Yliopisto -lehti


ARTIKKELIT 8/97

Minna Canth raivasi tien

Taistelija. Naisten oikeuksien ajaja. Köyhien ja sorrettujen puolustaja. Yhteiskunnan piittaamattomuuden kriitikko. Kaksinaismoraalin ankara vastustaja. Minna Canthin kuolemasta tulee toukokuussa kuluneeksi 100 vuotta.

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen ja vuonna 1970 Helsingin yliopistolle tehty lisensiaattityö Minna Canthista.

Nyt on piru irti! ajatteli eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen palatessaan viime syksynä naispuhemiesten kokouksesta Tukholmasta. Lentokoneessa Uosukaisen käteen oli osunut iltapäivälehtiä, joissa kerrottiin, että eduskunnassa keskusteltiin enemmän Uosukaisen kirjasta Liehuva liekinvarsi kuin Emu-kytkennästä - kolme päivää ennen kuin kirja tuli markkinoille. Palautetta alkoi tulla, valtaosin myönteistä, mutta myös toisenlaista.

- Tässä maassa ei vieläkään siedetä edes pikkuisen poikkeavaa erilaisuutta. Kaikelle on olemassa jokin muotti, ja sen sisälle sinua yritetään, Uosukainen puuskahtaa.

Innokkaimmat ehtivät jo veikata Riitta Uosukaisen olevan dead duck, poliittinen vainaja. Vainajaksi Uosukainen on harvinaisen elävä, mutta edelleen tuohtunut saamastaan kritiikistä.

- Arvostellaan lukematta, tuomitaan näkemättä!

Hän vertaa tilannetta siihen, mitä Minna Canth sai 1880-luvulla kokea.

- Mikään ei ole muuttunut, hän sanoo.

Riitta Uosukainen on tehnyt Minna Canthista lisensiaatintyön Helsingin yliopiston Kotimaisen kirjallisuuden laitokselle. Vuosi oli 1970. Uosukaisen yli 200-sivuiseen opinnäytteeseen pätee sanonta habent sua fata libelli - kirjoilla on kohtalonsa. Lisensiaatintyö hävisi vuosikausiksi yliopistosta, joku oli sen vohkinut. Sen takaisin hankkiminen vaati salapoliisitaitoa. Uosukaisella ja hänen kaverillaan Maria-Liisa Nevalalla, nykyisellä Kansallisteatterin johtajalla, oli tiettyjä epäilyjä, kuka opinnäytteen oli vienyt. Nevala kutsui kyseisen mieshenkilön ulos iltaa istumaan, juotti miehen humalaan ja sai tämän tunnustamaan, että hän oli teon tehnyt, ja Nevala puristi mieheltä vielä lupauksen, että tämä palauttaisi Uosukaisen työn laitokselle. Ilmankos amanuenssi Irja Rane kovisteli minua, kun pyysin Uosukaisen lisensiaatintyötä kotiini lainaksi viikonlopun yli: "Vastaat siitä sitten päälläsi!"

Uosukainen ei aluksi olisi halunnut ottaa Minna Canthia gradun aiheekseen. Hänestä Canthia oli tutkittu runsaasti ja hän epäili, ettei aiheesta saisi enää mitään uutta irti. Canthin hänelle määräsi Annamari Sarajas, silloin vielä dosentti. Sarajas oli tiukkana: "ei ole hyviä ja huonoja aiheita, on vain hyviä ja huonoja tutkijoita".

Uosukainen muistaa Sarajaksen hyvänä opettajana.

- Sain Sarajaksen kanssa tuntea mitä on tehdä tiedettä.

Aihe vei pian mukanaan. Ja nyt Uosukainen on puuhaamassa Minna Canthin syntymäpäivää (19. maaliskuuta) valtakunnan viralliseksi liputuspäiväksi.

- Naisille ei Suomessa ole yhtään liputuspäivää, Uosukainen muistuttaa.

