyhyeen suippokärkinen. Lehti on mutkalaitainen tai epäsäännöllisesti tylppähampainen. Täysin kehittynyt lehti on kalju. Taimien lehtien lapa taas on herttatyvinen, suippokärkinen ja sahalaitainen.

Kuva 1. Haavan lyhytverson lehti on pyöreä ja tylppätyvinen. (Kuva: Anne Matilainen).

Haavalla on jonkinasteinen heterofyllia eli sen eri-ikäisissä osissa on erilaisia lehtiä. Etenkin taimissa ja nuorien puiden latvusten kasvuisimmissa yläosissa olevissa pitkäversoissa lehdet ovat enemmän kolmiomaisia, hieman pajujen lehtiä muistuttavia.

Kuva 2. Haavan pitkäverson lehti. Tällaisia lehtiä esiintyy usein taimilla sekä nuorien puiden latvuksissa. (Kuva: Anne Matilainen).

Lehtisilmut ovat suippoja, terävähköjä, kaljuja sekä hieman tahmeita. Niissä on tavallisesti neljä näkyvissä olevaa kiiltävää ruskeaa silmusuomua. Kukkasilmuissa voi silmusuomuja erottaa useampia. Ne ovat jonkin verran lehtisilmuja paksumpia.

Haavan kuori on pitkään sileä, vain vähän hapan ja nuorena harmaanvihertävä. Väri johtuu kuoren sisältämästä lehtivihreästä. Vanhemmiten kuori tummuu ja kaarna halkeilee pystysuunnassa, jolloin se myös samalla hieman tummuu. Kaarnaisuus nousee pohjoissivustalla ylemmäksi kuin eteläsivulla. Tätä käyttävät mm. kololinnut hyväkseen. Haavan runko on yleensä suora ja latvus harvahko (kuva 3).

Kuva 3. Myös pihapuuna haapa on kaunis ja näyttävä. Se on varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi jaloille lehtipuille. (Kuva: Anne Matilainen)

Rakenne

Haavan kasvutapa on varsijatkoinen eli monopodiaalinen. Tämä tarkoittaa sitä, että alkuperäinen pääranka kasvaa jatkuvasti pituutta ja hankasilmuista muodostuu sivuhaaroja ja niille edelleen toisen asteen haaroja. Haavalla on sekä pitkä- että lyhyt- eli kääpiöversoja. Lyhytversoja luonnehtii estynyt pituuskasvu ja siitä johtuen nivelvälit ovat lyhyitä. Haavan kukinnot muodostuvat lyhytversoihin, mutta kasvulehtiä on sekä lyhyt- että pitkäversoissa. Pitkäversoja on etenkin nuorissa puissa ja latvuksen kasvuisimmissa osisssa. Lyhytversoja taas muodostuu lähinnä vanhempiin puihin ja latvuksen sisäosiin.

Haavalla on hanka- ja kärkisilmujen lisäksi myös adventiivisilmuja eli ns. jälkisilmuja. Näistä silmuista muodostuvat kanto-, tyvi- ja myös juurivesat. Vanhemmista haavoista on osa hankasilmuista muodostuneista oksista pudonnut pois. Haapa karistaakin tarpeettomaksi tulleet oksansa aktiivisesti samaan tapaan kuin se karistaa lehtensä syksyllä. Oksien tyveen muodostuu ns.irtautumissolukkoa ja oksat irtoavat ja putoavat pois. Oksien jäljiltä rungossa saattaa näkyä maljamaisia arpia. Tästä johtuu, että haavan latvuksessa ei juuri näy kuolleita tai puolikuolleita oksia. Haavan latvukselle on tunnusomaista, ettei se yllensä muodostu kovin tiheäksi.

Oksat kasvavat haavan rungosta viistosti ylös ja latvuksen yleisilme on kapeahko. Runko on yleensä suora. Kapeneminen on haavalla suurempaa kuin esimerkiksi koivulla. Keskusmuotoluku (=tukin todellisen tilavuuden ja keskustilavuuden eli sylinterin tilavuuden suhde) kuorellisella haapatukilla on 1.02 (Kärkkäinen & Salmi 1978). Rungon ja latvuksen muotoon vaikuttaa huomattavasti myös kasvupaikka. Kaikkein heikoimmilla kasvupaikoilla ja tuntureilla haapa saattaakin olla jopa pensasmainen. Haavasta tunnetaan erilaisia erikoisia muunnoksia, jotka mm. latvuksen rakenteen puolesta poikkeavat normaalista muodosta. Tälläisiä ovat esimerkiksi pydamiidihaapa, riippahaapa ja kartiohaapa. Haapa näyttää melko karkeapiirteiseltä ja jäykältä esimerkiksi koivuun verrattuna. Onkin esitetty teorioita, joiden mukaan haavan lehtien liikkuvuus tavallaan kompensoisi oksien jäykkyyttä.

Haavalla on runsas syväjuuristo, joka pitää sen myrskytuulessakin pystyssä. Lisäksi sillä on laaja pintajuuristo, jonka ulottuvuudesta saa konkreettisen käsityksen tarkkailemalla kuinka laajalla alueella esiintyy juurivesoja. Juurivesoilla ja niistä syntyneillä puilla on juuriyhteys emopuuhun, joka voi säilyä jopa useita vuosikymmeniä. Haavalla on myös sienijuuria, joiden muodostajaksi on todettu ainakin haavan puniikkitatti (Boletus aurantiacus).

Takaisin alkuun

Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset

Levinneisyys Suomessa

Ainakin jonkin kokoista ja näköistä haapaa tavataan melkein kaikentyyppisissä metsissä Etelä-Suomen saaristosta aina metsänrajalle asti. Vaikka haapa esiintyykin koko maassa, on sitä Pohjois-Suomessa huomattavasti vähemmän kuin etelässä. Tämä johtuu osaksi kasvupaikoista (hyvien kasvupaikkojen osuus pienenee pohjoista kohti). Esimerkiksi Petsamon Salmijärvellä on tavattu tukkipuun kokoista haavikkoa saniaistyypin kasvupaikalla. Lisäksi voi olla, että ankarammissa ilmasto-olosuhteissa pitää kasvupaikan olla suhteessa parempi kuin etelämmässä,jotta olosuhteet tulisivat jossakin määrin kompensoitua. Tunturialueiden puurajalla haapa jää yleensä pensasmaiseksi.

