Helsingin yliopisto - Eurooppalainen huippuyliopisto

Tutkijat vetoavat luonnontilaisten metsien säilyttämisen puolesta

Avoin kirje maa- ja metsätalousministerille 7.2.2007

Tutkijat vetoavat luonnontilaisten metsien säilyttämisen puolesta

Joukko suomalaisia tutkijoita on tänään toimittanut maa- ja
metsätalousministerille avoimen kirjeen, jossa vedotaan jäljellä olevien luonnontilaisten metsien säilyttämisen puolesta. Kirjeessä tutkijat perustelevat, miksi suojelualueiden ulkopuolella vielä jäljellä olevien luonnontilaisten metsäalueiden säilyttäminen on välttämätöntä niin
ekologisista, taloudellisista kuin kulttuuriin liittyvistä näkökohdista.

Kirjeen on allekirjoittanut 77 suomalaista eturivin tutkijaa mukaan lukien 30 eri yliopistojen ja tutkimuslaitosten professoria. Tutkijat edustavat metsäalaa hyvin laajasti, mukana on mm. metsätieteiden, ekonomian, ekologian, maantieteen ja kulttuurintutkimuksen edustajia.

Lisätiedot:

Ilkka Hanski, akatemiaprofessori (metsien monimuotoisuus)
ilkka.hanski@helsinki.fi, p. 09 191 57745

Timo Kuuluvainen, dosentti (metsäekologia)
timo.kuuluvainen@helsinki.fi, p. 09 191 58116, 050 3093267

Olli Tahvonen, professori (ympäristötaloustiede)
olli.tahvonen@metla.fi, p. 010 2112210

Arvoisa maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja,

Haluamme tuoda esille suomalaisten tutkijoiden huolen luonnontilaisten metsien hakkuista ja tuoda julki perustelut sille, miksi suojelualueiden ulkopuolella vielä jäljellä olevien luonnontilaisten metsäalueiden säilyttäminen on mielestämme välttämätöntä.

Luonnon monimuotoisuuden nopea väheneminen on ilmastonmuutoksen ohella vakavimpia ihmiskuntaa uhkaavista kehityskuluista. Nämä kaksi uhkaa kulkevat käsi kädessä. Yli tuhannen tutkijan voimin toteutettu Millennium Ecosystem Assessment (2005, www.maweb.org) osoittaa, että monimuotoisuuden väheneminen ja siihen liittyvä ekosysteemien toiminnan heikkeneminen, erityisesti luonnontilaisten metsien häviäminen, jatkuu edelleen kaikkialla maapallolla. Euroopassa luonnontilaisten metsien vähäisyyden vuoksi niiden biologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen arvo on erityisen suuri ja tulee kasvamaan tulevaisuudessa.

Suomen uhanalaiseksi luokitelluista lajeista 37 % elää ensisijaisesti metsissä. Metsiemme monimuotoisuus on erityisesti uhattuna Etelä-Suomessa, jossa luonnontilaisen kaltaisen metsän määrä on vain 1-2 % metsäpinta-alasta. Etelä-Suomessa luonnontilaisesta metsästä riippuvaisten lajiyhteisöjen säilyminen on vaarantunut, ja monien lajien kannat ovat heikentyneet alueellisiin sukupuuttoihin asti. Suomi on mm. biologista monimuotoisuutta koskevan YK:n yleissopimuksen, Euroopan Unionin kestävän kehityksen strategian (2001) ja Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) Countdown 2010 -hankkeen kautta sitoutunut säilyttämään laajat luonnontilaiset alueet ja pysäyttämään luonnon monimuotoisuuden häviämisen vuoteen 2010 mennessä. Tätä tavoitetta ei ehditä enää saavuttaa, mutta on välttämätöntä täydentää Etelä-Suomen suojelualueverkostoa luonnontilaisimpina säilyneillä kohteilla, jotta monimuotoisuuden väheneminen voidaan pysäyttää mahdollisimman nopeasti.

