Etusivu

Nykytaiteen
mysteeri

Rasvaherkuista kevytlounaisiin

Pääkirjoitus

Verkossa

Lyhyet

M.O.T.

Tapahtuu

Forum

Väitökset

Apurahat

Avoimet virat

Kulttuuri

Porttikivi

Keskustelu

Toimitus

Yliopisto Media

Tilaa Yliopisto-lehti

Valtiotieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 20.9.1997 tarkastettavaksi VTM Mika Ojakankaan väitöskirja "Lapsuus ja auktoriteetti. Pedagogisen vallan historia Snellmanista Koskenniemeen".

Tutkimus kuuluu yleisen valtio-opin alaan.

Vastaväittäjänä oli apulaisprofessori Sakari Hänninen (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena tutkimusjohtaja Markku Temmes.

Teos julkaistaan Tutkijaliiton pradeigma-sarjassa.

Pedagogisen vallan historiaa viime vuosisadalta tähän päivään luonnehtii kurin rappio. Matti Koskenniemen mukaan tämä rappio on merkinnyt vallankäytön loppumista kasvatuksessa. Hänelle kasvatus ei ole ollut enää lapsen vallitsemista vaan luonnollisen kasvamisen tielle sattuvien esteitten poistamista. Tosiasiassa kyse on kuitenkin vain toisenlaisen, terapeuttisen vallan synnystä. On totta, että tuo valta ei ole pakottanut lasta, taivuttanut hänen luontoaan tavalliseen elämänmuotoon ja siveelliseen vapauteen kuten 1800-luvulla. Pikemminkin se on vapauttanut lapsen tuosta pakosta. Samalla on kuitenkin huomattava, että aiemmin kasvatuksen lähtökohtana oli henkinen kulttuuri, johon sitä edustava auktoriteetti saattoi lapsen, kun taas modernin pedagogiikan lähtökohtana on ollut lapsi itse ñ hänen vapaasti kehittyvä luontonsa, elämän sellaisenaan auki laskostuminen ñ jonka suhteen kasvattajan on tullut noudattaa häiritsemättömyyden vaatimusta tai olla korkeintaan vain esiin kutsuja. Jos ja kun tätä auki laskostumista on kaikesta huolimatta pitänyt auttaa pedagogisten tekniikoiden avulla, ei näiden tekniikoiden tarkoituksena ole ollut enää luonnollisen elämän taivuttaminen tavalliseen elämänmuotoon ja siveelliseen vapauteen vaan luonnottoman elämän sopeuttaminen elämän alkuperäistä olemusta vastaavaan luonnolliseen muotoon, normalisaatiota.

Tätä pedagogisen vallan muutosta vastaa poliittisen vallan muutos, jonka olennainen piirre on siirtymä absoluuttisesta, mutta suhteellisen neutraalista säätyvaltiosta demokraattiseen, mutta monessa suhteessa totaaliseen väestövaltioon. Kun edellinen oli neutraali sen takia, että valtio ei laajassa mittakaavassa puuttunut tavallisten ihmisten elämään, on jälkimmäinen ollut totaalinen siksi, että sille mikään ei välttämättä ole ollut valtiollisten toimenpiteiden ulottumattomissa. Se on ylittänyt kaiken, mikä tavalla tai toisella on erottanut yksityisen julkisesta, luonnon laista ja lapsen politiikasta.

