Sädekehä jakautuu kahteen ulkonäöltään ja toiminnaltaan poikkeavaan osaan:

  1. Poimuinen osa eli kruunu (pars plicata corporis ciliaris, corona ciliaris) muodostaa sädekehän etummaisen kolmanneksen. Kruunu muodostuu noin kuudestakymmenestä suuremmasta säteittäisestä poimusta, sädelisäkkeistä (processus ciliares), jotka ovat edelleen pienemmillä poimuilla. Tämä lisää tehokkaasti sädekehän pinnan laajuutta. Ulokkeinen osa erittää aktiivisesti kammionestettä silmän takakammioon. Se on runsaasti verisuonitettu. Mykiön ripustinsäikeet kulkevat ulokkeiden välistä.

  2. Litteä osa (pars plana corporis ciliaris) muodostaa sädekehän takimmaiset kaksi kolmannesta. Se on poimuttumaton, niukasti verisuonitettu eikä se eritä paljoakaan kammionestettä. Mykiön ripustinsäikeet alkavat sädekehän litteän osan sisäpinnasta. Litteän osan kautta lasiaisleikkauksessa voidaan työntää mikrokirurgiset instumentit silmän sisään vaurioittamatta mykiötä tai verkkokalvoa.
Histologisesti sädekehässä erotetaan neljä kerrosta:

  1. Sädelihas sijaitsee lähinnä kovakalvoa. Se on toiminnallisesti yhtenäinen rengasmainen lihas, jonka lihassyistä osa kulkee rengasmaisesti, osa viistosti ja osa säteittäisesti. Sädelihaksen etureuna kiinnittyy kammiokulmassa kovakalvon kannukseen ja takareuna puolestaan suonikalvon elastisiin säikeisiin. Sädelihas on vain löyhästi kiinni kovakalvossa ja irtautuu siitä helposti, jos sädekehän alle tihkuu nestettä tai vuotaa verta.

    Sädelihas on sileä lihas, joka on parasympaattisesti hermotettu. Säikeet kulkevat pitkisä siliaarihermoissa, jotka ovat silmän liikehermon haaroja. Supistuessaan sädelihasrenkaan läpimitta pienenee, jolloin mykiön ripustinsäikeet löystyvät ja elastinen mykiö muuttuu kuperammaksi. Mykiön tauttovoima lisääntyy ja silmän tarkennuspiste siirtyy lähemmäksi. Silmä mukautuu lähikatseluun (akkommodaatio).

  2. Sisempi sidekudoskerros (inner connective tissue layer) on sädelihaksen ja sädekehän epiteelin välisä sijaitseva, ulokkeisessa osassa paksumpi ja runsaammin verisuonitettu, litteässä osassa ohuempi ja niukemmin verisuonitettu sidekudoskerros. Siinä on fibroblasteja, melanosyyttejä sekä valkosoluja, kuten syöttösoluja.

  3. Ulompi pigmentoitu päällyskerros (epiteeli) on verkkokalvon pigmenttiepiteelin jatke sädekehän alueella. Pigmenttiepiteelisolujen tyvikalvo sijaitsee sisempää sidekudoskerrosta vastaan ja solujen kärki pigmentoitumatonta epiteeliä vastaan.

  4. Sisempi pigmentoitumaton päällyskerros (epiteeli) on verkkokalvon jatke sädekehän alueella. Sen solut ovat sädekehän litteässä osassa suhteellisen kulmikkaita, ulokkeisessa osassa korkeampia. Niiden tyvikalvo sijaitsee takakammiota vastaan ja solujen kärki pigmentoitunutta epitelia vastaan. Nämä solut erittävät aktiivisesti kammionestettä, mutta vain ulokkeisen osan alueella. Litteän osan alueella niiden tyvikalvoon kiinnittyvät mykiön ripustinsäikeet.

Värikalvo Sädekehä saa verisuonituksensa etummaisista ja pitkistä takimmaisista siliaarivaltimoista, jotka muodostavat sädekehään lähelle värikalvon tyveä värikalvon suuren valtimorenkaan (circulus arteriosus iridis major).

Sädekehän tuntoaistia välittää yksi kolmoishermon silmähaaran päätehermoista, nasosiliaarihermo (n. nasociliaris).

Sädelihas on parasympaattisesti hermotettu. Hermosäikeet kulkevat silmähermon mukana siliaariganglioon ja sieltä sädekehään lyhyiden siliaarihermojen mukana.

Sädelihaksen voi lamauttaa parasympatolyyttisillä lääkeaineilla, kuten atropiinilla, skopolamiinilla, syklopentolaatilla ja tropikamidilla. Sympatomimeettiset lääkeaineet, kuten adrenaliini ja metaoksedriini, eivät merkittävästi vaikuta sädelihaksen toimintaan. Parasympatomimeettiset lääkeaineet kuten pilokarpiini supistavat sädelihasta ja voivat siksi aiheuttaa silmäkipua etenkin hoidon alkupäivinä.


Opetuksen kehittämisen laatumiljoonaprojekti
Työryhmä: Tero Kivelä, Paula Summanen, Eija Vesti
© 1999 HY Silmätautien klinikka