Väitökset

Osa 1

Sisällys

Läsnäolon pronominit

Humanistisessa tiedekunnassa esitettiin 16.12.1998 tarkastettavaksi FL Eeva-Leena Seppäsen väitöskirja Läsnäolon pronominitHumanistisessa tiedekunnassa esitettiin 16.12.1998 tarkastettavaksi FL Eeva-Leena Seppäsen väitöskirja ”Läsnäolon pronominit”.

Tutkimus kuuluu suomen kielen alaan.

Vastaväittäjänä oli PhD Ritva Laury (California State University Fresno) ja kustoksena professori Auli Hakulinen.

Teos julkaistaan sarjassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 715.

Milloin keskustelukumppaniin viitataan sanoilla tämä tai tuo, hän tai se? Millaisen roolin keskustelun osallistujana saa ihminen, johon viitataan tällä tavoin? Mitä viittaus vaikuttaa keskustelun etenemiseen ja siihen, kuka puhuu seuraavaksi? Muun muassa näihin kysymyksiin vastataan tutkimuksessa, joka tarkastelee suomen kielen demonstratiivi- ja 3. persoonan pronominien tämä, tuo, hän ja se käyttöä viittaamassa meneillään olevan keskustelun osallistujaan. Tavoitteena on selvittää, millaiset seikat ohjaavat pronominien valintaa ja miten valinta vaikuttaa keskustelun osallistumiskehikkoon eli siihen, millaiseksi puhuja hahmottaa eri osallistujien roolin keskustelussa. Näiden kysymysten kautta käsitellään myös yhtäältä suomen demonstratiivien ja 3. persoonan pronominien käyttöä ja merkitystä yleisemminkin ja toisaalta henkilödeiksiksen ongelmia, erityisesti kieliopillisen kolmannen persoonan ja puheaktipersoonien rajaa.

Tulokset osoittavat, että 3. persoona ei ole pelkästään poissaolijan kategoria, vaan eri viittauskeinoista muodostuu jatkumo. Lähinnä puheaktipersoonia jatkumolla sijaitsevat pronominit tämä ja hän. Läsnäolijaan viitatessaan ne molemmat ovat toisen asteen puheaktipronomineja: hän on merkitykseltään lähellä minää, tämä puolestaan sinää. Tuo sijaitsee jatkumolla hiukan kauempana: se ilmaisee viittauksen kohteen läsnäoloa, mutta ei välttämättä osallistujuutta. Lähimpänä poissaolijan kategoriaa on anaforinen pronomini se, jota käyttämällä puhuja ilmaisee, että viittauksen kohdetta käsitellään enemmän puheenaiheena kuin keskustelun osallistujana.

Metodisesti tutkimus on osa toistakymmentä vuotta harjoitettua fennististä keskustelunanalyyttistä tutkimusta. Se liittyy semantiikan, erityisesti henkilödeiksiksen ja kieliopillisen persoonan tutkimukseen, samoin kuin kieliopin ja vuorovaikutuksen suhteiden tutkimukseen. Tutkimuksen kohteena olevia pronomineja analysoidaan suhteessa keskustelun jäsentymiseen ja siihen, kuinka ne kohtelevat referenttiä toisaalta puhetilanteen osallistujana, toisaalta kertomuksen maailmaan kuuluvana. Aineisto on koottu nauhoitetuista kahvipöytäkeskusteluista. Osa aineistosta on myös videoitu, ja tutkimuksessa on mukana myös analyyseja pronominien käytön suhteesta keskustelijoiden katsekäyttäytymiseen.

Tutkielma postmodernista Euroopastamme

Humanistisessa tiedekunnassa esitettiin 16.12.1998 tarkastettavaksi FM Ralf Wadenströmin väitöskirja "Stora och små europeiska historier. En avhandling om vårt postmoderna Europa".

Tutkimus kuuluu filosofian alaan.

Vastaväittäjänä oli dosentti Mats Andrén Göteborgin yliopistosta ja kustoksena professori André Maury.

Teos julkaistaan sarjassa Reports from the Department of Philosophy.

Tutkielma liittyy kulttuuri- ja historianfilosofian sekä aatehistorian oppialoihin. Tutkielman pääteesi on, että Euroopan yhdentyminen ja erityisesti Suomen jäsenyys Euroopan unionissa edellyttävät postmodernia kulttuuria. Tässä tutkielmassa postmoderni kulttuuri tarkoittaa ensi sijassa Jean-François Lyotardíin teoksessa La condition postmoderne esittämän määritelmän mukaista kulttuuria, jossa "suureen kertomukseen" ja historianfilosofiaan suhtaudutaan epäluuloisesti. Ilmaisut "suuri kertomus" ja "postmoderni" ovat kuitenkin käsitteinä monimielisiä. Huomattava osa tutkielmasta on näin ollen omistettu näiden käsitteiden analyysille ja aatehistorialliselle tarkastelulle. Tutkielmassa sovelletaan postmodernia hermeneuttista ja perspektivististä metodiikkaa.

Postmoderni kulttuuri on varsin suuressa määrin sähköisen viestinnän tuote. Postmoderniteetin seuraukset ovat erityisen merkittäviä Pohjoismaissa, joissa painettu sana, luterilaisuus ja valtiollinen absolutismi ovat olleet keskeisessä asemassa. Postmoderni kulttuuri ja teoria luovat edellytyksiä Euroopan yhdentymiselle mm. kyseenalaistamalla suvereenin kansallisvaltion legitimiteetin. Euroopan unioni ei perusta legitimiteettiään historianfilosofiaan tai eurooppalaiseen historiaan. Postmoderni kulttuuritila ja postmoderni yhteiskunta jättävät kuitenkin tilaa moninaisille "pienille", keskenään ristiriitaisille kertomuksille, jotka antavat mahdollisuuksia moniin erilaisiin tulkintoihin Euroopasta.

Postmodernit ehdot eivät tarjoa yhtä ja ainoaa lähtökohtaa, tukevaa kehystä, kaiken kattavaa metodia tai absoluuttista historiallista totuutta. Tunnustamalla tämän "tosiasian" postmodernismi avaa mahdollisuuden marginaalisille näkökulmille ja kertomuksille. Tässä tutkielmassa tarkastellaan "meidän Eurooppaamme" monista eri näkökulmista, mukaan lukien kirjoittajan mitä suurimmassa määrin partikularistinen näkökulma.

Hermoratojen kehitys rotilla

Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 17.12.1998 tarkastettavaksi LL Anu Kinnusen väitöskirja "Development of nerve fiber tracts in the rat brain: Expression and functions of HB-GAM, N-syndecan, histamine and serotonin".

Tutkimus kuuluu neurobiologian alaan.

Vastaväittäjänä oli professori Ann-Charlotta Granholm Coloradon yliopistosta Denveristä ja kustoksena professori Ismo Virtanen.

Tutkimus julkaistaan sarjassa Dissertationes Biocentri Viikki.