Vaikka tässä valtiossa kaikki täysi-ikäiset ovat periaatteessa olleet vapaita, on jokainen alaikäinen käytännössä pakotettu kouluun. Modernia demokratiaa ei toisin sanoen voida erottaa kasvatusdiktatuurista. Tämä diktatuuri ei kuitenkaan viittaa välttämättä vuosisatamme totalitaristisiin järjestelmiin, sillä ne pyrkivät kaikkien elämänmuotojen aktuaaliseen hallintaan, kun taas edellisen hallinnan kohteena ovat olleet väestön elämän kaikki potentiaalit. Nämä piilevät voimavarat on pitänyt ottaa käyttöön yhteiskuntaelämää hyödyttävällä tavalla. Moderni valtio on toisin sanoen ollut ennen kaikkea väline, yhteiskuntaelämän ñ väestön ja talouden -kehityksen orgaaninen instrumentti. Tästä näkökulmasta on selvää, että moderni poliittinen järki ei palaudu 1500-luvulta peräisin olevaan valtion järkeen, jonka päämääränä oli valtio itse. Se on kehittänyt oman rationaalisuutensa, vapaan yhteiskunnan luonnollisen normatiivisuuden: raison vitale de la Société pikemminkin kuin raison politique díÉtat. Kasvatuksen alueella tämän järjen ylivallan radikaalein seuraus ei kuitenkaan ole kurin tai siveellisen vapauden rappio vaan auktoriteetin tuhoutuminen. Se, mitä me nykyaikaiset kasvattajat -me jotka olemme luovuttaneet oman elämänmuotomme, ethoksemme, biologisen ja sosiaalisen elämän salaiselle normille -olemme saaneet todistaa, se mikä kenties on meidän kohtalomme, on nimenomaan auktoriteetin tuhoutuminen. Kuitenkin vain auktoriteetti voi olla voima, joka kykenee vastustamaan modernin yhteiskunnan asettamaa välittömän sopeutumisen normia ja pystyy näin hillitsemään sitä emansipaatiota, johon tämä ìlapsen vuosisataì on lapsuutta ohjannut -sikäli kuin emansipaatio ymmärretään sen alkuperäisessä roomalaisessa merkityksessä: emansipoituneita olivat ne lapset, jotka isä oli jättänyt heitteille. Enää tuo auktoriteetti ei kuitenkaan voi olla se perinteinen auktoriteetti, jonka vastinparina oli välttämätön kuuliaisuus ja jonka saavuttaminen edellytti luonnollisen vapauden uhraamista korkeamman, siveellisen vapauden alttarilla tuon vapauden olemuksen ollessa itse itselleen säädetyn lain tottelemisessa. Vapaus ei nimittäin jakaudu enää luonnolliseen ja siveelliseen vapauteen vaan avautuu lapsuuden olemisessa. Vapaus on tuon olemisen avoimuutta ja auktoriteetti -sikäli kuin se vielä ylipäätään on mahdollinen -avoimen sijoittaja eli se, joka antaa vapaudelle mielen.

Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 26.9.1997 tarkastettavaksi MML Timo Hartikaisen väitöskirja "Myöhäisteolliset sahan asiakkaat. Teollisen toimintamoodin käsite ja sen testaus puusepänteollisuudessa".

Tutkimus kuuluu puumarkkinatieteen alaan.

Vastaväittäjänä oli apulaisprofessori Eric Hansen (Oregon State University, USA) ja kustoksena professori Heikki Juslin.

Teos julkaistaan sarjassa Acta Forestalia Fennica.

Taloudellista ja yhteiskunnallista muutosta teollisuusmaissa on luonnehdittu termeillä jälkiteollinen yhteiskunta, tietoyhteiskunta tai vuorovaikutusyhteiskunta. Tutkimuksessa käytettiin termiä myöhäisteollinen murros, joka viittaa samanaikaisten muutosvoimien aiheuttamaan epätasapainotilaan. Myöhäisteollisen murroksen oletettiin vaikuttavan puutuotteita valmistavien yritysten toimintatapoihin ja sitä kautta sahateollisuuden toimintaan.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, onko sahan asiakasyritysten myöhäisteollisilla piirteillä merkitystä sahateollisuudelle. Teollisen toimintamoodin käsite määriteltiin yrityksen tärkeiden päätösten ja toimien muodostamaksi käyttäytymiskaavaksi, joka kuvaa, missä määrin yritys on sopeutunut myöhäisteolliseen murrokseen. Tyypillisen myöhäisteollisesti toimivan yrityksen oletettiin tähtäävän joustavan asiakaskohtaistamisen tuomiin etuihin perinteisten mittakaavaetujen sijaan ja ostavan puumateriaalinsa tämän periaatteen kanssa käytännössä yhteensopivilta sahoilta. Tutkimusta varten haastateltiin Tanskassa, Saksassa, Alankomaissa ja Suomessa yhteensä 127 yritystä, jotka valmistivat ikkunoita, ovia ja huonekaluja.