Aatteiden aikakausi

Viime vuosisadan loppupuoli oli Suomen hengenelämässä kiihkeää aatteiden aikaa, kaikilla sektoreilla tapahtui. Uosukainen sanoo, ettei hän lakkaa ihailemasta tuota aikakautta.

- Se heitti meidät kerralla eurooppalaiselle tasolle. Mistä se kaikki energia tuli? Ja mistä kielitaito? Aika oli monipuolista, vaikka resurssit olivat niukat.

Uosukainen vihjaa, että sivistyksellä menestyisi tämänkin päivän Euroopassa. Yleissivistystä kyllä hänen mukaansa Suomessa on, mutta ei riittämiin.

Minna Canth oli tuolloisen kulttuurielämämme keskushahmoja. Hänen vaikutuksensa läpäisi yhteiskunnan köyhimmistä piireistä yläluokkaan, joskin hän jakoi jyrkästi mielipiteitä, kuten toteaa Leeni Tiirakari kirjassaan Taistelevat lukumallit Minna Canthin teosten saamasta vastaanotosta. Canth toi Suomen kirjallisuuteen ajankohdan yleiset ongelmat: naiskysymyksen, työväen ja köyhälistön aseman, uskonnon ja kehitysopin ristiriidan. Hän aloitti harmittomien, hupaisien kansannäytelmien (Murtovarkaus, Roinilan talossa) kirjoittajana. Sitä seurasi taistelukausi ja 1880-luvun lopulta alkaen Tolstoista vaikutteita saanut seestyminen.

Canth oli valistuksen perillinen ja sen aatteiden innokas kannattaja. Hän luki paljon, ja häneen vaikuttaneita persoonia olivat etenkin John Stuart Mill (Vapaudesta, Naisen alistetusta asemasta), Georg Brandes, Georg Sand ja Henrik Ibsen. Monen muun ajan aktivistin tavoin hän oli kiinnostunut yhteiskunnallisesta kehityksestä, tunsi sympatiaa proletariaattia kohtaan ja haki yhteyksiä työväenliikkeeseen. "Olen täydellinen, innokas socialisti", julisti Canth 3.10.1884 päivätyssä kirjeessään Kaarlo Bergbomille.

Canthin "sosialismista" ja muusta aatteellisuudesta Uosukainen kirjoittaa tutkimuksessaan: "Hänen elämänfilosofiansa tapaili selvästi keskitietä ja sovitteluratkaisuja. Canthin varhaisvaiheista voi nähdä, miten 'realismo' ja 'idealismo' sovittautuivat hänen käsityksissään, miten kristinusko ja positivismi löysivät sovitteluratkaisun niin, että kirjailijasta tuli antiklerikaali, mutta sisimmässään harras kristitty, miten hän katsoi sosialismin kristinuskon sovellukseksi ja kannatti sitä, mutta vastusti valtiollista sosialismia, ja miten hän johdonmukaisesti liitti vapauden vaatimuksiin sisäisen kurinalaisuuden vaatimuksen."

1880-luvun johtava kirjallinen virtaus oli realismi ja sen kovin nimi Émile Zola. Realismi oli jotain uutta ja järisyttävää. "Realismin myötä hyväksyttiin sellaiset tabuaiheet kuin sukupuolisuus ja kuoleminen - rakkaus ja kuolema sallittiin aikaisemminkin", kirjoittaa René Wellek kirjassaan Concepts of Criticism.

Konservatiiviset piirit älähtivät niin meillä kuin muuallakin. Realismin näkyvimpiä vastustajia Suomessa olivat Agathon Meurman (1826-1909), Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen (1830-1903) sekä papisto, etunenässä piispa Gustaf Johansson (1844-1930), jonka Canth erityisesti sai vastaansa.

Uosukainen arvioi lisensiaatintyössään, että Canth piti hyvän kirjailijan mittarina totuudellisuutta. Ulkoisessa tapahtumien kuvauksessa hän pyrki käyttämään Zolan metodia tutkimalla aiheisiin liittyviä olosuhteita itse paikan päällä.

