Verkkokalvo rajoittuu edessä sädekehän epiteeliin, takana näköhermon nystyyn, ulkopinnallaan suonikalvoon ja sisäpinnallaan takimmaiseen lasiaiskalvoon.

Verkkokalvo kiinnittyy silmän pohjaan vain näköhermon kohdalla sekä reunallaan, joka muodostaa erityisesti nenän puolella sahanterämäisen rajan, verkkokalvon sahalaidan (ora serrata). Muutoin näkevä verkkokalvo on vain painautunut pigmenttiepiteeliä vastaan ja irtautuu siitä helposti, jos verkkokalvon alle joko tihkuu nestettä tai siihen tulee reikä, josta neste pääsee virtaamaan sen alle.

Histologisesti verkkokalvo jakautuu kymmeneen kerrokseen, jotka muodostuvat sen hermo- ja tukisoluista sekä niiden ulokkeista:

  1. Sisempi rajakalvo (inner limiting membrane) on katkonainen ja muodostuu Müllerin säteittäisten gliasolujen päätelevyistä. Se rajoittaa verkkokalvo lasiaisen suuntaan.

  2. Hermosäiekerros (nerve fibre layer) muodostuu verkkokalvon ganglkionsolujen aksoneista, jotka kulkevat kohti isoaivoja näköhermon kautta. Se on siksi paksuin näköhermon ympäristössä ja ohuin sahalaidan tuntumassa. Näköhermon ympärillä suurimmat hermosäiekimput saattavat näkyä oftalmoskoopilla nuoremmilla henkilöillä, erityisesti jos käyttää tutkimiseen sen vihreää valoa. Hermosäiekerroksen verenvuodot asettuvat hermosyiden väliin ja ovat siksi muodoltaan liekkimäisiä toisin kuin muissa verkkokalvon kerroksissa, missä ne ovat täplämäisiä tai läiskämäisiä.

    Tarkan näön alueelta (macula) tulevat hermosyyt (papillomakulaarinen kimppu) kulkevat suoraan näköhermon nystyyn. Myös näköhermoon nenän puoleisesta verkkoakalvosta tulevat hermosyyt kulkevan varsin suoraan. Sitä vastoin ohimonpuoleisesta verkkokalvosta hermosyyt kulkevat kaarimaisesti ylhäätä ja alhaalta kiertäen. Tämä hermosyiden kulkutapa määrää näkökenttätutkimuksessa esiin tulevien näkökenttäpuutoksien tyypin.

