Betula pendula -Rauduskoivu

Yleisesittely - Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset - Elinkierto -
Metsätaloudellinen kasvattaminen - Puuraaka-aine - Kulttuuriarvot - Kirjallisuutta

Teksti: Juha-Pekka Koivusalo

Yleisesittely

Rauduskoivu (Betula pendula Roth) on Suomessa esiintyvistä koivulajeista metsätaloudellisesti tärkein. Sen varmimpia tuntomerkkejä ovat toiskertaan sahalaitainen lehden muoto sekä tyviosaltaan syvään kaarnoittuva runko (kuvat 1).

Kuva 1. Rauduskoivun lehti kaarnoittuneella rungolla. (Kuva: Salla Mehtälä) .

Vanhojen puiden oksat ovat kärjistään hentoja ja riippuvia. Levinneisyys Suomessa ulottuu metsiköinä etelästä yli koko maan aina Kittilän tasolle saakka. Yksittäispuina sitä esiintyy Inaria myöten. Rauduskoivun Levinneisyys maapallolla rajoittuu Euraasiaan. Esiintymisalueen raja kulkee etelässä Pyreneiden niemimaan poissulkien Alppien kautta itärajalle Ural-vuoristoon. Kasvupaikkavaatimuksiltaan rauduskoivu muistuttaa kuusta menestyen parhaiten keskiravinteisilla ja tätä paremmilla kasvupaikoilla. Toisin kuin hieskoivu, se ei menesty vähähappisissa olosuhteissa kuten ojittamattomilla turvemailla, koska se ei kykene muodostamaan adventiivisilmuja ja niistä jälkijuuria).

Koivulajit voivat lisääntyä sekä suvuttomasti vesoista että suvullisesti siemenistä. Puumaiset rauduskoivut ovat lähes yksinomaan siemensyntyisiä. Etelä-Suomessa koivu kukkii toukokuun puolivälissä ja valmiin siemenen variseminen alkaa saman vuoden heinä-elokuussa. Siemenen variseminen jatkuu pitkälle myöhäissyksyyn.

Rauduskoivun vuotuinen kasvu alkaa kukinnan aikoihin toukokuun puolivälissä jatkuen syksyllä syys-lokakuulle. Nuoruusvaiheen kasvu on rauduskoivulla kotimaisista metsätaloudellisesti merkittävistä puulajeistasta paras. Biologinen ikä on 100 vuotta, ja vanhimpien Suomessa kasvavien koivujen elinikä on n.150 vuotta. Sen kasvattamisessa käytetään tätä nykyä viljelytiheyttä 1600r/ha ja ensiharvennus suoritetaan n.15 vuoden iässä 800 +- 100 runkoon/ha. Toinen harvennus on ajankohtainen 10-15 vuoden kuluttua ensiharvennuksesta runkolukuun 450 +- 100/ha. Uudistamiskypsyyden rauduskoivu saavuttaa parhaimmillaan jo 35-50- ja normaalisti n.70 vuoden iässä. Koivun luontainen uudistaminen vaatii maanmuokkauksen. Näin saatu taimikko on usein erittäin tiheä ja ensiharvennukseen asti kasvatettaville taimille on saatava kilpailuetu esimerkiksi katkomalla ympäröivien puiden latvoja 1,5-2 metrin pituusvaiheessa. Rauduskoivun jalostuksesta on saatu hyviä tuloksia, jotka on mahdollisuus saada käyttöön viljelyn kautta.

Erityisesti nuoret koivikot ovat alttiita tuhoille. Hirvikannan voimakas nousu on saattanut koivun uudistamisen eräin paikoin riskialttiiksi. Varsinkin talvilaidunalueiden koivuntaimikoissa on esiintynyt tuhoja, joissa taimikko on joko syöty tai tallattu kehityskelvottomaksi. Myös myyrätuhot ovat uhkatekijä tyveltään alle 4 cm:n läpimittaisille taimikoille. Hyönteisistä tunturimittari on aiheuttanut massaesiintymisellään suurtuhoja Pohjois-Lapissa. Sienituhoista merkittävimpiä ovat koivunruoste sekä versolaikkutauti.

