Alnus incana - Harmaaleppä

<KURKI>

Yleisesittely - Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset - Elinkierto -
Metsätaloudellinen kasvattaminen - Puuraaka-aine - Kulttuuriarvot - Kirjallisuutta

Teksti: Piia Hacklin

Yleisesittely

<harmaaleppäkasvusto>Harmaalepän (Alnus incana) parhaita tuntomerkkejä ovat perättömät, käpymäisiksi puutuneet emikukinnot ja kahteen kertaan sahalaitainen, suippokärkinen lehti. Rakenteeltaan harmaaleppä on useimmiten mutkarunkoinen, ja muodostaa matalahkoja, usean puun ryhmiä.

Levinneisyysalue Suomessa kattaa lähes koko maan - mantereisen ilmanalan puuna harmaaleppä on harvinainen ainoastaan Ahvenanmaalla ja vähälukuinen rannikkoseudulla. Pohjoisessa harmaaleppä on levinnyt metsänrajalle tai lähes metsänrajalle saakka. Sen levinneisyys maapallolla ulottuu lähes koko Eurooppaan sen länsi- ja eteläosia lukuun ottamatta sekä suurimpaan osaan Pohjois-Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa.

Kasvupaikkansa suhteen harmaaleppä on on varsin vaatelias. Se tulee tosin toimeen kuivilla, vähäravinteisilla ja varjoisilla paikoilla, mutta kehittyy parhaiten kalkkipitoisissa lehdoissa ja aurinkoisilla tai puolivarjoisilla paikoilla. Harmaaleppä lisääntyy sekä suvullisesti siemenistä että suvuttomasti vesoista. Kukinta tapahtuu aikaisin keväällä ennen lehtien puhkeamista. Siemenet varisevat alkuvuodesta. Suvuton lisääntyminen, etenkin juuri- mutta myös tyvivesoista, on harmaalepällä erittäin tehokasta.

Harmaalepän vuotuinen kasvu jatkuu voimakkaana koko kasvukauden ajan. Kasvun elinikäinen rytmi on tehokas: harmaaleppä kasvaa nopeammin kuin mikään muu puulajimme noin 35 ikävuoteen saakka, jolloin kasvu hidastuu, ja muut samanikäiset puulajit ohittavat sen. Nopeakasvuisuutensa ansiosta harmaalepän on todettu soveltuvan energiapuu- ja lyhytkiertoviljelyyn. Tällöin kasvattaminen tapahtuu tiheinä kasvustoina lyhyttä kiertoaikaa käyttäen.

Harmaalepän tärkein metsänhoidollinen erityispiirre on sen kyky sitoa ilmakehän vapaata typpeä sen juurissa symbionttina elävän Frankia -sädesienibakteerin ansiosta. Harmaalepän karike on helposti hajoavaa, typpirikasta ja maan ominaisuksia parantavaa. Sekapuuna harmaalepän onkin todettu lisäävän muiden puulajien kasvua. Harmaalepän tuhoalttius - etenkin hirvi- ym. nisäkäs- sekä erilaisille hyönteistuhoille - ei ole yhtä suuri kuin esimerkiksi koivun tai haavan. Harmaalepän puuaine lahoaa helposti - jo 50-vuotiaat puut ovat yleensä lahovikaisia.

Teknisiltä ominaisuuksiltaan harmaalepän puuaine on tasalaatuista ja helposti työstettävää, mutta lujuusominaisuuksiltaan heikkoa. Harmaalepän metsätaloudellinen käyttö on vähäistä. Jonkin verran sitä käytetään saha- ja kuitulevyteollisuuden raaka-aineena. Harmaaleppä on lyhytkuituista ja sillä on monia hyviä kuituominaisuuksia, mutta sen käyttö massateollisuudessa on kuitenkin olematonta. Harmaalepän muu käyttö on laajempaa - polttamisen lisäksi sitä käytetään muun muassa kalansavustamoiden polttopuuna, puuleikkauksiin, sorvituotteisiin ja huonekaluihin. Harmaaleppähaketta käytetään lämpövoimaloiden pottoaineena.

Laajalle levinneenä, nopeakasvuisena ja kasvupaikkavaatimuksiltaan monipuolisena harmaaleppä on tyypillinen puu suomalaisessa maisemassa. Sitä ei kuitenkaan ole osattu arvostaa riittävästi esimerkiksi metsäluonnon monipuolistajana ja metsän-, tien- ja pellonreunojen vihertäjänä.

Tuntomerkit

Kuori on nuorilla puilla kiiltävä ja vaaleanharmaa, joskus hieman ruskea- tai vihreävivahteinen. Kuori pysyy kauan sileänä, mutta vanhoissa rungoissa esiintyy pituussuuntaisia harjuja, ja kuoren väri tummenee. Vanhana kuori saattaa halkeilla heikosti tyvestä, mutta varsinaista kaarnaa ei muodostu lainkaan. Rungossa on tiheässä pieniä, vaakasuoria korkkihuokosia. Kuorella elää monia jäkäliä (esim. Physcia stellaris, Parmelia sulcata, Parmelia olivacea, Lecanora angulosa ja Lecidea disciformis).

