Fraxinus excelsior - Saarni

Yleisesittely - Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset - Elinkierto -
Metsätaloudellinen kasvattaminen - Puuraaka-aine - Kulttuuriarvot - Kirjallisuutta

Teksti: Jari Johansson

Yleisesittely

Kesällä saarnen (Fraxinus excelsior) parhaita tuntomerkkejä ovat päätöpariset, parilehdykkäiset, 15-20 cm pitkät lehdet. Talviasuisen saarnen tunnistaa parhaiten paksuista oksista sekä mustanruskeista, hieman kulmikkaista silmuista. Rakenteeltaan saarni on pystyhaarainen 15-25 m pitkä puu, jonka latvus on pyöreähkön harva. Avoimella kasvupaikalla latvus saattaa kasvaa hyvinkin kookkaaksi.

Kuva 1. Yksittäin kasvava n. 15 pitkä saarni entisen Gammelbackan kartanon pihapiirissä, Porvoo.

Luontainen levinneisyysalue Suomessa rajoittuu lähinnä tammivyöhykkeelle. Suotuisille kasvupaikoille istutettuna sitä tavataan myös Keski-Suomessa. Saarni on eurooppalainen kasvi, jota kasvaa Länsi-Euroopasta Kaukasukselle saakka, muttei enää Uralin itäpuolella. Euroopan eteläisimmillä sekä pohjoisimmilla alueilla ei esiinny saarnea. Saarnen suvun levinneisyys maapallolla sen sijaan on huomattavasti laajempi, ulottuen pääosin Euroopan, Aasian ja Amerikan temperaattisille ja hemiboreaalisille ilmastovyöhykkeille.

Kasvupaikkavaatimusten suhteen saarni on vaateliain maassamme esiintyvistä jaloista lehtipuista. Menestyäkseen se tarvitsee syvämultaisen, viljavan ja kalkkiperäisen kasvupaikan, jolla on riittävästi virtaavaa pohjavettä. Tämän lisäksi saarni on erittäin hallanarka. Saarni lisääntyy pääosin suvullisesti siementen avulla, mutta se kasvattaa tehokkaasti myös tyvi- ja kantovesoja. Kukkiminen tapahtuu toukokuussa ennen lehtien puhkeamista. Kukat ovat vaatimattomia ja niiden pölytys tapahtuu tuulen avulla. Saarni on sekasopuinen. Siivelliset pähkylät kypsyvät lehtien varisemiseen mennessä. Ne säilyvät puussa pitkälle talveen. Siementen leviäminen tapahtuu tuulen avulla talven ja seuraavan kevään aikana. Saarnen kasvun vuotuinen rytmi poikkeaa muista puulajeista sikäli, että sen kasvukausi on sangen lyhyt. Lehdet puhkeavat hyvin myöhään, vasta kesäkuun alussa. Vastaavasti ne putoavat aikaisin syksyllä, ensi pakkasten aikaan. Lehdet putoavat vihreinä. Saarni kasvaa nuorena nopeasti. 30-40 ikävuoteen asti se kasvattaa ainoastaan pitkäversoja. Tämän jälkeen elinkautisessa rytmissä tapahtuu muutos ja oksiin kasvaa kaarevia lyhytversoja, minkä seurauksena latvus alkaa laajeta. Noin sataan ikävuoteen mennessä se on saavuttanut täyden pituuden. Saarni voi elää 200 - 300 vuoden ikäiseksi.

Hyvän runkopuun tuottamiseksi sekä hallavaurioidentorjumiseksi kasvattaminen tapahtuu nuorena tiheissä sekapuutaimikoissa. Myöhemmin muuta puustoa poistetaan, jotta saarnen latvukset saavat riittävästi valoa. Harvennuksissa kiinnitetään huomiota erityisesti laatuun. Loppuvaiheessa päädytään metsiköihin, joissa on 150-200 runkoa/ha. Valtapuiden alle kannattaa jättää aluspuustoa. Saarnen vaativuus kasvupaikan suhteen sekä hallanarkuus ovat sen metsänhoidollisia erityispiirteitä. Näistä seikoista johtuen sitä kannattaa viljellä ainoastaan parhaimmille lehtomaille, mielellään rinteeseen, joissa ei ole hallanvaaraa. Tuhoalttiuden suhteen saarni on sangen kilpailukykyinen muihin lehtipuihin nähden. Myyrävaara ei ole keskinkertaista suurempi ja jänis ei mielellään syö saarnen latvaa tai kuorta. Mäkysen (1988) mukaan saarni maistuu hirvelle. Lahovikaa esiintyy jonkin verran.

