kulma20_vy.gif (868 bytes) vpohja.gif (814 bytes)
 
 

 

Kuka on terve?

 

 

07/08

   
 

Arkkiatri Risto Pelkonen esittämässä  kommenttipuheenvuoroaan, Kuva: Anna-Mari KoivulaTerveystieteiden keskuskirjaston Lux Humana –työryhmä järjesti 6.10.2008 Meilahden Biomedicumissa luento- ja keskustelutilaisuuden otsikolla ”Kuka on terve?”Paikalla oli noin 80 lääketieteen ammattilaista ja opiskelijaa sekä muita asiasta kiinnostuneita.

Teemaa lähestyttiin kahdesta näkökulmasta, sosiologisesta ja filosofisesta. Sosiologiselta kannalta teemaa käsitteli dosentti, VTT Ossi Rahkonen Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitokselta. Filosofisen näkökulman aiheeseen toi professori, FT Veikko Launis Turun yliopistosta. Pyydetyn lääkärin kommentin puheenvuoroihin esitti arkkiatri Risto Pelkonen. Tilaisuuden loppuun oli varattu aikaa myös yleisön kommenteille ja keskusteluun.


Mistä puhumme kun puhumme terveydestä?

Dosentti Ossi Rahkonen oli valinnut esityksensä alaotsikoksi ”Mistä puhumme kun puhumme terveydestä?” Heti esityksensä aluksi hän totesi, että hän tulee esittämään enemmän kysymyksiä kuin antamaan valmiita vastauksia.

Terveyden määrittely on hankalaa. Terveyskäsite on kulttuurisidonnainen, se vaihtelee kulttuurista toiseen, eri sosiaali- ja ikäryhmissä. Todennäköisesti olemme ennemminkin yksimielisiä siitä, kuka on sairas kuin siitä, kuka on terve.
Terveys on yksi hyvinvoinnin osatekijöistä, mutta se eroaa muista hyvinvoinnin osioista siten että se sekä keino että päämäärä.

Dosentti Rahkonen esitteli muutamia tuttuja terveyden määritelmiä. Kansan parissa lienee tuttu toteamus, että terve on se, jota ei ole tutkittu tarpeeksi.
Terveys voidaan määritellä joko negatiivisesti tai positiivisesti. Negatiivisen määritelmän mukaan terveys on sairauksien poissaoloa, positiivinen määritelmä pitää terveyttä hyvänä tilana, hyvinvointina.

Dosentti Ossi Rahkonen alusti terveyden käsitteestä, Kuva: Anna-Mari KoivulaMaailman terveysjärjestö WHO on laatinut oman, positiivisen määritelmänsä: ”Terveys on täydellinen fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila eikä vain sairauksien puuttumista.” Tämä määritelmä on laaja-alaisuudessaan varsin ongelmallinen, miltei utopistinen.
Lisäksi terveys voidaan määritellä toimintakyvyn käsitteeseen pohjautuen (funktionaalinen määritelmä) tai normaaliudeksi, jolloin sairaus on epänormaalia.

Kenellä valta?

Koska terveys voidaan määritellä hyvin erilaisista näkökulmista, on huomattavan tärkeää kenellä määrittelyvalta on, totesi dosentti Rahkonen.

Määrittelyvaltaa omalta osaltaan käyttää (potentiaalinen) potilas, tehdessään päätöksen meneekö lääkäriin. Lääkäri/kliinikko tekee päivittäisessä työssään määrittelyä, diagnooseja. Uudempana tekijänä terveyden määrittelyyn on tullut myös ns. terveysteollisuus, joka tarjoaa kaupallista teknologiaa terveyden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi. Myös muita lähinnä julkisen vallan edustajia osallistuu terveyden määrittelyyn: ministeriöt, Kansaneläkelaitos, Stakes jne.

Monella tekijällä on siis määrittelyvaltaa, mutta tärkeä kysymys on, kenellä on sitä eniten, ja etenkin kenellä valta pitäisi olla.

Koettu vai havaittu?