Kuinka hermosolu-uloke kasvaa ja miten se ohjautuu oikeaan hermotuskohteeseensa on yksi nykyaikaisen kehitysneurobiologian keskeisimmistä kysymyksistä. Tähän mennessä on pystytty tunnistamaan joitakin sekä liukoisia (esim. netriinit ja semaforiinit), että solujen pinnoille sitoutuneita molekyylejä (esim. laminiini, fibronektiini, efriinit), jotka ohjaavat kasvavaa hermosolu-uloketta oikeaan kohteeseensa. Hermosolu-ulokkeen kasvua ohjaavia molekyylejä on kuitenkin lukuisia ja eri molekyylien, erityisesti soluvälitilan molekyylien, väliset vaikutukset tunnetaan vielä puuttellisesti.

Tutkimuksessa on tarkasteltu hermosolu-ulokkeen kasvua lisäävän, hepariinia sitovan, kasvuun liittyvän molekyylin, HB-GAMin, sekä tämän reseptorin, N-syndekaanin osuutta hermosolu-ulokkeen kasvussa, ohjautumisessa ja eräiden hermoratojen muodostumisessa. Lisäksi on tarkasteltu eräiden välittäjäaineiden, kuten serotoniinin ja histamiinin esiintymistä kyseisissä kehittyvissä hermoradoissa.

HB-GAMin osoitettiin vasta-ainevärjäyksellä ilmenevän jo aivan ensimmäisinä kehittyvissä hermoradoissa ensin taka-aivojen alueella ja myöhemmin talamuksen ja isoaivokuoren välisissä yhteyksissä. N-syndekaanin lähetti-RNA voitiin osoittaa in situ-hybridisaatiolla taka-aivojen serotoniinia sisältävissä Raphen tumakkeen soluissa ja myöhemmin talamuksen soluissa. Hermosoluviljelmissä nämä solut kasvattivat ulokkeita HB-GAM alustalla, ja kun niille tarjottiin vaihtoehtoisesti laminiini-, tai fibronbektiinialustaa, ne kasvattivat paremmin ulokkeitaan HB-GAMiä sisältävällä alustalla. Kun talamuksen soluja kasvatettiin viljelmässä elävän aivoleikkeen päällä, voitiin havaita, että solut tarttuivat ja kasvattivat ulokkeitaan HB-GAMiä luonnossakin sisältävillä alueilla. Näiden N-syndekaania sisältävien solujen interaktio HB-GAMin kanssa pystyttiin kumoamaan hepariinilla ja heparaanisulfaatilla, joka vahvistaa käsitystä siitä, että HB-GAMin ja N-syndekaanin interaktio välittyy N-syndekaanin heparaanisulfaattiketjujen välityksellä. Havaintojen perusteella arvellaan, että HB-GAM saattaisi osallistua aivokuoren ja talamuksen välisen talamokortikaaliradan muodostumiseen. Talamokortikaalinen rata välittää kuulo- ja näköaivokuorilta talamuksen kautta tulevan tiedon isoaivokuorelle. Talamokortikaalisen radan kehityshäiriöiden on arveltu aiheuttavan mm. skitsofreniassa esiintyviä näkö- ja kuuloharhoja.

Myös eräät ensimmäisistä hermoston välittäjäaineista, mm. serotoniini ja histamiini ilmenevät ensimmäisinä kehittyvissä taka-aivoradoissa. Histamiini ja serotoniini ilmenevät aluksi samoissa hermosoluissa, mutta tämän merkitystä ei edelleenkään tunneta. Väitöskirjassa osoitetaan ensimmäisen kerran in situ hybridisaatiolla, että taka-aivojen histamiini myös syntyy taka-aivoissa histamiinia valmistavan histidiinidekarboksylaasi-entsyymin avulla sekä osoitetaan, että histamiinireseptorin lähetti-RNA:ta tavataan jo sikiönkehityksen toisella kolmanneksella.

Väitöskirjan tutkimus on kehitysneurobiologista perustutkimusta, jonka kliinisinä sovelluskohteina ovat mm. hermoston migraatiohäiriöt.

Tutkimus alkoholia runsaasti juovilla ja sitä karttavilla rottakannoilla

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 18.12.1998 tarkastettavaksi FM Maria Nurmen väitöskirja "Ethanol Distribution and Dopaminergic Transmission in Rats with Genetically-Determined Differences in Alcohol Consumption".

Tutkimus kuuluu fysiologisen eläintieteen alaan.

Vastaväittäjänä oli professori Jørgen Mørland (National Institute of Forensic Toxicology, Oslo) ja kustoksena professori Tom Reuter.

Teos julkaistaan sarjassa Publications of the National Public Health Institute.

Alkoholen och dess effekter upplevs som positiva när alkoholen avnjuts i små mängder i socialt umgänge. Alkoholen är dock även ett ofta missbrukat rusmedel som verkar förlamande på det centrala nervsystemet och som orsakar samhället märkbara kostnader och förstör många människors liv. Alkoholen är en i fysiologiskt hänseende ospecifik drog som påverkar många olika nervtransmittorer i det centrala nervsystemet, d.v.s. de kemiska signaler som cellerna i hjärnan använder för att kommunicera med varandra. För att finna sätt att minska alkoholens skadeverkningar, behövs mera kunskap om hur alkoholen påverkar nervcellerna i hjärnan.

I detta arbete har sambandet mellan alkohol och den dopaminerga mesolimbiska nervbanan i hjärnan undersökts. Detta dopaminsystem antas ha en stor betydelse vid uppkomsten av alkoholberoende, eftersom dopaminet antas förmedla effekter som leder till en känsla av välbehag och vanebildande alkoholdrickande. I undersökningen användes AA- (Alko, Alcohol) och ANA- (Alko, Non-Alcohol) råttstammar som genom genetisk selektion är avlade för skillnader i alkoholkonsumtion. Hos råttor som injicerats med eller druckit alkohol mättes med hjälp av mikrodialys och HPLC koncentrationerna av alkohol och det dopamin nervändarna avsöndrade i ett specifikt område, nucleus accumbens, som antas förmedla effekterna av droger i hjärnan.

I undersökningen konstateras att alkoholen når hjärnan snabbt böde hos råttor som injiceras med alkohol och hos råttor som dricker alkoholen själva. Mellan den "försupna" och "nyktra" råttstammen fanns ingen skillnad i hjärnans koncentration av alkohol. Böda råttstammarnas accumbens-kärna frisatte lika mycket dopamin efter en alkoholinjektion. Eftersom den frisättning av dopamin som alkoholen orsakar kan tänkas öka efter en längre tids alkoholdrickande, undersöktes råttor med lång erfarenhet av alkohol, antingen genom att själva dricka den (AA-råttor) eller genom få alkoholen direkt i magsäcken (en grupp AA-råttor och en grupp ANA-råttor). När dopaminresponsen efter en alkoholinjektion mättes hos dessa, visade det sig att accumbens-kärnan hos de AA- och ANA- råttor som fått alkohol direkt i magsäcken frisatte lika mycket dopamin som råttor som aldrig tidigare fått alkohol. Däremot minskade frisättningen hos de AA råttor som hade fått dricka alkoholen själva. Dessutom konstaterades att det inte frisattes mera dopamin hos dessa råttor när de dricker alkohol jämfört med när de dricker sackarin. Sammantaget stöder dessa fynd inte hypotesen att det dopaminerga systemet i hjärnan skulle ha en central roll vid uppkomsten av alkoholism.

Latvian siirtyminen markkinatalouteen

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 18.12.1998 tarkastettavaksi VTL Marja Nissisen väitöskirja "Latviaís Transition to a Market Economy: Political Determinants of Economic Reform Policy".