Haapavaltaisia metsiköitä tavataan haavan pioneeripuuluonteen vuoksi lähinnä kaskimailla ja paloalueilla. Tämän vuoksi niitä esintyy verrattain paljon Etelä-Savossa ja Etelä-Hämeessä. Lounais-Suomeen alueella niitä on 0.7% koko metsämaasta, Uudenmaan-Hämeen alueella 0,9% (Metsätilastollinen vuosikirja 1992). Myös Etelä-Pohjanmaalla on suhteellisen paljon haavikoita. Koko maassa haapavaltasten metsiköiden osuus kokonaismetsäpinta- alasta on 0,3%.

Levinneisyys maapallolla

Yleisesti ottaen metsähaapa on yksi laajimmalle levinneistä puulajeista. Euroopassa se puuttuu vain Pyreneitten niemimaan eteläosasta, Etelä Ranskasta, sekä eräiltä Välimeren saarilta. Aasiassa sitä on Japaninmerelle ja Kiinan vuoristoihin asti. Aasiassa esiintyy myös kaksi muutakin haapalajia P. sieboldiana eli japanin haapa ja P. adenopoda eli kiinanhaapa. Lisäksi levinnäisyysalue kulkee alas Japaninmeren rannikkoa aina Intian ja Burman rajoille asti. Pohjois-Amerikassa Populus tremulan korvaavat P. tremuloides eli amerikanhaapa sekä P. grandidenta eli hammashaapa.

Haavan määrä vaihtelee sen esiintymisalueen sisällä. Runsaimmin sitä esiintyy mantereisilla alueilla. Se on mm. yksi viimeisistä metsikköjä muodostavista puulajeista Etelä-Venäjän arojen reunoilla. Jonkin verran erilaisia muotoja haavasta esiintyy eri alueilla, vaikkakin laajan esiintymisalueen huomioon ottaen se vaihtelee suhteellisen vähän. Esimerkiksi normaalia runsaskarvaisempia muotoja tavataan Lounais-Eurooppaan päin mentäessä. Myös fysiologisissa ominaisuuksissa on jonkin verran vaihtelua, esimerkiksi sopeutuneisuutta kasvukauteen. Lisäksi haavan lehtikoko saataa alueittain vaihdella paikallisten polyploidisten muotojen takia.

Kuva 4. Haavan (Populus tremula) levinneisyys maailmalla. (Kuva: Anne Matilainen).

Kasvupaikkavaatimukset

Haapaa kasvaa hyvin monenlaisilla kasvupaikoilla. Tähän vaikuttaa mm. haavan juuriston rakenne, varsinkin juuriyhteydet, jotka kehittyvät juurivesan syntyessä. Haapa pystyy myös säätelemään haihduntaa useita muita populus-suvun lajeja paremmin. Eräissä tutkimuksissa onkin todettu haavan kestävän kotimaisista puulajeista kuivuutta toisiksi parhaiten männyn jälkeen (Erkamo 1958).

Kasvaakseen taloudellisessa mielessä kannattavaksi, tukki- tai kuitupuuksi, haapa vaatii kuitenkin rehevän kasvupaikan, jossa liika vesi ei vaivaa.(MT, OMT, runsasravinteiset korvet).Haapa on tyypillinen pioneeripuu ja vaatii siis paljon valoa. Se ilmestyy usein ensimmäisenä kulo- ja tuulenkaatoaukeille sekä avohakkuualoille. Puhtaimmat haavikot muodostuvatkin yleensä hakkuu- ym. aukeille, jossa haavan nopea vesomiskyky pääsee oikeuksiinsa. Haapa on myös tyypillinen hakamaiden puu ja sitä syntyy helposti myös aukkoisiin havupuukasvustoihin.

Takaisin alkuun

Elinkierto

Lisääntyminen

Haapa on kaksikotinen puulaji eli hede- ja eminorkot sijaitsevat eri puissa. Hedenorkot ovat noin 8-10 cm pituisia ja eminorkot noin 10-18 cm pituisia. Yhdessä kukassa heteitä on kahdeksan. Eminorkot ovat jonkin verran hedenorkkoja ohuempia, mutta myös jäykempiä. Ne ovat yleensä hyvin runsaskukkaisia. Emikukkien sikiäintä ympäröi pikarimainen pohjuskerä, josta työntyy esiin kaksi punaruskeaa luottia. Myös norkkosuomut ovat punaruskeita. Pölytyksen jälkeen eminorkkojen norkosuomut putoavat pois. Sekä emi- että hedekukissa on tumma, liuskainen ja pitkäkarvainen suojuslehti. On havaittu, että hedepuita on noin kaksi kertaa niin paljon kuin emipuita, mutta syytä tähän ei tiedetä.

Haapa kukkii keväällä Etelä-Suomessa toukokuun alussa ja Pohjois- Suomessa melkein kuukautta myöhemmin, ennen lehtien puhkeamista. Haapa on tuulipölytteinen. Siemenet kehittyvat nopeasti ja ovat valmiita ja varisevat Etelä-Suomessa jo kesäkuussa, jolloin lehdet ovat vielä keskenkasvuisia. Siemenet ovat hyvin pienikokoisia, vain noin 0,1-0,15 mg (Bärringin (1988) mukaan tuhannen siemenen painon 0,06- 0,14g). Niissä on pitkät lenninkarvat ja ne voivat levitä tuulen mukana kauaskin. Haapa tuottaa siemeniä erittäin runsaasti. Niiden itävyys on yleensä hyvä ja säilyy sellaisena pari kuukautta laskien kuitenkin syksyyn mennessä. Kukkasilmut saattavat joskus vahingoittua lopputalven pakkasissa, jolloin itävien siementen osuus jää usein pieneksi.

Varsinainen itäminen tapahtuu usein jo vajaan vuorokauden kuluttua siemenen joutumisesta maahan sopiviin olosuhteisiin. Ensin kehittyy sirkkavarren tyven pullistumaan pitkiä ja tiheästi sijaitsevia juurikarvoja, joiden tehtävänä on kiinnittää taimi maanpintaan. Vasta sen jälkeen voi pääjuuri kehittyä. Siemenillä on osaksi niiden pienen koon vuoksi vain vähän vararavintoa ja siten melko huonot mahdollisuudet selvitä. Niiden pitäisi sattua maahan kohdalle, jossa pintakasvillisuuden kilpailua olisi mahdollisimman vähän. Siementaimia löytyykin luonnosta suhteellisen vähän ja yleensä vain kasvipeitteettömiltä mailta.

