Toiminnan tavoitteet
Kulttuurien tutkimuksen laitoksen TAVOITEOHJELMA kaudelle 2007-2009 valaisee laitoksen toiminnan suuntaviivoja seuraavan kolmivuotiskauden aikana. Ohjelma on luettavissa sivulla toiminta sijaitsevan linkin kautta.

Laitoksen yhteiset hankkeet

Nationalismi kulttuurien tutkimuksessa
on kulttuurien tutkimuksen laitoksen yhteinen tutkimushanke, jossa tarkastellaan niitä rajauksia, joita kolmen tieteenalan – arkeologian, folkloristiikan ja kansatieteen – tutkimuksissa on tehty kansallisen identiteetin näkökulmasta. Projektin päätehtävänä on purkaa niitä strategioita, joiden avulla on pyritty konstruoimaan suomalaista kulttuuria ajanjaksona (1920–1960), jolloin yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset ovat murtaneet perinteisiä käsityksiä kansallisesta kulttuurista. Samalla projektin ja sen tulosten toivotaan auttavan hahmottamaan myös nykytutkimuksen asemaa erilaisten kansainvälisten ja kansallisten aatteiden piirissä.

Projektin suunnittelu käynnistettiin syksyllä 2006. Sen suunnitteluryhmään kuuluvat professori Satu Apo, dosentti, tohtoriassistentti Pia Olsson (pia.olsson@helsinki.fi) ja fil. tri Timo Salminen.

Tutkimushankkeen ensimmäinen seminaari järjestettiin 23.3.2007. Seminaarin ohjelma on luettavissa tästä.

Kulttuurien tutkimuksen laitoksen virtuaaliopetushanke toimi vuosina 2004-2006. Hanke jatkuu siirtomäärärahan turvin vuodelle 2007. Loppuraportti luettavissa tästä.

Hanke on koostui useasta erillisestä osahankkeesta. Sen tavoitteena oli kehittää tvt:n opetuskäyttöä laitoksella ottaen huomioon humanististen tieteiden ja erityisesti kulttuurien tutkimuksen erityispiirteet, toteuttaa pedagogisesti ja teknisesti laadukasta opetusta tvt:tä hyödyntäen ja vahvistaa laitoksen sisäistä yhteistyötä ja osaamista sekä strategista suunnittelua tvt:n opetuskäytön osalta.

Hankkeen aikana tuotetut aineistot ovat käytössä kursseilla, joiden osaksi ne on luotu. Tvt-toiminta jatkuu laitoksella jo vuosien 2004-2006 yhteydessä luotuna Digitaalisena arkistohankkeena, jonka tavoitteena on edistää opetukseen ja tutkimukseen käytettävien digitaalisten aineistojen saatavuutta, käytettävyyttä ja pitkäaikaissäilytystä. Hanke kytkeytyy osaltaan tiedekunnan strategiassa ja keskustakampuksen Tieteellisten aineistojen verkkopalveluhankkeessa esitettyihin tavoitteisiin.

Digitaalinen kulttuurien tutkimuksen arkisto. Kulttuurien tutkimuksen laitos sai vuonna 2004 rahoitusta Suomen Akatemian infrastruktuuriohjelmasta käynnistääkseen pitkään vireillä olleen hankkeen laitoksen eri oppiaineiden keräämien aineistojen digitaalista arkistointia varten. Pilottihanke toteutettiin yhteistyössä museologian oppiaineen ja Kansalliskirjaston kanssa.

Tällä hetkellä (helmikuussa 2007) arkistossa on noin 2000 laitoksen eri oppiaineiden tutkimushankkeisiin ja opetukseen liittyvää valokuvaa asiasanoitettuna. Arkiston julkiseen osaan voi tutustua vapaasti. Materiaali löytyy Helsingin Yliopiston Kirjaston DORIASTA eli Digitaalisesta Arkistosta. Aineiston julkaisemiseen tarvitaan lupa. Arkiston täydentämistä jatketaan, kun laitoksen taloudelliset resurssit sen mahdollistavat.