Tutkimus kuuluu yleisen valtio-opin alaan.

Vastaväittäjänä oli professori Tauno Tiusanen Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta ja kustoksena professori Tuomo Martikainen.

Teos julkaistaan sarjassa Studies in Russia and East Europe (Macmillan Press & SSEES).

Jälkikommunististen järjestelmämuutosten ennenkokematon dualismi ajankohtaisti klassisen ongelman kapitalismin ja demokratian suhteesta. Latvian kokemuksen on tarkoitus antaa viitteitä markkinareformin ylläpidettävyydestä demokratiassa. Tutkimus kohdistuu harjoitetun talouspolitiikan taustalla oleviin poliittisiin vaikuttimiin sekä tapoihin, joilla Latvian siirtymästrategia on muovautunut poliittisen prosessin paineessa. Reformistrategioiden tarkastelu nojaa hypoteesiin, jonka mukaan taloustieteellinen teorianmuodostus perustuu aina joihinkin perimmäisiin arvoihin, mikä merkitsee, että ideologia käsittää myös talousteoriat eikä vain poliittisia näkemyksiä.

Menetelmällisesti tutkimus nojaa tapaustutkimukseen, ja aineistonkeruumenetelmä yhdistää useanlaisia aineistotyyppejä: haastattelut, kirjalliset dokumentit ja tilastolliset kyselytutkimusaineistot. Keskittyminen tarkoin rajattuun julkispolitiikan osa-alueeseen - talouspolitiikkaan - viittaa policy-analyysiin lähestymistapana. Asiapohjaiset ristiriitaulottuvuudet, jotka määrittelevät poliittisen kilpailun kentän Latviassa, johdetaan puolueohjelmista.

Latvian politiikan pääristiriitaulottuvuus on liberalismi - valtiointerventionismi/protektionismi-ulottuvuus, mikä tarkoittaa, että asennoituminen taloudelliseen liberalismiin toimii jakolinjana. Täytäntöönpanomenetelmiä koskevista eroista huolimatta mikään merkittävä poliittinen taho ei vaadi markkinasuuntauksen täydellistä hylkäämistä. Poliittisten rajoitteiden vaikutus tulee näkyviin yksittäisten lakiesitysten tai projektien toteuttamisen yhteydessä. Yksityistämisen ympärillä käyty poliittinen kädenvääntö on kuvaava esimerkki partikularististen eturyhmien mobilisoitumisesta. Latvian ongelmana on pikemminkin poliitikkojen riitaisuus kuin jyrkät ideologiset vastakohtaisuudet. Poliittisen järjestelmän voimakas keskustahakuisuus yhdessä poliittisten näkemysten lähentymisen kanssa ovat mahdollistaneet laajapohjaisen koalition, mikä on ensiarvoisen tärkeää tehokkaan toimeenpanovallan takaamiseksi, kun parlamentti on hajanainen.

Kansallisuuskysymykselle on omistettu oma keskustelunsa. Kansallisuuksien väliset suhteet ovat toistaiseksi rauhalliset, koska demokratiaan tottumattomat ihmiset eivät osaa arvostaa poliittisia oikeuksia, mutta ei-kansalaisten suuri lukumäärä ei takaa turvallisuutta kummallekaan etniselle ryhmälle pitkällä tähtäimellä.

Metapopulaatiodynamiikan mallintaminen

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 18.12.1998 tarkastettavaksi DI, TkL Atte Moilasen väitöskirja "Modeling Metapopulation Dynamics".

Tutkimus kuuluu populaatiobiologian alaan.

Vastaväittäjänä oli professori Anthony Ives (University of Wisconsin, USA) ja kustoksena professori Jari Niemelä.

Ihmisen toiminnasta johtuen muiden eliölajien elinympäristöt pirstoutuvat yhä pienempiin ja eristyneempiin laikkuihin. Esimerkki tällaisesta kehityksestä on vanhan metsän häviäminen Etelä-Suomesta. Populaatiorakennetta, jossa laji esiintyy erillisillä elinympäristölaikuilla paikallispopulaatioiden muodostamassa verkostossa, kutsutaan metapopulaatioksi. Yksittäiset paikallispopulaatiot voivat hetkellisesti hävitä, mutta tyhjiä elinympäristölaikkuja uudelleenasutetaan jatkuvasti asutuista laikuista käsin ja näin metapopulaatio kokonaisuudessaan välttyy häviämiseltä. Metapopulaatioiden tutkimus on paitsi teoreettisesti mielenkiintoista, myös erityisen tärkeää käytännön suojelubiologian kannalta.

Tässä työssä tutkittiin metapopulaatioiden käyttäytymistä ns. laikkumallien avulla. Näiden mallien etuna on se, että niiden tutkimiseen tarvittavien vakioiden arvot voidaan määrittää pelkästään selvittämällä lajin esiintyminen mahdollisilla sopivilla elinympäristölaikuilla. Väitöskirjassa esitetään esimerkkien avulla, kuinka laikkumalleja voidaan käyttää metapopulaatiossa elävän lajin käyttäytymisen ennustamiseen. Työssä kehitettiin uusi tilastollinen menetelmä, jonka avulla minkä tahansa stokastisen laikkumallin vakioiden määritys on mahdollista.

Tärkeimpiä metapopulaatiotutkimuksen sovelluskohteita ovat suojelubiologiset selvitykset, joissa pyritään arvioimaan elinympäristön vähenemisen vaikutuksia lajin säilymiseen. Kun tällaista elinympäristön vähenemistä tutkittiin laikkumallilla, jossa ympäristön rakenne on kuvattu realistisella tavalla, havaittiin, että elinympäristön vähenemisen vaikutukset ovat epälineaarisia. Yksi tärkeimpiä havaintoja oli se, että elinympäristön vähetessä sekä tyhjän elinympäristön määrä että osuus voivat kasvaa. Elinympäristön määrän väheneminen johtaa metapopulaation hävintä-kolonisaatiodynamiikan epätasapainoon: tyhjien laikkujen uudelleenasuttaminen ei enää kompensoikaan paikallispopulaatioiden hävintää. Metapopulaatio ei kuitenkaan välttämättä kuole sukupuuttoon välittömästi elinympäristön liiallisen vähenemisen seurauksena, koska esimerkiksi suurimpien eristyneiksi jääneiden paikallispopulaatioiden kuoleminen voi kestää pitkän aikaa. Tällä on tärkeä merkitys suojelubiologian kannalta: monet uhanalaisten lajien metapopulaatiot voivat itseasiassa jo olla häviämässä, mutta oikeanlaisilla suojelutoimenpiteillä, kuten lisäämällä lajille sopivan elinympäristön määrää, tämä kehitys voi olla vielä muutettavissa.

James F. Cooperin maisemakuvaukset

Humanistisessa tiedekunnassa esitettiin 18.12.1998 tarkastettavaksi FL Nalle Valtialan väitöskirja "James Fenimore Cooperís Landscapes in the Leather-Stocking Series and Other Forest Tales".

Tutkimus kuuluu englannin kielen alaan.

Vastaväittäjänä oli professori Benjamin Lawson (Albany State University, Albany, Georgia) ja kustoksena professori Bo Pettersson.