Lisääntymisen kannalta vesat ovat haavalle siemeniä tärkeämpiä. Juurivesoja syntyy ohuisiin, lähinnä alle sormenpaksuisiin pintajuuriin. Haavan juuret voivat pysyä elossa monta vuotta itse emopuun häviämisen jälkeen ja pystyvät tuottamaan juurivesoja laajalle alueelle. Syntyvät vesat myös osaltaan pitävät emopuun juuristoa hengissä, sillä juuriyhteys emopuuhun saataa säilyä jopa 50 vuotta. On kuitenkin todettu, että yleensä syntyneet vesat kuolevat parin vuoden kuluessa (Bärring 1988) ja tilalle tulee uusia. Tämän johdosta vesojen yhteismäärä alueella yleensä laskee vähitellen. Lisäksi vain niillä vesoilla, jotka pysyvät luomaan oman kunnollisen juuriston, on mahdollisuus säilyä elossa muutamaa vuotta kauemmin. Kanto- ja tyvivesat puolestaan syntyvät rungossa olevista adventiivisilmuista. Ne ovat uinuvia jälkisilmuja, jotka alkavat kehittyä esimerkiksi hormonaalisen tasapainon muututtua. Kaikkien vesojen alkukehitys on hyvin nopeaa. Koska haapa leviää niin tehokkaasti suvuttomasti, usein koko metsikkö saattaa olla samaa kloonia. (Kuva6.) Tästä puolestaan seuraa se, että eri sukupuolet esiintyvät usein luonnossa eri metsiköinä.

Kuva 5. Haavan vesataimi. Vasemmassa oksassa näkyy pitkäverson pajumaisia lehtiä. Lähellä runkoa taas oh pyöreitä lyhytversojen lehtiä. Muutamissa lehdissä näkyy mustaversosienen vaurioittamia lehtiä. (Kuva: Anne Matilainen).

Normaalin haavan kromosomiluku (2n) on 38. Haavalla esiintyy myös luonnostaan polyploidisia muotoja. Yleisintä on triploidia (3n=57 kromosomia). Silmiinpistävin triploidisen haavan ominaisuus on lehtien suuri koko. Usein lehdet ovat myös tavallisen haavan lehtiä tummemman vihreät. Kaikki suurilehtiset haavat eivät kuitenkaan ole triploidisia. Suomessa on pyritty kartoittamaan triploidisia yksilöitä. Ensimmäinen löydetty klooni on Helsingissä kasvava, jo 1950 löydetty ns. Käpylän klooni. Metsäpuiden rodunjalostussäätiön erikoispuukortistossa klooni on saanut tunnuksen E344. Muita klooneja on esimerkiksi Vilppulan klooni (E397). Polyploidia saattaisi luoda mahdollisuuksia haavan jalostuksessa, vaikka kaikki kloonit eivät nopeakasvuisia jättiläishaapoja olekaan.

Jalostusmielessä haavalla on tehty risteytyksiä jo 1950-luvulta lähtien. Risteytykset ovat lähinnä keskittyneet hybridihaavan (P. wettsteinii) aikaansaamiseen. Hybridihaavassa on risteytetty eurooppalainen (P. tremula) ja amerikkalainen (P. tremuloides) haapa. Myös näiden eri muotoja on kokeiltu. Hyvällä kasvupaikalla parhaat hybridihaavat ovat kasvaneet jopa 2-3 kertaa paremmin kuin kotimainen haapa. Suotuisissa oloissa ja hyvällä kasvupaikalla ne voivat kasvaa pituutta noin 1 m ja paksuutta noin 1 cm vuodessa. Tämän on arveltu johtuvan ns.heteroosi-ilmiöstä. Hybridihaapa tuottaa myös tavallisen haavan tavoin runsaasti siemeniä ja siementarve olisi näin ollen helposti turvattu. Lisäksi kloonaus olisi helppoa voimakkaan suvuttoman lisääntymisen ansiosta. Hybridihaapaviljelmät ovat hyvin alttiita erilaisille tuhoille (nisäkäs-, hyönteis-, sieni- ja bakteerituhot) ja niiden kasvattaminen tukkipuukokoon on siten erittäin hankalaa ja epävarmaa. Tämän vuoksi hybridihaavan viljely onkin jäänyt suhteellisen vähäiseksi. Lisäksi haavan taloudellinen merkitys on toistaiseksi ollut pieni. Tästä syystä myös erilaiset tutkimus- ja jalostusprojektit ovat haavan kohdalta ainakin tällä hetkellä enemmän tai vähemmän pysähdyksissä.

Kotimainen haapa risteytyy myös hopeapoppelin kanssa. Joskus sekamuotoa, harmaapoppelia (P. canascens pidetään itsenäisenä lajinakin. Harmaapoppelia näkee joskus istutettuna puistoissamme.

Kasvun vuotuinen ja elinikäinen rytmi

Haapa kukkii runsaasti jo noin 20 vuoden iässä ja kukkiminen jatkuu runsaana lähes joka vuosi. Haapa puhkeaa lehteen vasta kukkimisen jälkeen hyvin myöhään keväällä, noin kaksi viikkoa koivun jälkeen. Täysikasvuisia lehdet ovat vasta kesäkuussa. Haavan vuotuinen kasvukausi jää näin ollen suhteellisen lyhyeksi.

Haavan siemenet itävät hyvin nopeasti. Tämän jälkeen kehitys hieman hidastuu ja pienet taimet ovat erittäin alttiita erilaisille tuhoille. Haavan taimien alkukehitys, niin siemen- kuin vesataimienkin on kuitenkin nopeaa. Ensimmäisenä vuotenaan ne voivat olla jo lähes puolen metrin pituisia. Hyvällä kasvupaikalla vuotuisen kasvun kehitys on ripeää. Vuokilan tutkimuksen mukaan kasvu kulminoituu 25-30 vuoden iässä ja kääntyy tämän jälkeen laskuun. Kuutiokasvu on parhaimmillaan noin 13-14 m3/v kuorineen. Myös haavikon valtapituuden kehitys on erittäin nopeaa. Esimerkiksi luontaisesti syntyneen haavikon valtapituus 40 vuoden iässä on noin 20 m. Keskiläpimitan kehitys on ainakin rauduskoivuun rinnastettavaa. Vanhemmiten haavan pituuskehitys heikkenee suhteellisen nopeasti. Paksuuskasvu jatkuu pidempään. On todettu, että hyvällä kasvupaikalla hoidetun haavikon suurimman puumäärän tuottava kiertoaika on noin 50 vuotta, jopa ehkä hieman allekin (Vuokila 1977). Haapa elää harvemmin yli 100 vuotiaaksi. Useimmiten vanhojen haapojen tuhoutumista jouduttavat erilaiset sienet

Takaisin alkuun

Metsätaloudellinen kasvattaminen

Kasvattaminen

Haavan kasvattaminen tukkipuuksi on usein hankalaa erilaisten tuhojen vuoksi. Kasvaakseen käyttöpuun mittoihin haapa vaatii runsasravinteisen kasvupaikan. Esimerkiksi viljelystä vapautuneet pellot olisivat ravinteisuutensa puolesta usein sopivia.

