|
Eija Airio aloitti 17.2. työt kirjastopalvelujen koordinointiyksikkössä järjestelmäasiantuntijana. Eija esittäytyy kertomalla muutaman sanan itsestään.
Olen syntynyt vuonna 1959 Helsingissä, ja viettänyt täällä lapsuuteni
ja nuoruuteni. Lähes 20 vuotta olen asunut Nokialla, mutta ikävöinyt
palavasti tänne oikeaan kotikaupunkiini. Olen onnellinen päästyäni
järjestelmäasiantuntijaksi kirjastopalvelujen koordinointiyksikköön:
työsarka on mielenkiintoinen ja toimipaikka sijaitsee Helsingissä!
Taustaani sisältyy sekä tietojenkäsittelyä että informaatiotutkimusta.
Viimeisin pestini oli Tampereen yliopiston informaatiotutkimuksen
laitoksella, missä toimin laboratorioinsinöörinä: ylläpidin
palvelinta, toimin opetuksen ja tutkimuksen teknisenä tukena,
osallistuin tutkimukseen ja tein sivussa omaakin tutkimusta aiheenani
kieltenvälinen tiedonhaku.
Olen naimisissa ja minulla on kolme lasta, lähes aikuisia kaikki.
Vanhin on jo muuttanut pois kotoa, ja keskimmäinenkin aikoo piakkoin.
Perheeseemme kuuluu myös viehättävä koiraneitonen Hippu, 8-vuotias
australianterrieri. Lukemisen ja liikunnan lisäksi harrastan nykyään
viikonloppupendelöintiä, koska perheeni muuttaa Helsinkiin vasta ensi
vuonna.
Teksti:
Eija Airio
Järjestelmäasiantuntija
Kirjastopalvelujen koordinointiyksikkö
Kuva:
Jussi Omaheimo

« EDELLINEN ETUSIVU»
|