Teos julkaistaan sarjassa Annales Academiae Scientiarum Fennicae.

Väitöskirja käsittelee James F. Cooperia (1781-1851) maisemakuvaajana ja ympäristöajattelijana tämän amerikkalaiseen erämaahan pohjautuvassa tuotannossan. Väitöskirjassa analysoidaan tekijän viisi Nahkasukka-romaania (Leather-Stocking Tales) sekä sen lisäksi kuusi muuta metsäromaania, sijoitettu eri aikajaksoihin. The Pioneers (1823) on näistä ensimmäinen, The Oak Openings (1848) viimeinen.

Cooper eli myrskyisää kautta Pohjois-Amerikan historiassa, n.k. Westward Movement-aikaa. Pioneerien suhde luontoon (sekä mantereen alkuperäisiin asukkaisiin) oli raju: luontoa hävitettin ajattelemattomasti ja sen kauneutta pilattiin. Cooperin suhtautuminen tapahtumakulkuun oli kaksipiippuinen. Samalla kun hän tuomitsi luonnon raiskaukset, hän unelmoi harmoonisemmasta tulevaisuudesta, jolloin sivistynyt ja ympäristöystävällinen maanomistajaluokka ohjaisi kehitystä. Cooperin radikaalit ympäristöreaktiot ovat miltei aina kanavoituneet hänen beau idéal-hahmon Nahkasukan tehtäväksi.

Maisemakuvaajana Cooper kuului vuosisatansa eturivin tekijöihin. Kuvatessaan luontoa tyynenä tai myrskyisenä - varsinkin jylhissä panoraamoissaan - Cooper seurasi sen ajan amerikkalaisten maisemamaalareiden tekniikkaa ja periaatteita. Lähtökohtana oli romantiikan ylevyyden, kauneuden sekä maalauksellisuuden ihanointi. Taiteellisessa kehityksessään Cooper muuttui villin luonnon palvojasta hillitympien puistomaisemien ihailijaksi - tähän vaikutti ratkaisevasti hänen oleskelunsa Euroopassa (1826-1833). Mutta varttuneempanakin Cooper saattoi matkailla myytin ajattomiin maisemiin, kuten esim. teoksessaan The Deerslayer (1841). Luonto säilytti alati merkityksensä hänen tuotannossaan saavuttamattomana ihanteena - Luojan symbolina samalla kuin ihmisen peilikuvana ja parantajana.

Cooperin romaanit analysoidaan yksitellen, yleensä kronologisessa järjestyksessä. Pääpaino sijoittuu Nahkasukka-romaaneihin. Alustavasti työssä esitetään Cooperin edeltäjät ja aikalaiset luonnonkuvauksen alalla - sekä kirjailijat että maalarit (Hudson River School).

Cooperin merkitys jälkimaailmalle selvinnee tekstistä: hänen esittämänsä kysymykset ovat monesti yhä vastausta vailla.

Gnostilaiset teemat Pentti Saarikosken Tiarnia-sarjassa

Humanistisessa tiedekunnassa esitettiin 19.12.1998 FL Janna Kantolan väitöskirja "Tanssi yöhön, pimeään. Gnostilaiset teemat Pentti Saarikosken Tiarnia-sarjassa".

Tutkimus kuuluu yleisen kirjallisuustieteen alaan.

Vastaväittäjänä oli dosentti Kirsti Simonsuuri ja kustoksena professori H.K. Riikonen.

Teos julkaistaan sarjassa SKST 721.

Tutkimuksessa Pentti Saarikosken (1937-1983) myöhäistuotantoon kuuluva Tiarnia-sarja (Tanssilattia vuorella, 1977, Tanssiinkutsu, 1980, Hämärän tanssit, 1983) asetetaan luettavaksi rinnan gnostilaisuuden kanssa: siitä abstrahoidut teemat järjestävät tutkimuksen rakennetta. Gnostilaisuuden monitulkintaista käsitettä laajennetaan kristillisestä viitekehyksestään, vaikka toisaalta tuodaankin esille, että Saarikoski itse tunsi mm. juuri apokryfisiin kirjoihin kuuluvan Tuomaan evankeliumin. Saarikosken henkilökohtainen kiinnostus gnostilaisuutta kohtaan toimii tutkimuksen suunnannäyttäjänä ainoastaan silloin, kun gnostilaisuutta tarkastellaan sen uskonnollisessa kontekstissa. Tästä lähtökohdasta edetään kuitenkin kohti kirjallisuustieteessäkin hyödynnettyä ja väljemmin ymmärrettyä "gnostisismin" käsitettä.

Tutkimus jakautuu kolmeen pääjaksoon, joissa keskeisenä analyysin välineenä toimii gnostilaisuuden dualistinen perusrakennelma sekä välittömän tietoisuuden käsite, gnosis. Ensisijaisimmillaan gnostilaisten aiheiden osoitetaan tulevan Tiarnia-sarjassa pohdituiksi ajallisuuden ja olemassaolon problemaattisissa kysymyksissä. Gnosiksen käsitteen nähdään sivuavan olemassaolon tärkeitä kysymyksiä - Mistä tulen? Missä olen? Mihin olen menossa?- ja siten eksistenssin aikaan sitoutuneisuutta, ja ennen kaikkea tiettyä välitöntä kokemusta todellisuudesta. Kolmessa pääjaksossa tarkastellaan yhtäältä myös intertekstuaalisia kytkentöjä, mm. suhteessa Gunnar Ekelöfin, Allen Ginsbergin, Charles Olsonin ja Ezra Poundin runouteen, gnostilaisuuden kirjallisuudentutkimuksellisiin lähtökohtiin liittyen. Merkityksellistä on tällöin Saarikosken runouden modernistisuuden sekä poliittisuuden problematisoiminen. Tässä yhteydessä painotetaan myös gnostilaisuuden käsitteen monitulkintaisuutta: gnostilaisuuden käsitteen osalta edetään sen historiallisille, filosofisille ja kirjallisuustieteellisille rajoille ja osoitetaan näin, että Tiarnia-sarjassaan Saarikoski myös ikään kuin luo oman gnosiksensa - niin mytologiaan kuin filosofisiin lähtökohtiinkin liittyen etenee gnostilaisista vaikutteista kohti jotakin uutta, vastaa gnostilaisen ajattelun haasteeseen.

Niin tekstienvälisyyden kuin siihen liitettävissä olevien uskonnollis-filosofisten pohdintojen osalta tutkimus syventää Pentti Saarikosken runoilijanlaadun ymmärrystä ja osoittaa myös hänen arvonsa runoilijana, jonka tuotanto myös kokonaisuudessaan on aikamme runouden ehdotonta kärkeä myös maailmanlyriikan osana.

Kansainväliset sijoitukset ja verotuksen tehokkuus

Oikeustieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 19.12.1998 tarkastettavaksi OTK Janne Juuselan väitöskirja "Kansainväliset sijoitukset ja verotuksen tehokkuus. Oikeustieteellinen tutkimus verotuksen tehokkuudesta ja verovalvonnan sääntelystä erityisesti kansainvälisiä portfoliosijoituksia silmällä pitäen".

Tutkimus kuuluu vero-oikeuden alaan.