Haavan viljelytiheys laatupuun kasvatuksessa on 2000-2500 tainta/ha. Jos vastaava tiheys kuitenkin saadaan aikaan lähinnä muiden lehtipuiden avulla, riittää istutustiheydeksi 1100-1500 tainta/ha. Tähän mennessä kaikki viljellyt haavikot ovat olleet hybridihaavikoita. Haavan viljelyala on hyvin altis mm. erilaisille nisäkästuhoille. Yleensä jonkinlaisia torjuntakeinoja tarvitaan taimikon suojelemiseksi.

Useimmiten taimikot syntyvät juurivesoista. Niiden lahon alttius lisääntyy sitä enemmän mitä köyhemmällä kasvupaikalla ne kasvavat. Haavikon osalta pääasiallinen kustannustekijä kasvatuksessa on harvennus. Taimikkoa on taimien runsauden ja uusien vesojen syntymisen vuoksi harvennettava suhteellisen voimakkaasti. Harvennushakkuut tehdään normaaliin tapaan. Tavoi tepohjapinta-ala on harvennuksen jälkeen noin 13-14 m2/ha (Vuokila 1977). Tietyssä vaiheessa voidaan myös haavikon alle istuttaa kuusta. Kuusi joutuu jossain määrin kitumaan haapojen vuoksi, mutta säästyy kuitenkin pintakasvillisuuden kilpailulta. Lisäksi haapa toimii suojuspuustona kuuselle hallatuhoja vastaan. Kun kuusentaimikko on vakiintunut, voidaan haavat poistaa.

Haapa karsiutuu hyvin. Oksien tyveen syntyyvän irtautumissolukon takia puuhun jää hyvin vähän oksan solukkoa ja runkopuun laatu pysyy hyvänä. Parhaissa haavoissa oksatonta runkoa on noin puolet puun pituudesta. Yleensä haapaa suositellaan kasvatettavaksi sekapuuna varsinkin kuusen kanssa. Tällöin oksien karsiutumisen paranemisen lisäksi runkohaapsasen tuhoriski pienenee. Hyvällä kasvupaikalla haapa saavuttaa tukkipuun mitat noin 50-60 vuodessa. Vuokilan (1977) mukaan, jos kasvatuksessa hyväksytään 10 % kasvutappio, voidaan hyvillä kasvupaikoilla kieroaikaa alentaa jopa 35 vuoteen

Hyvälaatuinen ja suorarunkoinen sahatavaraksi aiottu haapa voidaan heinäkuussa kaataa rasipuuksi kuivumaan lehtien avulla, jolloin se kuivuu hitaasti ja halkeiluvaara vähenee. Samalla myös vähenee vääntymistä aiheuttava kasvujännite (Janhonen).

Metsänhoidolliset erityispiirteet

Haavasta saattaa olla metsätaloudellisessa mielessä myös haittaa. Sen lehdet toimivat männynversoruosteen väli-isäntänä aiheuttaen täten välillisesti tuhoa männyn taimikossa. Männyn versoruosteen helmi- itiöpesäkkeet siirtävät sienen männyn kasvavista versoista haavan lehdille. Haavan lehtien alapinnalla kehittyvät kesäitiö- sekä talvi-itiöpesäkkeet. Männynversoruoste talvehtii pudonneilla haavan lehdillä siirtyäkseen alkukesällä jälleen männynversoihin. Tämän vuoksi haapaa on pyritty torjumaan männyn kasvatusaloilta.

Haavan voidaan katsoa lisäävän männyntaimikon tuhoriskiä myös houkuttelemalla paikalle hirviä. Tästä ollaan kuitenkin kahta mieltä, sillä toisaalta taas syödessään haavan vesakkoa, hirvet jättävät männyntaimet ainakin jossakin määrin rauhaan.

Haavan vesakosta saattaa olla myös nopean alkukasvunsa vuoksi huomattavaa haittaa havupuiden uudistusaloilla. Nopeampi kasvuisina ne pystyvät helposti tukahduttamaan havupuuntaimet alleen. Varsinkin männyn kohdalla tämä saataa muodostaa erityisen haittatekijän. Haavan vesakkoa voidaan hävittää mekaanisesti perkaamalla, kemiallisesti tai biologisesti. Lisäksi voidaan etukäteen pyrkiä ehkäisemään vesojen syntymistä uudistusalalle esimerkiksi kaulaamalla tai taskuttamalla hakattavan alueen haavat.

Kaulaamisen ja taskutuksen tarkoituksena on pyrkiä tappamaan haavat pystyyn, jolloin myös niiden juuristojen ja kantojen vesomiskyky heikkenee. Kaulaamisessa kuori ja nilakerros poistetaan esimerkiksi kirveellä tai vesurillla pieneltä alueelta rungon ympäri, jolloin yhteyttämistuot teiden kuljetus alaspäin juuriin katkeaa. Kesällä nilapuun aikaan kuori irtoaa helposti ja sitä voidaan irroittaa laajaltakin alueelta. Taskutuksessa taas rungon ympäri lyödään pieniä lovia, joihin vesakontorjunta-aine ruiskutetaan. Vesakon torjunnassa käytettyjä aineita ovat mm. DM ja ROUNDUP.

Kaulaaminen ja taskutus tulisi tehdä vähintään 3-4 vuotta ennen hakkuuta. Yleensä välittömästi käsittelyn jälkeen haapojen juuristo alkaa muodostamaan juurivesoja metsikön sisällä. Tällöin kuitenkin mm. valoilmasto on sopimaton ja syntyneet vesat menehtyvät vähitellen. Ennen avohakkuuta tapahtuvan vesomisen tarkoituksena onkin käyttää emopuun energiavarat loppuun ja vähentää siten vesomista myöhemmin itse uudistusalalla. Varsinaisen hakkuun jälkeen myös kannot voidaan käsitellä kemiallisesti vesojen syntymisen ehkäisemiseksi. Ennakkotorjunan on laskettu vähentävän perkaustarvetta arviolta ainakin yhden perkauskerran verran ja samalla siis säästävän selvää rahaa.