Saarnen puuaines on kellertävää ja teknisiltä ominaisuuksiltaan se soveltuu kohteisiin, joissa tarvitaan veto- ja iskutaivutuslujuutta. Saarnen metsätaloudellinen käyttö on sangen vähäistä, lähinnä vaneriteollisuus käyttää virheetöntä saarnea pintaviiluina. Muusta käytöstä voidaan yleisesti sanoa, että sitä käytetään viimeistely-, koriste-, sekä puusepänpuuna. Saarnella on aivan erityinen merkitys skandinavisessa mytologiassa. Kulttuuriarvona voidaan pitää saarnen asemaa vanhan kansan rohdoskasvina.

Tuntomerkit

Saarni on pystyhaarainen, nuorena harmaavihreä- myöhemmin harmaarunkoinen 15-25 m pitkä jalolehtipuu (kuva 1). Pisimmät Suomessa mitatut yksilöt ovat olleet yli 30 metrisiä.

Vanhan puun kuori on pitkittäisuurteista rosokaarnaa. Kuluvan vuoden kasvainranka on liereä ja kalju. Talvisilmut ovat mustia-ruskeanmustia, kärkisilmu on kartiomainen. Ylin hankasilmupari on aivan kärkisilmun tyvellä. Lehtiarpi on pyöreä eikä ulotu silmun sivuille.

Lehdet ovat 15-20 cm pitkiä, vastakkaisia ja korvakkeettomia. Lapa on päätöparinen ja parilehdykkäinen (kuva 2). Lehtilapa on tavallisesti 4-7 parinen, keskiranka nivelistä niukkakarvainen. Lehtiruodissa on päällä syvä uurre, joka jatkuu päätöleh-dykkään asti. Lehdykät ovat 3-10 cm pitkiä, melkein tai aivan ruodittomia, kapeanpuikeita-soikeita, hammaslaitaisia (Alanko:1988 Hämet-Ahti ym. :1992 ).

Kuva 2. Saarnen lehti

Rakenne

Saarnesta kasvaa suuri ympäristöään hallitseva puu, mikäli sille annetaan riittävästi kasvutilaa. Pituutta saattaa kertyä reilut parikymmentä metriä ja leveyttä saman verran. Vanhan saarnen tunnistaakin helposti suuresta, pyöreähköstä latvuksesta, kun taas nuoren puun latvus on kartiomainen.

Saarni haarautuu varsijatkoisesti eli alkuperäinen ranka kasvaa jatkuvasti pituutta ja hankasilmuista muodostuu sivuhaaroja ja niille edelleen seuraavan asteen haaroja (Raatikainen 1988). Oksakulmat ovat pystyt, mikä antaa puulle ylöspäin tavoittelevan yleisilmeen. Saarnen oksat ovat paksut. Valoisilla ja avoimilla paikoilla se saattaa haarautuu jo tyveltä, jolloin muodostuu monihaaraisia puuyksilöitä. Saarni ei kuitenkaan ole yhtä herkkä muodostamaan vesioksia kuin esim tammi. Näin ollen se voi yksittäisenäkin puistopuuna kasvattaa komean, haarautumattoman rungon.

Metsiköissä saarnista kehittyy suoria, vähäoksaisia yksilöitä. Oksatonta runkopuuta saattaa sulkeutuneissa metsiköissä olla 15-20 m. Metsiköissä rinnankorkeusläpimitta on keskimäärin 60 cm (30-100 cm), avomaalla kuusikin metriä (Alanko 1988, Salmi 1988). Saarnella on voimakas paalujuuri ja siitä lähtevät, syvälle maahan tunkeutuvat sivujuuret, joten se kestää sangen hyvin myrskyjä (Raatikainen 1988).

Takaisin alkuun

Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset

Levinneisyys Suomessa

Saarnen luontainen levinneisyysalue rajoittuu lähinnä Pori - Kalvola - Hattula - Hollola - Sippola linjan eteläpuolelle . Sen pohjoispuolellakin se menestyy melko hyvin suotuisilla kasvupaikoilla aina III-menestymisvyöhykkeen pohjoisrajalle saakka. Tämän pohjoispuolella saarni kärsii huomattavasti halloista sekä ankarista talvista. Tornio-Kajaani linjan pohjoispuolella saarnet jäävät, talvivaurioista johtuen pensasmaisiksi. Kovina pakkastalvina, talvehtimisvaurioita esiintyy II- ja jopa I- vyöhykkeelläkin (Raatikainen 1988).