Tutkimus on Suomessa ensimmäinen tohtorinkoulutusohjelmassa valmistunut väitöskirja oikeustieteen alalla. Vastaväittäjänä oli professori Ahti Vapaavuori Turun kauppakorkeakoulusta ja kustoksena professori Kari S. Tikka.

Tutkimuksessa tarkastellaan kansainvälisen verotuksen tehokkuusongelmia. Tehokkuusongelmilla tarkoitetaan sitä, että aineellisen verolainsäädännön mukaista verotusta ei pystytä käytännössä toteuttamaan. Tutkimuskohteena ovat erityisesti portfoliosijoitukset eli sijoitukset osakkeisiin ja korkoinstrumentteihin. Tarkasteltavana ovat sekä Suomesta ulkomaille että ulkomailta Suomeen tehtävät sijoitukset. Tutkimus on rajattu tuloverotusta koskeviin kysymyksiin.

Tutkimusteemaa käsitellään teoreettisesta, lainopillisesta ja veropoliittisesta näkökulmasta. Teoreettisessa tarkastelussa selvitetään yleisesti hyvän verojärjestelmän ominaisuuksia ja erityisesti verotuksen tehokkuuden käsitettä. Johtopäätöksenä on, että verotuksen tehokkuutta voidaan pitää erittäin tärkeänä hyvän verojärjestelmän ominaisuutena. Verotuksen tehokkuudella on keskeinen merkitys, paitsi verotuksen fiskaalisen tavoitteen, myös verojärjestelmän neutraliteetti- ja oikeudenmukaisuustavoitteiden toteutumisen kannalta.

Lainopillisessa tarkastelussa selvitetään Suomen aineellisen verotusvallan laajuutta ja tämän verotusvallan tehokkaaseen toteuttamiseen tähtäävää verovalvontasääntelyä. Samalla kartoitetaan laillisen verosuunnittelun ja laittoman verovilpin välistä rajaa. Lainopillisen tarkastelun perusteella voidaan todeta, että Suomen aineellinen verotusvalta kansainvälisten sijoitusten suhteen on melko kattava. Verovelvollisilla on verrattain vähän laillisia mahdollisuuksia minimoida kansainvälisen sijoitustoiminnan verotusta.

Sitä vastoin kansainvälisessä verovalvonnassa on merkittäviä sääntelyaukkoja. Puutteellisuuksia on sekä kansainvälisessä viranomaisyhteistyössä että monien valtioiden kansallisissa verovalvontajärjestelmissä. Näin ollen kansainvälisessä sijoitustoiminnassa on monia sellaisia sijoitusmahdollisuuksia, joissa riski jäädä kiinni veroilmoituksen laiminlyönnistä on hyvin vähäinen.

Kiinnijäämisriski riippuu merkittävästi sekä sijoitustulotyypistä että sijoitustoiminnan liittymävaltioista.

Kansainvälisen verovalvontajärjestelmän aukollisuuden vuoksi tehokkuus ei toteudu hyvin kansainvälisten pääomatulojen verotuksessa. Toisin sanoen Suomi ja muutkaan teollisuusvaltiot eivät pysty tehokkaasti toteuttamaan verotusvaltaansa kansainvälisten finanssisijoitusten suhteen. Veropoliittisessa tarkastelussa analysoidaan järjestelmän kehittämismahdollisuuksia. Keskeisin johtopäätös on, että kansainvälisen pääomaverotuksen tehostaminen edellyttää välttämättä kansainvälistä yhteistyötä. Kansallisten veroviranomaisten toimivallan puuttumisen vuoksi kansalliset tehostamiskeinot ovat usein yksinkertaisesti riittämättömiä. Lisäksi, käytettävissäkin olevat kansalliset keinot ovat verojärjestelmän kansainvälisen kilpailukyvyn vuoksi usein epärealistisia toteuttaa. Kilpailukykynäkökohdat korostuvat herkkäliikkeisessä finanssipääomassa. Verotuksen tehostaminen kulminoituu viime kädessä kansainvälisen veroyhteistyön rakenteellisiin ongelmiin: valtioiden vastakkaisiin intresseihin sekä kansainvälisen vero-oikeuden ja eurooppavero-oikeuden yksimielisyysperiaatteeseen. Verotuksen tehostamisen näkökulmasta on ongelmallista, että tiettyjen valtioiden ja itsehallintoalueiden nimenomaisena intressinä on kansainvälisen verovalvonnan heikkous. Nämä valtiot kilpailevat aktiivisesti alhaisella verotuksella ja heikolla verovalvonnalla (esimerkiksi hyvin tiukka pankkisalaisuus). EU:ssa ja OECD:ssä vireillä olevat pääomaverotuksen tehostamishankkeet voivat toimia yleismaailmallisen yhteistyön päänavaajina ja samalla yhteistyöhön haluttomien valtioiden painostamiskeinona.

Polysakkaroiden hydrolysoituvat entsyymit

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 19.12.1998 tarkastettavaksi FK Vesa Harjunpään väitöskirja "Enzymes hydrolysing wood polysaccarides".

Tutkimus kuuluu orgaanisen kemian alaan.

Vastaväittäjänä oli dosentti Herman von Tilbeurgh Marseillen yliopistosta ja kustoksena professori Tapio Hase.

Teos julkaistaan sarjassa VTT Publications.

Väitöstyössä tutkittiin elintarvike- ja puunjalostusteollisuudessa käytettävien entsyymien, sellulaasien ja hemisellulaasien, ominaisuuksia. Hiilihydraattien entsymaattisia hydrolyysireaktioita seurattiin nestekromatografian (HPLC), ydinmagneettisen resonanssispektroskopian (NMR), ja massaspektrometrian (MS) avulla. Reaktiokinetiikkaa tutkittiin tietokoneavusteisen reaktiomallinnuksen avulla, jossa käytettiin itsekehitettyjä, numeeriseen integrointiin ja epälineaariseen regressioon perustuvia tietokoneohjelmia.

Väitöstyössä saatiin uutta tietoa selluloosaa ja hemiselluloosaa hydrolysoivien entsyymien reaktionopeusvakioista, sitoutumisvakioista ja reaktiomekanismista. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää uusien selektiivisempien entsyymivalmisteiden tuottamisessa, mikä mahdollistaa ympäristöystävällisempien ja energiataloudeltaan edullisempien tuotantoprosessien kehittämistä.

Männyn oksien kaasunvaihto

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 19.12.1998 tarkastettavaksi FM Tuula Aallon väitöskirja "Gas exchange of Scots pine shoots: Stomatal modelling and field measurements".

Tutkimus kuuluu fysiikan alaan.

Vastaväittäjänä oli professori John Grace (University of Edinburgh, UK) ja kustoksena professori Markku Kulmala.

Teos julkaistaan sarjassa Report Series in Aerosol Science.

Lehdet vaihtavat kaasumaisia aineita ympäröivän ilman kanssa. Kaasut diffundoituvat ilman rajakerroksen, pienten lehden pinnassa olevien aukkojen (ilmaraot) ja solujen välisten ilmatilojen läpi. Ne liukenevat nesteeseen mesofyllisolujen pinnoilla ja kulkeutuvat edelleen lehdessä kunnes muuntuvat kemiallisesti. Aineiden vaihtonopeus riippuu useista fysikaalisista ja biologisista tekijöistä. Lehtien kaasunvaihdon tutkimus on tärkeä tietolähde laajan mittakaavan ekosysteemimallinnukselle. Mallit parantavat tietämystä luonnon prosesseista ja toimivat työkaluina ekosfäärin muutoksen vaikutusten tutkimuksessa.

