Helsingin yliopisto - Eurooppalainen huippuyliopisto

 
Yliopiston päätehtävät

Strategia

Organisaatio Yliopiston osaamistietokannat

Helsingin yliopiston osaamistietokannoista voit hakea tietoa yliopiston tutkimustoiminnasta.

Hae tutkimushanketta:

Hae asiantuntijaa:

Historia

Meilahti - lääketieteen kampus


Biomedicum HelsinkiMeilahti on vuosikymmenten saatossa muuttunut Helsingin yliopistossa tehtävän lääketieteen huippututkimuksen kehdoksi.

Muutaman kilometrin päässä keskustakampuksesta sijaitseva Meilahti on vuosikymmenten saatossa muuttunut Helsingin yliopistossa tehtävän lääketieteen huippututkimuksen kehdoksi, "Medilahdeksi". 1930-luvulla perustettu Naistenklinikka sai 1966 seurakseen valtakunnan ykkössairaalan, Helsingin yliopistollisen keskussairaalan (HYKS). Samana vuonna valmistui myös tilat teoreettisille laitoksille Haartmaninkadulle. Rakennusta peruskorjataan ja laajennetaan parhaillaan. Viimeisimpänä kampusalueelle on valmistunut terveystieteen keskuskirjasto sekä 1200 tutkijalle työtilat tarjoava tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicum Helsinki. Lisäksi alueella toimii terveystieteiden keskuskirjasto Terkko.

Terveystieteiden keskuskirjastoMeilahden kampukseen luetaan kuuluvaksi myös Ruskeasuon klinikat, joissa toimivat hammaslääketieteen laitos, hammas- ja suusairauksien klinikka, kansanterveystieteen laitos sekä oikeuslääketieteen laitos. Meilahden ja Ruskeasuon alueet muodostavat tiiviin kokonaisuuden, jossa kohtaavat lääketieteellinen koulutus, kansainvälinen huippututkimus ja sairaanhoito. Kampus on 2000 opiskelijan ja 1500 opettajan työpaikka.

Vuosia kestäneen lääketieteellisen tiedekunnan opetustilojen yhteen saattamisen ansiosta Meilahti on toimiva lääketieteen ja terveydenhuollon kokonaisuus. Alueella valitsee opiskeluun, tutkimukseen ja kansainväliseen yhteistyöhön kannustava ilmapiiri.

Vaikka Meilahden kampus nivoutuu hyvin yhteen muun kaupunginosan kanssa, muodostaa se kuitenkin selvärajaisen kampusalueen sairaala-alueelle tyypillisine rakennuksineen.

Teksti: Petri Karttu
Kuva: Ida Pimenoff

Meilahden kampuskartta

Yliopiston yksikköjä kampuksella:
Lääketieteellinen tiedekunta
Biolääketieteen laitos
Hammaslääketieteen laitos
Hjelt-instituutti
Kliininen laitos
Kliinisteoreettinen laitos (Haartman-instituutti)
Lääketieteellisen koulutuksen tuki- ja kehittämisyksikkö, TUKE
Suomen molekyylilääketieteen instituutti FIMM
Terveystieteiden keskuskirjasto

Kampuksen palveluja:
Biomedicum
UniCafe
Yliopistopaino
Yliopistoliikunta