Canthin teokset putoilivat kuin piiskan iskut. Kai Laitisen mukaan "hänellä oli kyky iskeä sumeilematta ajan keskeisiin kysymyksiin, vetää ne itsepintaisesti esille, kärjistää ja liioitella ne niin, että ne oli pakko nähdä ja ottaa pohdittaviksi". Eino Leino totesi, että "kaikkeen hän tarttuu, aina yhtä voimakkaalla, aina yhtä rohkealla ja kovakouraisella otteella."

Yhteiskunnallisia oloja ravisteleva teos seurasi toistaan. Työmiehen vaimo on hätähuuto alistetun naisen puolesta: piittaamaton mies ryyppää vaimon ansaitsemat rahat. Teos aiheutti katkeraa suuttumusta vanhoillisissa piireissä. Sen väitettiin olevan pyrkimys hajottaa yhteiskunnan perusta. Pitkälti sen ansiosta kuitenkin laki naisen työansioiden turvaamisesta hyväksyttiin valtiopäivillä, vaikka se oli pari vuotta aikaisemmin hylätty.

Kai Laitisen mukaan Työmiehen vaimon kärki kohdistuu sekä yhteiskunnallisia oloja että varsinkin miesten ehdoin suunniteltua ja hallittua perhesysteemiä vastaan. "Näytelmän miehet ovat itsekkäitä ja ajattelemattomia juoppolalleja, pikkuporvarilliset kaupunkilaisrouvat omahyväisiä ja kitsaita, omiin ympyröihinsä sotkeutuneita", Laitinen kirjoittaa Suomen kirjallisuuden historiassa. Näytelmän avainrepliikin sanoo seksuaalisia vaistojaan seuraava mustalaistyttö Homsantuu epäonnistuneen murhayrityksen jälkeen: "Teidän lakinne ja oikeutenne..., Niitähän minun pitikin ampua."

Näytelmä Kovan onnen lapsia jatkoi samaa linjaa. Sen sanoma oli, että työväestön hyljännyt yhteiskunta on vastuussa epätoivoisten miesten rikoksista. Vaikka Kaarlo Bergbom latisti Canthin tekstiä, reaktio näytelmää kohtaan oli jyrkän paheksuva, ja Kansallisteatterin johtokunta kielsi sen esittämisen heti ensi-illan jälkeen. Näytelmän yksi keskushenkilöistä, Topra-Heikki (Viljo Tarkiaisen mukaan Suomen kirjallisuuden ensimmäinen anarkisti ja kommunisti) sanoo: "Semmoinen laki ja järjestys! Rikkaita nostetaan, köyhiä poljetaan, laitetaan pauloja eteen joka haaralle. Rikkaita laki suojelee, mutta meitä se vainoo. Ja meidän pitäisi vaan olla nöyriä ja totella. Ei, aikansa sitä kestää, mutta viimein mieli kumminkin myrtyy."

Novellissa Köyhää kansaa vastakkaisia näkökulmia edustavat pappi ja lääkäri. Uusien aatteiden airut lääkäri antaa ohjeen: "Rikkaus pois ja köyhyys, kaikille työtä ja ruokaa."

Näytelmä Papin perhe merkitsi Minna Canthin uralla käännekohtaa. Canth alkaa myös enemmän kiinnostua omasta viitekehyksestään keskiluokasta. Novellissa Hanna on kuvauksen kohteena juuri keskiluokka, ja kertomus on voimakas tyttöjen kouluttamisen puolustus. Novellissa Agnes Canth piirtää moderneimman sankarittarensa kuvan. Nimihenkilö viettää kaksoiselämää, Pietarissa ja kotona. Agnes antaa tarinan arkailevalle kertojaminälle vihjeen: "Pieni kiihoitus avioliitossa on suuresta tärkeydestä, levollinen jokapäiväisyys on rakkauden kuolema."