Eniten saarnia esiintyy Lounais-Suomen saaristossa ja rannikolla ns. tammivyöhykkeellä, missä se on yleisin jalo lehtipuumme. Muualla se ei muodosta metsiköitä, vaan kasvaa yksittäispuina tai enintään pieninä ryhminä.

Kuva 3. Saarnen levinneisyys Suomessa

 

Levinneisyys maapallolla

Saarni on tyyppillisen eurooppalainen kasvi, joka kasvaa temperaattiselta vyöhykkeeltä aina hemiboreaaliselle vyöhykkeelle asti. Maanosan eteläisimmista ja pohjoisimmista osista se sen sijaan puuttuu. Idässä saarni kasvaa aina Kaukasukselle asti, mutta Uralin takana sitä ei enää tavata

.

Kuva 4. Saarnen (Fraxinus excelsior) levinneisyys maapallolla.

Saarnen suku, johon kuuluu 50-60 lajia on levinnyt suhteellisen laajalle. Sitä esiintyy Pohjois-Amerikassa, Euraasiassa ja Pohjois-Afrikassa, eteläisimmät kasvavat Filippiinien, Jaavan sekä Hondurasin vuoristoissa. Pohjoisimmat Fennosskandiassa ja Itä-Kanadassa (Hämet-Ahti 1988, Raatikainen 1988).

Kuva 5. Saarnen suvun levinneisyys maapallolla (Kuva Jari Johansson)

Kasvupaikkavaatimukset

Saarnea voidaan hyvällä syyllä sanoa puulajiemme hienohelmaksi. Hyvin kasvaakseen se vaatii kaikkein parhaita lehtomaita, joiden vesitalouden tulee olla kunnossa ts. on oltava liikkuva ja hapekasta pohjavettä jonka tulee lähelle pintaa (Rainio 1989). Seisova ja hapan vesi heikentävät saarnen kasvumahdollisuuksia. Se on herkkä myös kuivuudelle.

Saarni on tyypillinen kalkinsuosija, joka vaatii suhteellisen neutraaleja kasvuolosuhteita. Saaristossa sen kasvupaikkojen on havaittu olevan runsaskalkkista siluurimoreenia, peruskalliokalkkia tai simpukankuorisoraa (Hinneri 1988). pH:n tulee olla vähintään 5,8, optimi on 6,3-6,5 ja maksimi 7,3. Liian alhainen pH aiheuttaa juuriston epämuodostumia ja liian korkea puolestaan kloroosia.Typen ja fosforin tasapainolla sekä kalsiumin saannilla on havaittu olevan selvä vaikutus silmujen talvehtimiseen (Raatikainen 1988). Saarni ei myöskään siedä jäykkäsavisuutta toisin kuin tammi, joka on muuten suhteellisen samanlainen kasvupaikkavaatimuksiltaan.

Saarnen pakkasenkestävyys on usein sen kasvua rajoittava tekijä. Se on erittäin herkkä keväthalloille ja menettääkin usein lehtensä loppukevään viimeisissä pakkasöissä: siitäkin huolimatta, että sen lehdet puhkeavat vasta hyvin myöhään. Brittein saarilla on saarnen siementaimien todettu kestävän 0* C, muttei -3* kylmyyttä (Wardle 1961). Kovat talvipakkaset aiheuttavat suurillekin puille pakkashalkeamia. Kylmänkestävyys paranee kuitenkin talvea kohti. 1980-luvun kovina talvina Mustilan arboretumissa kuoli jopa 15 metrisiä saarnia. Syyksi epäiltiin juuriston paleltumista. (Hinneri 1988, Raatikainen 1988)

Takaisin alkuun

Elinkierto

Lisääntyminen

Saarni kukkii toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa ennen lehtien puhkeamista. Kukinto on röyhy ja se sijaitsee verson päässä. Kukat ovat melko pieniä, vaatimattomia sekä kehättömiä eli terä ja usein myös verholehdet puuttuvat. Väriltään ne ovat tumman sinipunertavia. Pölytys tapahtuu tuulen avulla.