Yritykset ryhmiteltiin viiteen tyyppiin käyttämällä neljää pistemuuttujaa, jotka kuvasivat toisaalta yrityksen asiakas- ja tuotefilosofiaa sekä toisaalta materiaalierittelyjen joustavuuden ja toimituspalvelujen arvostusta toimittajan valintakriteereinä. Ryhmien väliset aste-erot tulkittiin siten, että kaksi ryhmistä toimi perinteisessä teollisessa toimintamoodissa ja kolme myöhäisteollisessa moodissa. Aihiotyyppisen erikois- ja asiakassahatavaran käyttö oli yleisempää myöhäisteollisissa yrityksissä. Enemmistö haastatelluista yrityksistä arvioi, että seuraavien viiden vuoden kuluessa heidän toimintansa muuttuu myöhäisteolliseen suuntaan, jota luonnehtii tuotteiden suurempi asiakaskohtaisuus, erikois- ja asiakassahatavaran osuuden lisääntyminen käytetystä puusta sekä suorien liikesuhteiden yleistyminen sahojen kanssa.

Tyytyväisyys nykyisiin sahatavaran toimittajiin erosi toimintamoodien välillä puun materiaaliteknisen laadun suhteen. Myöhäisteolliset yritykset olivat siihen vähemmän tyytyväisiä, mikä tukee oletusta sahateollisuuteen kohdistuvasta uudesta kehityspaineesta. Toimituksiin ja yhteydenpitoon liittyviä merkitseviä eroja ei havaittu. Kuivausasteeseen ja halkeamiin liittyviä ongelmia myöhäisteolliset yritykset olivat kohdanneet harvemmin, mutta tuotedimensioon, pituuksiin, oksiin ja särmäisyyteen liittyviä eroja ei havaittu. Kun osa käytetystä puusta on jo nyt perinteistä sahatavaraa pidemmälle jalostettua, erojen puute viittaa siihen, että uusien materiaali- ja toimitusvaatimusten täyttäminen sahoilla on mahdollista.

Myöhäisteollisen murroksen huomioon ottaminen sahateollisuuden ja sen asiakkaiden välisiä suhteita tarkasteltaessa näyttää perustellulta. Asiakkaiden käyttäytymiskaavojen muuttuminen tuo uusia mahdollisuuksia sahan markkinointistrategioiden suunnitteluun. Asiakasyritysten tarpeista lähtevä mikrosegmentointi edellyttää kuitenkin, että sahayritys seuraa markkinoitaan ja reagoi aktiivisesti niiden muutoksiin.

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 26.9.1997 tarkastettavaksi FK Marko Hyvösen väitöskirja "PH- ja WW-domeinien rakenne ja toiminta".

Tutkimus kuuluu rakennebiologian alaan.

Vastaväittäjänä oli professori Alfred Wittinghofer (Max-Planck Institute für Molekulare Physiologie, Saksa) ja kustoksena professori Carl G. Gahmberg.

Solun ulkopuolelta lähetetyt signaalit (esim. kasvutekijät) välittyvät solun sisällä joko pienikokoisten toisiolähettien tai erityisten proteiini-proteiini vuorovaikutusten avulla. Nämä proteiini-välitteiset tiedonsiirtoreitit käyttävät hyväkseen joukkoa proteiini-alayksiköitä (domeeneja), jotka sitoutuvat erityisiin tunnistuskohtiin toisissa molekyyleissä. Proteiinidomeinien tunnistuskohdat voivat olla esimerkiksi tiettyjä, lyhyitä aminohappojärjestyksen jaksoja tai solukalvon fosfolipidejä. Eri domeinit ovat tunnistettavissa ja luokiteltavissa primäärirakenteensa eli aminohapposekvenssin perusteella. Yhdessä proteiineissa voi olla useampia eri domeeneja joilla jokaisella on oma erityinen toimintonsa. Luonto on käyttänyt näitä domeeneja tehokkaasti hyödykseen, sillä tiettyyn perheeseen kuuluva domeini saattaa löytyä jopa yli sadasta eri proteiinista.