Vesakkoa voidaan torjua myös sen syntymisen jälkeen kemiallisesti. Yhtenä tapana on antaa hakkuun jälkeen haapojen vesoa keväällä. Vesakko ruiskutetaan ja samana kesänä ja viljelyalue muokataan syksyllä tai seuraavana keväänä. 1970-luvulla käytettiin vesakontorjunnassa myös lentoruiskutuksia, mutta niistä on pyritty luopumaan. Sekä kemiallinen että varsinkin mekaaninen vesakontorjunta joudutaan yleensä haavan tehokkaan vesomiskyvyn takia toistamaan useita kertoja.

Myös biologista torjuntaa on kokeiltu. Mm. haavan mustaversosientä on käytetty tappamaan haavan vesoja.

Viime aikoina suhtautuminen haavan poistamiseen metsistä on muuttunut haavan biodiversiteettiä edistävän vaikutuksen vuoksi. Nykyään varsinkin vanhoja haapoja pyritäänkin jättämään myös uudistusaloille, eikä harvennushakkuissakaan haapaan enää suhtauduta ehdottomasti poistettavana puulajina.

Tuhoalttius

Haapa on erittäin tuhoaltis bioottisille ja jossain määrin myös abioottisille tuhoille. Haapataimikot ja isompienkin puiden kuori ovat haluttua ruokaa mm. hirvieläimille, jäniksille, myyrille ja muille jyrsijöille. Haapa kylestää tosin mahdolliset vauriot suhteellisen helposti mutta laatuviat jäävät. Lisäksi laho saattaa levitä vaurioiden kautta.

Haapa on tuhoaltis monille erilaisille hyönteistuhoille. Tuholaisista tärkeimmät ovat ehkä runkohaapsanen (Sarperda carcharias), äkämähaapsanen (Sarperda populnea) ja iso haavanlehtikuoriainen (Chrysomela populi). Runkohaapsasen toukat elävät useita vuosia tavallisesti puun tyvellä ja kaivavat suuria käytäviä elävien haapojen rungon sisällä. Nämä käytävät säilyvät puussa koko sen eliniän ja niistä leviää melkein aina lahoa haavan runkoon. Runkohaapsanen on erittäin yleinen valoisilla paikoilla kasvavissa nuorissa haavoissa. Torjuntana voidaan yrittää kasvattaa puut varjoisissa metsissä sekapuuna tai pitämällä taimistot tiheinä ja varjoisina. äkämähaapsanen on runkohaapsasen sukulainen. Se munii haapojen ja pajujen hentoihin oksiin. Toukat tunkeutuvat sisälle oksiin ja tälle kohdalle syntyy äkämämäinen paksunnos. äkämähaapsanen ei kuitenkaan aiheuta varsinaista vahinkoa metsissämme, mutta mm. Keski-Euroopassa poppeleiden taimikasvatuksilla on syntynyt tuhoja äkämähaapsanen asettuessa elämään taimitarhoille ja tappaessa nuoret taimet. Iso haavanlehtikuoriaisia, sekä toukkia että aikuisia, esiintyy keski- ja alkukesällä pääasi assa haavan vesoilla. Ne syövät haavan lehtiä reunoista alkaen niin, että jäljelle lehdestä jää usein vain kapea suikale.

Haapa on erittäin altis erilaisille kääville ja muille sienitaudeille. Päinvastoin kuin esim. koivussa, laho lähtee haavassa yleensä oksantyngistä kehittyen vähitellen sydänlahoksi. Oksien kuolemisella ja karsiutumisella onkin suuri merkitys lahoamisprosessissa. Kuivien oksien karsimisella voidaan jonkin verran estää lahon tarttumista, mutta usein seurauksena on kuitenkin ainakin värivikaa ja lievää lahoa. Tyvilaho on myös yleistä ja sillä on lisäksi suurempi taloudellinen merkitys tyvitukin pilaajana. Ulkoa päin puuta katsottaessa mahdollisesti lahon paljastavia tunnusmerkkejä ovat mm. korot, vanhat kuivuneet oksantyngät, tummanharmaa ja epätasainen kuori sekä haaraisuus. Terveiden puiden tunnusmerkkeinä taas pidetään vihertävää tasaista kuorta, hyvää kasvua, ja korkealle rungossa ulottuvaa tummalaakajäkäläkasvustoa (Physica ciliata).

Pahin haavan metsälahottaja on haavankääpä (Phellinus tremulae). Se kuuluu arinakääpien ryhmään ja aiheuttaa valkolahoa sydänpuussa. Käävät ovat monivuotisia, päältä ruskeita tai lähes haavan kuoren värisiä. Niitä löytää lahovikaisten haapojen rungoilta. Tartunta tapahtuu yleensä erilaisten sydänpuuhun ulottuvien vioitusten kautta. Myös monet muut lehtipuilla yleisesti esiintyvät käävät, kuten arinakääpä ja pakurikääpä, saattavat aiheuttaa suuriakin tuhoja haavikoissa.

Haavanmustaversosieni (Pollaccia radiosa) tappaa lähinnä haavan vesoja sekä lehtiä. Mustaversosieni leviää kuroma-asteisena yleensä sateisina kesinä voimakkaasti kasvavissa haavan vesakoissa. Tartunta voi tapahtua koko kasvukauden ajan, mutta vain kasvaviin vesakoihin ja lehtiin. Pian tarttumisen jälkeen versot ja lehdet mustuvat(kuva 5). Jos tartunta tapahtuu ennen lehtien puhkeamista ja on voimakasta, saattavat isommatkin puut olla huomattavan vähälehtisiä. Koska mustaversosieni esiintyy lähinnä vain haavalla, ei torjuntatarvetta ole katsottu olevan. Itse asiassa on kokeiltu sen käyttöä biologisena torjuntakeinona vesakkoa vastaan.

Haavasta on myös tavattu eränäisiä virustauteja. Mm haavan lehdissä on havaittu virusmaisia oireita. Yhtenä oireena on ollut lehtisuonia reunustava leveähkö juova. Ilmiö on rajoittunut klooneihin ja sitä esiintyy jonkin verran kaikkialla Suomessa. Entisessä Tsekkoslovakiassa on haavasta kuvattu potyvirusten kaltaisia hiukkasia, mutta niitä ei ole onnistuttu eristämään.

Abioottisista tuhoista halla saattaa tappaa haavan vesoja. Usein myös lopputalven pakkaset saattavat vahingoittaa kukkasilmuja vaikuttaen itävien siementen määrään. Lisäksi isompiin puihin saattaa joskus tulla pakkashalkeamia.

Takaisin alkuun

Puuraaka-aine

Puuaineen tekniset ominaisuudet

Haapa kuuluu hajaputkiloisiin lehtipuihin. Putkilot ovat pieniä ja ydinsäteet ohuita. Puuaine on suorasyistä. Tavallisen haavan kuidunpituus on n. 0.95mm (koivulla vastaavasti n. 1,0-1,3 mm.) (Vartiainen 1990).