Koivun puuaine on tiivistä ja sen tiheys on verrattain suuri. Sydän- ja pintapuun välillä ei ole värieroa.

Koivun metsätaloudellinen käyttö on vaihdellut eri aikoina. 1960-luvulla puun polttokäytön voimakkaasti laskiessa koivusta pyrittiin metsänkasvatuksessa eroon. Hyvien työstöominaisuuksiensa vuoksi se on vaneriteollisuuden pääraaka-aine. Koivu soveltuu hyvin lyhytkuituisen hienosellun valmistukseen. Visakoivu on rauduskoivun metsätaloudellisesti merkittävin muunnos. Kauniin ja vaihtelevan puuaineensa ansiosta se on huonekalu- ja puukoristeteollisuuden raaka-aineena haluttua.

Muista käyttömuodoista tärkein on koivuhalkojen käyttö kiinteistöjen lämmitykseen. Rauduskoivusta syntyy myös perinteinen talvivihta ja yrttiteesekoituksissa koivunlehdet ovat yleisesti käytettyjä. Rauduskoivun kulttuuriarvoja kuvastaa esim. se, että se on tunnetuin pihapuumme ja juhannuksen juhlinnassa koivu on vakiinnuttanut paikkansa talon porraspielessä ja saunojan kädessä vihtana (vastana).

Tuntomerkit

Rauduskoivun lehti on lähinnä kolmion tai vinoneliön muotoinen ja sen kärki on pitkä ja suippo. Lehden pinta on kalju. Lehtilapa on tyveltään kohtisuorassa ruotiin nähden toisin kuin hieskoivulla, jonka lehtilavan tyvi on pyöristynyt. Rauduksen lehden reuna on toiskertaan sahalaitainen, jolloin lehden reunassa on isoja hampaita ja niissä edelleen pienempiä hampaita.

Nuorten puiden viimeisimmät vuosikasvut ovat rauduksella kiiltäviä ja nystymäisten hartsikyhmyjen peittäminä karheita. Vanhemmat oksat ovat sileämpiä. Nuorten puiden oksien silmut ovat purppuran punaisia ja vanhempien kiiltävän vihreitä. Oksat ovat vanhemmilla puilla hentoja ja riippuvakärkisiä. Rauduskoivun runko kehittyy tyveltään paksukuoriseksi ja kaarnoittuvaksi.

Kuva 2. Rauduskoivun sahalaitainen lehti. (Kuva: Salla Mehtälä)

Rakenne

Haarajatkoisen pituuskasvutavan omaavana koivulajit haaroittuvat usein runsaasti. Rauduskoivun latvus on vanhoilla puilla pyöreä ja oksakulma on jyrkempi kuin hieskoivulla. Lehti on rakenteeltaan kova ja sitkeä. Koivun juuristossa voidaan erottaa vaakasuora ja pystysuora osa, joskin pystysuora juuristonosa on suhteellisen vähäinen. Varsinaista paalujuurta koivulla ei ole mutta sen sijaan lukuisia syvään tunkeutuvia juuria, jotka kiinnittävät puun tukevasti maahan.

Takaisin alkuun

Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset

Levinneisyys Suomessa

Rauduskoivu on yleinen melkein koko maassa lukuunottamatta pohjoisinta Lappia. Suomen ja tiettävästi koko maailman pohjoisin laaja rauduskoivuesiintymä kasvaa Kittilän kunnan Sirkan kylässä ns. Sätkänevaaran koivikko. Tätä pohjoisempana esiintyy vain yksittäisiä puita. Pohjoisin rauduskoivu Suomessa kasvaa Inarin kunnan Partakon kylässä.

Levinneisyys maapallolla

Rauduskoivun levinneisyys rajoittuu Euraasiaan. Etelässä raja kulkee Pyreneiden vuoristossa nousten Välimeren kautta Mustanmeren läpi Uralille. Esiintymisen pohjoisraja ei ulotu Jäämereen saakka, vaan noudattelee 70-leveyspiiriä Fennoskandiaan asti nousten Suomen kohdalla Inarin tasolle.