Saarnen siemen on pitkänomainen, n. 2,5 cm pitkä, litteä, lenninsiivellinen pähkylä. Hedelmä on aluksi kiiltävän vihreä, mutta kypsyessään se muuttuu kellanruskeaksi. Saarnen siemenet kypsyvät lokakuussa. Siemen pysyy puussa pitkälle talvikauteen. Siemenet leviävät tuulen avulla pitkiäkin matkoja joko ilmassa, hangella, jäätä pitkin tai vedessä. Ne itävät seuraavana keväänä tai vasta usean vuoden kuluttua. Siemenellä on horrostila, ja siemen vaatii 2-3 kuukauden kylmäkäsittelyn, jotta itäminen tapahtuisi. Siemenet voivat itää pimeässäkin, mutta sirkkataimet tarvitsevat valoa vihertyäkseen. Saarni kukkii runsaasti vuosittain, mutta siemenen itävyys vaihtelee vuodesta toiseen.

Saarnimetsiköiden alle muodostuu helposti uusi sukupolvi, sillä se itää varsin helposti suotuisissa olosuhteissa. Se kestää nuorena hyvin varjostusta, mikä edesauttaa uuden puusukupolven luontaista syntyä.

Saarni kuuluu öljypuiden heimoon, joiden kukat ovat yleensä kaksineuvoisia. Erikoista saarnen kukinnalle on, että samankin puun sukupuolisuhteet voivat vaihdella vuodesta toiseen eli se on sekasopuinen. Sillä voi olla kaksineuvoisia kukkia tai sitten yksinomaan hede- tai emikukkia tai sitten näitä kaikkia samassa puussa.

Saarni lisääntyy myös tyvi- ja kantovesoista, jotka voivat kasvaa jopa yli metrin yhden kasvukauden aikana. Vesat ovat harvoin lahovikaisia. (Alanko 1988, Hämet-Ahti 1992, Raatikainen 1988).

Kasvun vuotuinen ja elinikäinen rytmi

Saarni vaatii Suomen oloihin nähden korkean lämpösumman ennen kuin sen kasvukausi alkaa. Se puhkeaa lehteen huomattavasti muiden puiden jälkeen, vasta kesäkuun ensimmäisellä tai toisella viikolla. Tätä pidetään sopeutumiskeinona levinneisyysalueen pohjoisosien keväthalloja vastaan. Syksyllä se puolestaan pudottaa lehtensä aikaisin, ensimmäisten pakkasöiden jälkeen, lämpötilan noustessa jälleen yli nolla-asteen (Alanko 1988). Lehdet putoavat vihreinä, jolloin puu ei pysty varastoimaan niissä olevia ravinteita. Tästä johtuen ravinteet joutuvat maahan, missä niillä on maan kasvuominaisuuksia parantava vaikutus. Puun lehdessäoloaika ja samalla kasvukausi muodostuu näin ollen sangen lyhyeksi. Lyhyt vihreä kausi on vähentänyt saarnen suosiota pihapuuna.

Taimena saarni kestää hyvin varjostusta ja pystyy hyvin kilpailemaan aluskasvillisuuden kanssa, heiniä lukuunottamatta. Ahvenanmaalla se saavuttaa, valoisalla paikalla 10:ssa vuodessa 2,1 metrin ja varjoisalla 3,2 metrin pituuden (Huldén 1941). Vuosikasvu saattaa poikkeuksellisesti olla yli metrinkin. Liiallinen varjostus (kuusikot) hidastaa kuitenkin kasvua. Saarni kasvaa 30-40 vuotiaaksi asti nopeasti kasvattaen ainoastaan pitkäversoja. Vasta tämän jälkeen oksiin kasvaa kaarevia lyhytversoja. Tässä iässä saarni alkaa myös kukkia (Alanko 1988). Nopea kasvu edellyttää edullisia valo- ja kasvuolosuhteita. Saarni saavuttaa täyden pituutensa noin sadan vuoden ikäisenä. Paksuuskasvu jatkuu kuitenkin läpi koko elämän. Saarni saattaa elää 200-300 vuotiaaksi, mutta yli 250 vuotias puu on jo harvinaisuus (Alanko 1988).Vanhimmat Ruotisssa mitatut yksilöt ovat olleet yli 600 vuotiaita (Kujala 1980), Suomen vanhin lienee Korppoossa vuonna 1952 mitattu noin 325-vuotias saarnijätti (Granit 1952).