Haavan puuaine on suhteellisen pehmeää, kevyttä ja väriltään valeaa tai vaalean harmaata. Se ei kellastu läheskään niin nopeasti kuin koivu tai kuusi. Haavan puuaineessa on tuoreena melko voimakas tuoksu.

Taulukko 1. Puuaineen tekniset ominaisuudet haavalla ja kuusella.

OMINAISUUS:
HAAPA
KUUSI
KOIVU
*tiheys kuivana
450 kg/m3
440 kg/m3
590 kg/m3
*tiheys tuoreena
810 kg/m3
800 kg/m3
850 kg/m3
*kosteus: sydänpuu
63%
38 %
90 %
*kosteus: mantopuu
83 %
145 %
80%
*taivutuslujuus
84 N/mm2
66 N/m
107 N/mm2
*puristuslujuus (puusyiden suunnassa)
42 MPa
44 MPa
53 MPa
*vetolujuus (kohtisuoraan puusyitä vastaan)
1,8 MPa
3,3 MPa
7,5 MPa
*leikkauslujuus (12%:n kosteudessa)
6,8 N/mm2
6,7 N/mm2
13,3 N/mm2
 
*tilavuuskutistuminen
*tang. suuntainen
4,5 %
3,6 %
7,8%
*säteen suuntainen
8,5 %
7,8 %
5,3%
*tilavuus
13,5 %
12,5 %
14,0%
 
(lähteet: Jalava 1952, Wagenfur & Schreiber 1974, Ekström 1989, Mali 1980)


Haavan puuaines on huokoista (noin 70%) ja omaa hyvän permeabiliteetin eli läpäisykyvyn. Tästä seuraa mm. haavan helppo kyllästettävyys varsinkin kuivana. Haavan tiheys on suurinpiirtein sama kuin kuusella. Myös monet lujuusarvot ovat lähellä kuusen vastaavia arvoja (taulukko 1.).

Haavan puuaines on tiheydeltään varsin homogeenistä, mikä on etu mm. havupuihin nähden. Kärkkäisen ja Salmen (1978) tutkimuksessa on todettu järeissä haapapuissa tiheyden ensin laskevan tyvestä latvaanpäin mentäessä, mutta alkavan uudelleen kohota latvatukin alueella, kun esimerkiksi koivun tiheys laskee koko ajan latvaan päin mentäessä. Ytimestä pintaan päin mentäessä tiheys lisääntyy, kuten yleensä muillakin lehtipuilla. Haavalla tiheyden vaihtelut ovat kuitenkin suhteellisen pieniä.

Haapapuu kutistuu kuivattaessa suhteellisen vähän (taulukko 1.) ja kevät- ja kesäpuu suurinpiirtein yhtä paljon. Puuaineen epätasainen kosteus on kuitenkin haavalle tyypillistä. Pahin vaihtelua aiheuttava tekijä on sydänpuussa esiintyvä vesisilo, joka ilmeisesti on bakteerien aiheuttama kosteuden, happamuuden ja kaasun paineen muutos puuaineessa. Kuivattaessa vesisilo aiheuttaa erilaisia halkeamia, varsinkin rengashalkeamia sydän- ja pintapuun rajakohdassa Vesisilon vaikutus tiheyteen on vähäinen, mutta puuaineksen lujuus vähenee 10- 30%. Haavoissa esiintyy myös vetopuuta, joka aiheuttaa kieroutumista ja pinnan epätyydyttävää laatua. Vetopuun esiintymistä ei pidetä olennaisena kuivan sahatavaran lujuuden kannalta, mutta se saattaa tosin alentaa hieman puristuslujuutta. Toisaalta taas vetolujuuteen ja ehkä taivutuslujuuteenkin vetopuulla saattaa olla positiivinen vaikutus.

Haavan puuaineen liimattavuus ja pintakäsiteltävyys ovat hyviä. Kiillotettavuus kuitenkin huono. Sahattavuudeltaan, sorvattavuudeltaan ja halkaistavuudeltaan haavan puuaines on hyvää.Yleensäkin haapa on suhteellisen helppoa työstää. Käytettävien työkalujen terien on kuitenkin oltava teräviä repeily- ja halkeiluvaaran vuoksi. Haavan puuaine sisältää kiteisiä piiyhdisteitä, jotka yhdessä työstettäessä mahdollisesti syntyvän staattisen sähkön kanssa tylsyttävät nopeasti työvälineitä. Naulanpitokyky on puuaineen pehmyyden vuoksi korkeintaan tyydyttävä, mutta ruuvinpitokyky jo suhteellisen hyvä.

Metsätaloudellinen käyttö

Perinteisesti haapaa on käytetty tulitikkujen raaka-aineeksi (keveys, suorasyisyys, huokoisuus). Tulitikkuteollisuuden merkityksen pienentyessä 1970-luvun alussa haapa jäi muutamaksi vuosikymmeneksi unohduksiin. Nykyisin haavan käyttö on taas hieman lisääntynyt paperi- ja lastulevyteollisuuden kiinnostuksen haapaa kohtaan herätessä.

Suurimpana ongelmana haavan merkittävälle metsätaloudelliselle käytölle on hyvän haapatukin huono saatavuus ja järeiden puiden runsaat lahoviat. Lisäksi haavan epätasainen kosteuspitoisuus saattaa aiheuttaa ongelmia kuivauksessa. Nykyään suurin haavan käyttäjä Suomessa on kuituteollisuus. Haapa soveltuu hyvin kemitermohierteeseen (CTMP) ja hakkeen valmistukseen sekä hienopapereiden raaka-aineeksi. Massasaanto on haavalla hyvä, samoin kuin kuitutekniset ominaisuudet. Myös massan kellertymättömyys on mainitsemisen arvoinen etu. On myös esitetty, että haavasta valmistettu massa voitaisiin valkaista ilman klooriyhdisteitä luontoystävällisillä happikemikaaleilla myös korkeaan vaaleustasoon asti.

