Tutkimusalat

Tutkija

Laitoksen tutkimus tähtää maatalouden perustutkimuksen vahvistamiseen sekä sen ja soveltavan tutkimuksen yhtymäkohtien lisäämiseen. Laitos on monitieteinen ja tutkimus on kansainvälisesti korkeatasoista sekä samalla kansallisesti tärkeää, sillä se hyödyttää maa- ja puutarhataloutta sekä niihin perustuvia elinkeinoja. Tutkimuksen tasoa ja laajuutta vahvistetaan edelleen verkostoitumalla  niin kotimaassa kuin ulkomaille.

Laitoksella tutkimusta tehdään neljässä pääaineessa agroteknologiassa, biotekniikassa, kasvintuotannon biologiassa ja kotieläintieteessä sekä Viikin opetus- ja tutkimustilalla ja Muddusjärven tutkimusasemalla.

Laitoksen tutkimuksen painoalat ovat:

1. Energian käytön tehokkuus maatalous- ja puutarhatuotannossa

2. Pellot ja vesistöt

3. Genomitiedon tuottaminen ja hyödyntäminen

4. Eläinten ja ihmisten hyvinvointi ja

5. Kasvinsuojelun kokonaishallinta

Esimerkkejä tutkimuksen huippuyksiköistä

Tällä hetkellä laitoksen tutkimusryhmiä on mukana kahdessa Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimuksen huippuyksikössä:

Lisäksi laitoksen tutkimusryhmä on mukana Biocentrum Helsingin ( HY:n huippututkimuksen sateenvarjo-organisaatio) rahoittamassa Functional Genomics of Organogenesis in Plants tutkimusprojektissa.