Takaisin alkuun

Metsätaloudellinen kasvattaminen

Kasvattaminen

Saarnen kuten muidenkaan jalojen lehtipuiden kasvattamisesta ei ole liieämmälti tietoa. Pääosin Torsten Rancken suorittamien kokeilujen ja ulkomaisen kirjallisuuden avulla on kuitenkin saatu jonkinlainen käsitys tarvittavista toimenpiteistä.

Saarnimetsikön voi perustaa kahdella tavalla: joko kylvämällä tai sitten istuttamalla. Ensimmäinen tapa on kuitenkin työläs heinimisen takia, eikä siitä muutenkaan ole kovinkaan paljoa tietoa. Näistä seikoista johtuen metsiköt perustetaan valtaosin istuttamalla.

Istutukset voidaan tehdä joko verhopuuston alle, saman kokoisen vesakon sekaan tai seka/puhdasviljelmänä. Verhopuusto on suositeltava, koska se suojaa taimia hallalta ja parantaa pituuskasvua. Seka/puhdasviljelmä tulee usein kysymykseen peltojen metsityksessä. Mikäli uudistusala on ehtinyt vesakoitua voidaan taimet istuttaa kilpailevan vesakon sekaan. Tällöin saarnien pituuskasvu on nopeaa.

Istutukset tulisi tehdä käyttäen riittävän suuria (2/0 tai 2/1) taimia ja noin 3 metrin istutusväliä. Tiheämpään ei kannata istuttaa, sillä taimet ovat suhteellisen kalliita ja tiheyttä voi lisätä esim. tervalepällä. Toiseksi saarni ei muodosta juurikaan vesioksia, joten suhteellisen harvallakin taimikolla saadaan aikaan haaratonta runkopuuta. Hallanaroille aloille ei saarnea pidä istuttaa. Nuorissa taimikoissa tulee erityistä huomiota kiinnittää heinäntorjuntaan (varsinkin Poa-lajeihin). Näin koska saarni ei pysty kilpailemaan heinäkasvien juuriston kanssa.

Kun taimikko on 2-3 metristä ollaan voiton puolella. Tässä vaiheessa aletaan kiinnittämään huomiota latvuksen kehittymiseen, kuten muillakin jaloilla lehtipuilla. Varjostavia puita sekä huonorunkoisia saarneja poistetaan, jotta latvukset saavat riittävästi tilaa. Saarni on valopuu ja liiallinen tiheys aiheuttaa nopeasti latvuksen supistumista ja kasvun hidastumista. Samalla tulisi mahdollinen verhopuusto poistaa. Harvennushakkuut tulisi tehdä verrattain usein noin 10 vuoden välein. Periaatteena tulisi kasvatusmetsissä olla 50 % latvusosan ylläpitäminen. Näin saadaan samanpaksuisia vuosilustoja ja tukki järeytyy tasaisesti.

Kun saarnella on 5-6 m pitkä oksaton tyvirunko aloitetaan varsinaiset väljennyshakkuut. Ne lisäävät edelleen puuston järeyttä sekä alikasvosta.

Parhailla kasvupaikoilla saadaan arvopuutavaraa noin 60-80 vuodessa. Tällöin hehtaarilla on 150-200 runkoa ja rinnankorkeusläpimitta keskimäärin 40-45 cm. Saarnea ei kannata kasvattaa liian järeäksi, sillä sen arvo ei juurikaan nouse järeytymisen myötä kuten tammella.

Luontaisesti syntyneet saarnitaimikot tulee perata ja harventaa noin 2 m pituudessa 2-3 m taimivälille. Samalla poistetaan verhopuusto. Tämän jälkeen taimikon kasvattaminen seuraa istutustaimikon hoito-ohjeita (Hämet-Ahti 1992, Rainio 1989).

Metsänhoidolliset erityispiirteet

Saarni pudottaa lehtensä vihreinä, jolloin niissä olevat ravinteet joutuvat maahan. Helposti hajoavalla lehtikarikkeella on huomattava merkitys maan ravinnetalouden kannalta ja saarnella onkin kasvualustaansa parantava vaikutus. Ravinteisuuden parantuessa saarni lisää paitsi omia, niin myös muiden puulajien ja varsinkin aluskasvillisuuden kasvuedellytyksiä. Lisäksi lehtien myöhäinen puhkeaminen edesauttaa pohjakerroksen kevätkasvien viihtyvyyttä. Parempaa paikkaa saada kevätkukat viihtymään ja lisääntymään ei ole kuin saarnistorinne aluspuustona pähkinäpensas (Rainio 1989).