Haapaa on myös kokeiltu viilun ja vanerin raaka-aineeksi. Haapavanerin hyviä puolia ovat mm.tasainen väri, parempi taivutuslujuus ja -kapasiteetti kuin kuusivanerilla, tasainen reunojen sahausjälki ja homogeeninen laatu. Haapaa ei tarvitse ennen sorvausta hautoa, eikä haavan kuori juurikaan häiritse lastujen tekoa. Haavan ollessa kevyt puu, on myös liima-aineiden kulutus suhteellisen pieni. Liimaus on hartsiaineiden puuttumisen vuoksi helpompaa kuin useimmilla muilla lehtipuilla. Huonoja puolia puolestaan ovat huono saatavuus ja lahon sattuessa huono saanto. Haapapuun pinnoitettavuus ja kyllästettävyys on erittäin hyvä. Esimerkiksi Kanadassa on kokeiltu valmistaa haavasta luonnonpuuta selvästi homogeenisempaa sekä erityisesti puristuslujuudeltaan parempaa ja kestävämpää "muovipuuta" kyllästämällä se vinyylimuovilla. Myös muita vastaavia keinoja tunnetaan haapapuun käyttöominaisuuksien parantamiseksi. Haapa olisikin vaneriteollisuudessa varteenotettava vaihtoehto lähinnä kuuselle. Lisäksi erilaiset eri koisvanerit, joissa haavan ominaisuudet, kuten keveys, kellastumattomuus ja puuaineen homogeenisuus, pääsisivät esiin ovat huomion arvoisia. Haapavanerin käyttökohteita ovat mm. lentokoneet, ajoneuvot, hedelmien kuljetuslaatikot sekä huonekalut.

Sahatavarana haavan perinteisenä käyttökohteena ovat olleet saunanlauteet(keveys, huono lämmönjohtokyky). Afrikkalainen apassi on tosin viimeaikoina ollut syrjäyttämässä haavan laudepuuna. Huonekaluteollisuudessa haapatavaraa käytetään lähinnä keveytensä ja kellertymättämyytensä ansiosta huonekalujen näkyvissä osissa sekä seinäpaneleissa. Lisäksi elintarvikepakkauksissa haapa on mauttomuutensa, keveytensä sekä hyvät painatusominaisuudet omaavan pintansa ansioita suosittu.

Muita käyttökohteita ovat esimerkiksi jäätelötikut, hammastikut, kirkkojen paanukatot, puukengät, leikkikalut, pesäpallomailat jne. Lisäksi erilaisissa puusepäntöissä haapa on helpon työstettävyytensä ansiosta käyttökelpoinen materiaali.

Muu käyttö

Luonnon monimuotoisuutta luovana puuna metsissämme haapa on yksi tärkeimmistä. Haapaa voidaankin pitää tavallisista puulajeistamme vaateliaille eläinlajeille arvokkaimpana. Pelkästään uhanalaisia lajeja on Suomessa haavalta löydetty noin 50. Näistä muutamat tulevat toimeen vain haapapuissa. Haavalla elää yleensäkin varsin runsas hyönteislajisto (n.200-300 lajia) ja haavasta löydetyistä uhanalaisista lajeistakin 30 on selkärangattomia. Tärkeää näille lajeille ovat usein lahot jättiläishaavat ja joskus myös haavan rungolla elävät käävät tarjoavat elinympäristön muille lajeille.

Yksi haavalla elävä uhanalainen hyönteislaji on erittäin uhanalainen punahärö (Cucujus cinnaberius). Punahärö suosii vanhaa lahoa puuta ja sitä nykyään tuskin tavataan talousmetsissä. Myös monet perhoslajit ovat täysin riippuvaisia haavasta mm. ravinnon suhteen (haavan lehdet). Näitä ovat mm. haavanhammaskehrääjä käärökehrääjä, poppelikiitäjä ja haapa perhonen. Uhanalaisista kotiloista voidaan mainita sulkukotilo, joka elää jättiläishaapojen tyvillä. Karikkeessa haapojen alla elää myös koko joukko muita kotiloita ja kuorietanoita. Haavan juurella eläviä sieniä puolestaan ovat mm. haapavalmuska, punatäplärousku ja haavan puniikkitatti. Uhanalaisia haavalla elävistä sienistä on noin kymmenisen lajia, joista suurin osa on rungolla eläviä kääväkkäitä esim. eri ttäin uhanalainen haavanpökkelökääpä (Pyonoporellus fulgens). Koska haavan kuori on muihin puulajeihimme verrattuna vain vähän hapan, sillä viihtyykin useita erikoistuneita jäkälä- ja sammallajeja.

Myös selkärankaiset suosivat haapoja. Se on mm. pehmeän puuaineensa takia suosittu kolonteko-ja ruoanetsintä puu. Uhanalaisista linnuista esim. harmaapäätikka ja valkoselkätikka suosivat haapoja. Lisäksi valkoselkätikan kohdalta on todettu haavassa elävän tavallisen runkohaapsasen toukkien olevan sen keskeistä kesäravintoa. Myös palokärki sekä useimmat muut tikkalajimme suosivat haapaa pesäpuuna. Koska useimmat tikat hakkaavat joka vuosi uuden kolon, jää niiden jäljiltä pesäpaikkoja runsaasti myös muille kolopesijöille. Tällaisia ovat mm.telkkä, uuttukyyhky, naakka, helmipöllö, näätä, orava, varpuspöllö, tervapääsky, tiaiset jne. Onpa liito- oravankin tavattu pesivän haavassa. Liito-orava käyttää haapaa, sen oksien silmuja, myös ravintonaan. Lisäksi vahvalatvaiset haavat ovat mäntyjen tapaan hyviä pesäpuita myös suurille petolinnuille. Haapaa voidaankin pitää tavallisista puulejeistamme vaatelijaille eläinlajeille ehkä arvokkaimpana

Myös useille riista-eläimillemme haapa on tärkeä. Useimmat kasvissyöjälajit käyttävät haapaa ravintonaan ja esimerkiksi tutkimuksissa jäniksen ja hirven mieluimmin käyttämistä puulajeista, on haapa todettu yhdeksi tärkeimmistä. Riistanhoidollisia toimenpiteitä tehtäessä saatetaankin kaataa haapoja varsinkin jänisten talviravinnoksi.

Haapaan erikoistuneiden lajien elinolosuhteet heikentyvät sitä mukaa kun vanhat ja lahot haavat vähentyvät talousmetsistä. Varsinkin lahoja jättiläishaapoja tulisikin jättää pystyyn mm. päätehakkuussa. Poikkeuksena tosin ovat männyn uudistusalat. Haapoja voisi myös jättää harvennuksissa sekapuuksi. Lisäksi pienialaisia (alle 1 ha) haapametsiä tulisi säästää ja jättää luonnontilaisiksi. Sellaisia ovat esimerkiksi peltosaarekkeet, järvenranta- ja pellonreunasaarekkeet.

