Larix sibirica - Siperian lehtikuusi

Yleisesittely - Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset - Elinkierto -
Metsätaloudellinen kasvattaminen - Puuraaka-aine - Kulttuuriarvot - Kirjallisuutta

Teksti: Perttu Finni

Yleisesittely

Siperian lehtikuusen (Larix sibirica) eroaa ulkomuodoltaan muista kotimaisista puulajeista hyvin helposti. Parhaita tuntomerkkejä ovat neulasmaiset lehdet, jotka muuttuvat syksyllä vihreistä kellertäviksi ja varisevat talveksi maahan. Siperian lehtikuusen eroittaa parhaiten muista lehtikuusista käpyjen erilaisuudesta. Rakenteeseen vaikuttaa hyvin paljon kasvuolosuhteet. Ravinteikkaassa ja valoisassa kasvuympäristössä Siperian lehtikuuset muodostavat järeän suorarunkoisen puuston. Levinneisyys Suomessa rajoittuu yksittäisiin pienialaisiin metsiköihin. Esiintymisalue ylettyy kuitenkin Etelä-Suomesta aina Lapin tuntureille asti. Levinneisyys maapallolla käsittää Koillis-Venäjän ja Läntisen siperian.

Siperian lehtikuusen vaateliaisuus kasvupaikkansa suhteen vaihtelee sen mukaan, mitkä ovat puulajille asetetut vaatimukset. Järeäksi suorarunkoiseksi puustoksi kasvaakseen, se vaatii ravinteikkaan ja valoisan kasvuympäristön. Siperian lehtikuusi menestyy myös karuilla ja vuoristoisissa kasvuolosuhteissa, mutta tällöin sen kasvu on hidasta ja runkomuoto huonolaatuista. Lisääntyminen tapahtuu pääasiassa suvullisesti siemenistä, mutta mereisillä alueilla ilmenee myös runkovesoista tapahtuvaa lisääntymistä. Vuotuiselle kasvurytmille on tyypillistä pitkäjaksoinen kasvuaika, jolloin Siperian lehtikuusen kasvu jakautuu poikkeuksellisesti tasan kevät- ja kesäpuun välillä. Kasvun elinikäinen rytmi jakaantuu kahteen vaiheeseen. Nuoruusvaiheessa vuotuinen kasvu lisääntyy tasaisesti 30 - 40 vuoteen asti, kunnes alkaa tasainen kasvun vähenemisen vaihe. Siperian lehtikuusikon kasvattaminen on katsottu onnistuvan Suomen oloissa parhaiten puhtaina metsiköinä. Perustamistiheys ei saa olla liian tiheä, sillä Siperian lehtikuusi on valopuu.

Siperian lehtikuusen metsänhoidollisena erityispiirteenä voidaan mainita sen kelpoisuus ns. ongelma-alueiden metsittäjänä. Kun lisäksi Siperian lehtikuusen tuhoalttius on hyvin pieni, voisi kuvitella sen suosion olevan suurempi kuin mitä se tällä hetkellä on. Teknisiltä ominaisuuksiltaan puuaine on hyvin raskasta ja lujatekoista. Nämä ominaisuudet ovat seurauksia suuren kesäpuuosuuden määrästä. Siperian lehtikuusen lahonkestävyyttä käytetään hyödyksi monissa erikoistarkoituksissa.

Puuaineen sisältämät suuret hartsi- ja uuteainemäärät aiheuttavat ongelmia teollisuuden käytössä ja siitä johtuen Siperian lehtikuusen metsätaloudellinen käyttö on vielä suhteellisen vähäistä. Sen sijaan muu käyttö on huomattavasti laajempaa. Siperian lehtikuusi puolustaa asemaansa erityisesti puun käytön erikoistarkoituksissa, varsinkin maa- ja vesirakentamisessa. Suomessa Siperian lehtikuusi on vasta luomassa kulttuurisia arvoja, mutta Venäjällä sillä on merkittäviä kulttuurisia perinteitä laivanrakennuksesta.