Väitöskirjatyössä on tutkittu kahteen eri perheeseen kuuluvia domeeneja: ns. pleckstriini-homologia eli PH-domeeneja sekä WW-domeeneja.Tutkimuksessa on ratkaistu kolmen eri domeinin kolmiuloitteiset rakenteet joko röntgendiffraktion tai ydinmagneettisen resonanssispektroskopian (NMR) avulla sekä etsitty ja määritetty näiden domeinien ligandeja (tunnistuskohtia). Lisäksi työssä on karakterisoitu perinnöllistä immuunikatoa, X-kromosomiin liittyvää agammaglobulinemia (X-linked agammaglobulinemia, XLA), aiheuttavien pistemutaatioiden vaikutusta PH-domeinien toimintaan.

WW-domeinit varsin pieniä käsittäen vain noin 35 aminohappoa. Niiden on aiemmin osoitettu tunnistavan proliini-rikkaita jaksoja kohdeproteiineistaan. Väitöskirjatyössä on määritetty WW-domeinin rakenne YAP65 proteiinista NMR:n avulla. Lisäksi työssä on selvitetty tämän domeinin kykyä sitoutua proliini-rikkaisiin peptideihin. WW-domeinin rakenne on hyvin yksinkertainen koostuen yhdestä kolmisäikeisestä ß-levystä, jonka pinnalle proliini-rikas peptidi sitoutuu.

Spektriini on solukalvon sisäpuoliseen solutukirankaan kuuluva suurikokoinen proteiini, jonka ß-alayksikön karboksipäässä on edellä mainittu PH-domeiini. Spektroskopisia tekniikoita ja kohdennettua mutageneesiä hyväksikäyttäen osoitettiin että ß-spectriinin PH-domeini sitoutuu erityisesti inositoli-1,4,5-trisfosfaattiin (Ins(1,4,5)P3), joka on solukalvosta löytyvän fosfolipidin vesiliukoinen osa (head group). Lopullinen varmuus sitoutumiselle saatiin, kun PH-domeinin kolmiulotteinen rakenne kyettiin ratkaisemaan ligandin, Ins(1,4,5) P3:n, kanssa. Tämä rakenne antaa yksityiskohtaisen kuvan siitä, kuinka ß-spektriinin PH-domeini tunnistamalla solukalvosta löytyvän fosfolipidin ankkuroi proteiinin kalvon pintaan. Brutonin tyrosiinikinaasi (Btk) on proteiini, josta löydetyt mutaatiot aiheuttavat perinnöllistä immuunikatoa, XLA:ta. Btk:n inaktivaatio estää veren valkosolujen kehittymisen ja sen seurauksen taudinkantajilla on erittäin alhainen vasta-ainepitoisuus veressä. Tästä syystä heillä on hyvin heikko immuunivaste ja he ovat erittäin alttiita tarttuville taudeille.

Joukko taudinaiheuttavia pistemutaatioita on löydetty myös Btk:n PH-domeinista, jonka kolmiulotteinen rakenne on ratkaistu väitöskirjatyössä. Rakenteen avulla on selvitetty yksittäisten mutaatioiden vaikutusta PH-domeinin toimintaan. Näistä mutaatioista osa on ns. rakenteellisia mutaatioita, jotka estävät domeinin laskostumisen ja/tai luonnollisen rakenteen koossapysymisen. Muut mutaatiot ovat ryhmittyneet ennustetun ligandin sitoutumiskohdan ympärille. Vertailu muihin PH-domeeneihin viittaa viimeksimainittujen mutaatioiden estävän tai heikentävän Btk:n PH-domeinin sitoutumista ligandiinsa, fosfatidyyli-inositoli-3,4,5-trisfosfaattiin (PtdIns(3,4,5)P3). Tämän johdosta Btk ei kykene kiinnittymään solukalvoon aktivoituakseen. Seurauksena on signaalinvälityksen keskeytyminen ja valkosolujen kehityksen katkeaminen.