Kuluvan kesän kasvainranka on karvainen. Myöhemmin harmaa, lyhyt karvapeite häviää, ja verso on väriltään kalpean-, kirkkaanharmaa. Silmut ovat perällisiä, purppuranpunaisia, karvaisia ja kuivia.

<lepän norkko><lepän kävyt>

Kuva 2. Lehti on suippokärkinen ja kaksoishammaslaitainen (Kuva: Graafisen suunnittelun toimisto Pirkko Hacklin Oy, Lahti.) Kuva 3. Hedenorkot ovat talvehtiessaan vihreitä ja kovia. Kuva 4. Eminorkot muuttuvat talven aikana mustanruskeiksi.

 

Lehtilapa on 8 - 10 cm pitkä, soikiomainen, joskus lähes pyöreä. Lehti on suippokärkinen ja -tyvinen sekä alareunaa lukuunottamatta kaksoishammaslaitainen (kuva 2.). Lehti on päältä tumman- ja alta vaaleanvihreä. Siinä on 9-15 paria sekundaarisia lehtisuonia. Nuoret lehdet ovat hienokarvaisia molemmin puolin, mutta myöhemmin vain alapinnoilta pitkin suonia.

Hedekukinnot ovat 3 - 4 kpl yhdessä esiintyviä pitkiä norkkoja (kuva 3.). Emikukinnot ovat lyhyitä norkkoja ja esiintyvät 3 - 8 kpl:een ryhmissä, vaaleanruskean, hienokarvaisen varren päässä. Latvimmainen eminorkko on lyhytperäinen, muut ovat perättömiä. Hedelmöityksen jälkeen emikukinto suurenee, puutuu käpymäiseksi, ja on aluksi vihreä, sitten ruskea, puutuneena n. 15 x 10 mm:n kokoinen (kuva 4.).

Rakenne

Kosteilla kasvupaikoilla harmaalepän juuristo kehittyy pinnanmyötäiseksi ja leviää laajalle - se saattaa ulottua 10 m päähän puusta. Kuivilla mailla juuristo on syvemmälle ulottuva. Sivujuuria on runsaasti. Harmaaleppä muodostaa runsaasti kanto- ja juurivesoja, jonka vuoksi se esiintyy usein laajoina kasvustoina. Juurien haaroissa on korallimaisia, Frankia-sädesienibakteerin muodostamia äkämiä.

Useimmiten harmaaleppä jää Suomessa pensaaksi tai pienikokoiseksi puuksi. Pituudeltaan se on 3 - 25 m, kuitenkin harvoin yli 15 m. Yleisin rinnankorkeusläpimitta on 10 - 25 cm. Kasvutavaltaan harmaaleppä on sympodiaalinen eli haarajatkoinen, jolloin kärkisilmu muodostaa kukan, ja varren pituuskasvu jatkuu hankasilmusta. Vielä tarkemmin kasvutapa voidaan määritellä monokaasiseksi, joka tarkoittaa, että kasvua jatkaa yksi hankasilmu. Nuorena ja niukkaravinteisilla kasvupaikoilla harmaaleppä muodostaa monirunkoisen, pensasmaisen ryhmän, jolloin runko on yleensä mutkainen (kuva 5.). Suotuisissa oloissa, täystiheänä metsikkönä kasvaessaan se kuitenkin muodostaa suoran, melko ylös saakka oksattoman rungon (kuva 6.). Harmaalepän latvus on nuorilla puilla kartiomainen. Puun vanhetessa latvus laajenee.

Kuva 5. Harmaaleppä jää yleisimmin pieneksi, monirunkoiseksi puuryhmäksi.

Kuva 6. Suotuisissa oloissa ja täystiheänä metsikkönä kasvaessaan harmaaleppä voi muodostaa suoran rungon.

Harmaalepän lehtiasento on 1/3-kierteinen, eli kussakin nivelessä sijaitsee yksi lehti, ja peräkkäisten lehtien kiinnityskohtia yhdistävä viiva muodostaa spiraalin. Lehdet sijaitsevat versoa ylhäältä päin katsottaessa 3 eri kohdassa spiraalia. Lehtien etäisyys toisistaan on 4 - 5 cm. Lehdet ovat sulkasuoniset, toistamiseen sahalaitaiset (kuva 7.).

Kuva 7. Harmaalepän lehdet ovat päältä tumman- ja alta vaaleanvihreät.

Hede- ja emikukinnot ovat samoissa puissa, mutta eri norkoissa. Sekä hede- että emikukinto on rakenteeltaan norkko. Norkko on tähkäkukinnon erikoistapaus, jossa lapakko on pitkä ja veltto, ja kukat perättömät. Hedekukinnot ovat 3 - 5 cm:n pituisia ja riippuvia (kuva 7.), emikukinnot vain 5 - 10 mm:n pituisia. Hedekukassa on pieni kehä, emikukka on kehätön. Hedelmä on siipipalteinen pähkylä.