Terveyden käsitettä voidaan lähestyä myös kahtiajaon koettu terveys vs. havaittu terveys kautta.Tässäkin yhteydessä törmätään kuitenkin terminologisiin ongelmiin: Miten terveys koetaan? Tarkoitetaanko kuitenkin sairauden kokemista?Terveystutkimuksissa tutkija kuitenkin kysyy usein: ”Millainen on terveytesi? Hyvä, keskinkertainen, huono?” Joka tapauksessa dosentti Rahkonen puolusti vahvasti koetun terveyden oikeutusta. Se ennustaa hyvin tulevaa terveyspalvelujen käyttöä, ennenaikaista eläkettä ja kuolleisuutta. Lisäksi se korreloi selkeästi lääkärin arvion kanssa. Erona koetun ja havaitun terveyden kesken on ihmisten taipumus yleensä arvioida oma terveytensä paremmaksi kuin se onkaan.

Koettua terveyttä voimme kutsua subjektiiviseksi, havaittua objektiiviseksi. Tähänkin liittyy arvoasetelma: objektiivisuutta pidetään pätevämpänä, neutraalina. Toisaalta käytännön hoitosuhteessa on läsnä kaksi subjektia, potilas ja lääkäri. Molempia voidaan pitää asiantuntijoina: Myös potilas on oman tilansa asiantuntija. Vaikka potilaan kipua ei voisi mitata, ei se poista potilaan kivun kokemusta.

Kaksi totuutta?

Koska hoitosuhteessa on kaksi asiantuntijaa, dosentti Rahkonen päätyi pohtimaan, terveyden kahden totuuden mahdollisuutta. Potilas tuo suhteeseen yksilöllisen kokemuksensa, lääkäri yleisen, ammatillisen tietämyksensä. Molempia voidaan pitää välttämättöminä toimivan hoitosuhteen toteutumiseksi. Myös koettu on todellista. Ehkäpä maallikon yksilöllinen ja ammattilaisen yleinen terveystieto voisi johtaa ideaalitilanteessa yksilölliseen hoito-ohjelmaan ja siten parempiin hoitotuloksiin.

Lopuksi dosentti Rahkonen palasi esityksensä otsikkoon ”Kuka on terve?” vastaten: ”En tiedä”. Terveys vallitsee kun ihminen ei voi huonosti, kun hänellä ei ole paha olla. Terveyden edistämisellä on huomattava huonoa vointia ehkäisevä vaikutus.

Terveydestä puhuessamme ei tulisi välttää negatiivista terveyspuhetta, jonka mukaan terveys on kuitenkin paljolti sairauksien ja kärsimysten puuttumista.
Terveyden määrittelee kukin toimija ajallaan, potilas miettiessään mennäkö lääkäriin, lääkäri vastaanotolla. Koetun ja havaitun terveyden problematiikkaan dosentti Rahkonen otti selkeän yksilön kokemusta arvostavan kannan: koettu on todellista.

Voiko filosofi(a) parantaa sairauksia?

Professori Veikko Launis alusti keskustelua filosofisesta näkökulmasta, Kuva: Anna-Mari Koivula Professori Veikko Launis tilaisuuden toisena alustajana toi terveyden problematiikkaan filosofisen näkökulman. Hän aloitti esityksensä lainauksella: ”Filosofia ei voi parantaa sairauksia, mutta se voi syventää ja laajentaa terveyden käsitteitä koskevaa ymmärrystämme”, (Lawrie Reznek).

Ei ole olemassa yhtä sairaus-keskustelua, vaan useita keskusteluja, jotka eroavat toisistaan niin sisällöltään kuin tavoitteiltaankin.

Medikalisaatio

Tästä terveyttä/sairautta koskevasta filosofisesta keskustelusta professori Launis otti ensimmäiseksi esille medikalisaation käsitteen ja problematiikan. Medikalisaatiollahan tarkoitetaan yhä enenevää inhimillisten ja sosiaalisten ongelmien lääketieteellistämistä. Medikalisaation taustalta löytyy lääketieteen perustehtävän väärinymmärrys: Lääketieteen ns. ”mahtitieteenä” odotetaan ratkaisevan myös niitä ihmiselämän ongelmia, jotka eivät varsinaisesti ole lääketieteellisiä, esim. elämäntavoista johtuvat ongelmat. Tässä yhteydessä professori Launis otti esille myös aiemmin mainitun WHO:n terveysmääritelmän, joka on liian laaja-alainen reaalimaailmaan, jolloin sen mukaisesti useimmat meistä voidaan määritellä jollakin tavoin sairaiksi.