Tuntomerkit

Siperian lehtikuusi luokitellaan pituutensa perusteella keskikokoisiin puihin. Puulajille on ominaista suorarunkoisuus ja heikot hauraat oksat. Oksakiehkurat eivät ole selvästi eroteltavissa toisistaan, johtuen pääkiehkuroiden välissä epäsäännöllisesti sijaitsevista välioksista. Uloimmat oksahaarat ovat harvoin riippuvia. Siperian lehtikuusen latvus on kapeahkon kartiomainen ja usein harsu. (kuva 1.) Täysikasvuisilla puilla rungon kuori kehittyy usein paksuksi syväuurteiseksi uurre- tai kilpikaarnaksi. Kuluvan kesän kalju kasvainranka on alkukesllä vaaleankellertävä vaihettuen loppukesällä tummankellertäväksi. Neulaset ovat litteitä, pehmeitä ja 2 - 3.5 cm:n pituisia. Yläpinnaltaan neulaset ovat tummanvihreitä ja alta vaaleanvihreitä. Lisäksi kummallakin pinnalla on erotettavissa kaksi himmeätä ilmarakojuovaa. Neulaset ovat kinnittyneet pensselimäisinä kimppuina kääpiöversoihin ja kussakin kimpussa on n. 15 - 30 neulasta.(kuva 2.) Emikukat ovat väritykseltään punertavan keltaisia tai vihreitä. Kävyt ovat soikeita, punaruskeita, 2.5 - 4.0 cm:n pituisia ja lyhytperäisiä. Käpysuomut ovat muodoltaan vastapuikeita tai pyöreähköjä, paksuja, reunoiltaan ehytlaitaisia ja selkäpuoleltaan nukkakarvaisia. Niiden lukumäärä vaihtelee 20 - 50 välillä.

Rakenne

Siperian lehtikuusella on syvälle maahan tunkeutuva juuristo, ja se ulottuu helposti 1.5 m:n syvyyteen. Alkukehitykselle on ominaista voimakkaasti kehittyvä paalujuuri, joka myöhemmin korvautuu runsashaaraisella sivujuurista muodostuneella syväjuuristolla. Kosteilla kasvupaikoilla ja levinneisyysalueensa pohjoisosissa Siperian lehtikuusi kasvattaa etupäässä pinnallisen juuriston.

Keskimääräinen pituus vaihtelee kasvupaikan mukaan 10 m:stä 30 m:iin. Valoisuudella on hyvin merkittävä vaikutus Siperian lehtikuusen rungon ja latvuksen rakenteeseen. Varjostettuna latvus ei pääse kehittymään normaalisti, jolla on taas välillinen vaikutus kasvun vähenemiseen. Valoisissa ja harvaan istutetuissa asennoissakaan se ei ole herkkä oksistumaan. Latvus kehittyy alkuun kartiomaiseksi, mutta muuttuu myöhemmin epäsäännöllisemmäksi. Hyvin vanhoilla puilla (yli 200 v.) latvuksen huippu kääntyy vinoon asentoon, ja puut tulevat täten lakkapäisiksi.

Siperian lehtikuusen anatominen rakenne muistuttaa jonkin verran kuusipuuta. Ydinsäteiden rakenne, pihkatiehyet ja pihkatiehyeiden epiteelisolut ovat rakenteeltaan hyvin samankaltaisia sekä lehtikuusella että kuusella. Trakeidit ovat jonkin verran pidempiä ja paksumpikettoisia sekä niiden huokoset ovat suurempia kuin kuusien. Ydinsäteiden tylppysolut ovat suurikokoisia ja niissä on runsaasti pihkaa. Suurimmat erot Siperian lehtikuusen ja kuusen rakenteiden välillä ovat sydän- ja kesäpuuosuuksien määrissä.

Takaisin alkuun

Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset

Levinneisyys Suomessa

Siperian lehtikuusi ei kuulu Suomen alkuperäisiin puulajeihin, vaan se on tuotu maahamme mailmalta erilaisina alkuperinä tai lisäyslähteinä. Kuuluisin ja merkittävin näistä lienee ns. Raivolan lisäyslähde, josta useimmat maassamme esiintyvät Siperian lehtikuusimetsät ovat peräisin.