Btk:n PH-domeinin vieressä on äskettäin tunnistettu pieni domeini, ns. Btk-motiivi, jonka rakenne on myös ratkaistu. Rakenne paljastaa, että tämä pieni domeini sitoo sinkki-ionin. Btk-motiivin toimintaa ei tunneta ja nyt ratkaistu rakenne luo järkevää pohjaa tuleville tutkimuksille sen selvittämiseksi. Väitöskirjan tulokset valottavat PH- ja WW-domeinien toimintaa ja kykyä sitoa muita molekyylejä ja tuovat samalla uutta tietoa solunsisäiseen signaalinvälitykseen. Bkt:n PH-domeinin rakenteen selvittäminen auttaa ymmärtämään tiettyjen perinnöllistä immuunikatoa aiheuttavien mutaatioiden vaikutuksia molekyylitasolla.

Lääketieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 26.9.1997 tarkastettavaksi LL, kirurgian erikoislääkäri erikoislääkäri Marjut Leideniuksen väitöskirja ìHaavainen paksusuolitulehdus -yhteys sklerosoivaan kolangiittiin ja paksu- ja peräsuolisyöpäänì.

Tutkimus kuuluu lääketieteen, gastroenterologian alaan.

Vastaväittäjänä oli dosentti Heikki Järvinen ja kustoksena professori Juhani Ahonen.

Haavaiseen paksusuolitulehdukseen eli ulseratiiviseen koliittiin (UC) liittyy lisääntynyt riski sairastua paksu- ja peräsuolisyöpään. Syöpäriskiä lisäävät koliitin laajuus ja kesto. UC:n yhteydessä esiintyvistä maksa- ja sappitiesairauksista tavallisin ja primaari sklerosoiva kolangiitti (PSC). Myös PSC saattaa lisätä syöpäriskiä UC:ssa.

Väitöskirjatyön tarkoituksena oli selventää UC:n, PSC:n ja paksu- ja peräsuolisyövän välisiä suhteita.

Tutkimustulosten mukaan UC laajuuden määrittäminen ei aina ole yksiselitteistä: laajuuden arviointi varsinkin koliitin rauhallisessa vaiheessa eri tutkimusmenetelmillä on vaihtelevaa. Lisäksi laajuuden vaihtelu kuuluu UC:n luonnolliseen taudinkulkuun. Laajuus voi vaihdella molempiin suuntiin. Epätarkkuudet koliitin laajuuden arvioinnissa vaikeuttavat syöpäriskin arviointia sekä tutkimustyössä että yksittäisten potilaiden kohdalla.

Sekä PSC:n että UC:n etiologia on toistaiseksi tuntematon. Immunologisten mekanismien on arveltu olevan kummankin sairauden taustalla. PSC:n on jo aikaisemmin todettu liittyvän HLA B8 ja DR 3 antigeeneihin. Tutkimus vahvisti käsitystä PSC:n yhteydessä HLA B8 ja DR3 antigeeneihin. Sen sijaan UC:n todettiin olevan HLA-yhteyksiltään PSC:a selkeästi heterogeenisempi sairaus. PSC:n toteaminen perustuu yleensä kohonneiden maksa-arvojen perusteella tehtäviin invasiivisiin tutkimuksiin. PIIINP (protokollageeni III aminoterminaalinen propeptidi) on kollageenisynteesin yhteydessä syntyvä sivutuote, jonka seerumitasot kuvastavat fibrogeneesiä sekä jossain määrin myös maksan endoteelisolujen toimintaa. Tutkimuksessa UC, sen laajuus tai aktiviteetti eivät juurikaan vaikuttaneet PIIINP:n seerumitasoon. Sen sijaan PIIINP-taso, joka ylittää 5 µg/l viittasi voimakkaasti PSC:iin. PIIINP näyttää siten olevan arvokas lisä PSC:n toteamisessa ja seurannassa.

Kohonneen paksu- ja peräsuolisyövän riskin takia pitkään laajaan UC:a sairastaneille aiemmin suositeltu rutiininomainen ehkäisevä kirurgia on korvattu seurantaohjelmilla, jotka perustuvat syövän esiasteen, dysplasian, toteamiseen. Seurantaohjelma todettiin rajoituksistaan huolimatta hyväksi vaihtoehdoksi rutiininomaiselle ennaltaehkäisevälle kirurgialle. Seurantaohjelman onnistuminen vaatii kuitenkin kokeneen patologin mukanaoloa.