- Naispäähenkilö nakkaa siinä sopivalla tavalla päätään pystyyn, Uosukainen sanoo.

Hänen haaveenaan on saada Agnes näytelmäksi, sitähän jo Minna Canth itse aikoinaan suunnitteli. Toiveita kuulemma on, Uosukaisen mukaan eräs etevä tekijä on näytelmää suunnittelemassa.

Naisasiassa Canthin käsitys oli jo Hannassa esiin tullut teesi, että naisten ainoa mahdollisuus oli koulutus ja kasvatus, johon kaikilla naisilla tuli olla tasaveroiset oikeudet. "Ainoastaan reformaatioonin kautta voimme revolutionia välttää...Sortakoot vain naisia yhä, vastustakoot ajanmukaisia, tarpeellisia parannuksia, ja ennen pitkää naisissa ilmestyy nihilistisiä oireita." hän kirjoitti Kalle Aholle 19.6.1883.

Canthiin viitaten Uosukainen painottaa, että naisen mahdollisuudet yhä edelleen ovat koulutuksessa.

- Parhaillaan tutkitaan, mitkä ovat naistutkijan esteet edetä akateemisella uralla tasaveroisesti miesten kanssa. Odotan mielenkiinnolla tuloksia.

Naisten seksuaalinen vapautuminen

Naisten yhteiskunnallista aktivoitumista vastustettiin aikoinaan sellaisellakin yleisellä väittämällä, että se muka tuhoaa naisessa olevan luontaisen naisellisuuden. Uosukainen huokaa ja pyörittelee päätään.

- Vähintään kerran viikossa joudun itse vieläkin vastaamaan kysymykseen: miten olet vielä nainen, vaikka olet eduskunnan puhemies ja noin aktiivinen?

Canth puolusti ns. langenneita naisia ja vastusti prostituutiota, joka oli hänestä luokkakysymys. Erityisen törkeänä hän piti sitä, että prostituutiota perusteltiin sillä, että näin ns. parempien piirien omat tyttäret säästyisivät. Prostituoiduiksi joutuivat lähinnä köyhät maalais- ja kaupunkityöläisten tytöt.

Kaksinaismoraali sai Canthilta muutenkin kyytiä. Hänen mielestä oli väärin, että vain nainen tuomittiin ns. luvattomasta rakkaussuhteesta. Miehille sallittiin kaikki ja naisille ei mitään. Lisäksi kaikki oli usein pelkkää kulissia.

Tässä ilmiössä meillä Uosukaisen mukaan on yhä työtä, kukaan ei ole irrallaan näistä ilmiöistä.

- Olin jokin aika sitten yksillä päivillä, jossa oli koolla runsaasti valtakunnan kermaa, ja ajattelin, että jos olisi vesitykki ja kaikki tekopyhät kastelisi, niin ei monta kuivana säilyisi. Herran enkeli en toki ole itsekään.

Vapaa rakkaus oli Canthille vaikea pala ja aiheutti vuosiksi välirikon nuoren suojatin Juhani Ahon kanssa (tähän tosin vaikutti myös Canthin kielteinen asenne Ahon ja tätä parikymmentä vuotta vanhemman kenraalinrouva Elisabeth Järnefeltin suhteeseen). Uosukainen arvioi tutkimuksessaan, että Minna Canth ei useistakaan syistä hyväksynyt vapaata rakkautta, vaikka hän muuten kannatti vapautta. Hän ei tuolloin osannut abstrahoida käsitettä, vaan samasti vapaan rakkauden ja prostituution. "Canth oli tuntenut lapsivuoteiden heikentävän vaikutuksen, ja hän tuntuu avioliitossaan jääneen eroottisesti tyydyttämättömäksi. Canth ei tiennyt preventiivikeinoista, joita nuoremmat jo käyttivät. Seksuaalielämää koskevien mielipiteiden suhteen voi havaita Canthin tapailleen kompromissia radikaalisti vapaamielisen erotiikan ja uskonnollis-eeettisen ajattelutavan välillä."