  3. 3. The ganglion cell layer contains the cell bodies of retinal ganglion cells. It is one layer thick in peripheral retina, but consists of up to ten layers in the fovea. It also accommodates retinal astro-cytes, the processes of which ramify up to the outer plexiform layer (Fig.1.45). 4. The inner plexiform layer contains the synapses between the retinal ganglion cells and the bipolar and ama-crine cells. 5. The inner nuclear layer accommodates the cell bodies of bipolar cells. Bordering to the inner plexiform lay-er, it also contains the amacrine cells, and bor-der-ing to the outer plexiform layer, the horizontal cells, both interneuron of the retina. More-over, the cell bodies of Müller's cells, the main type of ret-inal glia, also are situ-ated here. Müller's cells have a supporting and nutritive func-tion in the retina. They are large cells with radial processes that ex-tend throug-hout the retinal thick-ness, end-ing at the inner limiting mem-brane as foot-plates and out-side the outer limiting mem-brane as villous process-es called fiber baskets. Their cyto-plasm forms a honey-comb meshwork bet-ween neuronal cell bodies and sends horizontal fibers among neuro-nal process-es (Fig.1.43). 6. The outer plexiform layer contains synapses between photoreceptor cells and bipolar cells. It also con-tains synapses between them and the horizontal cells that are interneurons. 7. The outer nuclear layer contains cell bodies of rods and cones with their nuclei and cytoplasm. The cone nuclei are seen immediately below the outer limiting membrane as a single row, and rod nuclei form rest of this layer. 8. The photoreceptor layer corresponds to inner and outer seg-ments of rods and cones. The outer segments are joined to the inner one with a cilium, and con-tain a multitude of stacked membranous discs with photo-pigments. The inner segments have many mito-chon-dria, ribosomes, and glycogen particles needed in active metabolism. They are much wider in cones than in rods (Fig.1.42). The cones photopig-ments are sensitive to either blue, red or green, and are res-ponsible for colour vision. The rods contain rho-dop-sin and can not dis-crimi-nate colours, but they have a great ca-pacity for adapting to dim light, and are respon-si-ble for night vision. Cones concentrate in the cent-ral reti-na, and are exclusively pres-ent in the fovea. Rods dominate in the peripheral retina. 9. The outer limiting membrane corresponds to zonulae ad-herentes that join photoreceptor inner segments to Müller's cells, and is not a true membrane. 10. The retinal pigment epithelium is a highly regular layer of hexagonal pigmented neuro-epi-thelial cells that attach to Bruch's mem-bra-ne. It retains a proli-ferative capacity throughout life and partici-pates to many vitreoretinal diseases. The apical surfaces of the pigment epithelial cells have abun-dant mi-cro-vil-li that interdigitate with outer segments of pho-tore-ceptors. They are em-bedded within the inter-photo-recep-tor matrix that helps in their metabolism and pro-vides some adhe-sion between them. The pigment epithelial cells phagocytose tips of outer segments that constantly shed from photorec-eptors. Indeed, each of them processes millions of such during lifetime. The pigment epithelium also processes pigments and other metabolites necessary in the visual process, and transmits them to the photoreceptor cells. During aging, it accu-mu-lates lipofuscin and other debris, which frequently leads to degenerative changes. The visual pathway consists of the photoreceptor cell, either a rod or a cone, and three neu-rons. The retinal bipolar cell con-nects the photorecep-tor to the retinal ganglion cell. The axon of the ganglion cell leaves the eye via the optic nerve and op-tic chiasm to the lateral geniculate body. Here it synapses with a third neuron that extends to the occipital visual cortex. The reti-nal horizontal and amacrine cells serve in processing the visual information within the retina. The retina may also be divided into a central and a pe-ripheral re-gion. 1. The central retina (Fig.1.46) corresponds to the anatomic macula and contains the fovea and foveola: The anatomic macula roughly corresponds to the area delim-ited by the optic disc and the ma-jor tem-po-ral vas-cular arcades (Fig.1.47). In its center can be found a yel-low-ish area with xanthophyll pigment, the mac-ula lu-tea (Fig.1.48). The anato-mic fovea is seen by ophthalmoscopy as a darker red area in the center of the macula (Fig. 1.46). In addition to the xanthophyll pig-ment, its red-ness results from the fact that the retina here is thin and the colour of the chorio-capillaris is seen better through it. It persists as a cher-ry red spot even when the retina is infarcted due to an arterial occlusion (Fig.1.49). The foveola is a de-pression in the very center of the anatomic fovea visible in younger pa-tients as a tiny re-flec-tion from the light of the ophthalmo-scope. The dis-tance from the rim of the optic disc to the foveola is 3 mm, which is equiv-alent to two disc diameters (Fig.1.47). The macula is responsible for accu-rate reading vi-sion and the den-sity of photoreceptors is high. In the fove-ola, the re-solving power of the retina is great-est. It contains exclusively cones. Other ret-inal layers except the out-er plexiform lay-er are absent from the foveo-la to allow unhin-dered access of light to its center (Fig.1.50). It also has an avas-cu-lar zone that lacks capil-laries for the same rea-son. Please note that, in clinical practice, the fovea is frequently called macula, the foveola is called fo-vea, and the macula is named posterior pole. 2. The peripheral retina becomes progressively thinner to-wards the ciliary body and contains predominantly rods. The retina termi-nates in a scal-loped region called the ora ser-rata, where it is firmly attached to and continuous with the inner, unpig-mented layer of the ciliary epi-the-li-um (Fig.1.51). With the expection of the ora serrata and the optic nerve head, the reti-na is only loosely ad-herent to the retinal pigment epi-theli-um from which it easily de-taches if fluid gains access to the sub-retinal space (Fig.1.52). Bruchin kalvo muodostuu viidestä kerroksesta. Uloimpina ovat toisaalta suonikalvon hiussuonten, toisaalta verkkokalvon pigmenttiepiteelisolujen tyvikalvot. Niitä vastassa on kollageenisäikeiden kerros, ja nämä erottaa yksi elastisten säikeiden kerros. Bruchin kalvo alkaa näköhermon reunalta ja jatkuu verkkokalvon sahalaidan kohdalle. Se on vahva rakenne, mutta se voi revetä tylpän vamman, rappeuman tai kookkaan suonikalvokasvaimen seurauksena tai uudissuonet voivat kasvaa sen läpi.

  4. Suonikalvon hiussuoniverkosto (choriocapillaris) sijaitsee heti Bruchin kalvon alla. Se on elimistön tihein hiussuoniverkko, jonka suonet ovat poikkeuksellisen leveitä. Kun yksittäisten punasolujen yleensä täytyy pujotella hiussuonten läpi, suonikalvossa niissä sopii kulkemaan rinnan useita punasoluja, jotka ehtivät luovuttaa vain osan kuljettamastaan hapesta. Näin on varmistettu valoaistinsolujen esteetön ravinnon ja hapen saanti joka tilanteessa. Suonikalvon hiussuonet ovat fenestroituja, joten ravintoaineet ja seerumi tihkuvat niistä helposti suonikalvokudokseen ja sitten Bruchin kalvon ja pigmenttiepiteelin läpi verkkokalvon valoaistinsolujen käyttöön.

  5. Tukikerros (strooma) hiussuoniverkoston alla sisältää suonikalvon suuremmat valtimot ja laskimot sekä suonikalvossa kulkevat siliaarihermot. Siinä on vaihteleva määrä melanosyyttejä ja valkosoluja. Riippuen suonikalvon melanosyyttimäärästä sen verisuonet näkyvät joko ympäristöään vaaleamman punaisina tummanruskeiden tukikudossaarekkeiden välissä tai ympäristöään tummemman punaisina vaaleiden tukikudossaarekkeiden välissä.

Värikalvo Sädekehä saa verisuonituksensa lyhyistä ja pitkistä takimmaisista siliaarivaltimoista, jotka tulevat suonikalvoon näköhermon ympärillä, sekä etummaisista siliaarivaltimoista värikalvon suuren valtimorenkaan (circulus arteriosus iridis major) välityksellä. Suonikalvon verenkierto on lobulaarista.

Suonikalvon tuntoaisti on vähäinen.


Opetuksen kehittämisen laatumiljoonaprojekti
Työryhmä: Tero Kivelä, Paula Summanen, Eija Vesti
© 1999 HY Silmätautien klinikka