Saarnelta on tavattu myös mykoritsa. Sieni kasvattaa rihmastonsa juurten soluihin, joissa saarni puolestaan sulattaa sienirihmojen kärkiä ravinnokseen. Suhde on lähempänä loisimista kuin männyn ja kuusen mykoritsoilla.

Monimuotoisuuden kannalta saarnella on myös merkitystä, sillä vanhojen saarnien kuorella elää useita sammalia, jäkäliä, kääpiä sekä pieneliöitä. Saarnen tavoin useat niistä ovat meillä aivan esiintymisalueensa pohjoisrajoilla. (Vuokko 1988) Merkittävimpinä mainittakoon viiru- ja isohiippasammal (Orthotrictum striatum ja O. lyellii), Harmaröyhelö (Platismatia glauca), sormipaisukarve (Hypogymnia physodes), puistoisokarve (Parmelia acetabulum), keltakultajäkälä (Caloplaca flavorubescens), suomukääpä (Polyporus Squamosus) ja lehtoludekääpä (Skeletocutis nivea) (Kotiranta1988, Puolasmaa 1988).

Kasvatuksellisina erityispiirteinä voidaan pitää saarnen vaativuutta kasvupaikan suhteen sekä hallanarkuutta.

Tuhoalttius

Muihin lehtipuihin nähden saarni poikkeaa siinä, että tuhoeläimiltä se saa olla suhteellisen rauhassa. Pahoina myyrävuosina, myyrille kelpaa lähes kaikki puulajit kuusesta lähtien. Saarnen vaatima voimakas heinääminen vähentää kuitenkin tuhoriskiä huomattavasti, eikä saarni ole muutenkaan myyrän ensisijaista herkkua.

On joitakin lajeja, jotka eivät kelpaa jänikselle ja yksi niistä on saarni. Muut jalot lehtipuut, niinipuuta lukuunottamatta, maistuvat erinomaisesti ja istutukset onkin aidattava tai muuten suojattava. Tietenkin jänis voi maistaa taimen latvaa, mutta yleensä katkaistu osa löytyy maasta koskemattomana. Saarnen kuoreen ei jänis kajoa.

Mäkysen (1988) väitteet saarnen hirvi- ja peuratuhoriskistä perustuvat pitkälti Ruotsalaisessa kirjallisuudessa (Almgren ym 1984) esille tulleisiin seikkoihin. Kotimaista kokemusta ei liiemmälti ole. Tietenkin hirvi tahtoo riipiä kaikki puut missä lehti havisee, joten pienialaisten viljelmien suojaaminen aidalla ei liene hätävarjelun liioittelua (Rainio 1988). Saarni tosin kestää hyvin oksien katkomista, mutta kasvaa silloin epämuotoiseksi.

Taloudellisesti kannattavan kiertoajan puitteissa (60-80 v) ei saarnella juurikaan ole lahovikaa. Vanhoissa puissa sen sijaan esiintyy lahoa. Ilmeisesti suomukääpä (Polyporus squamosus) on saarnen tärkein tai ainakin näkyvin lahottaja. Tietenkin muutkin sienilajit voivat lahottaa saarnen puuainesta, mutta käävät ovat tärkein lahottajaryhmä. Alkava lahovikaisuus näkyy punaisina ja keltaisina läiskinä puuaineessa, samoin kuin puun värjäytyminen harmaanmustaksi tai-valkeaksi. Sään vaihteluissa puuaineen kestävyys on vähäistä, joten saarni ei sovellu ulkokäyttöön (Salmi 1988).

Takaisin alkuun

Puuraaka-aine

Puuaineen tekniset ominaisuudet

Saarni on kehäputkiloinen lehtipuu, jonka putkiloiden koko on tangentin suunnassa jokseenkin muuttumaton, mutta pienenee selvästi kevätpuusta kesäpuuhun päin. 1,5-12,0 mm leveät vuosilustot erottuvat selvästi kaikissa leikkauksissa. Puuaine on rakenteeltaan enimmäkseen ohut-, pitkä- ja suorasyistä.

Sydänpuu ja pintapuu ovat vaikeasti erottuvia. Pintapuu on paksu, melkein valkea, kellertävä tai vaalean punertava. Vasta iän mukana, yli 60-vuotiailla puilla, syntyy selvä sydänpuumuodostuma, joka erottuu pintapuusta terävästi harmaana, vaaleanruskeana tai oliivin värisenä. Kesäpuu on kevätpuuta tummempaa. Puuaine on hyvin koristeellista.