Lisäksi medikalisaatio-ilmiöön on nähtävissä sosiaalinen ja moraalinen tilaus: esimerkiksi pahuus, väkivalta, erilaisuus tai poikkeavuus huolestuttavat meitä vähemmän, kun kutsumme niitä sairauksiksi.

Ikääntyminen

Toisena teemana professori Launis nosti esille kysymyksen, onko ikääntyminen sairaus. Suurten ikäluokkien vanheneminen ja odotetun eliniän kohoaminen tuovat uusia haasteita terveydenhuollolle. Ihminen ei enää kuole niin usein fataaleihin sairauksiin, mutta eliniän noustessa biologinen rappeutuminen on kuitenkin väistämätöntä. Mutta onko ikääntyminen kuitenkaan sairaus sinänsä?
Vanheneminen on niin biologis-lääketieteellistä, kronologista kuin psykososiaalistakin, korosti professori Launis.

Geneettinen sairaus

Kolmantena esimerkkinä terveyden filosofisesta tarkastelusta FT Launis otti esille geneettisen sairauden/terveyden. Geneettinen terveys on filosofisesti epämielekäs: Geenikartoituksen yhä kehittyessä meistä kukaan ei liene geneettisesti sairauksien suhteen ”puhdas” tai ”riskitön”. Koska geneettinen terveys on filosofisesti epämielekäs käsite, onko geneettisen sairaudenkaan käsite mielekäs? Geneettisistä sairauksista puhuminen on FT Launiksen mukaan ongelmatonta vain joidenkin harvinaisten, yhden geenin aiheuttamien sairauksien kohdalla (esim. Huntingtonin tauti).

Sairaudelle altistavien geenien korostaminen voi ruokkia medikalisaatiota, aiheuttaa tarpeetonta huolta, kuormittaa terveydenhuoltoa ja jopa lisätä geneettistä syrjintää yhteiskunnassa (esim. vakuutustoiminta tai selektiivinen abortti). Geneettisten sairauksien korostaminen voi ruokkia ns. genetisaatiota (vrt. medikalissatio) ja johtaa myös ei-toivottuun terveyskäyttäytymiseen: ”Voin elää epäterveesti, koska minulla on hyvät geenit.” ”Minun ei kannata muuttaa elämäntapojani, koska sairauteni on perinnöllistä.”

Kaksi sairauden tulkintaa

Professori Launis päätti esityksensä esittämällä kaksi tulkintaa sairaudesta: naturalistinen tulkinta ja normatiivinen tulkinta. Naturalistisen tulkinnan mukaan sairauden käsite on arvovapaa. Sairaudet voidaan tunnistaa puhtaasti biologisin ja fysiologisin kriteerein. Sairauksien katsotaan olevan toimintahäiriöitä. Tämä tulkinta selittää hyvin tavanomaiset sairaudet sekä sairauden ja oireilun eron, mutta ongelmalliseksi sen tekee kysymys, onko toimintahäiriö sairauden välttämätön ja riittävä ehto.

Normatiivisen tulkinnan mukaan sairauden käsite on arvosidonnainen, arvomme tuottavat sairauden, sairaus on ”epänormaali tila, joka edellyttää lääketieteellistä väliintuloa ja joka haittaa lajin tavanomaista edustajaa tavanomaisissa olosuhteissa.”

Koska intressit ja haitan kokemus vaihtelee kulttuureittain, myös sairaudet voivat vaihdella kulttuureittain. Mutta onko tämä hyväksyttävä johtopäätös?, kysyi professori Launis. Eikö esim. syöpäpotilas olekaan objektiivisesti sairas?
Sairauden määritelmään liittyy siis omat ongelmansa. Määritelmän tulisi kattaa tietyt ilmiöt ja sulkea pois toiset, joita arkitietomme perusteella emme kutsuisi sairauksiksi.