Takaisin alkuun

Levinneisyys ja kasvupaikkavaatimukset

Levinneisyys Suomessa

Harmaaleppä on levinnyt Suomeen idästä, ja se on melko mantereisen ilmanalan puu. Se kasvoi alkuaan vain rannoilla, mutta levisi kaskeamisen vaikutuksesta laajalle. Se kasvaa yleisenä koko maassa, lukuunottamatta Ahvenanmaata ja pohjoisinta Lappia, joissa se on melko harvinainen. Varsin vähän sitä on myös maan etelärannikolla, lounaisosassa ja Pohjanlahden rannikolla Kokkolan korkeudelle saakka. Lapissa harmaaleppä kasvaa purolaaksoissa, ja on levinnyt metsänrajalle tai lähelle metsänrajaa (kuva 8).

Kuva 8. Harmaalepän levinneisyysalue Pohjoismaissa. Kuva (©): Graafisen suunnittelun toimisto Pirkko Hacklin Oy, Lahti.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Harmaaleppä käsittää useita alalajeja ja näiden välimuotoja. Suomessa on kaksi alalajia: nimirotu A. incana subsp. incana ja A. incana subsp. kolaënsis (kuolanharmaaleppä). Edellistä tavataan koko maassa ja jälkimmäinen esiintyy yleisenä Lapissa. Harmaa- ja tervalepän risteymä A. glutinosa x incana on melko yleinen Etelä- ja Keski-Suomessa.

Harmaalepiköiden painopistealue on entisillä kaskialueilla Pohjois-Karjalassa ja Savossa. Harmaaleppä kasvaa yleensä sekapuuna havu- ja lehtipuuvaltaisissa metsissä, mutta muodostaa paikoin pieniä metsiköitäkin. Lepikoita on yleisesti uudistettu taloudellisesti arvokkaammilla puulajeilla, minkä takia leppävaltaisten metsät ovat nykyisin melko harvinaisia. Harmaaleppävaltaisten metsien osuus metsämaan alasta Etelä-Suomessa on n. 0,4 %.

Levinneisyys maapallolla

Harmaaleppä on varsinaisesti pohjoisen lauhkean ja viileän vyöhykkeen puu. Se on levittäytynyt tervaleppää pohjoisemmaksi metsänrajalle tai lähes metsänrajalle saakka. Suomesta sen levinneisyysalue jatkuu itään ulottuen Venäjän metsävyöhykkeelle, Kaukasus-vuoristoon, Siperiaan, Kamtchatkan niemimaalle ja Japaniin saakka. Suomesta etelään mentäessä harmaaleppää esiintyy Keski-Euroopassa lukuunottamatta Brittein saaria, Tanskaa, Pohjois-Saksaa, Hollantia, Belgiaa, Ranskaa (paitsi Kaakkois-Ranskan vuoristoalueet), Pyreneiden niemimaata ja Balkanin niemimaan eteläosaa (kuva 9.). Hyvin lähisukuisia muotoja esiintyy myös Pohjois-Amerikan pohjoisosissa. Eteläisillä esiintymisalueilla harmaaleppää tavataan vain vuoristoissa.

Kuva 9. Harmaalepän levinneisyysalue Euroopassa.

Kasvupaikkavaatimukset

Harmaaleppä on tervaleppää vaatimattomampi kasvupaikan - sekä maaperän että ilmaston - suhteen. Se menestyy kuitenkin parhaiten kosteilla ja ravinteikkailla mailla: saniaislehdoissa sekä lehtomaisissa ja tuoreissa kangasmetsissä, joissa kasvaessaan se kehittää suoran, melko ylös saakka oksattoman ja pitkän rungon. Sitä tavataan myös lehtokorvissa. Kuitenkin se esiintyy yleisesti myös kuivilla moreenimailla, jolloin se kehittyy yleensä moni- ja mutkarunkoiseksi, matalahkoksi puuryhmäksi. Rannat, teitten varret sekä peltojen ja niittyjen reunat ovat harmaalepän tyypillisiä esiintymispaikkoja. Vaikka harmaaleppä viihtyykin parhaiten aurinkoisilla tai puolivarjoisilla paikoilla, joilla sen typensidonta on tehokkainta, se tulee toimeen myös varjossa alikasvoksena.

Ravinteiden käyttö ilmentää puulajin kasvupaikkavaatimuksia. Harmaaleppä käyttää typpeä moninkertaisesti muihin puulajeihin verrattuna, mutta sen kyky sitoa ilmakehän vapaata typpeä turvaa riittävän typen saannin. Tästä huolimatta harmaaleppä ei tule toimeen aivan typettömällä kasvupaikalla, koska tietty typpimäärä edistää juurinystyröiden muodostumista lisäten näin typensidonnan tehokkuutta ja puun kasvua. Suuret typpimäärät taas vähentävät nystyröiden määrää. Typensidontaa varten harmaaleppä tarvitsee myös muita lehtipuita enemmän fosforia sekä eräitä hivenravinteita (Mo, Fe, Cu, Co).