Kasvupaikkavaatimukset

Rauduskoivu on muistuttaa kasvupaikkavaatimuksiltaan kuusta. Kauneimmat koivikot tavataan lehdoista sekä käenkaali-mustikka- ja mustikkatyypin mailta. Märemmillä turvemailla rauduskoivu ei viihdy, mutta ojitettuissa ohutturpeisissa korvissa kasvatus on mahdollista.

Takaisin alkuun

Elinkierto

Lisääntyminen

Rauduskoivu voi lisääntyä sekä suvullisesti siemenistä että suvuttomasti vesoista. Suvuton lisääntyminen ei ole rauduksella yhtä yleistä kuin hieksellä. Koivu kukkii Etelä-Suomessa tavallisesti toukokuun puolivälissä lehdenpuhkeamisen aikoihin. Koivu on yksikotinen puulaji. Sen 5-6 cm:n pituiset hedekukinnot ovat oksien kärjissä pareittain. Emikukinnot ovat huomattavasti pienempiä vain 2 cm:n pituisia sijaiten oksanhaarojen keskellä. Siitepölysato on usein varsin runsas, mutta tästä huolimatta emikukkien huono pölyttyminen on tärkein syy siemenen (pähkylähedelmä) huonoon laatuun. Keskimäärin 30% siemenistä on tyhjiä. Puhtaissa metsiköissä täyden siemenen osuus on suurin ja sekametsiköissä pienin. Siemen kypsyy ja karisee kukinnan kanssa samana kesänä Etelä-Suomessa pääosin heinä-elokuussa. Siementä karisee pitkälle syksyyn. Siemenestä suurin osa itää jo samana syksynä mutta viimeksi karisseet vasta seuraavana kesänä. Siemenvuodet kertaantuvat usein. Kohtalaisia siemensatoja on melkein joka vuosi; tosin lähes täydellisiä katovuosiakin on (1994).

Raudusta uudistetaan sekä luontaisesti että viljellen. Luontainen uudistaminen on kasvanut voimakkaasti maanmuokkauskaluston yleistymisen myötä. Uudistettaessa koivua luontaisesti siemenpuiden määräksi riittää 10-20 hyvälaatuista puuta/ha. Uudistusala on muokattava huolellisesti esimerkiksi ristiin äestämällä. Muokkaus on ajoitettava mahdollisimman lähelle siemenen varisemista, jolloin kylvö tapahtuu tuoreeseen maahan. Varisemisen alkua voi melko luotettavasti ennustaa lämpösumman avulla, jonka kynnyslämpösumma on n.850 dd. Kulotuksella on todettu olevan edullinen vaikutus uudistamisen tuloksellisuuteen. Koivun jalostustyön myötä on voitu löytää jälkeläistöjä , joiden kasvu ja laatukehitys on ollut luonnonkantoja selkeästi parempi. Jalostushyöty on mahdollista saada käyttöön vain metsänviljelyn kautta.

Kasvun vuotuinen ja elinikäinen rytmi

Rauduskoivun kasvu alkaa Eteä-Suomessa toukokuun puolivälin aikoihin noin kaksi viikoa ennen hiestä. Kasvu päättyy syys-lokakuussa noin kaksi viikkoa hieskoivun jälkeen. Rauduskoivun kasvu ylittää nuoruusiällä muut kotimaiset puulajit. Valtapuuna sen kasvu on tasainen koko eliniän ainakin n.100 v:n ikään saakka. Suurimmillaan vuotuinen kasvu on 30-40 -vuotisissa metsiköissä. Etelä-Suomessa koivu ei kasva yli 30 metriseksi ja metsiköiden keskipituus ei juurikaan ylitä 25 metriä. Koivikon pituuden lisääntyminen lakkaa 100-200 vuoden iässä. Yli 100 vuotiaat koivut ovat yleensä lahovikaisia ja koivu saavuttaa vain harvoin yli 150 vuoden iän.