Nopeasti kasvanut, paksulustoinen puuaines on kovempaa ja lujempaa kuin hitaasti kasvanut puuaine. Ero johtuu kuitujen pituudesta. Saarnen puuaines on hieman koivua painavampaa. Sen tuoretiheys on keskimäärin 800 kg/m3 ja kuivatiheys 650 kg/m3 (Wagenfuhr 1987). Puuaine on lievästi hapahkoa (pH 5,8), mutta sillä ei ole mitään huomiota herättävää hajua. Se on kovaa ja kestää melko hyvin taivutusta ja puristusta. Sen veto- ja iskutaivutuslujuus ovat erinomaiset ja leikkauslujuus kohtalainen. Puuaine kuivuu nopeasti, eikä tällöin yleensä synny halkeamia tai säröjä. Saarni vaatii kuitenkin huolellisen kuivauksen ja varastoinnin. Ulkokuivaus on keinokuivausta parempi. Tuoreena pyöreällä puutavaralla on taipumus halkeilla päistään ja sivultaan. Puuaine elää keskinkertaisesti lukuun ottamatta pituuden suuntaista kutistumista, joka on pieni.

Tärkeimpiä puun vikoja edellä mainittujen lisäksi ovat: lenkous, kierteisyys, vesaoksat, epätäydellinen sydänpyyn muodostuminen, väriviat, toukankäytävät, lahoisuus ja pakkashalkeamat.

Saarnen puuaines on helposti työstettävää kaikilla käsi-ja konekäyttöisillä puutyövälineillä. Puun halkaiseminen on usein vaikeaa. Naulat ja ruuvit pitävät puussa hyvin.

Metsätaloudellinen käyttö

Saarnella ei juurikaan ole metsätaloudellista käyttöä. Vaneriteollisuus käyttää virheetöntä saarnea pääasiassa vanerin pintaviiluina. Sellun valmistukseen puu on liian kallista ja harvinaista. Sahatavarana sitä ei ole paljoakaan tarjolla. Puusepänteollisuuden tarpeisiin sitä voi saada.

Muu käyttö

Sorvattuja tai leikattuja viiluja käytetään runsaasti huonekaluihin, panelointiin, ovien peileihin ja parketteihin. Kovuutensa ja vaaleutensa takia se on arvostettua parkettipuuta. Suomessa saarnen käyttö huonekaluteollisuudessa on kuitenkin suhteellisen harvinaista. Saarni soveltuu kokopuuna myös porrasaskelmiin ja päätyseiniin, yleensäkin paikkoihin, joissa tarvitaan hyvää iskutaivutuslujuutta. Sitä käytetään yleisesti viimeistely- ja koristepuuna.

Puusepän- ja taidepuusepänpuuna käytetään sekä massiivipuuna, että viiluina varsinkin kauniskuvioista, visaista tai laineellista saarnea. Myös juuripuuta käytetään.

Aikaisemmin saarni oli hyvän iskutaivutus lujuutensa ansiosta suosittua rautatie- ja raitiotievaunujen rakenteissa, maatalous- ja puutarhatyövälineissä ja laivateollisuudessa. Nykyisin kuitenkin synteettiset materiaalit ovat syrjäyttäneet sen lähes kokonaan. Siitä valmistetaan edelleen urheiluvälineitä, kuten puolapuita ja nojapuiden aisoja. Myös viini- ja juustopuristimet sekä tynnyreiden vantaat ja kimmet tehdään saarnesta. Yhä useammin saarni alkaa kuitenkin olla erikoispuu, jota käytetään vain kalleimpiin ja hienoimpiin kaiverrus-, puuveistos-, ja koristeleikkaustöihin sekä rasioihin ja lippaisiin (Salmi 1988).

Takaisin alkuun

Kulttuuriarvot

Saarnella on aivan erikoinen asema skandinaavisessa mytologiassa. Maailmanpuu, Yggdrasill, jonka latvus levisi yli koko maailman ja jonka juuret ulottuivat syvälle maahan, minne kaikki viisaus oli kerätty ja missä jumalat jakoivat oikeutta oli saarni. Puu oli omistettu ylijumala Torille. Edda-jumaltaruston mukaan ensimmäinen mies luotiin saarnesta. Ensimmäinen nainen, edellisen aviopuoliso luotiin jalavasta tai lepästä (Salmi 1988). Kalevalassakin se mainitaan kerran, kun Untamo käskee orjiensa kerätä roviopuita.