Runsaan juurivesamuodostuksensa takia harmaaleppä esiintyy usein vesakkona metsänviljelyaloilla. Samasta syystä harmaaleppä on vallannut usein ensimmäisenä kaskialueita, laidunnettuja hakamaita ja niittyjä.

Takaisin alkuun

Elinkierto

Lisääntyminen

Pioneeripuiden tapaan harmaalepällä on hyvä uudistumiskyky. Se lisääntyy sekä suvullisesti siemenistä että suvuttomasti juuri-, tyvi- ja runkovesoista.

Harmaaleppä on yksikotinen ja yksineuvoinen puulaji. Sekä hede- että emikukinnot kasvavat jo kukkimiskevättä edeltävänä syksynä. Harmaaleppä kukkii ennen lehtien puhkeamista, Etelä-Suomessa yleensä huhtikuussa, Lapissa toukokuussa. Keväällä hedenorkot muuttuvat vihreinä ja kovina talvehtineista norkoista kellanruskeiksi ja taipuisiksi. Tällöin siitepöly irtoaa tuulen kuljetettavaksi. Eminorkot pysyvät kukinta-aikaan pieninä. Esiin työntyvät vain tummanpunaiset emin luotit, joihin siitepölyhiukkaset tarttuvat. Hedelmöitymisen jälkeen eminorkot kasvavat ja puutuvat nopeasti. Syyskesällä ne ovat vielä vihreitä, mutta muuttuvat talven aikana mustanruskeiksi. Siemenet kypsyvät loka- ja marraskuussa. Alkuvuodesta käpymäiset eminorkot aukeavat ja siemenet putoavat. Harmaalepän pähkylöissä on vain pienet, kapeat lenninsiivet (kuitenkin hieman leveämmät kuin tervalepällä), joten tuulen mukana ne eivät leviä kovin kauas. Siemeniä syntyy joka vuosi, runsaasti noin joka kolmas vuosi.

Suvuttomasti harmaaleppä lisääntyy sekä tyvi- että juurivesoista. Tyvivesoja muodostuu sekä kannon laitaan että juurenniskan kohdalle. Juurivesoista uudistuminen on kuitenkin tyvivesoista uudistumista tärkeämpää. Juurivesoja muodostuu jo hyvinkin nuoriin siementaimiin. Harmaaleppä pystyy muodostamaan juurivesojen avulla laajoja kasvustoja, koska sen pinnanmyötäinen juuristo on laaja ulottuen jopa 10 metrin päähän puusta. Juuri- ja tyvivesojen lisäksi harmaaleppä pystyy muodostamaan vähämerkityksettömämpiä runkovesoja.

Kasvun vuotuinen ja elinikäinen rytmi

Puiden fysiologinen tila vaihtelee vuodenaikojen mukaan, ja tila vaihtelee vuoden aikana samassa järjestyksessä. Vuotuisen kehityksen syklin säätelevät ympäristötekijät ovat valo ja lämpötila.

Sarvas on tutkinut puiden vuotuisen syklin etenemistä. Hän jakaa vuoden kolmeen pääosaan - aktiiviin periodiin, syys- ja talvihorrokseen. Syklin eteneminen on pääasiassa riippuvainen ajasta ja lämpötilasta, ja kullakin pääosalla on genotyypille ominainen vakiopituus. Syyshorroksen aikana tapahtuu talveentuminen eli talvenkestävän fysiologisen tilan muodostuminen. Tämä jakso on harmaalepällä pitempi kuin useimmilla muilla Suomessa kasvavilla puulajeilla.

Harmaaleppä on vapaan kasvutavan puu, jolloin kasvukauden pituus- ja paksuuskasvun määräävät saman kasvukauden olosuhteet. Koski on tutkinut koivun (myös vapaan kasvutavan puu) kasvun päättymisajankohtaa suhteessa yön pituuteen ja lämpösummaan. Tulosten mukaan yön pituuden kasvaessa kasvun loppumiseen riittää alhaisempi lämpösumma kuin lyhemmän yön aikana. Harmaalepän pituuskasvu alkaa lämpösumman ollessa n. 40 d.d. ja jatkuu voimakkaana pitkälle loppukesään. Juuriston kasvu alkaa myöhemmin kuin verson kasvu ja jatkuu myöhään syksyyn. Harmaalepän lehdet putoavat syksyllä vihreinä, koska lepän ei juurien typpibakteerien ansiosta tarvitse hajottaa lehtivihreää typen varastoimiseksi runkoon ja juuriin.