Veikko Launis, Risto Pelkonen ja Ossi Rahkonen vastaamassa yleisökysymyksiin, Kuva. Anna-Mari Koivula
Veikko Launis, Risto Pelkonen ja Ossi Rahkonen vastaamassa yleisökysymyksiin.

Lääkärin kommentteja, arkkiatri Risto Pelkonen

Näitä sosiologis-filosofisia alustuksia lääkärin näkökulmasta kommentoimaan tilaisuuden järjestänyt Lux Humana –työryhmä oli saanut houkutelluksi itse lääkärikunnan ”korkeimman”, arkkiatri Risto Pelkosen. Arkkiatri Pelkonen aloitti kommenttipuheenvuoronsa toteamalla: ”Hämmentävää. Lääkärin työn kannalta.”

Arkkiatri aloitti esityksensä ajankohtaisesti vastikään Helsingissä konsertoineen baritoni Thomas Quasthoffin kuvalla. Vaikka Quasthoff onkin syntynyt talidomidi-lapseksi, ei kukaan uskaltane kyseenalaistaa hänen terveyttään tai saavutuksia laulumusiikin saralla.

Seuraavaksi arkkiatri Pelkonen toi oman, uuden lainauksen terveyden/sairauden määrittelyyn: ”Ei ole olemassa sairautta, jota joko on tai ei ole, poikkeuksena ehkä äkkikuolema ja vesikauhu” (Geoffrey Rose). Kyse on siis jatkumosta, harvoin liikumme sen ääripäissä.

Hiukan uudella tavalla arkkiatri Pelkonen toi esille myös kaksi sairauskäsitystä, biolääketieteellisen ja antropologisen.Ensimmäisen mukaan sairauksien syynä on tauti, joka on määritelty tautiluokituksessa. Jälkimmäisen mukaan ihminen voi olla sairas, vaikka hänellä ei olisikaan tautia – ja kenties myös päinvastoin. Käytännön hoitotapahtumassa kuitenkin kohtaa aina kaksi todellisuutta: potilaan subjektiivinen elämismaailma ja lääkärin objektiivinen tieteenkäsitys.

Päivi Åstedt-Kurki on väitöskirjassaan todennut sairauden, johon potilas on sopeutunut, olevan osa elämää, eikä tämä sinänsä saanut heitä pitämään itseään sairaana, jos vointi oli hyvä. Onkin siis eri asia tuntea itsensä sairaaksi kuin että on sairas.

Lisäksi arkkiatri Pelkonen totesi että terveys merkitsee eri ihmisille eri asioita, samoin kuin sairauskin. Tärkeää olisikin nähdä sairaudessa paitsi menetetty osa terveydestä myös se mikä terveydestä vielä on jäljellä.

Kommenttiesityksensä arkkiatri Pelkonen päätti lainaamalla kahta filosofia. Lennart Nordenfeltin mukaan terveys käsittää ne edellytykset, jotka ovat välttämättömiä pitkän aikavälin onnellisuudelle, siis primäärien tarpeiden saavuttamista. Nietzsche puolestaan korostaa omissa terveyttä koskevissa kirjoituksissaan luopumista normaaliterveyden käsitteestä. Tärkeintä on yksilön omat päämäärät, voimat ja unelmat.

Tilaisuus päättyi varsin vilkkaaseen keskusteluun, joka toi uusiakin näkökulmia terveyden ja sairauden tematiikkaan. Poistuimme tilaisuudesta jossemme terveempinä niin emme ainakaan tuskaisempina: ei tieto välttämättä tuskaa lisää!

Lux Humanan kotisivut: http://www.terkko.helsinki.fi/lux/

Teksti:
Lassi Pohjanpää
Kirjastosihteeri
Terveystieteiden keskuskirjasto, Terkko


Kuvat:
Anna-Mari Koivula

 

top

« EDELLINEN ETUSIVU SEURAAVA »

 

 

 
vpohja.gif (814 bytes)
  kulma20_oa.gif (867 bytes)