Takaisin alkuun

Metsätaloudellinen kasvattaminen

Kasvattaminen

Rauduskoivun uudistamistiheys on 1600 runkoa hehtaarilla. Jos pintakasvillisuus ei pääse rehevöitymään liiaksi ei taimikon varhaishoitoa yleensä tarvita. Varsinkin istutustaimien kasvurytmi on nopea ollen parhaimmillaan metrin luokkaa jo viljelykesänä. Taimikot tulisi kuitenkin tarkastaa jo viljelykesänä ennen juhannusta mahdollisen heinäystarpeen vuoksi. Perkaustarvetta rauduskoivuntaimikossa harvemmin esiityy sitävastoin havusekapuuston tuleminen on jopa toivottavaa. Muusta lehtipuustosta vain lepän perkaaminen saattaa olla tarpeellista ja tällekkin riittää kasvatettavaa puulajia pidempien latvojen taittelu.

Luontaisesti uudistettaessa taimikko syntyy usein hyvin tiheänä, jolloin varhainen harvennus on tarpeen. Taimien ollessa 1-2 metrin mittaisia tehdään harvennus 1600-2000 r/ha tiheyteen. Harvennusajankohta on yleensä juhannuksen jälkeen kun lehti on täysikokoinen. Ensiharvennus tehdään viljavalla maalla 15-20 vuoden iässä 14-15 metrin pituusvaiheessa kun alaoksat ovat kuolleet 4-6metrin korkeudelle. Tällöin poistuma on 40-50 kuutiometrin luokkaa hehtaarilla ja kasvamaan jää n.800 r/ha. Toisessa harvennuksessa jäävä runkoluku on n.450 r/ha. Sekametsiköissä koivun, männyn ja kuusen kasvu on ylittänyt kunkin puulajin puhtaiden metsiköiden kasvun.

Kasvulannoituksen tulokset koivunkasvatuksessa ovat ristiriitaiset. Vaikka tuotos hieman paranee saattaa voimakas typpilannoitus vahingoittaa maan pieneliöstön toimintaa mikä voi aiheuttaa haittaa puuston tulevalle kehitykselle. Puiden pystykarsinnalla voidaan parantaa tulevan puuaineen teknistä laatua huomattavasti. Mikäli oksat eivät ole luontojaan karsiutuneet voidaan kuolleita oksia karsia tyveltä 4-6 metrin matkalta. Koivun karsiminen on tarkkaa työtä ja väärällä tekniikalla voidaan koko tuleva vaneripuusato pilata.

Metsänhoidolliset erityispiirteet

Metsänhoidollisena erityispiirteenä voidaan mainita visakoivikon kasvatus. Visakoivu (Betula pendula var. carelica) on rauduskoivun metsätaloudellisesti merkittävin muunnos. Visakoivikko perustetaan kloonaamalla vartetuista taimista viljellen. Ensimmäinen harvennus tehdään jo alle 10 vuoden iässä, jolloin poistetaan kaikki visautumattomat rungot. Myöhemmässä vaiheessa metsikköä harvennetaan voimakkaastai pyrkimyksenä keskittää kasvu visautuneisiin runkomaisiin puihin. Visakoivikko on hakkuukypsä jo 50 vuoden iässä, jonka jälkeen puuston lahoaminen lisääntyy nopeasti. Tärkeimmät visakoivun runkomuodot ovat paukura-, kaula-, juomu- ja rengasvisa.

Tuhoalttius

Erityisesti nuorissa koivikoissa saattaa esiintyä vakaviakin tuhoja. Paikallisesti voimakas hirvikanta on tehnyt koivun kasvatuksesta toivottoman yrityksen. Varsinkin talvilaidunalueiden metsänuudistamisessa on kärsitty tuntuvia vahinkoja. Tärkeintä olisikin pyrkiä kartoittamaan hirvien asuin- ja laidunalueet ja välttää kyseessäolevilla alueilla uudistamista koivulle. Toinen, joskin huomattavan paljon kustannuksia aiheuttava keino on aidata uudistusalat. Myös erilaisia karkotteita on markkinoilla mutta niiden vaikutuksista on kokemuksia vähänlaisesti.