Harmaalepän siementaimen kasvu on hidasta ensimmäisenä vuonna, mutta kasvu opeutuu pian. Kasvu on nopeampaa kuin millään muulla puulajillamme n. 35 kävuoteen asti, jolloin muut samanikäiset puulajit ohittavat sen. Vuotuinen keskikasvu kääntyy laskuun jo 15 - 20 vuoden iässä. Vesasyntyinen harmaaleppä kasvaa aluksi siementaimea nopeammin, mutta sen pituuskasvu tyrehtyy aikaisemmin, ja lopullisesti siementaimet kehittyvät pitemmiksi kuin vesat. Vesasyntyinen harmaaleppä kasvaa yhtä nopeasti vesasyntyisen koivun kanssa jääden koivusta jälkeen n. 15-vuotiaana. Harmaaleppä voi tehdä siemeniä jo muutaman vuoden ikäisenä, mutta runsas siemenenmuodostus alkaa 10 - 15 vuoden iällä. Harmaaleppä ei yleensä elä vanhaksi, vaan jo 40 - 50 -vuotiaina ne ovat usein lahovikaisia. 100 vuoden iän ne saavuttavat hyvin harvoin, mutta jopa 200-vuotiaita harmaaleppiä on tavattu. Vesoista uudistuvana harmaaleppäyksilön ikä voi olla hyvin korkea - harmaalepän yhteydessä onkin syytä puhua vain rungon eliniästä.

Takaisin alkuun

Metsätaloudellinen kasvattaminen

Kasvattaminen

Nopeakasvuisuutensa, tuhonkestävyytensä ja maata parantavien ominaisuuksiensa ansiosta harmaalepän kasvatusmahdollisuuksia eri tarkoituksiin on tutkittu.

Lyhytkiertoviljelyssä harmaaleppää voidaan kasvattaa lyhyellä kiertoajalla massa- tai energiapuuksi käyttäen peltoviljelyä muistuttavia voimaperäisiä menetelmiä - lannoitusta ja maanmuokkausta. Tällöin tavoitellaan mahdollisimman suurta kuivamassatuotosta, ja kasvatus tapahtuu tiheässä. Optimitiheys harmaalepälle on 25 tainta/m2.

Harmaalepän kasvattamisesta energiapuuksi tiheänä viljelmänä sekä kangas- että turvemailla on saatu lupaavia tuloksia. Nopeakasvuisuutensa lisäksi harmaalepän tekee sopivaksi tähän käyttömuotoon se, ettei se ole niin altis hirville ja muille nisäkkäille eikä hyönteis- ja sienituhoille kuin esimerkiksi haapa, koivu ja pajut. Lisäksi harmaaleppä kasvaa viljavuudeltaan hyvin erilaisilla kasvupaikoilla.

Harmaalepän kasvattamista muiden puulajien kanssa sekapuuna on tutkittu. Harmaalepän maata parantavien ominaisuuksien on toivottu edistävän myös muiden puulajien kasvua. Karulla hiekkamaalla ja turpeen noston jälkeen metsitetyllä suomaalla tehdyissä kokeissa harmaaleppäsekoituksen todettiin nopeuttavan männyntaimien kasvua ja lisäävän niiden eloonjääneisyyttä. Karulla hiekkamaalla harmaalepän kasvu oli niin heikkoa, ettei se häirinnyt männyn kehitystä. Suolla harmaalepän taimet istutettiin 3-vuotiaitten mäntyjen joukkoon. Samantyyppisiä kokeita on tehty myös rauduskoivun ja kuusen kanssa. Sekapuustojen perustamisessa on kuitenkin ilmennyt myös ongelmia - harmaaleppä on typensidontakykynsä ansiosta yleensä pääpuulajia voimakkaampi kilpailija valosta, ravinteista ja vedestä. Harmaalepän taimien varjostus ja juuristokilpailu häiritsee tällöin pääpuulajin taimien kehitystä. Ongelma voitaisiin ratkaista esim. kokeilemalla harvempaa istutustiheyttä, erilaisia harmaaleppä/pääpuulaji -suhteita tai harmaalepän ja pääpuulajin vuoroviljelyä. Typensitojakasvina käytettäessä harmaalepälle on turvattava riittävä fosforin ja hivenravinteiden saatavuus. Kulotus ja maanmuokkaus vaikuttavat edullisesti typensidontakasvin kasvuun.

Harmaalepän runkopuun tuotos on 4,2 t/ha ja oksapuun tuotos 5,2 t/ha alle 10 vuoden iällä, ja kuoreton runkopuun tilavuuskasvu 7 - 8 m3/ha.

Metsätaloudelliset erityispiirteet

Harmaaleppä kasvaa juurisymbioosissa ilmakehän vapaata typpeä sitovan Frankia -sädesienibakteerin kanssa. Harmaalepän juurieritteet (fenolit, rasvahapot ja aminohapot) edistävät myös vapaasti elävien, typpeä sitovien organismien kasvua. Lepän lehtikarikkeen typpipitoisuus

(20 - 30 g/kg) on 2 - 3 kertaa suurempi kuin muilla eurooppalaisilla lehtipuilla. Tämän ja alhaisen ligniinipitoisuutensa ansiosta harmaalepän lehtikarike hajoaa nopeasti - noin kolmanneksessa havupuiden karikkeen hajoamisajasta. Käyttökelpoista typpeä sekä muita ravinteita vapautuu näin nopeasti muun kasvillisuuden käyttöön. Maan käyttökelpoisen typen määrä lisääntyy myös oksakarikkeesta sekä juurten ja juurinystyröiden hajotessa. Nystyrät sisältävät erityisen paljon typpeä, ja niiden osuus harmaalepän biomassasta on 1 - 7 %.

