Tervetuloa
Hankkeen idea ja tavoitteet
Hankkeen tavoitteena on kotitaloutta tutkivien yliopistoja tutkimusyksiköiden välisen
yhteistyön vahvistaminen ja alan yliopisto-opetuksen ja tutkimuksen edellytysten parantaminen.
Muodostettava verkosto tähtää yhteisesti järjestettyyn korkeatasoiseen, tutkimuslähtöiseen
opetustarjontaan, jossa hyödynnetään kunkin yksikön erikoisosaamista. Opetustarjonnan saatavuutta parannetaan rakentamalla monimuoto-opetusratkaisuja,
joita voivat hyödyntää perustutkinto- ja jatkoopiskelijoiden lisäksi myös avoimessa yliopistossa ja täydennyskoulutuksessa opiskelevat henkilöt. Oppimisen
tueksi luodaan kotitaloustieteiden ja kotitalouden didaktiikan yhteinen oppimateriaalitietokanta.
Opetusverkosto toimii hankkeeseen vapaaehtoisesti sitoutuneiden opettajien voimin.
Verkoston tehtävänä on vahvistaa hajautetun asiantuntijuuden mallia, jossa kunkin yksikön, erityisesti tutkimuslaitosten, erityisosaaminen olisi alueellisista välimatkoista
huolimatta kaikkien osapuolien hyödynnettävissä. Tutkimuslaitoksissa tehtävää tutkimusta käytetään osana verkoston järjestämässä opetuksessa. Samalla kehitetään
kotitaloustutkimuksen piirissä toimivien tutkijoiden yhteistyötä. Verkosto järjestää yhteisiä jatkokoulutusseminaareja, kehittää ohjauskäytäntöjä ja parantaa alan julkaisuedellytyksiä
luomalla oman Open Accessjulkaisusarjan. Projektin tarkoituksena on kartuttaa tutkimustietoa projektissa toteutettujen verkkoopetusratkaisujen
antamien mallien soveltuvuudesta kotitalousalan yliopistoopetukseen. Hankkeen pääkohderyhmänä ovat aluksi perustutkinto- sekä
jatko-opiskelijat.
|