Reetta Nieminen toteaa kirjassaan Minna Canth, kirjailija ja kauppias, että sukupuoliasiat olivat Canthille vaikea keskustelunaihe. Myös hän viittaa Canthin aviollisiin kokemuksiin sanoen, että "seitsemän lapsen synnyttäminen oli jättänyt hänen siveellisyyskäsitykseensä käytännön pohjan, suppean, mutta ahdistavan."

Myöhemmin Canthin kanta seksiin pehmeni. Uosukainen kiteyttää Canthin näkemyksen: "Tulevaisuuden kehittynyt ihminen on kypsä kaikkinaiseen vapauteen, kypsä rakastamaankin vapaasti ilman avioliittoa, ilman muita siteitä tai ehtoja kuin syvä rakkaudentunne." Tämä asenne näkyy erityisesti Canthin kirjeessä, joka oli vastaus lehdessä nimimerkillä olleeseen kirjeenvaihtoilmoitukseen.

Canth tuomitsi ehdottomasti kaupalliset ja yhteiskunnalista asemaa tavoittelevat avioliitot, eikä voi sanoa hänen pitäneen rakkautta vähäarvoisena. Hänen kantansa aviottomia äitejä ja heidän lapsiaan kohtaan oli puhtaasti säälivä, moralisointia hänen sävyssään ei ole.

Uosukaisen mukaan Canth väheksyi naisen vietin voimakkuutta.

- Hän kamppaili itsensä kanssa oppiakseen rehellisesti ymmärtämään aistillisuuden pelkästään myönteiseksi. Ihanteellinen "sydämen ääni" liitti vielä adjektiivin saastainen seksuaalielämän yhteyteen, mutta "järjen ääni" myönsi aistielämän luonnolliseksi.

Kokonaan seksuaaliproblematiikka ei selvinnyt Canthille koskaan. "Rakkaudestako oli maailma luotu? Rakkaudestako ihminen kutsuttu näin kurjaan elämään? Asetettuna alinomaisen muuttuvaisuuden, voittamattoman puuttuvaisuuden ja tukaluuksien alaiseksi. "Eikö ennemmin vihasta?" Canth tuskailee.

Ja suurena murrosvuonnaan 1887 hän kirjoittaa: "Ja ilkkuakseen meitä oli luonto istuttanut meihin kaksi valtavaa vaistoa, joiden kautta sai meitä itseämme apulaisikseen, pitkittämään olemuksen kiusaa: sukuvietin ja kuoleman kauhun."

Canthin sankarittarien rakkaus saa yleensä onnettoman lopun. Näytelmässä Sylvi rakastunut nimihenkilö tekee murhan. Uosukaisen mukaan Canthin pessimistinen eros-käsitys johtuu olosuhteista, joissa suomalainen yhteiskunta oli 1890-luvun alkuvuosina esimerkiksi suhteessa avioerokysymykseen.

- Seksuaalikysymyksen murros oli varsin keskeinen tekijä Minna Canthin tuotannossa, Uosukainen sanoo.

Nuori Riitta Uosukainen kirjoittaa vuonna 1970: "Jos vertaa kehitystä nykyaikaan, on todettava, että se on kulkenut Canthin ennusteen mukaan, mutta yksityskohdat, mm. suhtautuminen erotiikkaan, antavat edelleen aihetta puhua kaavamaisuudesta näissä ongelmissa, vaikka kaunokirjailijat kuluneina vuosikymmeninä painokkaasti ovat esittäneet onnellisen erotiikan ja sukupuolielämän ihanteiksi."

- Katsopas minua! ihastelee puhemies Uosukainen, kun näytän hänelle hänen omaa tekstiään. - Olenpas osannut sanoa sattuvasti. Kyllä se pätee edelleen.

Vaikka naisen asema on Minna Canthin päivistä muuttunut huomattavasti, ei se Uosukaisen mielestä ole laisinkaan itsestään selvä.