Varsinaista levinneisyysaluetta ei Suomessa voida rajata, sillä maassamme esiintyvät metsiköt ovat hyvin hajallaan ja pienialaisia. Siperian lehtikuusta on kylvetty ja istutettu Suomessa aivan Lappia myöten, sillä puulaji menestyy hyvin myös korkeassa ilmanalassa.

Siperian lehtikuusimetsiä on arvioitu olevan maassamme 10 000 - 20 000 ha.

Levinneisyys maapallolla

Siperian lehtikuusi on viileän metsävyöhykkeen puulaji, jota esiintyy aina metsänrajalle saakka. Siperian lehtikuusen tiedetään menestyvän kohtalaisen hyvin myös vuoristoissa. Uralilla ja Altain vuoristossa sitä esiintyy aina metsänrajalle 2000 m:n korkeudelle asti.

Siperian lehtikuusen luontainen levinneisyysalue kattaa Koillis-Venäjän ja Läntisen siperian. Se ulottuu pohjoisen 70. leveysasteelta etelään 46. leveysasteelle. Läntisimmät esiintymät tavataan Cajanderin mukaan Äänisjärven läheisyydestä, ainoastaan 200 km:n päässä Suomen rajasta. Edellä mainitut esiintymät ovat tosin satunnaisia ja usein sekametsiköitä.

Levinneisyysalueensa reunamilla Siperian lehtikuusi muodostaa helposti välimuotoja muiden lehtikuusilajien kanssa. (kuva 3.)

Kasvupaikkavaatimukset

Siperian lehtikuusta on sanottu jokapaikan puulajiksi, sillä se menestyy kaikilla kivennäismaiden kasvupaikoilla. Sitä voidaan viljellä myös ns. ongelmallisille kasvualustoille. Tällaisia kohteita ovat esimerkiksi rehevät kasvupaikat ja metsitettävät pellot, joilla rehevä pintakasvillisuus haittaa taimien alkukehitystä. Siperian lehtikuusi lähtee heti ripeään kasvuun, ja pelastuu usein ruohikosta ennen kuin se on päässyt edes kunnolla rehevöitymään. Jotta Siperian lehtikuusi muodostaisi nopeakasvuisia ja runsaspuustoisia metsiköitä tulisi maaperän kuitenkin olla kalkkipitoinen ja mesotrofinen sekä kivennäisravinteiltaan eutrofinen. Siperian lehtikuusia tavataan myös karuillakin kasvupaikoilla, mutta tällöin kasvu on hitaampaa ja keskipituus jää 10 - 20 m:n välille. Soistuneilla ja seisovan pohjaveden vaivaamilla kasvualustoilla kasvu on sen sijaan kituliasta.

Takaisin alkuun

Elinkierto

Lisääntyminen

Luontaisella levinneisyysalueellaan Siperian lehtikuusen uudistumiskyky on kohtalainen. Lisääntyminen tapahtuu pääasiassa suvullisesti siemenistä, mutta mereisillä alueilla Siperian lehtikuusi lisääntyy myös runkovesoista.

Siperian lehtikuusi on yksikotinen puulaji. Kukinnot ovat yksittäin kasvainten päissä ja ilmaantuvat samaan aikaan tai hieman aikaisemmin kuin lehdet. Kukinta alkaa yleensä toukokuun alussa ja on runsas pohjoisessa 6 - 7 v:n ja etelässä 3 - 4 vuoden väliajoin. Tyydyttäviä satoja saadaan lähes joka vuosi. Siemenen varisemista tapahtuu aina maaliskuulta syyskuulle saakka. Variseminen keskittyy kuitenkin touko- ja kesäkuulle, jolloin 60 % siemenistä irtoaa kävyistään ja varisee maahan. Käpysuomut raottuvat vain hiukan, jonka vuoksi siementen leviäminen vaatii voimakkaita tuulia, mikä mahdollistaa siementen kulkeutumisen kauaksikin emopuista.