Pohjois-Suomen luonnonmetsillä on poikkeuksellisen suuri arvo luonnon monimuotoisuudelle niiden laajuuden ja yhtenäisyyden ansiosta. Nämä piirteet mahdollistavat lajien pitkäaikaisen säilymisen lisäksi myös metsien luontaisen häiriödynamiikan ja evolutiivisten prosessien toiminnan. Ilmastonmuutoksen myötä tapahtuvat elinympäristömuutokset korostavat entisestään pohjoisten metsien arvoa. Pohjois-Suomessa sekä suojelun taso että jäljellä olevan luonnontilaisen metsän määrä on Etelä-Suomea huomattavasti korkeampi, mutta kehityssuunta on huolestuttava. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan luonnontilaisen kaltaisen metsän (yli 140-vuotias puusto, sisältää luonnontilaisuutta indikoivia elementtejä) määrä pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä on vähentynyt 17 %:sta 14,5 %:iin valtakunnan metsien inventoinnin VMI9 ja sitä edeltävän VMI8:n välisenä aikana, eli näitä alueita menetettiin yhdessä vuosikymmenessä n. 1000 km2:n laajuudelta. On myös huomionarvoista, että suojeltujen luonnontilaisen kaltaisten metsämaan metsien osuus on koko pohjoisboreaalisella vyöhykkeellä alle 7 % alueen metsämaan pinta-alasta, vaikka Pohjois-Suomen metsien osalta kokonaisuutena (metsä ja kitumaa) ylitetäänkin 10 %:n suojelutaso (Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman tutkimusraportti, MMM ym. 2006).

Lapin metsäekosysteemien luontainen kehitys on niin hidasta, ettei jäljellä olevien luonnontilaisten metsien hakkuita voida tulkita osaksi kestävää luonnonvarojen käyttöä. Vanhan runsaslahopuustoisen metsän kehittyminen kestää niin kauan, että sosiaaliset, taloudelliset ja globaalin ympäristön olosuhteet muuttuvat tänä aikana todennäköisesti täysin. Voidaan siis perustellusti todeta että luonnontilaisten metsien hakkaaminen aiheuttaa pysyvän elinympäristömuutoksen ja hävittää tärkeän osan kansallisperintöämme sekä lajistollista ja geneettistä monimuotoisuutta. Tätä taustaa vasten Metsä-Lapin luonnontilaisten metsien menossa olevat ja suunnitellut hakkuut (esim. Kittilän Pokka-Pulju ja Raakevuoma, Sodankylän Peurakaira, Savukosken Turjalaiset) ovat kestämättömiä ja selvässä ristiriidassa niiden monimuotoisuuden turvaamista koskevien sopimusten kanssa joihin Suomi on sitoutunut.

Vaikka metsätalouden työpaikkojen säilyttäminen on aluetaloudellisesti ja sosiaalisesti erittäin tärkeää, sitä ei tulisi käyttää argumenttina tuhansien vuosien luontaisen kehityksen muokkaamien ekosysteemien hävittämiselle. On tärkeää tuoda esille, että Pohjois-Suomessa on runsaasti nuoria talousmetsiä, jotka ovat uudistuneet 50-luvulla alkaneiden voimakkaiden hakkuiden jälkeen. Näiden nopean kasvun vaiheessa olevien metsien metsänhoidollisen tilan parantaminen työllistäisi, nopeuttaisi metsien varttumista hakkuukypsäksi ja parantaisi päätehakkuissa saatavan puutavaran laatua. Puuston vuotuinen kasvu Lapin metsäkeskuksen alueella on noussut viimeisten 10 vuoden aikana noin 8 miljoonasta kuutiometristä 12 miljoonaan kuutiometriin vuodessa. Vastaavasti puuvaranto on noussut 1970-luvun alun 260 miljoonasta kuutiometristä 340 miljoonaan kuutiometriin. Metsätalous tai hakkuumahdollisuudet Lapissa eivät siis ole millään tavalla uhattuina. Pohjois-Suomen kestävä metsätalous on rakennettava jo aiemmin talouskäyttöön otettujen metsien varaan, ei hakkaamalla vielä jäljellä olevia luonnontilaisia metsiä.