PSC:n on epäilty olevan itsenäinen riskitekijä paksu- ja peräsuolisyövän ja sen esiasteiden kehittymiselle UC:ssa. Tutkimuksessa todettiin että PSC-potilailla oli selvästi korkeampi riski saada paksu- tai peräsuolisyöpä kuin tervemaksaisilla UC-potilailla. PSC on siten aihe tiheämpään seurantaan ja herkempään ennaltaehkäisevään kirurgiaan UC-potilailla.

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 27.9.1997 tarkastettavaksi FL Pasi Seittenrannan väitöskirja "Möbius-invariantit metriikat ja kvasikonformikuvaukset" .

Tutkimus kuuluu matematiikan alaan.

Vastaväittäjänä oli professori Mavina Vamanamurthy (Aucklandin yliopistosta, Uudesta-Seelannista) ja kustoksena professori Pekka Tukia.

Väitöskirja kuuluu matemaattisen analyysin alaan. Se koostuu kahdesta artikkelista, joista ensimmäisessä esitellään uusi Möbius-kuvausten suhteen invariantti metriikka. Toisessa artikkelissa annetaan uusi yläraja K-kvasikonformikuvausten lineaariselle dilataatiolle K:n funktiona.

Kvasikonformikuvauksia on tutkittu muutama vuosikymmen. Suomessa tämän geometrisen funktioteorian osa-alueen tutkimus on hyvin edustettuna, ja uusia merkittäviä tuloksia syntyy jatkuvasti. Tämän väitöskirjan tulokset ovat syntyneet osana Suomen Akatemian rahoittamaa kvasikonformikuvausten tutkimusprojektia. Metriikka on funktio, jolla on etäisyyden tärkeimmät ominaisuudet; se toteuttaa esimerkiksi kolmioepäyhtälön.

Tavallinen euklidinen etäisyys säilyy mm. yhdensuuntaissiirroissa ja kierroissa. Väistöskirjassa määritellään n-ulotteisen (euklidisen) avaruuden alueissa uusi metriikka, joka säilyy laajemmassa funktioluokassa, ns. Möbius-kuvausten joukossa. Tällaisia Möbius-invariantteja metriikoita on muitakin, mutta väitöskirjassa esitellyn uuden metriikan etuna on, että sen määritelmä on yksinkertaisempi kuin muiden metriikoiden määritelmät.

Kvasikonformikuvauksiin liitetään reaaliluku K, joka kertoo kuinka paljon kuvaus poikkeaa konformikuvauksesta. Tämä vakio määräytyy sen mukaan paljonko ns. käyräparven moduli muuttuu kuvauksessa. Konformikuvauksille K=1 ja muille kvasikonformikuvauksille K>1. Lineaarinen dilataatio mittaa ympyröiden litistymistä kuvauksessa, kun ympyrän säde lähestyy nollaa. Tiedetään että lineaarisella dilataatiolla on olemassa K:n avulla lausuttu yläraja, joka lähestyy yhtä, kun K lähestyy yhtä. Tason tapauksessa paras lauseke ylärajalle on löydetty vuonna 1959, mutta useampiulotteisissa avaruuksissa parasta ylärajaa ei tunneta.

Väitöskirjassa esitetään yläraja n-ulotteisen euklidisen avaruuden alueissa määriteltyjen K-kvasikonformikuvausten lineaariselle dilataatiolle K:n funktiona. Tämä funktio on ensimmäinen tunnettu eksplisiittinen yläraja, joka lähestyy yhtä, kun K lähestyy yhtä ja n>2. Tämä tulos yleistää M. Vuorisen 1990 esittämän vastaavan koko avaruudessa määriteltyjä K-kvasikonformikuvauksia koskevan tuloksen.

Teologisessa tiedekunnassa esitettiin 27.9.1997 tarkastettavaksi TM Elina Vuolan väitöskirja "Vapautuksen rajat. Praksis metodina latinalaisamerikkalaisessa vapautuksen teologiassa ja feministiteologiassa".