Myös myyrät ovat merkittävä tuhonaiheuttaja koivun taimikoissa. Varsinkin metsitetyillä pelloilla myyrätuhoja on ajoitellen esiintynyt runsaasti. Peltomyyrä syö lumen alla puun kuorta muutaman sentin maanrajasta ylöspäin katkaisten aineenvaihdunnan juuriston ja verson välillä, josta on seurauksena puun kuoleminen. Tuho havaitaan yleensä vasta keväällä lumen sulaessa, jolloin torjunta on myöhäistä.

Myyrätuhoja voidaan huomattavasti vähentää ajoittamalla viljely sellaisiin vuosiin kun myyräkanta on alueellisesti laskusuunnassa. Rauduskoivun viljelyn keskittäminen metsämaalle ja voimakas muokkaus vähentää myyrätuhoja. Taimet ohittavat myyrätuhoille alttiin vaiheen kun taimen tyviläpimitta ylittää 4 cm.

Kuva 5. Myyrän syöntijälkeä istutustaimessa. (Kuva: Juha-Pekka Koivusalo)

Muita koivuntaimikoille tuhoja aiheuttavia nisäkäslajeja ovat poro, metsäjänis ja rusakko. Tutkimuksissa on löydetty rauduskoivusta huonosti jäniksille kelpaava kanta, jota viljelemällä voidaan mahdollisesti vähentää tuhoja tulevissa taimikoissa. Hyönteislajeista tunturimittarin massaesiintyminen on aiheuttanut pohjoisissa koivumetsiköissä suuria tuhoja.

Sienituhoista merkittävimmät ovat koivunruoste sekä varsinkin taimitarhoilla versolaikkutauti. Versolaikkutautia aiheuttavat useat eri sienilajit tiheissä ja kosteissa taimistoissa. Syyskesällä kun kasvustot tihenevät sienitartunta lisääntyy ja vähäisiä tummia laikkuja voidaan havaita koivuntaimen rungolla jo syksyllä. Tartunta tapahtuu viottuneisiin silmuihin tai kuoressa oleviin haavoihin. Versolaikkuiset taimet eivät kelpaa metsänviljelyyn. Keväällä 1994 jouduttiin joillakin taimitarhoilla lajittelemaan koko koivuntaimituotanto uudelleen ja pahimmillaan lähes puolet taimista jouduttiin versolaikkutaudin vuoksi hylkäämään.

Takaisin alkuun

Puuraaka-aine

Puuaineen tekniset ominaisuudet

Koivun puuaine on vaaleaa eikä kevät- ja kesäpuun välillä ole huomattavaa värieroa. Lyhytkuituisen puuaineen työstettävyys on muihin kotimaisiin puulajeihin verrattuna hyvä. Koivun puuaine on erittäin tiheää (640 kg/kuutiometri), hienoa ja yhtäläistä, kuvioltaan suoraa ja sileää. Syyt ovat usein aaltomaiset. Kuivuessaan koivulla on taipumus halkeilla ja vääntyä minkä vuoksi kuivaaminen on suoritettava hitaasti. Kutistuminen on suuresta tiheydestä johtuen vähäistä. Koivu on puusepänteollisuuden suosima puu, koska se on helposti työstettävää. Kemiallisen metsäteollisuuden raaka-aineena koivun suosio on kasvanut voimakkaasti. Lyhytkuituisen sellun käyttö sekoitettuna pitkäkuituiseen havuselluun parantaa paperin ominaisuuksia laadun suhteen.

Metsätaloudellinen käyttö

Rauduskoivun metsätaloudellinen käyttö on ollut voimakkaasti suhdanteista riippuva. Asema metsäpuuna on vaihdellut 1960-luvun "valkoisesta valheesta" 1980-luvun arvokkaaksi runsaan jalostushyödyn omaavaksi arvopuuksi. Suhtautuminen koivuun metsänhoidossa on ollut yhtä ristiriitainen; toisaalta tasa-arvoinen kumppani kuuselle ja männylle keskiravinteisilla kasvupaikoilla ja taas toisaalta havupuutaimikoista pois perattava "arvopuita" piiskaava rikkaruoho (kuva 6).

