| SUOMEN
KARTASTO
Atlas över Finland Atlas of Finland |
Lokakuu
1999
John Westerholm |
Suomen
Maantieteellinen Seura Geographical
Society of Finland
WSOY |
Asutus harventuu ja keskittyy
| Etelään, rannikolle ja kaupunkeihin.
Oheiset kartat jakavat Suomen kahteen kuntapohjaiseen
osaan, joissa kummassakin asuu puolet maan väestöstä. Toinen
osa on lisäksi jaettu kahtia siten, että kumpikin käsittää
neljänneksen maan asukkaista. Kartasta a)
ilmenee, kuinka puolet väestöstä käsittävä
lounainen alue on supistunut vuosina 1880-1970 sekä miltä tilanne
näyttää nykyään. Suomen talouden kytkeytyminen
maailmantalouteen on entisestään voimistunut tämän
historiallisen ytimen väestöllistä asemaa.
Suomen asutus painottuu rannikolle, jokilaaksoihin ja ulkomaankaupan solmukohtiin. Rannikkoa seuraavalle 50 prosentin vyöhykkeelle (kartta b) sijoittuu runsaasti myös sellaisia kuntia, joiden väestökehitys on ollut varsin negatiivinen viime vuosikymmeninä. Suurten kaupunkien läheisyydessä olevat rannikkokunnat ovat kuitenkin pystyneet ylläpitämään tai jopa kasvattamaan väkilukuaan kehittymällä osaksi kaupunkien työssäkäyntialuetta. Kaupungeista, joiden yhteinen asujaimisto on puolet koko maan väkiluvusta, rakentuu harva, lähes koko maan kattava verkko (kartta c). Näiden keskusten ympärille jäsentyvien vaikutusalueiden väestö on pitkälti keskittynyt etelään. Monen itä- tai pohjoissuomalaisen keskuksen takamaa on varsin vähäväkinen. Lähteet: Hustich 1972; STV 1997. |