Kuva 6. Haapametsikköä peltosaarekkeessa. Pienialaiset haapametsiköt tulisi jättää luonnontilaisiksi niiden monimuotoisuusarvojen vuoksi. Myös haavan ruskaväritys on hyvin näyttävä. Koko metsikkö on todennäköisesti samaa kloonia. (Kuva: Anne Matilainen).

Maisemalliselta arvoltaan haapa on myös yksi merkittävimmistä koko maassa yleisemmin esiintyvistä puulajeista. Haavan ruskaväritys on hyvinkin näyttävä esimerkiksi koivuun verrattuna, ja antaahan jo pienimmässäkin tuulenvireessä haviseva haapa tiettyä tunnelmaa niin lempeisiin kesäiltoihin kuin kirpeisiin syysaamuihinkin. Haapaa voitaisiinkin käyttää piha- ja puis topuuna vaihtoehtoisesti muualta tuotujen puulajien sijaan. Koska se lisäksi esiintyy koko maassa, on se varteenotettava koristepuu myös Pohjois-Suomessa. Nopeakasvuisuutensa puolesta haapa sopisi hyvin myös lyhytkiertoviljelyyn. Tuhoalttiutensa ja suhteellisen huonon lämpöarvonsa vuoksi se ei kuitenkaan ole saavuttanut vastaavaa suosiota kuin monet muut populus- sukuun kuuluvat lajit, lähinnä erilaiset poppelit

Takaisin alkuun

Kulttuuriarvot

Haapa kuuluu olennaisena osana kulttuuriimme. Käyttiväthän jo esi-isämme kalaretkillään korpijärvillä yhdestä haapapuusta tehtyjä ruuhia eli haapioita. Myöhemmin haapaa on käytetty mm. aidaksina, niin kirkkojen paanu- kuin tupien pärekatoissa sekä aittojen ja riihien seinissä,joihin haapa antaa hienostuneen harmaan sävyn patinoituessaan. Suomessa tunnetaan myös jo 1800-luvulta peräisin olevia rakennuksia, joiden kantavatkin rakenteet ovat haapaa. Haapa kuuluu olennaisena osana myös pihoille, haka-alueille, rannoille sekä peltosaarekkeisiin. Ja mitä olisikaan kesäinen tuulenvire ilman haavan lehtien havina!

Lampaiden ja karjan talviruokinta oli ennen vanhaan pitkälle haavasta tehtyjen kerppujen varassa. Myös perinneruokien valmistuksessa haavalla on osansa. Mm. Karjalassa lampaansärän valmistukseen käytettävät kaukalot olivat yleensä haapaa. Lisäksi havisevalla haavalla on myös sijansa monissa loruissa, saduissa ja tarinoissa.

Takaisin alkuun

Kirjallisuutta

Beuker, E. 1991. Breding of aspen and poplars in Finland. Metsänjalostussäätiön tiedonantoja 1: 23-27
Bremen, K., Lehto, K. ja Kurkela, T. Metsäpuiden virus- ja mykoplasmatauteja. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 382
Bärring, U. 1988. On the reproduction of aspen with emphasis on its suckering ability. Scandinavian Journal of Forest Research. 3(2) :229-240
Erikoispuut. 1994. Uudenmaan maaseutuopisto, aikuiskoulutusosasto.
Etholén, K. 1974. Kaatoajan vaikutus koivun ja haavan vesomiseen taimistokoealoilla Pohjois- Suomessa. Folia Forestalia 355
Grönlund, S. Haviseva haapakin hyvä hyötypuu. Puutekniikka 1990 (2) :15-16
Hakkila, P. Leikola, M. ja Salakari, M. 1978. Sitra: Pienpuuston kasvatus, talteenotto ja käyttö. Helsinki.
Karjalainen, H. 1991. Elävä metsä uhanalainen luonto ja metsänhoito. Forssan kirjapaino oy, Forssa.
Kasvien maailma, Otavan iso tietosanakirja 1.toim. Kallio, P ja Rousi, A. 1979. Otava, Keuruu
Keto-Tokoi, P. 1989. Pehmeä vanha haapa palokärjen toivepuu.. Metsälehti 15:11
Koski, V. 1988. Metsäpuiden jalostus. Valtion painatuskeskus, Helsinki
Kärkkäinen, M. 1978. Haapatukkien lahoisuus. Silva Fennica 12 (3): 217-220
Kärkkäinen, M. & Salmi, J. 1978. Tutkimuksia haapatukkien mittauksista ja teknisistä ominaisuuksiata. Folia Forestalia 355
Kärkkäinen, M. & Voipio, R. 1980. Suomalaisia haapa- ja poppelilajeja koskeva kirjallisuus 1759...1979. Silva Fennica 14 (4): 367-382 1981. Haapa- ja poppelilajien käyttö. Silva Fennica 15 ( 2): 156-178
Metsätilastollinen vuosikirja 1992. Toim. Aarne, M. Gummerus kirjapaino oy, Jyväskylä
Nuorteva, M. 1982. Metsänterveysopas. Salmerka oy, Helsinki
Pohjolan luonnonkasvit 1. osa.1958. Suom. toim. Kalela, A. ja Väänänen, H. WSOY, Porvoo
Retkeilykasvio.1984. Toim. Hämet-Ahti, L. ym. Forssan kirjapaino oy, Forssa.
Riikilä, M. 1991. Metsätalouden unohdetut puulajit ovat metsätalouden hylkäämä amatöörinikkarin aarreaitta. Metsälehti 7: 12-13
Ryynänen, L. Micropropagation of hybrid aspen.
Sarvas, R. 1958. Kaksi triploidista haapaa ja koivua. Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja 49.7
Suuri Kasvikirja, osa 2. 1965. Toim. Jalas, J. Otava, Keuruu
Söyrilä, P. 1992. Haapa viilun ja vanerin raaka-aineena. Paperi ja puu 8: 621-627
Tapion uudet ohjeet 1994. Keskusmetsälautakunta Tapio.
Tuimala, A. 1984. Mainettaan parempi haapa. Pellervo 11: 35
Vergleichende chronologie der zentraleuropäischen flora. 1965. Toim. Meusel, H. Jäger, E. ja Weinert, E. VEB Gustav Fischer verlag, Jena
Verkasalo, E. 1990. Koivu ja haapa mekaanisen metsätalouden raaka-aineena Yhdydvalloissa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 367, Helsinki
Verkasalo, E. 1992. Yhdysvalloissa lehtipuita ei hyljeksitä: koivun ja haavan käyttöä voidaan Suomessakin lisätä. Metsä ja puu x:21-23
Vuokila, Y. 1977. Hyvän kasvupaikan haavikoiden kasvukyvystä. Folia forestalia: 299

Takaisin alkuun