Yliopiston etusivulle Suomeksi In English
Helsingin yliopisto Kasvatustieteen laitos
 

Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma

KSP:

Yhteystiedot:

ksp-info@helsinki.fi

Kasvatustieteen laitos
Siltavuorenpenger 20 R (PL 9)
00014 Helsingin yliopisto

Yhteistyössä:

Tampereen yliopisto

Turun yliopisto

Esittely

Koulutuksen kehittäminen, hallinta, talous ja markkinat ovat aikamme keskeisiä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Ne eivät aukea pelkästään perinteisistä valtion tai talouden näkökulmista. Koulutussosiologian ja -politiikan näkökulmaa kasvatukseen ja koulutukseen määrittää myös kansalaisyhteiskunnan käsite, jonka rakennuskiviä ovat mm. moniarvoisuus, autonomia, solidaarisuus, julkisuus ja osallistuminen.

Koulutussosiologian ja -politiikan maisteriohjelma pyrkii kouluttamaan asiantuntijoita, jotka kykenevät työskentelemään kriittisesti, analyyttisesti ja laaja-alaisesti koulutuksen globaalisti määrittyvässä toimintaympäristössä niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin yhteyksissä. Koulutus antaa valmiuksia ensisijaisesti tutkimukseen mutta myös koulutuspolitiikan ja -hallinnon työtehtäviin.

Ohjelma toteutetaan vuosina 2008-2010 yhteistyössä Helsingin yliopiston käyttäytymistieteiden laitoksen ja, Tampereen ja Turun yliopistojen kasvatustieteiden laitosten kanssa. Syksyllä 2010 alkava ohjelma on Helsingin, Itä-Suomen ja Turun yliopistojen yhteistyöhanke.

Kotilaitoksella suoritettavien opintojen lisäksi olennaisen osan maisteriohjelmaa muodostavat kahden vuoden aikana järjestettävät neljä kansainvälistä lukukausiseminaaria, joista kaksi järjestetään Helsingissä, yksi Tampereella (huom! syksystä 2010 alkaen Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa) ja yksi Turussa.

Maisteriohjelma on kaksivuotinen (120 op), ja se johtaa Helsingissä, Tampereella ja Turussa kasvatustieteen maisterin tutkintoon. Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella maisteriohjelma johtaa yhteiskuntatieteiden maisterin tutkintoon pääaineena sosiologia.