Tutkimus kuuluu teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian alaan.

Vastaväittäjänä oli professori Susan Thistlethwaite (Chicago Theological Seminary) ja kustoksena professori Heikki Kirjavainen.

Teos julkaistaan sarjassa Suomalaisen Tiedeakatemian Toimituksia no. 289.

Väitöskirjassa tarkastellaan kriittisesti kahden merkittävän modernin teologisen suuntauksen, latinalaisamerikkalaisen vapautuksen teologian ja feministiteologian (teologisen naistutkimuksen), metodologisia lähtökohtia. Niitä voidaan tarkastella yhdessä nimen omaan vapautuksen teologioina, jolloin yhdistäväksi tekijäksi nousevat metodologiset kysymykset, erityisesti käsitykset praksiksesta ja kokemuksesta teologian lähtökohtina.

Latinalaisamerikkalaisen vapautuksen teologian praksis-käsitystä analysoidaan kriittisesti kiinnittämällä erityistä huomiota ìköyhiinì teologian ideaalisubjektina. Tutkimus osoittaa, että ìköyhätì on jokseenkin epäselvä ja homogenisoiva käsite, jolla ei ole esimerkiksi sukupuolista ja reproduktiivista ulottuvuutta.

Feministiteologit puolestaan eivät juurikaan käytä hyväkseen uusinta ei-teologista naistutkimusta, mistä johtuu varsinkin vanhemman sukupolven feministiteologien ongelmallinen tapa esittää ìnaisten kokemusì teologiansa lähtökohtana. Siitä aiheutuu samantyyppisiä ongelmia kuin praksis-lähtöisyydestä latinalaisamerikkalaisessa vapautuksen teologiassa. Latinalaisamerikkalainen feministinen vapautuksen teologia toimii siltana kahden edellämainitun suuntauksen välillä. Tutkimuksessa esitellään sen keskeiset piirteet ja edustajat.

Väitöskirjassa analysoidaan kriittisesti myös kahden merkittävän miespuolisen vapautuksen teologin, Enrique Dusselin ja Leonardo Boffin, ajattelua. Analyysi antaa lisävalaistusta siihen miksi kysymystä sukupuolesta on niin vaikea käsitellä vapautuksen teologian puitteissa. Lisäksi tarkastellaan Neitsyt Mariaa Latinalaisessa Amerikassa osoittaen mahdollisuuksia sukupuolen kriittiseen tarkasteluun ja uudelleentulkintoihin mariologisessa kontekstissa.

Seksuaalietiikan, erityisesti reproduktion, kysymykset nostetaan esiin käytännön esimerkkinä niistä teoreettisemmista ongelmista, joita vapautuksen teologiaan ja feministiteologiaan sisältyy. Vapautuksen teologiassa ei juurikaan käsitellä seksuaalietiikan kysymyksiä tai silloinkin kun näin tehdään, tulkinnat ovat (katolisen) kirkon virallisen opetuksen mukaisia. Seksuaalietiikan näkökulmasta voidaan kysyä onko ylipäätään mahdollista antaa praksikselle niin keskeinen status kuin vapautuksen teologiassa tehdään.

Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa esitettiin 3.10.1997 tarkastettavaksi MML Risto Rikalan väitöskirja "Taimitarhalannoitus ja metsäpuiden taimien laatu".

Tutkimus kuuluu metsänhoitotieteen alaan.

Vastaväittäjänä oli apulaisprofessori Hannu Ilvesniemi ja kustoksena professori Carl Johan Westman.

Teos julkaistaan sarjassa Metsäntutkimuslaitoksen julkaisuja 646.