- Ei miltään kohdin, edistytty on, mutta valmista ei ole. Ulkomailla sanotaan, että Suomi on mallimaa, ja näin on, verrattuna moniin muihin maihin. Ei pidä olla tyhmä ja julistaa, että meillä on hirveästi epäkohtia, mutta toisaalta töitä kyllä vielä riittää.

Varsinkin sellaisissa perheissä, joissa molemmat eivät osallistu tasaveroisesti kotitöihin, naisen eteneminen uralla on vaikeaa.

- Monet miehet eivät sellaiselle korviaan lotkauta. On paljon niitä miehiä, jotka esittävät kyllä modernia ja tasa-arvoista ja jotka saattavat olla ihailevia uranaisen edessä, mutta jotka käyttäytyvät täysin eri tavalla vaimon kanssa kotona. Silloin tekisi mieli pistää kädet korville ja irvistellä.

Yhtenä epäkohtana Uosukainen mainitsee palkkakysymyksen: saman koulutuksen ihmisistä naiset ansaitsevat vähemmän. Myös synnyttäminen heikentää naisten etenemismahdollisuuksia.

Minna Canth totesi psykologisesta romaanista kirjoittaessaan, että "aatteet vanhettuvat, yhteiskunnallinen olotila vaihtuu, mutta ihminen pysyy ihmisenä". Uosukaisen mielestä tämä pitää yhä paikkansa.

Uosukainen viittaa kirjastaan tulleeseen palautteeseen ja myöntää, että syntyneeseen kohinaan oli vaikuttamassa hänen puhemiehen asemansa ja -sukupuolensa.

- Kyllä se yhä vaikuttaa. Tietyistä asioista puhuminen on sallitumpaa miehelle kuin naiselle.

Uosukaisen mielestä poliitikot ja media eivät ole kiinnostuneita tavallisen ihmisen tekemisistä: pitää olla jotain, sitten kyllä puhutaan. Vaikka Uosukainen on tuohtunut saamastaan kritiikistä, rivien välistä huomaa, ettei hän nyt suorastaan pahoillaankaan ole saamastaan julkisuudesta ja kirjansa myyntiluvuista (71 000).

Negatiivinen palaute on ollut jotain uutta julkisuuden lellikkinä olleelle Uosukaiselle, ja höykytys on jättänyt jälkensä. Monet ovatkin ehtineet jo ihmetellä, onko iloisesta karjalaistytöstä tullut mariseva itkijäeukko.

Valtaosa Uosukaisen saamasta palautteesta on toki ollut positiivista. Hän valittaa, ettei ehdi vastata niihin kaikkiin. Minna Canthin tutkija on joutunut itse tutkimuksen kohteeksi: Uosukaisen saamista kirjeistä ja sähköpostista on tekeillä pro gradu Elina Haavio-Mannilan johtamalla Helsingin yliopiston sosiologian laitoksella, ja kirjan mediassa saama vastaanotto on tutkittavana Pertti Hemanuksen laitoksella Tampereella.

Uosukainen sanoo, että tavallisen ihmisen murheet eivät kiinnosta poliitikkoja eivätkä mediaa, ja siinä hän on varmaan oikeassa. Mutta verratessaan itseään Minna Canthiin, hän on väärässä. Riitta Uosukaisella ja Minna Canthilla ei ole mitään yhteistä. Minna Canth puhui vähäväkisten ja sorrettujen puolesta, menestyvien naisten uraputkesta huolta kantava Uosukainen puhuu kirjassa lähinnä itsestään. Minna Canth herätti vastustusta rohkeilla kannanotoillaan naisen vapautumisen puolesta, Uosukainen sai kirjastaan kielteistä palautetta lähinnä samoista syistä, joista hän nyt syyttää poliittisia kollegoitaan: epäreilusta ilkeilystä, selkään puukottamisesta. Palaute, joka on tullut Uosukaisen perheen seksuaalisista fantasioista, on Uosukaisen oman todistuksen mukaan voittopuolisesti myönteistä. Mitä nyt jotkut ovat kyselleet hyvän maun perään.

