Yliopiston etusivulle Suomeksi På svenska In English
Helsingin yliopisto Lammin biologinen asema
 

Tietoa asemasta:

Ajankohtaista:



Locations of visitors to this page

Siviilpalvelusmiehet

Paikka on tällä hetkellä täytetty. Haetaan uudestaan keväällä 2014.

Lammin biologinen asema on Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteelliseen tiedekuntaan kuuluva kenttäasema. Asema etsii palvelukseensa kahta siviilipalvelusmiestä

  1. Tutkimus- ja opetusavustaja. Tehtäviin kuuluu mm. kenttätyöskentelyä, avustamista laboratoriossa sekä projekti- ja seurantatutkimuksissa. Tehtävänä on myös luoda edellytyksiä kurssien ja seminaarien toiminnalle. Myös kirjaston hoitoon ja arkistointiin liittyvät työt voivat kuulua tehtäväkuvaan. Työ edellyttää kykyä järjestelmälliseen työskentelyyn ja hyviä ATK-taitoja. Arvostamme kiinnostusta biologiseen tutkimukseen. Tarkempaa työnkuvaa määritettäessä otetaan huomioon henkilön koulutus, kokemus ja erikoisosaaminen. Majoitus aseman asuntolassa, työaika 7 h 45 min (sis. 0,5 h lounastauon), viikonloput pääsääntöisesti vapaita. Vapaa muotoiset hakemukset ansioluetteloineen pyydetään toimittamaan johtaja Janne Sundellille sähköpostilla janne.sundell@helsinki.fi, puh: 02 94140671. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Hakemuksia ei palauteta.


  2. Asema etsii palvelukseensa siviilipalvelusmiestä, jolla on ruokapalvelualalle soveltuva koulutus. Aiempi työkokemus alalta on eduksi. Edellytämme hakijalta voimassa olevaa hygieniaosaamistodistusta sekä salmonellatodistusta. Tehtäviin sisältyy mm. aamiaisen valmistusta, salaattien tekoa, ruoka- sekä kahvileipien leipomista, astiahuoltoa sekä keittiön puhtaanapitoon liittyviä töitä.

    Työ on vuorotyötä. Aamuvuoro 7:00-14:45, iltavuoro 11:15-19:00. Keittö on avoinna
    arkipäivisin sekä tilauksesta myös viikonloppuisin. Tarjoamme mahdollisuuden asumiseen aseman uusituissa majoitustiloissa.

    Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen pyydetään toimittamaan sähköpostiosoitteella anja.kokkala@helsinki.fi 02 94140745. Osa hakijoista kutsutaan haastatteluun. Hakemuksia ei palauteta.