Metsähallitus on lisäksi ottamassa metsien uudistumiseen liittyvän suuren riskin laajentaessaan hakkuita ylänkö- ja suojametsäalueille, jotka on aiemmin rajattu metsätalouskäytön ulkopuolelle. Näillä alueilla on runsaasti luonnontilaisia metsiä. Hakkuiden aloittaminen korkealla sijaitsevilla alueilla perustuu karkeaan ja tieteellisesti epävarmaan yleistykseen ilmaston lämpenemisen mahdollisista suotuisista vaikutuksista metsän uudistumiselle. Oletuksissa ei ole lainkaan otettu huomioon varovaisuusperiaatetta, jonka tulisi sisältyä kaikkiin ympäristövaikutusarviointeihin. Vaikka keskilämpötilan nousu voikin ilmaston lämmetessä lisätä puuston kasvua tulevina vuosikymmeninä, ilmastonmuutokseen liittyvä poikkeavien sääolojen yleistyminen voi johtaa vakaviin ongelmiin metsän uudistumisessa.

Metsätaloustoimet luonnonmetsäalueilla tuottavat huomattavaa ja pitkäaikaista haittaa niiden muulle talouskäytölle, kuten perinteiselle porolaidunnukselle, metsästykselle ja matkailuelinkeinolle. Vähemmistökulttuureihin kiinnitetään kansainvälisesti yhä suurempaa huomiota. Poronhoidon olosuhteiden turvaaminen ja parantaminen ovat avainasemassa oman alkuperäiskansamme saamelaisten kulttuurin säilymisessä. Poronhoidon ja metsätalouden merkitystä ei voi verrata arvioimalla näiden elinkeinojen välitöntä taloudellista tulosta, koska poronhoidolla on merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia paitsi saamelaiskulttuurille, myös koko Lapin matkailulle ja Suomen kansainväliselle imagolle.

Pohjoisen koskemattoman metsäluonnon taloudellisen merkityksen ja vetovoiman voi olettaa tulevaisuudessa kasvavan nykyisestä. Jo nyt on havaittavissa ristiriita luonnontilaisen kaltaisten laajojen metsäalueiden hakkaamisen ja matkailukäytön välillä. Metsähallituksen ja Ylimuonion matkailuyrittäjien välille on syntynyt neuvottelutilanne, jossa yrittäjät ovat valmiita maksamaan Metsähallitukselle hakkuista pidättäytymisestä aiheutuvat taloudelliset menetykset. Jos yrittäjien maksuhalukkuus ylittää Metsähallituksen hakkuista saamat nettotulot, olisi vastaavissa tapauksissa yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta aina rationaalista luopua hakkuista riippumatta siitä, suoritetaanko maksu vai ei. Se, että Metsähallitus harkitsee hakkuita tällaisessa tilanteessa osoittaa, että hakkuita ja metsäalueiden käyttöä koskevan päätöksenteon periaatteet eivät vastaa yhteiskunnan kokonaisedun tavoitteita pitkäjänteisesti tarkasteltuna.

Maailmanlaajuisesti tarkastellen EU-maiden vähäisten jäljellä olevien luonnontilaisten alueiden säilyttämisen pitäisi olla itsestäänselvyys. Verrattuna kehitysmaihin, jotka ponnistelevat köyhyysongelmien ohella sademetsien suojelun kanssa, Suomen kannalta vielä jäljellä olevien luonnontilaisten metsien suojelusta koituu suhteellisen vähäinen taloudellinen kustannus – ja pidemmällä aikavälillä kustannus kääntyy taloudelliseksi hyödyksi. EU:n komissio päätti viime vuoden lokakuussa tukea 70 miljoonalla eurolla elinympäristöjen ennallistamiseen liittyviä hankkeita. Lapin luonnontilaisten alueiden säästämisen kustannus-hyöty -suhde on näihin Suomenkin osin rahoittamiin hankkeisiin nähden monta kertaluokkaa parempi. On myös huomattava, että laajojen edelleen luonnontilaisten metsäalueiden suojelu on Euroopan yhteisön alueella ylipäätään mahdollista enää pohjoisessa Fennoskandiassa.