Kasvun vuotuinen ja elinikäinen rytmi

Siperian lehtikuusi aloittaa kukkimisen 10 - 15 -vuotiaana, metsikkö-muodossa hieman myöhemmin. Neulasmaiset lehdet kehittyvät keväällä kukkimisen aikaan. Vuotuinen kasvu jakautuu poikkeuksellisesti lähes-tulkoon tasan kevät- ja kesäpuun välillä.

Siperian lehtikuusen siementen itävyys ja alkukehityksen edellytykset ovat hyvät suuren siemenkoon ja siten myös huomattavan suuren vararavinnon myötä. Taimien kehitys sirkka-astetta uhkaavien vaarojen jälkeen on erittäin nopeata. Voimakkkaan nuoruuskasvun ansiosta taimet välttävät usein vaivattomasti kilpailutilanteen heinäkasveja vastaan. Kasvuympäristöllä on myös hyvin merkittävä osa taimien alkukehitykseen. Rehevillä ja ravinteikkailla maaperillä kasvu on hyvin nopeata nuorella iällä, tasaantuen kuitenkin hieman myöhemmin. Käännekohta vuotuisen kasvun vähene-miseen tapahtuu n. 40 vuoden iällä metsätyypistä riippuen. Mustikkatyypillä vuotuinen kuutiokasvu kuoretta on suurimmillaan n. 9 m3/ha 40 v:n iässä, kun se OMT:llä on yli 12 m3/ha 30 v:n iällä. Valtapituuden kehityksen suhteen Siperian lehtikuusi on rauduskoivun veroinen ja se saavuttaa 20 m:n valtapituuden MT:llä alle 50 vuoden iällä ja OMT:llä 40 ikävuoteen mennessä. Siperian lehtikuusen järeytyminen on huomattavan nopeaa. Puulaji saavuttaa OMT:llä 30 cm:n valtaläpimitan jopa 40 vuodessa. Siperian lehtikuusen kiertoaika talousmetsässä vaihtelee metsätyypeittäin 50 - 80 vuoden välillä. Biologinen ikä voi olla jopa useita satoja vuosia kestävän puuaineen ansiosta.

Takaisin alkuun

Metsätaloudellinen kasvattaminen

Kasvattaminen

Suomessa Siperian lehtikuusta kasvatetaan lähinnä puisto- tai viljelymetsänä. Luonnontilaisia metsiä maassamme ei juurikaan esiinny. Koska Siperian lehtikuusimetsiä on maassamme suhteellisen vähän ei luontainen uudistaminen voi useinkaan tulla kysymykseen. Täten uudistaminen Siperian lehtikuuselle tapahtuu keinollisesti, pääsääntöisesti istuttamalla. Istutustiheyden ohjelulukuna pidetään n. 1600 tainta/ha. Tiheys ei saa olla suurempi, koska suuri valontarve on välttämätön normaalisti kehittyvälle puustolle. Suuresta valontarpeesta johtuen lehtikuusiviljelmillä ei kannata suorittaa myöhästyneitä täydennysistutuksia, koska 3 - 4 vuotta taimikon perustamisesta lisätty taimimateriaali ei ehdi enää kilpailuun mukaan.

Vaikka Siperian lehtikuusi onkin nopeakasvuinen puulaji, ei taimikonhoitotyötä sovi laimilyödä. Työt tulee suorittaa ajallaan, jotta eri puulajien nopeakasvuiset vesapuustot eivät varjostaisi ja hidastaisi taimiston alkukehitystä.

Tehokkaaseen metsätalouteen pyrittäessä tulee ensiharvennus tehdä 20 - 30 vuoden iässä. Puusto harvennetaan 500 - 700 runkoon/ha. Toinen harvennus suoritetaan 40 - 50 vuoden iässä, jonka jälkeen runkotiheys hehtaarilla on 200 - 300. Hakkuukypsyys saavutetaan 60 - 80 vuoden kiertoajalla.