Toisaalta seksiin liittyvä henkilökohtainen palaute on saanut Uosukaisen mietteliääksi.

- Tiedostan vasta nyt, kuinka suuri ihmisten ahdistus erotiikan ja seksuaalisuuden alueella todella on. Sallivuus ei ole poistanut ahdistusta. Vaikka kaikki paikat ovat nykyään täynnä erotiikkaa ja eroottista korviketta ja kaikki mahdollinen pistetään julki, ihmiset ovat parisuhteissaan ahdistuneita ja onnettomia.

Yritimme miettiä, mistä tämä voisi johtua, mutta emme keksineet vastausta. n


Mikä on naisasian lopullinen ohjelma?

"Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys, se on ihmiskunnan kysymys... Yhteiskunnalliset ja valtiolliset olot ihmisissä kiihottavat ja ylläpitävät itsekkäitä tunteita, koventavat ja raaistavat luonteita, siihen sijaan kuin niiden tulisi herättää ja taivuttaa sydämiä myötätuntoisuuteen, lempeyteen ja hyvyyteen. Niin, nämä olot, tämä nykyinen maailman järjestys on siihen määrään nurja, että ihminen, joka luonteeltaan on hienotunteinen ja altiiksi antavainen, ehdottomasti on tuomittu sortumaan, ellei hän kovenna mieltään ja saa hellempiä taipumuksiaan tylsistymään. Hänellä ei muuten ole jalansijaa keskuselämässä eikä hänen vaikutuksellaan ole minkäänlaista menestystä.

Naisen tulee työskennellä siihen suuntaan, että nämä olot järkiään muuttuvat toiselle kannalle, muuttuvat hänen luontonsa mukaisiksi. Itsekkäisyyden juuret tulee repiä pois yleisestä maailman järjestyksestä ja kaikki yhteiskuntalaitokset ovat semmoisiksi saatavat, että ne ihmissydämen hyviä ominaisuuksia kysyvät, vaan huonommille eivät anna tilaisuutta vaikuttaa...

Naisen työala tulevaisuudessa on laaja, hänen tehtävänsä tärkeä. Mitä vuosisadat, vuosituhannet ovat rikkoneet ja laiminlyöneet, se kaikki tulee hänen korjata ja parantaa."

Minna Canth, Nuori Suomi III 1893


Minna Canth

Tyttönimeltä Ulrika Wilhelmina Johnsson. Vietti lapsuutensa Tampereen työläisympäristössä. Perhe muutti pian Kuopioon. Kävi Kuopion ruotsalainen tyttökoulun ja lähti sen jälkeen vastoin isän tahtoa Cygnaeuksen 1863 perustamaan Jyväskylän seminaariin. Kaksi vuotta myöhemmin naimisiin opettaja Johan Ferdinand Canthin kanssa:

"Minun oli nyt unohdettava kaikki aatteelliset pyrkimykseni, tehtävä käsitöitä, laitettava ruokaa ja hoidettava kotia ja miestä, mikä kaikki oli vastoin luontoani. Urheasti kävin käsiksi työhön, kielsin itseltäni joksikin aikaa kaikki luvut paitsi sanomalehtiä ja koetin parhaani mukaan tukahduttaa kaipuun..."

Käännekohta elämässä 1879, mies kuoli, jäi yksin elättämään seitsemää lasta. Muutti takaisin Kuopioon, otti perheen rapistuneen lankaliikkeen hoitoonsa saaden sen vähitellen jaloilleen. Oli jo miehensä kanssa avustanut eri lehtiä, mutta nyt hänestä kehittyi kirjailija.

Kuopion seura-elämän keskus. Suuri vaikutus 1880-luvulla aloittaneisiin kirjailijoihin (Juhani Aho, Elias, Eero ja J.H. Erkko, Kauppis-Heikki).

Pekka Matilainen