Harmaalepän runsas karikesato lisää maan huokoisuutta, jolloin sen vedenpidätyskyky paranee. Harmaalepän karikkeiden maaperän hajotustoimintaa vilkastavasta vaikutuksesta voi seurata joissakin tapauksissa maan pH:n lasku.

Harmaalepän juurissa toisena symbionttina elävän mykorritsasienen ansiosta harmaalepän juurista erittyy aineita, jotka estävät tiettyjen maaperässä elävien taudinaiheuttajien kasvua. Myös puiden ravinteiden saanti, kunto ja vastustuskyky paranevat juuriston monilajisten ja vilkkaasti toimivien mikro-organismien ansiosta.

Edellä olevista positiivisista ominaisuuksistaan huolimatta harmaaleppä hakataan yleensä pois uudistusaloilta runsaan juurivesanmuodostuksensa takia. Sitä voitaisiin kuitenkin käyttää myös kuusentaimikkojen verhopuuna.

Sekapuuna harmaalepän on todettu edistävän toisen puulajin kasvua. Lisäksi harmaaleppä sietää hyvin kesähallaa ja maaperän alhaista pH:ta, on kestävä erilaisia tuhoja vastaan, on nopeakasvuinen sekä tulee toimeen hyvin erilaisilla kasvupaikoilla. Harmaalepän geneettinen monimuotoisuus antaa myös hyviä jalostusmahdollisuuksia erikoistarkoituksia varten.

Tuhoalttius

Harmaalepän alttius hirvi- ja muille nisäkästuhoille sekä tuhohyönteisille on pienempi kuin esimerkiksi haavan, koivun ja pajujen. Harmaaleppä on erittäin herkkä lahoamaan jo nuorella iällä. Erityisesti kääpäsienet, kuten taulakääpä, pakurikääpä ja lepänkääpä (Inonotus radiatus) ovat vahingollisia lahottajia.

Harmaalepän lehdillä elää paljon hyönteisiä. Syyskesällä sen lehdet ovatkin jo melkein loppuunkaluttuja. Yleisimpiä lehtituholaisia ovat eräät lehtikuoriaiset (Crysomelidae), erityisesti lepän lehtikuoriainen (Melasoma aenea). Leppäkemppi (Psylla alni) on harmaalepän lehdissä elävä kasvintuhooja. Merkittävimpiä runkoa vioittavia lajeja ovat raitakärsäkäs (Cryptorhychus lapathi), puuntuhooja (Cossus cossus) ja eräät lehtisiipiset (Sesiidae). Harmaalepän haarahangoissa elää isoleppäkirva (Clethrobius giganteus).

Takaisin alkuun

Puuraaka-aine

Puuraaka-aineen tekniset ominaisuudet

Harmaaleppä on hajaputkiloinen puulaji, eli sen putkilot ovat jakaantuneet tasaisesti läpi koko vuosiluston. Putkiloita ja ydinsäteitä ei voi erottaa paljain silmin. Niin sanotut valeydinsäteet eli useamman ydinsäteen kimput sen sijaan näkyvät paljain silmin. Pintapuu ja sydänpuu ovat samanväriset. Vuosilustot erottuvat vain heikosti.Puuaineen väri on hieman tervaleppää vaaleampi ja kiiltävämpi, ja se muuttuu ilman ja valon vaikutuksesta punertavaksi tai ruskehtavaksi.

Harmaalepän puuaine on yleensä suorasyistä, tasalaatuista, haurasta ja tervaleppää pehmeämpää ja kevyempää. Puuaine halkeaa etenkin kuivana helposti, on lujuudeltaan heikkoa, lahoaa helposti, ei kestä kostean ja kuivan vaihtelua, ja on altis hyönteistuhoille. Harmaaleppä on lyhytkuituista muihin suomalaisiin puulajeihin verrattuna - puuaineen kuidunpituus on keskimäärin 0,9 mm. Puuaine kutistuu ja paisuu voimakkaammin kuin tervalepän puuaine. Tilavuuspainoonsa nähden suomalaisista puulajeista kutistuvat eniten harmaaleppä ja koivu. Keskimääräinen kuivatuoretiheys (=massa kuivana/tilavuus puun syiden kyllästymispistettä korkeammassa kosteudessa) rungossa on noin 361 kg/m3, eli noin 30 % alhaisempi kuin koivulla. Oksien puuaine on noin 30 kg/m3 tiheämpää kuin runkopuun. Keskimääräinen kuoriprosentti on 13,0. Harmaalepän lämpöarvo on alhaisempi kuin tervalepän - se on absoluuttisen kuivana puuaineella 19,0 MJ/kg ja koko puulla 19,2 MJ/kg.