Siperian lehtikuusi sopii erinomaisesti myös pystykarsinnan kohteeksi, sillä sen itseharventamiskyky on varsin heikko. Oksat ovat ohuita ja sahausjälki kyljestyy hyvin nopeasti lahovikoja jättämättä. Lannoitusta voidaan käyttää kasvutuotoksen lisäämiseksi, sillä järeäksi puustoksi kasvaakseen Siperian lehtikuusi vaatii ravinteikkaan kasvualustan. Typpilannoite on paljon käytetty maanparannusaine harvennushakkuiden jälkeen. Lannoitus edistää typen kiertoa eliöissä ja maaperän orgaanisten aineiden hajoamista sekä liikkuvien typpiyhdisteiden muodostumista, mikä vaikuttaa suoraan ravinteiden yhteyttämiseen ja puuston kasvunopeuteen. Lannoitemäärän ollessa 150 - 180 kg/ha kerta-annoksena, kestää tehokas vaikutus n. seitsemän vuotta.

Metsänhoidolliset erityispiirteet

Siperian lehtikuusi on valopuu, jonka vaikutuksesta se ei menesty erityisen hyvin sekapuuna, vaikka Venäjän Euroopan puoleisessa osassa lehtikuusimetsät ovat usein sekametsiä. Sekametsissä kotimaiset puulajit aiheuttavat sivustavarjostusta, jonka seurauksena Siperian lehtikuusen latvus supistuu. Suomessa Siperian lehtikuusen viljelyksiä luonnehtii metsien pienialaisuus. Tämä johtuu osaksi siitä, että Siperian lehtikuusta on käytetty peltojen metsitykseen.

Siperian lehtikuusi on verraten uusi ja mielenkiintoinen puulaji, jonka vaikutuksesta perustettavilla metsillä on joko taloudellisia tai maisemallisia tavoitteita. Tämän takia maassamme esiintyvät lehtikuusimetsät ovat jatkuvan metsänhoidollisen tarkkailun alla.

Siperian lehtikuusen maata parantavasta vaikutuksesta ollaan montaa mieltä. Totuus löytyy varmaan ääripäiden välistä. On ilmeistä, että Siperian lehtikuusi parantaa osittain maan laatua, mutta sillä katsotaan olevan myös negatiivisesti maaperän laatuun vaikuttavia tekijöitä.

Metsänhoidollisessa mielessä ei ole mitenkään samantekevää, mitä Siperian lehtikuusta viljellään, sillä on olemassa runsaasti erilaisia rotuja. Erilaisista alkuperistä olevilla roduilla on maantieteellisistä eroista johtuvia merkittäviä eroja. Provenienssikokeiden perusteella näyttäisi siltä, että Suomessa olisi viljeltävä Siperialaisen lehtikuusen läntisiä rotuja. Kuuluisin näistä lienee Raivolan lisäyslähde, joka on sopeutunut maamme oloihin erinomaisesti.

Tuhoalttius

Siperian lehtikuusi on hyvin kestävä erilaisia tuhoja ja tauteja vastaan. Tämä on hieman poikkeuksellista, koska kotiutettaessa jotakin puulajia sen luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle, törmätään normaalisti ilmastollisiin ja sieni- tai hyönteisvaurioista johtuviin ongelmiin.

Luonnontuhoista sillä on poikkeuksellinen kestävyys metsäpaloja vastaan, mikä johtunee paksusta tyvikaarnasta ja kyvystä kasvattaa nopeasti palosta syntyneet haavat umpeen. Myrskynkestävyys on myös hyvä, mikä puolestaan johtunee syvälle maahan ulottuvasta juuristosta sekä lujatekoisesta rungosta. Siperian lehtikuusi soveltuu erinomaisen hyvin lumituhoalueiden metsitykseen, sillä lehtikuusethan pudottavat neulasensa talveksi. Tämän seurauksena latvukset eivät kerää lumimassoja samaan tapaan kuin muut havupuut. Siperian lehtikuusi ei ole myöskään kovin hallanarka.