Tämän tutkimuksen päämääränä on selventää lehtitason prosesseja ja ominaisuuksia kasvillisuuden ja ilmakehän välisessä kaasujen vaihdossa. Erityisesti keskitytään hiilidioksidin vaihtoon ja pyritään selventämään lehden mesofyllissä ja ilmatiloissa kulkeutumisen kolmiulotteista luonnetta. Tavoitteena on myös tutkia hiilidioksidin vaihdon, hivenkaasu- ja aerosolikonsentraatioiden sekä ympäristömuuttujien välisiä yhteyksiä.

Ensimmäinen kolmesta esitetystä ilmarakomallista käsittelee ainoastaan kaasumaisessa olomuodossa tapahtuvaa diffuusiota ilman yksityiskohtaista kuvausta lehden rakenteesta. Malli havaittiin sopivaksi rikkidioksidin ja vesihöyryn diffuusion tutkimiseen, koska lehden rakenteen yksityiskohdat eivät ole yhtä tärkeitä kuin hiilidioksidin tapauksessa. Lehtisolukon ominaisuuksia tutkittiin toisella mallilla, joka sisälsi hiilidioksidin reaktiot yksinkertaistetulla tavalla, mutta ei solujen välisiä ilmatiloja. Mallilla pystyttiin osoittamaan lehden sisällä tapahtuvan hiilidioksidin todellinen kolmiulotteinen luonne toisin kuin perinteisessä yksiulotteisessa lähestymistavassa on oletettu.

Kolmannessa mallissa solujen väliset ilmatilat esitettiin yksinkertaistetulla tavalla, kuitenkin siten että kaasufaasista hiilidioksidia absorvoiva solujen pinta-ala oli realistinen. Hiilidioksidin liukenevuus nesteeseen soluseinissä havaittiin tärkeäksi tekijäksi, joka vaikutti merkittävästi mallin lämpötilavastekäyrän muotoon ja hiilidioksidikonsentraatioihin mesofyllissä.

Pohjois-Suomessa sijaitsevalla mittausasemalla havaittiin kaukaisille tausta-alueille tyypillisiä hivenkaasujen ja hiukkasten vuosittaisia ja vuorokautisia syklejä. Kaukokulkeutumasta aiheutuneet ajoittaiset rikkidioksidiepisodit olivat kuitenkin selkeästi havaittavissa. Männyn oksien hiilidioksidivaihdon lämpötilavaste oli heikko matalissa lämpötiloissa (<18⁰C) kasvukauden aikana oletettavasti johtuen kylmään ilmastoon sopeutumisesta.

Entsyymi-inhibition ja -induktion vaikutus buspironiin

Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 21.12.1998 tarkastettavaksi LL Tommi Lambergin väitöskirja "Effects of inhibition and induction of CYP3A4 on the pharmacokinetics and pharmacodynamics of buspirone".

Tutkimus kuuluu kliinisen farmakologian alaan.

Vastaväittäjänä oli dosentti Timo Seppälä (KTL) ja kustoksena professori Pertti Neuvonen.

Nykyään yhä useammalla potilaalla on käytössään lukuisia lääkkeitä samanaikaisesti. Tämä lisää mahdollisuutta haitallisiin lääkeyhteisvaikutuksiin. Kuitenkaan useimmille nykyään käytössä oleville lääkkeille ei ole tehty systemaattista yhteisvaikutusriskin kartoitusta. Buspironi on ahdistuneisuuden hoitoon tarkoitettu lääke, jonka yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa on varsin vähän tutkittu. Kuitenkin buspironin ominaisuudet mahdollistavat voimakkaatkin yhteisvaikutukset. Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää entsyymi-inhibition ja entsyymi-induktion vaikutusta buspironin farmakokinetiikkaan ja farmakodynamiikkaan.

Työni koostui kuudesta osatyöstä, joissa terveillä vapaaehtoisilla selvitettiin tunnettujen tai mahdollisten entsyymiaktiivisuutta muuttavien lääkkeiden (itrakonatsoli, erytromysiini, verapamiili, diltiatseemi, fluvoksamiini, terfenadiini ja rifampisiini) vaikutuksia buspironin ja sen 1-PP-metaboliitin farmakokinetiikkaan ja farmakodynamiikkaan kaksoissokossa ja satunnaistetussa tutkimusasetelmassa. Farmakokineettisistä suureista määritettiin plasman huippupitoisuus ja sen ajankohta, pitoisuus-aikakäyrän alle jäävä pinta-ala sekä puoliintumisaika. Buspironin vaikutuksia mitattiin kuudella testillä: kehon painopisteen huojunta silmät auki ja silmät kiinni, merkkien täydennyskoe, vilkkuvalon erotuskyky ja subjektiivinen arvio lääkevaikutuksesta ja väsymyksestä.

Monilla lääkkeillä todettiin erittäin voimakas yhteisvaikutus buspironin kanssa. Esimerkiksi sienilääke itrakonatsoli nosti buspironipitoisuuksia lähes kaksikymmenkertaisiksi. Kohonneet buspironipitoisuudet johtivat myös buspironin suorituskykyä laskevien vaikutusten korostumiseen ja lisääntyneisiin sivuvaikutuksiin. Lisäksi voitiin päätellä sytokromi P-450 IIIA4 (CYP3A4)-entsyymin olevan tärkeä buspironin metaboliassa.

Johtopäätöksenä voidaan todeta buspironin olevan erittäin herkkä yhteisvaikutuksille CYP3A4-aktiivisuutta muuttavien lääkkeiden kanssa. Tästä johtuen varovaisuus ja pienet buspironiannokset ovat paikallaan mikäli buspironia päädytään käyttämään CYP3A4-inhibiittorien kanssa. Lisäksi buspironi lienee tehoton mikäli sitä käytetään voimakkaiden entsyymi-induktorien kuten rifampisiinin kanssa.

Obstruktiivisen uniapnean hoito

Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitetään tiistaina 22.12.1998 tarkastettavaksi LL, keuhkosairauksien erikoislääkäri Jukka Lojanderin väitöskirja "Treatment of obstructive sleep apnea syndrome".

Tutkimus kuuluu keuhkosairauksien alaan.

Vastaväittäjänä oli dosentti Hannu Puolijoki (Tampere) ja kustoksena professori Lauri A. Laitinen.

Obstruktiivinen uniapnea on yleinen, etenkin ylipainoisten keski-ikäisten miesten sairaus. Uniapneaan on käytössä eri hoitomuotoja (nenä-CPAP, UPPP-leikkaushoito ja laihdutus), joiden tehokkuutta ja käyttökelpoisuutta selvitettiin väitöskirjatyössä. Tutkimustyössä käytettiin Suomessa laajalti käytössä olevaa ns. suppeaa unirekisteröintiä (unipatja+oksimetria), jonka toistettavuus uniapneatutkimuksissa selvitettiin erillisessä osatyössä.