Metsätaloudellinen käyttö

Harmaaleppää ei ole Suomessa metsätaloudellisesti arvostettu, vaan sitä on pidetty jopa haitallisena. Sen kaupallinen arvo on pieni, ja nopeakasvuisena se tukahduttaa helposti arvokkaampien puulajien kasvun. Pienpuun korjuumenetelmien kehittymisen myötä sen käyttömahdollisuudet ovat kuitenkin parantuneet. Myös harmaalepän maata parantavat ominaisuudet, vesasyntyinen uudistuminen, nopea kasvu ja typensidontakyky ovat kiinnittäneet huomiota kasvatuskustannuksiin vaikuttavina tekijöinä.

Harmaalepän puuaine soveltuu huonon runkomuotonsa ja pienen läpimittansa vuoksi hyvin sulfaatti- ja sulfiittisellun, kuitulevyn ja lastulevyjen raaka-aineeksi. Sellun saanto on alhaisempi kuin koivusellun, ja harmaaleppäsellulla on koivusellua alhaisempi jauhatusaika, parempi jännityslujuus ja huonompi repäisylujuus. Opasiteetti on parempi, valkaisu on helpompaa ja vaaleus valkaisun jälkeen kestävämpi kuin koivumassalla. Noin 10 %:n harmaaleppäsellun lisäys koivusellun joukkoon lisää massan lujuusominaisuuksia. Leppää ei kannata keittää yhdessä koivun kanssa, koska leppä ja koivu keittyvät selvästi eri tavalla. Tämä hankaloittaa puun käyttöä. Harmaalepän käyttö massateollisuudessa onkin olematonta.

Harmaaleppä on erittäin sopiva levyjen valmistukseen. Kovalevyn valmistuksessa harmaaleppä on täysin männyn, kuusen ja koivun veroinen raaka-aine. Harmaalepästä valmistetulla lastulevyllä on hyvät lujuusominaisuudet ja sileä pinta. Harmaaleppää käytetään vähäisessä määrin myös saha- ja kuitulevyteollisuuden raaka-aineena.

Muu käyttö

Harmaalepän puuaine on helposti työstettävää ja homogeenista. Sen keinokuivaus on nopeaa ja suhteellisen helppoa. Höylätyt pinnat ovat kauniin sileitä. Halkaisu, sorvaus, vuolu ja viilutus, samoin kuin erilaiset pintakäsittelyt onnistuvat hyvin. Syinä siihen, ettei harmaalepän puuainetta pidetä kuitenkaan hyvänä - esimerkiksi tervalepän veroisena - raaka-aineena, ovat mutkainen runkomuoto, pieni läpimitta, kierteinen kasvu ja puuaineen hauraus. Harmaaleppää käytetään valmistettaessa puukenkiä, kengänkorkoja, lestejä, puolia, lasivalu- ja hattumuotteja, leikkikaluja, huonekaluja ja niiden osia, sorvituotteita, puuleikkauksia ja peilinkehyksiä. Rakentamisessa harmaaleppä on tervalepän tavoin kaunis pintamateriaali. Aikaisemmin harmaaleppää on käytetty vuori- ja maanrakennuksessa, värjäämöiden, tislaamoiden ja nahkatehtaiden putkiin, erilaisten laatikoiden, rasioiden sekä ruutihiilen valmistuksessa. Harmaalepän kuori sisältää parkkiainetta 10 - 15 %, ja sitä onkin käytetty nahkojen parkitukseen ja lankojen värjäykseen. Myös silmut ja norkot soveltuvat värjäykseen. Lehtiä, kuorta ja "käpyjä" on käytetty myös rohtoina.

Maataloudessa harmaaleppää käytetään polttamisen lisäksi kalansavustamoiden polttoaineena. Ennen puuta käytettiin myös karjan rehuna - siitä tehtiin kerppuja, ts. lehdeksistä tehtyjä kimppuja lampaiden ravinnoksi.

Harmaaleppähaketta käytetään monien lämpövoimaloiden polttoaineena.

Piha- ja puistopuuna harmaaleppä on harvinainen. Sillä on kuitenkin monia koristeellisia muotoja ja muunnoksia. Esimerkiksi sulkaharmaaleppää (A. incana 'Laciniata') (kuva 9) on istutettu Oulun Ainolan puistoon. Harmaaleppä soveltuu hyvin myös uudisrakennusten pihojen pikaviherryttämiseen ja suojaa antavaksi pikkupuuksi.

Kuva 9. Sulkaharmaalepän (A. incana 'Laciniata') lehti.