Lähes puolet uudistettavasta metsäpinta-alasta Suomessa uudistetaan nykyään istuttaen. Taimitarhat tuottavat istutuksiin vuosittain noin 160 miljoonaa tainta. Istutetuista taimista kuolee inventointien mukaan kolmannes. Tulokseen vaikuttavat monet tekijät viljelyketjun eri vaiheissa: taimien laatu, kuljetus, varastointi ja istutustyö sekä olosuhteet uudistusalalla. Taimien laatuun puolestaan vaikuttavat eri kasvatustoimenpiteet, kuten kasvutiheys, kastelu ja lannoitus sekä olosuhteet taimitarhalla. Koska taimien tuotantoaika on lyhyt, 1ñ2 kasvukautta, ja kasvualustana käytetään niukkaravinteista turvetta tai kivennäismaata, on lannoitus keskeisimpiä taimien laatuun vaikuttavia kasvatustoimenpiteitä. Väitöskirjassa selvitettiin taimitarhalla annetun lannoituksen vaikutusta taimien rakenteeseen, ravinnetilaan ja pakkaskestävyyteen sekä taimien istutuksen jälkeiseen menestymiseen.

Paakkutaimikasvatuksessa käytetään kasvualustana vaaleaa rahkaturvetta, joka on luonnostaan hapanta (pH 3,8). Tutkimuksen mukaan männyn ja kuusen taimet kasvoivat parhaiten pH-alueella 4ñ5, mikä saavutettiin 0,5-2,0 kg tuhka- tai kalkkilisäyksillä turvekuutiota kohti. Sen sijaan koivun taimet kasvoivat lähes yhtä hyvin koko tutkitulla pH-alueella (3,5-8,0). Kalkitusaineina dolomiittikalkki ja puuntuhka olivat samanarvoisia. Suomessa metsäpuiden taimitarhoilla käytettyjen, teollisesti pakattujen turpeiden happamuus todettiin sopivaksi ja happamuuden vaihtelu vähäiseksi. Sen sijaan turpeeseen sekoitetun peruslannoitteen määrä vaihteli voimakkaammin, mikä saattaa lisätä taimierän sisäistä laatuvaihtelua.

Kasvukauden aikana annettava lannoitus paransi sekä paljasjuuristen että paakuissa kasvatettujen männyntaimien kasvua taimitarhalla. Voimakas lannoitus lisäsi verson painon suhdetta juuriston painoon sekä aiheutti taimien päätesilmujen ennenaikaista kasvuunlähtöä eli jälkikasvuisuutta. Paljasjuuristen taimien kasvatuksessa yleisesti käytettävä syyskoulintaa edeltävä peruslannoitus todettiin hyödyttömäksi.

Lannoituksen vaikutus männyntaimien karaistumiseen oli ensimmäisenä kasvukautena vähäinen. Sen sijaan toisen kasvukauden aikana annettu keskimääräistä runsaampi lannoitus paransi taimien pakkaskestävyyttä, vaikka näiden taimien neulasten pituuskasvu jatkuikin pitempään. Ensimmäisen vuoden männyntaimien karaistumisen merkkinä pidetty punainen syysväri ja taimien latvojen kuiva-ainepitoisuus eivät osoittautuneet yksiselitteisiksi karaistumisen ilmentäjiksi.

Taimitarhalannoituksen voimakkuus ei vaikuttanut männyntaimien istutuksen jälkeiseen elossaoloon. Sen sijaan taimissa ilmeni istutussokin oireita, jotka olivat sitä voimakkaampia, mitä runsaammin taimia oli lannoitettu. Sokkioireista huolimatta istutettujen taimien pituuskehitys oli sitä nopeampi mitä enemmän niitä oli taimitarhalla lannoitettu. Osin runsaan lannoituksen seurauksena taimitarhalla syntyneistä männyntaimien jälkikasvuista ei ollut merkittävää haittaa taimien myöhemmälle kehitykselle.

Ravinneanalyysien tulkinnan apuna käytetään nykyään ns. kriittisen arvon menetelmään perustuvia ravinnepitoisuuksien optimiarvoja. Monipuolisemman ja havainnollisemman tulkintamenetelmän taimien kasvuhäiriö- ja ravinnepuutosoireiden selvittämiseen tarjoaa kuitenkin tutkimuksessa sovellettu vektorimenetelmä, jossa tulkinta perustuu useampien ravinteiden pitoisuuksien ja määrien sekä niiden suhteiden samanaikaiseen vertailuun.

Väitöstiedot kokosivat:
Päivi Kinnunen, puh. 191 22039 ja Pia-Tuulia Paano, 191 22342