Ylipainoisuus liittyy oleellisesti uniapneaan ja suuri osa potilaista on lihavia. Laihdutustutkimuksessa 24 keskivaikeasti ylipainoista potilasta osallistui sairaanhoitajan vetämään laihdutusohjelmaan, jossa oli myös 6 viikkoa kestänyt erittäin niukkaenerginen dieetti. Hoitotulokset olivat hyvät: vuoden seurannan jälkeen potilaat olivat laihtuneet keskimäärin 10 kg, minkä ansiosta uniapnea oli parantunut huomattavasti. Hankalia sivuvaikutuksia ei erittäin niukkaenergiseen dieettiin liittyen ilmennyt.

Nenä-CPAP hoidon ja UPPP-leikkauksen tehokkuutta selvitettiin vuoden kestäneessä seurantatutkimuksessa. Unirekisteröinnin ja uniapneaoireiden perusteella arvioiden nenä-CPAP hoito oli tehokas, mutta vain 2/3 potilaista jatkoi hoitoa säännöllisesti. Leikkaushoitopotilaiden kuorsaus lieveni hoidolla, mutta uniapnea parani vain osalla potilaista, eikä UPPP-leikkausta voi suositella uniapnean hoidoksi. Uniapneaan liittyy usein kognitiivisia häiriöitä. Vakioiduilla neuropsykologisilla testeillä ei voitu todeta tutkimuksen alussa poikkeavuutta normaaliväestöön nähden, eikä onnistunut uniapnean hoito ilmennyt tuloksissa. On todennäköistä, että neuropsykologiset testit eivät sovellu hyvin uniapneapotilaiden tutkimiseen, varsinkin jos potilaiden älykkyystaso on keskimääräistä parempi. Uniapneapotilaiden aiempia nenäoireita sekä niiden yhteyttä nenä-CPAP hoitoon selvitettiin erillisellä haastattelututkimuksella. Nenän tukkoisuus, kuiva nenä, aivastelu ja krooninen nuha olivat varsin yleisiä (20-45%:lla potilaista) jo ennen hoidon aloitusta. Nenä-CPAP hoito ei olleellisesti lisännyt oireita ja vain 6% potilaista joutui keskeyttämään hoidon nenäoireiden vuoksi. Pääasiassa hoidon keskeytyminen liittyi laitteen aiheuttamiin haittoihin ja vähäiseen hoidosta saavutettuun hyötyyn.

Sydämen synnynnäiselle eteiskammiokatkokselle altistavat hla-allelit

Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 29.12.1998 tarkastettavaksi LL Marja-Kaisa Sirénin väitöskirja "Predisposing HLA Alleles in Congenital Heart Block. Immunogenetic studies".

Tutkimus kuuluu immunogenetiikan alaan.

Vastaväittäjänä oli dosentti Aaro Miettinen ja kustoksena professori Seppo Meri.

Teos julkaistaan sarjassa Academic dissertations from Finnish Red Cross Blood Transfusion Service.

Sikiölle, jonka äiti sairastaa autoimmuunitautia, kuten SLE (systeeminen lupus) tai Sjögrenin syndrooma, saattaa jo raskauden kuluessa kehittyä sydämen rytmihäiriö nk. totaaliblokki. Sikiön eteiskammiosolmuke eli lyöntiä tahdittava alue sydämen eteisalueella on tuhoutunut eikä se välitä sähköisiä impulsseja kammioitten puolelle. Rytmihäiriö voidaan havaita hidastuneena pulssina jo 16-24. raskausviikon aikana. Viimeistään rytmihäiriö ilmenee lapsen syntyessä, normaalin 100-150 lyönnin sijaan pulssi on noin 50 lyöntiä minuutissa. Hidaslyöntisyys voi johtaa sydämen vajaatoimintaan ja siksi nämä lapset saavatkin jo heti syntyessään tahdistimen, hoito on elinikäinen.

Tutkimuksessa käytiin läpi taudin yleisyys Suomessa. Tällä hetkellä maassamme syntyy vuosittain 3-5 totaaliblokkilasta, mutta määrä saattaa olla lisääntymässä. Aiemmin oli yleistä, että naisia, jotka sairastivat riskiä aiheuttavaa tautia kehotettiin välttämään raskautta. Nykyisin nämä vaikeatkin raskaudet kyetään hoitamaan ja sikiön vointia seuraamaan, joten totaaliblokkilapsia saattaa tulevaisuudessa syntyä enemmän.

Tutkimuksissa pyrittiin myös selvittämään rytmihäiriön synnyn syytä. Ennestään tiedettiin, että niillä naisilla, joille syntyy toaaliblokkilapsia, on veressään enemmän tiettyjä autoimmuunivasta-aineita (anti-SS-A ja anti-SS-B), jotka siis kohdistuvat omiin kudoksiin aiheuttaen näin osan taudin oireista. Samojen vasta-aineiden epäiltiin kulkeutuvan sikiöön ja aiheuttavan siellä vaurion kehittyvässä sydämessä. Kuitenkin äidillä, jolla on jatkuvasti vasta-aineita veressään, saattaa olla sekä sairaita että terveitä lapsia, jopa toinen kaksosista voi olla täysin oireeton. Tästä syystä epäiltiin, että lasten omalla perimällä saattaisi olla vaikutusta taudin kehittymiseen.

HLA- tekijät eli ihmisen kudostyyppi vastaa kyvystämme erottaa elimistöön tulevat vieraat valkuaisaineet omistamme. Autoimmuunisairauksissa erottelukyky on häiriintynyt. Totaaliblokkilasten ja heidän äitiensä kudostyypit tutkittiin juuri autoimmuunitaustan takia. Mikäli jokin tekijä on erityisesti korostunut potilasaineistossa, voidaan sen arvella altistavan taudille. Tutkimuksessa havaittiin, että autoimmunisairauksille tyypilliset kudostekijät HLA B8 ja DR3 esiintyivät myös totaaliblokkilasten äideillä. Huolimatta näiden tekijöiden runsaasta esiintymisestä äideillä, lapset eivät niitä perineet, eivätkä siten alttiutta autoimmuunitaudeille. Sen sijaan lapsilla oli yliedustus tietyistä tekijöistä, kuten HLA-Cw3 ja DQB1*03/04. Lapset olivat lisäksi perineet isiltään tavanomaista useammin samoja kudostekijöitä, joita heidän äideillään oli. Siten on mahdollista, että äidin solut saattaisivat aiheuttaa kehittyvässä sydämessä hermovaurion, sillä istukka ei tunnista äidistä lapseen meneviä soluja vieraiksi kudostyypin liiallisen samankaltaisuuden takia. Jo muutama äidin aktivoitunut T-solu voinee aiheuttaa vaurion vastustuskyvyttömän sikiön kehittyvässä sydämessä. Vaurio ilmenee tulehduksena, joka johtaa myöhemmin arpikudoksen muodostumiseen ja vaurioon sydäntä tahdistavalla hermoalueella. Lisänäyttöä teorian puolesta tarvittaneen, mutta tutkimuksen löydökset viittaavat, että synnynnäisen eteiskammiokatkoksen taustalla saattaisi olla nimenomaan käänteishyljintä -tyyppinen reaktio.

Tutkimuksia palkanmuodostuksesta

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 8.1.1999 tarkastettavaksi VTL Markus Sovalan väitöskirja "Studies on wage formation".

Tutkimus kuuluu kansantaloustieteen alaan.