Pihapuuna saarni on harvinainen (Raatikainen 1983). Syynä tähän voidaan pitää sen hallanarkuutta ja heikohkoa talvenkestävyyttä sekä sen suurta kokoa. Pieniin pihoihin ei saarnea kannata istuttaa. Eniten saarnia on saaristo-Suomessa, missä se on arvostettu vauraiden talojen ja julkisten rakennusten pihapuu. Suomessa viljellään myös muita saarnilajeja, jotka soveltuvat pihapuiksi.

Vanhan kansan keskuudessa saarni oli tunnettu rohdospuu, jonka Elias Lönnrotkin mainitsi Suomen kasvistossaan. Saarnen lastuista ja oksista keitettiin ja tislattiin tervaa, jota käytettiin yleislääkkeenä niin ihmisille kuin eläimillekin. Tervaa nautittiin sekä sisäisesti, että ulkoisesti. Se auttoi luunmurtumiin sekä helpotti hengenahdistusta ja ähkyä. Lehdistä keittetty tee auttaa kihtiin, reuma- ja munuaisvaivoihin sekä turvotukseen. Kuori sopii vatsavaivoihin ja matokuurina. Saarnen puuta on käytetty varsinkin Norjassa syöpälääkkeenä (Piippo 1993, Salmi 1988).

Lehdeksiä on kerätty, vähäisestä ravintoarvosta huolimatta, kotieläimille rehuksi.

Takaisin alkuun

Kirjallisuutta

Alanko Pentti, 1988: Puut ja pensaat, Kustannusosakeyhtiö Tammi 1989: Suomessa viljellyt saarnet, Sorbifolia vol 20: 2
Alanne Aulikki, 1988: Säilykööt saarni ja muut jalot lehtipuumme, Sorbifolia vol 19: 4
Almgren G., Ingelog T., Elmström B., Mörtnäs A.: 1984: Ädellövsskog: ekologi och skötsel, Uddevalla
Hinneri Sakari, 1988: Saarni saaristomeren alueella, Sorbifolia vol 19: 1
Hämet-Ahti Leena, 1988: Saarnen suku, Sorbifolia vol 19: 4
Hämet-Ahti L., Palmén A., Alanko P., Tigerstedt P.M.A., 1989: Suomen puu ja pensaskasvio, Yliopistopaino
Kiuru Heikki, 1991: Jalopuumetsän rakenne, Metsä ja puu 8 - 1991 Jalopuiden taimikonhoito ja harvennukset, Metsä ja puu 10
Kotiranta Heikki, 1988: Saarnen käävistä Suomessa, Sorbifolia vol 19: 3
Mäkynen Anne, 1988: Maisema-arkkitehdin ajatuksia saarnesta, Sorbifolia vol 19: 3 Pihkaposti 1988: Vuoden puu on saarni, Pihkaposti 2
Piippo Sinikka, 1993: Puuvartisia rohdoskasveja 5, Sorbifolia vol 24: 2
Puolasmaa Arto, 1988: Saarni jäkälien kasvualustana Suomessa, Sorbifolia vol 19: 3
Raatikainen Mikko, 1988: Saarni pihapuuna, Sorbifolia vol 19: 11988 Saarnen levinneisyys ja esiintymisvaatimukset, Sorbifolia vol 19: 2
Rainio Robert, 1989: Saarnen viljely, Sorbifolia vol 20: 1
Rancken Torsten, 1934: Erfarenheter om asken som skogsträd i Finland, Acta Forestalia Fennica vol 40: 19
Riikkilä Mikko, 1991: Metsätalouden unohdetut puulajit ovat amatöörinikkarin aarreaitta, Metsälehti 7
Salmi Juhani, 1988: Saarnen puuaineen ominaisuudet ja käyttö, Sorbifolia vol 19: 3
Uotila Pertti, 1988: Kanta-Hämeen saarnet, Sorbifolia vol 19: 4
Vuokko Seppo, 1988: Sitkas saarni, Suomen Luonto: 1
Wagenführ R., (toim), 1987: Holzeigenschaftstafel, Esche, Holztechnologie 28 (5) 9

Takaisin alkuun