Siperian lehtikuusi on erittäin kestävä lahoa vastaan. Maahan kaatunut puu saattaa säilyä vahingoittumattomana jopa vuosikymmenen ajan. Lahonkestävyys perustuu pihkaisuuden ohella sydänpuun sekä kesäpuun poikkeuksellisen suureen osuuteen.

Siperian lehtikuusella on lukuisia hyönteis- ja sienivihollisia. Vaikka Siperian lehtikuusi onkin puuaineensa ansiosta kestävä tauteja vastaan, ei metsänhoitoa tule laiminlyödä. Tauteja torjuttaessa tulee harvennushakkuiden yhteydessä kiinnittää tarkkaa huomiota sairaiden puiden poistamiseen. Maamme alkuperäiseen faunaan kuuluvista hyönteislajeista vain tukkimiehentäi ja tikaskuoriainen ovat ainoat, jotka voivat esiintyä suorastaan tuholaisina. Siperian lehtikuuselle runsaana ja vahingollisena esiintyviä lajeja ovat Larix-sukuun erikoistuneet monofagit. Nämä lajit seuraavat lehtikuusia uusillekin viljelyalueille. Pahimpia tuholaisia ovat pienet havukirvat, lehtikuusipistiäiset, lehtikuusikoit, lehtikuusen versokääriäinen ja lehtikuusen käpykärpäset.

Takaisin alkuun

Puuraaka-aine

Puuaineen tekniset ominaisuudet

Puuaine on suhteellisen raskasta ja ilmakuivan puun ominaispaino on keskimäärin 640 kg/m3. Tämä luku on suhteellisen vakio myös eri maantieellisillä alueilla. Suuresta ominaispainosta johtuen puu ui vedessä hyvin syvällä (vasta kaadetun puun ominaispaino 850 - 920 kg/m3). Puuston kuiva-tuoretiheys kehittyy iän myötä verraten voimakkaasti. Vuokilan mukaan taimistoikäisen lehtikuusipuun kuivatuoretiheys on noin 360 kg/m3, mutta sen sijaan 90 -vuotisella puulla se on voinut saavuttaa jo arvon 462 kg/m3. Arvot eivät ole vakioita, vaan ne voivat vaihdella jonkin verran puuston eri osissa sekä rungon eri korkeuksilla. Arvoilla on eroavaisuuksia myös sydän- ja mantopuun välillä. Kuoren osuus lehtikuusitukeissa vaihtelee normaalisti 15 - 20 % välillä.

Siperian lehtikuusen puuaineen tunnusomaisia merkkejä ovat voimakkaasti kehittyneet sydän- ja kesäpuuosa. Sydänpuu eroittuu punaisenruskeana jyrkästi vaaleasta, ruskeaan vivahtavasta mantopuusta. Sydänpuun osuus lisääntyy iän myötä siten, että sen osuus on n. 75 % 100 -vuotisissa puissa.

Vuosiluston kesä- ja kevätpuuosan välinen raja on selvästi eroitettavissa. Kesäpuu on ominaisuuksiltaa lujaa ja sen osuus vaihtelee 30 - 50 %:iin. Puulajille tyypillinen lujuus ja raskaus johtuukin pääasiassa juuri kesäpuuosuuden keskimääräistä suuremmasta osuudesta.

Puulajin keskeisimpiä teknillisiä ominaísuuksia on sen suuri kestävyys kosteuden ja kuivuuden vaihteluille. Puuaines on hyvin lahonkestävää ja on osittain juuri tästä syystä hyvin arvostettua. Lahonkestävyydelle merkityksellistä on puun sisältämien uuteaineiden, kuten pihkapitoisuuden määrä ja laatu. Siperian lehtikuusen lahonkestävyys paranee myöhemmällä iällä sydänpuun kehityksen myötä. Tämän takia kestäväksi rakennepuutavaraksi käytettävää Siperian lehtikuusta ei tulisi kaataa alle 100 -vuotiaana, koska niiden lahonkestävyys perustuu sydänpuun määrään ja ominaisuuksiin.