Takaisin alkuun

Kulttuuriarvot

Harmaaleppää on totuttu yleisesti pitämään ns. roskapuuna, ja se kaadetaan monesti pois arvokkaampien puulajien tieltä niin pihapiirissä kuin metsää hoidettaessakin. Puuta ei ole osattu arvostaa, vaikka se on erittäin tyypillinen suomalaisessa kulttuurimaisemassa, erityisesti aktiivisen metsänhoidon ulkopuolelle jäävien alueiden puuna. Muun muassa metsänreunoissa, teiden ja polkujen varsilla, peltojen pientareilla sekä purojen ja järvien rannoilla harmaaleppä on usein tavattu maiseman pehmentäjä ja vihertäjä. Monenlaisilla kasvupaikoilla menestyvänä harmaaleppä on myös merkittävä metsäpuu metsäluonnon monipuolistajana ja maisemallisten seikkojen vuoksi. Harmaaleppä on valittu vuoden puuksi vuonna 1992.

Takaisin alkuun

Kirjallisuutta

Arnborg, T. & Hustich, I. 1953. Våra träd. Svenska skogsvårdsföreningen. Stockholm.
Becker, M., Picard, J-F. & Timbal, J. 1982. Larousse des arbres et arbustes. Paris.
Björklund, T. & Ferm, A. 1982. Pienikokoisen koivun ja harmaalepän biomassa ja tekniset ominaisuudet. Folia Forestalia 500.
Giuliano, J. 1984. Bois, essences et variétés.
Hakkila, P. 1970. Basic density, bark percentage and dry matter content of grey alder (Alnus incana). Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja 71.5.
Holmåsen, I. 1989. Pohjolan puut ja pensaat. WSOY. Helsinki.
Hytönen, J. 1983. Nopeakasvuisten puulajien tutkimus. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 120.
Hämet-Ahti, L., Palmén, A., Alanko, P. & Tigerstedt, P.M.A. 1992. Suomen puu- ja pensaskasvio. Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet r.y. Helsinki.
Kalela, E.K. 1961. Metsät ja metsien hoito. Porvoo.
Karhu, N. 1992. Suomen paksuimmat harmaalepät. Sorbifolia 1(23).
Koski, V. & Sievänen, R. 1982. Timing of growth cessation in relation to the variations of the growing season. Julkaisussa: Tigerstedt ym. 1985. Crop Physiology of Forest Trees. University of Helsinki, Departement of Plant Breeding.
Kärenlampi, P. 1994. PTEK35, tekstimuotoinen luentomateriaali.
Leppä ja lupiini typensitojana metsässä. 1985. Biologisen typensidonnan ja ravinnetypen hyväksikäytön projekti. Suomen itsenäisyyden juhlavuoden 1967 rahasto 17.
Mitchell, A. 1974. A Field Guide to the Trees of Britain and Northern Europe. London.
Mäkiaho, M. & Mäkijärvi, L. 1994. Pohjolan jalopuut. Metsä ja minä 1.
Nurmi, J. 1993. Heating values of the above ground biomass of small-sized trees. Acta Forestalia Fennica 236.
Pohjonen, V. 1974. Istutustiheyden vaikutus eräiden lyhytkiertoviljelyn puulajien ensimmäisen vuoden satoon ja pituuskasvuun. Silva Fennica 8(2).
Saarsalmi, A., Palmgren, K. & Levula, T. 1983. Viljelylepikon alkukehitys ja biomassaan sitoutuneiden ravinteiden määrä. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 107.
Saarsalmi, A. , Palmgren, K. & Levula, T. 1985. Leppäviljelmän biomassan tuotos sekä ravinteiden ja veden käyttö. Folia Forestalia 628.
Saarsalmi, A. , & Mälkönen, E. 1989. Harmaalepikon biomassan tuotos ja ravinteiden käyttö. Folia Forestalia 728.
Saarsalmi, A. , Palmgren, K. & Levula, T. 1992. Harmaalepän ja rauduskoivun biomassan tuotos ja ravinteiden käyttö energiapuuviljelmällä. Folia Forestalia 797.
Salmi, J. 1977. Suomalaisia ja ulkomaisia puulajeja. Osa II: Lehtipuut A...N. Helsingin yliopiston metsäteknologian laitos. Tiedonantoja 35.
Sarvas, R. 1972 ja 1974. Investigations on the annual cycle of development of forest trees. Active period ja II, autumn dormancy and winter dormancy. Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja 76(3) ja 84(1).
Raulo, J. & Hokkanen, T. 1989. Harmaa- ja tervalepän karikesato. Folia Forestalia 738.
Raulo, J. & Leikola, M. 1974. Tutkimuksia puiden vuotuisen pituuskasvun ajoittumisesta. Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja 81(2).
Rytter, L. 1990. Biomass and nitrogen dynamics of intensively grown grey alder plantations on peatland. Sveriges lantbruksuniversitet. Institutionen för ekologi och miljövård. Rapport 37. Uppsala.
Salmi, J. 1993. Harmaalepän (Alnus incana) ominaisuudet ja käyttö. Sorbifolia 24(3).
Suomen kielen perussanakirja. 1990. Ensimmäinen osa, A - K. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 55. Valtion painatuskeskus. Helsinki.
Väre, H. 1991. Oulun kaupunkialueen koristepuut ja -pensaat VI. Sorbifolia 22(4). 1991.

Takaisin alkuun