Arvoisa maa- ja metsätalousministeri. Edellisen perusteella vetoamme teihin, että Suomen valtio ja sen oma liikelaitos Metsähallitus lopettaisi jo käynnistetyt hakkuut arvokkaiksi tiedetyissä luonnontilaisissa metsissä. Lapin valtionmaiden metsätalouden tulostavoitteet tulee arvioida poliittisesti uudelleen ottaen huomioon luonnonmetsien pitkän aikavälin ekologiset ja taloudellis-sosiaaliset arvot, alueen seutukuntien muut elinkeinot ja Suomen kansainväliset sopimukselliset ja moraaliset velvoitteet.

Pyydämme kohteliaimmin että vastaisitte tähän avoimeen kirjeeseen julkisesti.

Allekirjoitukset (aakkosjärjestyksessä)

Bäck Jaana, dosentti
Eronen Jarmo, professori
Haila Yrjö, professori
Hakkarainen Harri, dosentti
Hanski Ilkka, akatemiaprofessori
Hanski Ilpo K., dosentti
Heikkilä Raimo, tutkimusjohtaja
Hiedanpää Juha, tutkija
Hukkinen Janne, professori
Hyytiäinen Kari, vanhempi tutkija
Jakovlev Jevgeni, tutkija
Jokinen Mikko, tutkija
Juutinen Artti, akatemiatutkija
Kaitala Veijo, professori
Kalliola Risto, professori
Keto-Tokoi Petri, lehtori
Kokko Hanna, professori
Komonen Atte, yliassistentti
Korhonen Kaisa, koordinaattori
Korpimäki Erkki, professori
Kotiaho Janne S., akatemiatutkija
Kotiranta Heikki, erikoistutkija
Kouki Jari, professori
Kumpula Anne, professori
Kuuluvainen Jari, professori
Kuuluvainen Timo, dosentti
Kyllönen Simo, tutkija
Laakso Marjukka, tutkija
Laaksonen Toni, tutkija
Latva-Karjanmaa Tarja, tutkija
Lehtinen Ari, professori
Lilja Saara, suunnittelija
Lindholm Tapio, johtava asiantuntija
Loukola Olli, professori
Lähde Erkki, emeritusprofessori
Martikainen Petri, dosentti
Merilä Juha, akatemiaprofessori
Mäkipää Raisa, vanhempi tutkija
Mönkkönen Mikko, professori
Niemelä Jari, professori
Ollikainen Markku, professori
Orell Markku, professori
Ovaskainen Otso, akatemiatutkija
Pennanen Juho, tutkija
Pennanen Jukka, professori
Penttilä Reijo, vanhempi tutkija
Perämäki Martti, yliopistonlehtori
Puuronen Vesa, dosentti
Pykälä Juha, vanhempi tutkija
Rannikko Pertti, professori
Ranta Esa, professori
Renvall Pertti, dosentti
Ruohomäki Kai, dosentti
Ruuhijärvi Rauno, emeritusprofessori
Rytteri Teijo, tutkija
Saarinen Jarkko, professori
Sajama Seppo, professori
Sarvala Jouko, professori
Selonen Vesa, tutkija
Siiskonen Harri, professori
Simola Heikki, dosentti
Sippola Anna-Liisa, erikoistutkija
Snellman Hanna, akatemiatutkija
Sundström Liselotte, professori
Suvanto Leena, tutkija
Suvantola Leila, tutkija
Tahvonen Olli, professori
Tikka Päivi, tutkija
Tikkanen Olli-Pekka, tutkija
Toivonen Heikki, professori
Tukia Harri, vanhempi tutkija
Wallenius Tuomo, tutkija
Vanha-Majamaa Ilkka, varttunut tutkija
Varkonyi Gergely, erikoistutkija
Virkkala Raimo, dosentti
Väre Henry, yli-intendentti
Zetterberg Pertti, tutkija