Vastaväittäjänä oli dosentti Jaakko Kiander Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Seppo Honkapohja.

Kirjan ensimmäisessä osassa etsitään teoreettista selitystä sille, miksi yritykset ottavat vakuutuksia. Taloustieteessä osakkeenomistukseltaan hajaantuneiden yrityksien ajatellaan olevan riskin suhteen neutraaleja ja siten niillä ei pitäisi olla syytä hankkia vakuutuksia, kun niiden osakkaat kantavat riskit. Yritysvakuutukset ovat kuitenkin hyvin yleisiä. Tutkimuksessa osoitetaan, että yritys voi vakuutuksen ja vakuutusyhtiön avulla uskottavalla tavalla luvata työntekijöilleen, että sattuneet laajatkaan vahingot eivät johda yrityksen toiminnan lopettamiseen. Tämä voi johtaa matalampaan palkkatasoon, kun työntekijöiden ei täydy vaatia korvausta työpaikan menettämisen riskistä.

Kirjan toisessa osassa tarkastellaan miesten ja naisten palkkaeroja. Teoreettisten tarkastelujen lähtökohtana on havainto, että työmarkkinoilla arvostetaan samoja piirteitä kuin lastenhoitokin vaatii eli joustavuutta, sitoutumista ja tehokkuutta. Siksi ei ole yllättävää, että lastenhoidon suhteen raskaamman vastuun kantavat naiset saavat kaikissa maissa miehiä pienempää palkkaa; kuluttavathan he suuremman osan energiastaan kotona. Sovalan tutkimus väittää, että julkisen päivähoidon järjestäminen voi vaikuttaa miesten ja naisten palkkaeroja supistavasti.

Tutkimuksen kolmas osa vertaa Suomen valtakunnansovittelijainstituutiota Pohjois-Amerikassa, erityisesti julkisella sektorilla käytössä olevaan pakkosovitteluun. VTL Markus Sovalan mukaan Suomen järjestelmä voidaan nähdä kompromissina lakkokieltoon perustuvan pakkosovittelun ja täysin rajoittamattoman sopimusjärjestelmän etujen ja haittojen välillä.

Kokeellisia tutkimuksia raskaiden ionien elektronisesta jarruuntumisesta

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 9.1.1999 tarkastettavaksi FM Kai Arstilan väitöskirja "Experimental study of electronic stopping powers for heavy ions".

Tutkimus kuuluu fysiikan alaan.

Vastaväittäjänä oli professori James S. Forster (McMaster University, Hamilton, Ontario, Kanada) ja kustoksena professori Juhani Keinonen.

Teos julkaistaan sarjassa Acta Polytechnica Scandinavica.

Kiihdytettyjen ionien, eli varattujen atomien, suihkuja käytetään materiaalien koostumuksen ja rakenteen määrityksessä sekä materiaalien ominaisuuksien muokkauksessa. Ionisuihkuavusteisilla analyysimenetelmillä voidaan määrittää näytteiden alkuainepitoisuuksia noin mikrometrin syvyydelle (millimetrin tuhannesosa). Pintakerroksen koostumus ja rakenne vaikuttavat materiaalien ominaisuuksiin kuten esimerkiksi kulumis- ja korroosionkestävyyteen. Materiaalien pintakerrosten ominaisuuksia voidaan myös muuttaa hallitusti ionisuihkuseostuksella eli istuttamalla materiaaliin annos tiettyjä atomeja ennalta valitulle syvyydelle.

Kaikki ionisuihkuja hyödyntävät analyysimenetelmät sekä ionisuihkuseostukseen perustuvat materiaalien muokkausmenetelmät vaativat tietoa ionien jarruuntumisesta materiaaleissa. Ionin jarruuntuminen sen edetessä kiinteässä aineessa on ilmiönä analoginen esimerkiksi lentokoneen ilmanvastukselle sen lentäessä ilmakehässä. Ionin jarruuntumiseen liittyvä suure on voima, joka tosin käytännössä ilmoitetaan energianmenetyksenä pituusyksikköä kohti.

Huolimatta lähes sadan vuoden tutkimustyöstä, joka alkoi välittömästi radioaktiivisuuden löytymisen jälkeen, energeettisten hiukkasten ja kiinteän aineen välisten vuorovaikutusten ennustaminen tarkasti on edelleen vaikeaa. Koska nykyisten teoreettisten mallien tarkkuus ei ole riittävä vaativiin sovelluksiin, kokeellisten menetelmien kehittäminen on välttämätöntä.

Ionisuihkuanalyysimenetelmissä on perinteisesti käytetty vety- ja helium-ioneja, mutta viime vuosina ovat yleistyneet raskaampia ioneja, jopa kultaa, hyväkseen käyttävät analyysimenetelmät. Yksi näistä on rekyyliatomien spektrometria, jolla voidaan määrittää yhtä aikaa lähes kaikkien alkuaineiden pitoisuudet näytteestä. Uudet analyysimenetelmät ovat lisänneet tarvetta ionien jarruuntumisen tuntemiseen hyvin laajalla massa-alueella lukuisissa eri kohtiomateriaaleissa.

Väitöskirjatyössä on kehitetty kokeellisia menetelmiä jarrutuskykyjen määrittämiseksi ionien nopeusalueella, jolla vuorovaikutukset ionin ja kohtioatomien elektronien välillä ovat vallitsevia. Kokeellisen tutkimuksen lähtökohtana on ollut Helsingin yliopiston kiihdytinlaboratoriossa pitkään käytetty gammasäteilyn dopplersiirtymän mittaamiseen perustuva menetelmä eli nk. DSA-menetelmä. Menetelmän avulla kiihdytettyjen ionien ydinreaktiossa synnyttämän gammasäteilyn dopplersiirtymässä määritetään jarruuntuvien ionien nopeusjakauma. Tästä voidaan edelleen laskea kohtiomateriaalin jarrutuskyky ydinreaktiossa syntyville ioneille mikäli gammasäteilyn synnyttävien femtosekuntialueen ydintilojen elinaika tunnetaan. DSA-menetelmän pääongelma on ollut juuri ydintilan elinajan arvoon liittyvä virhe.

DSA-menetelmää käyttämällä määritettiin metalli-, puolijohde- ja keraamikohtioiden jarrutuskykyjä pii-, magnesium- ja fosfori-ioneilla, joiden nopeus on 1-5 % valon nopeudesta. Tällä nopeusalueella on käytettävissä vain vähän aiemmin määritettyjä kokeellisia jarrutuskykyarvoja. Verrattaessa saatuja tuloksia yleisesti käytettyjen teoreettisten mallien ennusteisiin, todettiin huomattavia eroavaisuuksia. Samoin havaittiin, että useimpien mallien lähtökohtana olevien skaalaussääntöjen tarkkuus on varsin rajallinen.

Väitöskirjatyössä myös parannettiin DSA-menetelmää niin, että saatujen jarrutuskykyarvojen tarkkuus ei enää ole riippuvainen ydintilojen elinaikojen arvoista. Tämä saatiin aikaan kehittämällä rekyyliatomien spektrometriaan perustuva menetelmä, jolla määritettiin vertailukohtioiden jarrutuskyvyt. Näillä tuloksilla voitiin normittaa DSA-mittauksissa määritetyt jarrutuskykyarvot.