Tällä hetkellä eletään ns. kolmatta tulemista koivun kohdalla. Sillä on aina ollut hyvä menekki vaneripuuna ja varhemmin myös polttopuun muodossa halkoina.

Kuva 6. Nykyisten metsänhoitosuositustenkin mukaista mänty - koivu -sekataimikkoa. (Kuva: Juha-Pekka Koivusalo).

1950-luvulla polttopuun kysyntä lähti jyrkkään laskuun, jolloin myös koivuviha taimikonhoidossa alkoi. Voimakkaimmillaan suhtautuminen oli kun kahden telatraktorin väliin pingotetulla teräsvaijerilla kaadettiin maahan laajoja kaskikauden aikaisia yhtenäisiä tukkipuukokoisia koivikoita 1960-luvulla. Välttämättömästä pahasta se muuttui välttämättä tarvittavaksi hienosellun raaka-aineeksi ja tällä hetkellä koivusta on ajoittainen pula teollisuudessa.

 

Muu käyttö

Muusta käytöstä tärkein on puun poltto lämmitystarkoitukseen. Suomen kiinteistöjen polttopuun käyttö oli vuonna 1978 kaikkiaan 5,3 milj. kuutiometriä, josta lehtipuun, lähinnä koivun osuus oli 3,3 milj. kuutiometriä. Koivikot ovat näin ollen Suomessa suuri energianlähde. Vuonna 1978 koivupuu korvasi yli 700 000 tonnia tuontiöljyä. Vihdat ja vitsat ovat tuttuja lyöntiartikkeleita kaikille suomalaisille. Näiden aineksena on pääasiallisesti koivu. Myös monet tärkeät käyttöesineet on aiemmin valmistettu koivusta, kuten sukset ja monet kotitalouden työkalut. Alvar Aalto suunnittelemat kansainvälistäkin arvostusta saaneet huonekalut valmistetaan koivusta. Koivun lehtiä käytetään mm. yrttiteesekoituksissa sekä lankojen värjäyksessä. Mahla on keväinen janojuoma optimaalisine kivennäisainesisältöineen. Myös ympäristöpuuna koivun suosio on kasvamassa. Erityisesti rauduskoivun liuskalehtiset muodot pirkkalankoivu ja loimaankoivu ovat suosittuja pihapuita.

Takaisin alkuun

Kulttuuriarvot

Rauduskoivu on valittu Suomen kansallispuuksi. Valkorunkoiset koivut sirosti riippuvine oksineen luovat kauniin kontrastin sinisen järven ja taivaan välillä (kuva 7). Pihakoivut ja koivukujat kuuluvat maalaistalojen ympäristön ilmeeseen erottamattomasti. Koivun asema suomalaisen saunakulttuurin vihtapuuna on myös kiistaton. Rauduskoivusta syntyy paras talvivihta hieskoivun jäädessä kesävihdan materiaaliksi. Juhannuksen vietossa koivu on vakiinnuttanut oman paikkansa talon porraspielessä sekä tuoksuvihdaksina maljakossa tuvan pöydällä. Juhannuksena vaihtuu myös vihtavuosi, jolloin talvivihdoista viimeinen poltetaan käyttämättömänä kokossa ja ensimmäinen uusi taitetaan matkalla juhannussaunaan.

Takaisin alkuun

Kirjallisuutta

Jukka, L. (toim.) 1988. Metsänterveysopas. Samerka Oy. Helsinki.
Holmåsen, I. 1989. (suom. Alanko, P. 1991.) Pohjolan puut ja pensaat. WSOY. Helsinki.
Kalela, E.K. 1961. Metsät ja metsien hoito. WSOY. Helsinki.
Kellomäki, S. 1991. Silva Carelica 8. Metsänhoito. Gummerus kirjapaino Oy. Jyväskylä.
Kärkkäinen, M. 1985. Puutiede. Arvi A.Karisto Oy. Hämeenlinna.
Raulo, J. 1981. Koivukirja. Gummerus. Jyväskylä.
Sarvas, R. 1948. Tutkimuksia koivun uudistumisesta Etelä-Suomessa. MTJ 35.4.

Takaisin alkuun