Siperian lehtikuusta on pidetty vaikeasti kuivatettavana, koska väärin suoritettu kuivaus aiheuttaa vääristymiä ja halkeilua. Kieroutuminen ja syrjävääryys vähenevät etäisyyden kasvaessa ytimestä.

Metsätaloudellinen käyttö

Siperian lehtikuusen metsätaloudellinen käyttö on vielä vähäistä muihin kotimaisiin puulajeihimme verrattuna. Puulajin teollisen hyväksikäytön vähyys on ymmärrettävää, koska sen saatavuus on satunnaista ja määrät ovat vähäisiä. Tähän on osittain taas syynä aikaisempien vuosikymmenten aikana tapahtunut käsittämättömän nihkeä suhtautuminen Siperian lehtikuuseen, vaikka puulajille olisi ollut kasvavia markkinoita tiedossa. Nyttemmin suhtautuminen on muuttunut suopeammaksi, ja sen uusi tuleminen näyttäisi todennäköiseltä.

Siperian lehtikuusi puolustaa parhaiten paikkaansa erikoistarkoituksissa, mutta sillä on merkitystä myös teollisuuden käytössä. Nopean järeytymisen ansiosta hyötykäyttö keskittyy lähinnä tukkipuuhun ja kuidun merkitys jää näin hyvin vähäiseksi. Siperian lehtikuusi on mieluinen puulaji sahateollisuudelle juuri sen järeytymisnopeuden ansiosta. Selluteolli-suudessa Siperian lehtikuusen tarve on ollut satunnaista, joka on ollut osasyynä sen hitaaseen suosioon metsänomistajien keskuudessa, sillä tähän saakka metsätaloudessa on metsän tuottavuus ollut etusijalla. Sellukeitoksissa Siperian lehtikuusen osuus on 10 - 15 % mäntykuidun seassa. Suurempia pitoisuuksia ei voida keittoerissä käyttää, koska suuren pihkapitoisuuden takia se vaatisi muuten oman keittoliuoksen.

Muu käyttö

Siperian lehtikuusi puolustaa parhaiten asemaansa puun käytön erikoistarkoituksissa. Kyseinen puulaji omaa sellaisia ominaisuuksia, joita on vaikea korvata muilla puulajeilla.

Siperian lehtikuusi on ollut erittäin merkittävä puulaji laivanrakennus-teollisuudelle siihen aikaan, kun laivat rakennettiin vielä puusta. Tällöin puun järeys ja kestävyys pääsivät parhaiten oikeuksiinsa. Raivolan lehtikuusikko perustettiin aikanaan juuri Kronstadtin laivaveistämön tarpeita ajatellen. Vaikka puun käyttö laivanrakennuksessa on nykyään vähäistä, niin Siperian lehtikuusen käyttö vesi- ja kosteissa ulkoilmarakenteissa on kuitenkin säilynyt. Se on hyvin käyttökelpoista sähkö- ja puhelinpylväinä, rata- ja kaivospölkkyinä, aidanseipäinä, pitkospuina, pakkaus- ja tynnyrilautoina, lattioina navetoissa ja saunoissa sekä laitureiden rakennuspuuna. On kuitenkin muistettava, että ei minkään puulajin kestävyys ole ikuista, vaan käyttöikä on hyvin riippuvaista käyttökohteesta ja sen ympäristöolosuhteista. Siperian lehtikuusta käytetään jonkin verran myös talojen panelointiin. Saksassa lehtikuusivaneri on saanut osakseen paljon kiitosta. Polttopuuna Siperian lehtikuusi on kotimaisten havupuiden veroinen. Hiilen valmistuksessa sillä on ollut lisäksi vähäinen merkitys. Lehtikuusen sisältämät hartsit ja uuteaineet kelpaavat maali- ja elektroniikkateollisuudelle, jopa elintarvikkeisiin.

Siperian lehtikuusella on suurta merkitystä maiseman elävöittäjänä ja sitä voidaankin syystä sanoa ympäristömme eksoottiseksi puulajiksi. Lehtikuusen suosio puisto- ja katupuuna on kasvanut valtavasti, vaikka se pudottaakin talveksi neulasensa ja muuttuu alastoman näköiseksi. Kevään kirkkaan vihreyden ja syksyn kauniin kellertävyyden on katsottu korvaavan tämän puutteen.

Siperian lehtikuusella on katsottu olevan merkitystä myös riistanhoidollisessa mielessä. Metsot ovat erittäin mieltyneitä lehtikuusen neulasiin. Biodiversiteetin kannalta lehtikuusen runko tarjoaa monille hyönteisille ja pikkueliöille elinympäristön ja niiden saalistajille puolestaan ravinnonhakukohteen. Pahoille hirvituhoalueille Siperian lehtikuusi on varteenotettava vaihtoehto, sillä hirvien on katsottu välttävän lehtikuusta ravintokohteenaan.

Takaisin alkuun

Kulttuuriarvot

Siperian lehtikuusella ei ole vastaavanlaisia kulttuurisia perinteitä Suomessa, kuten muilla kotimaisilla puulajeilla. Se on vierasperäinen puulaji, joka on yrittänyt vakiinnuttaa asemaansa viimeisen 150 -vuoden ajan Suomalaisissa metsissä. Kotiutuminen uuteen asuinmaahan on sujunut menestyksellisesti, vaikkakaan se ei ole saavuttanut edellytyksiin nähden sille kuuluvaa suosiota. Suomessa on säilynyt pitkään kolmen puulajin valta-asema, joten monimuotoisuuden kannalta olisikin hyvin toivottavaa, että puulajisuhteet tasoittuisivat uusien puulajien, kuten Siperian lehtikuusen tulon myötä.

Takaisin alkuun

Kirjallisuutta

Jukka, L. (toim.) Metsänterveysopas. 1988. Salmerka Oy. Helsinki.
Moilanen, M. ja Murtovaara, I. (Toim.). Metsäntutkimuspäivä Kajaanissa 1992. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja ; 464.
Parviainen, J. 1985. Puulajien kilpakasvu : lehtikuusi ja rauduskoivu tasaveroiset alussa. Metsälehti ; 17, s. 13.
Pirinen, S. 1988. Siperian lehtikuusi. Metsävaltio ; 10, s. 13.
Rantanen, M. 1988. Lehtikuusen suosio kasvaa. Metsälehti ; 1, s. 12.
Sarvas, R.1964. Havupuut. WSOY. Porvoo. Helsinki
Siltaloppi. P. 1986. Lehtikuusi kestää ja kasvaa hyvin. Metsälehti ; 2, s. 12-13.
Sipi. M. 1988. Lehtikuusen tuotanto- ja käyttöominaisuudet mekaanisessa metsäteollisuudessa : lehtikuusisahatavaran kuivaus- ja laatuominaisuuksia. Tiedonantoja ; 45. Teknillinen korkeakoulu. Puun mekaanisen teknologian laboratorio.
Tuimala, A. 1993. Lehtikuusen kasvatus Suomessa. Tiedonantoja ; 7, s. 77-82. Joensuun yliopisto, metsätieteelinen tiedekunta.
Viherä, A. 1984. Lehtikuusi viihtyy Suomessa. Maaseudun tulevaisuus; 11, s. 4.
Viitanen, H., Paajanen, L., Nurmi, A., Viitaniemi, P. 1993. Korvaako lehtikuusi kyllästetyn puun? Paperi ja puu ; 9-10, s. 680-681.
Vuokila, Y. 1960. Siperialaisten lehtikuusikoiden kehityksestä ja merkityksestä maamme metsätaloudessa. Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja ; 52.5. Helsinki
Vuokila, Y. 1988. Siperian lehtikuusi on kelpo puulaji. Käytännön maamies ; 1 s. 71, 73.
Vuokila, Y., Gustavsen, H.G., Luoma, P. 1983. Siperian lehtikuusikoiden kasvupaikkojen luokittelu ja harvennusmallit. Metsäntutkimuslaitos. Folia forestalia ; 554

Takaisin alkuun